perjantai 26. kesäkuuta 2009

Juhannussäät

...koittivat siis nyt ja mikäs sen mainiompaa, kun huomenna lausumme kirkkokansan edessä yhteensä kaksi sanaa, molemmat omansa. :) Että saapa tuo sää suosiakin! Tosin Esan mieleen ehkä pikkuriikkisen liian lämmin, 18 riittäisi kuulema tai vaihtoehtoisesti muutama pilvi, vaan on ne pilviä luvanneet jonkin verran, joten jospa niitäkin saataisiin.

Koirat ovat hiljalleen lähteneet saarelle hoitoon, eilen jo Rommi kun lapsikatras valloitti talon, tytöt huomattavasti rauhallisempia menijöitä lasten seurassa kuin Rommi. Pikkuisen oli nuorimmaisella veljen pojalla rajuhkot otteet (tassusta ja hännästä perässä vetämistä) että tytöt alkoivat jo vähän aristaa "tulen päälle" -lähestymistapaa. Edelleen kyllä menivät ainakin vanhempia lapsia tervehtimään, kun nätisti menivät kyykkyyn ja kutsuivat, joten ei pahempia traumoja ;) Veli vaimoineen ja kolmen lapsen kanssa tulivat siis kakkuilukekkereihin eilen, talo on ollut täynnä leipomistuoksuja tähän asti, pian aletaan varmaan laittamaan kukat kuntoon. :)

Nyt kun saisikin vain olla ja rauhoittua syödä vaikka mehujään ja mennä aurinkoon öllöilemään, mutta ei taideta minulle sitä vielä suoda. Mutta onpahan ainakin todettu, ettei naimisiin kannata mennä kuin maksimissaan kerran, aivan liian paljon stressiä yhdestä ainoasta päivästä... huoh. Alle muutama aurinkoinen kuva koiruuksista. Prinsessasta piti toki saada laittaa kaksi :)


sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kisat kahlattu

Nyt on SM-kisat kisattu, hienot kisat ja hienot voittajat, vaikkei yhtään parsonia. Mutta ensi vuosi tulee aina! En ihan niin paljon päässyt katsomaan kuin olisi halunut, kun tänään oli menoja ja eilen töitä. Perjantain kisoihin olin vielä unohtanut ilmoittautua... Nolo juttu. Olin vain maksanut ilmoittautumismaksun. Pitänee kysellä rahoja takaisin, jos vaikka saisin. Käytiin perjantainakin kuitenkin tilanne katsastamassa ja sääkin suosi. Nyt sunnuntainakin alkoi illasta satamaan uudestaan vasta kisojen loputtua, täällä Nikkalassa satoikin sitten ihan roimasti kun tulin kotiin, vieläkin ropisee.

Aina jää kova into päästä itsekin kentälle, kun katselee huippujen suorituksia. Vielä mekin joku päivä, saa nähdä kuinka ensi vuoden kanssa käy, kun nyt ei loppukesästä päästä hurjasti kisaamaan mahan takia ja talvella sitten kisoja on vähempi ja aikaa myös, sitten sen vauvan takia... Kun pitäisi vielä saada ne kolme nollaa kolmosia varten ja sitten ne 7 kisoja varten. Mutta mikään ei ole mahdotonta kuitenkaan, joten kyllä me ihan sillä mielellä mennään, että ensi vuonna SM:iin :) Mitenkäs se Lisa... Se ei taida ehtiä nousta kuukaudessa kolmosiin (täyttää 18kk toukokuun 1. 2010) ja kerätä seitsemää nollaa kuitenkaan, joten yhdellä koiralla vielä toistaiseksi ;) Mutta Lisan kanssa on sitten tiedossa huima kisakesä ensi vuonna, siitä tulee juuri sopivasti agi-ikäinen toukokuun alussa. :)

Näihin tunnelmiin, jos vaikka huomenna sitten radalle...

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Kommentointi

Monet ovat sanoneet, ettei blogiin kommentointi onnistu, syynä ehkä se ettei ole google-tiliä tms. olen kyllä koettanut tehdä kommentoinnin mahdolliseksi myös muille, mutta noh, nyt sen pitäisi sitten olla mahdollista kaikille. Joten kokeilkaapa tekin jotka ovat sen aiemmin todenneet mahdottomaksi. :)

Foxyn kanssa on illalla treenit, vähän lyhyemmät kuin normaalisti sm-kisajoukkue treenien takia, mutta ihan hyvä niin, kun on illaksi vielä tekemistä. Voin nyt testata vielä miten juokseminen onnistuu, kun on viimeaikoina vähän supistellut liiaksi, lähinnä kai töissä käynnin takia, ei voi tietää. Työt olen kuitenkin nyt lopettanut ja muutenkin koittanut fyysisesti ottaa rennommin, mutta sitten psyykkisesti taas en.. hääjutut stressaa jonkin verran ja asioilla juoksemista on aivan valtavasti, vaikka autolla siis kuljenkin enkä juokse ollenkaan. Supistuksia tulee joka päivä useita kertoja enkä osaa sanoa onko se aivan normaalia. Huomiseksi kuitenkin sain pika-ajan neuvolaan, joten voin asiaa tiedustella. Pitänee varmaan kysyä samalla saanko kisata perjantaina vai kuinka on... tahtoisin kyllä, mutta jos tulee ei, niin koetan kovasti saada Foxylle vara-ohjaajan. Carina, huhuu?

Tänään pitäisi käydä karkkikaupassa, tilaamassa sormus, hoitamassa heppaa ja sitten vetämään treenejä/treenaamaan. Illalla ajattelin vielä leipoa pullaa jos nyt käy niin, etten saa mennä töihinkään lauantaina, vien työkavereille pullaa jo huomenna. :)

Tänään on ollut lämmin päivä! Tai ainakin kun verhosin meidän terassin kaiteet peitoilla ja pötköilen vaan siinä tuulettomassa. :) Tytöt on pötköilly mun kanssa, Rommia en uskalla ottaa kun sitten alkaa nurmiralli, eikä tielle menoa ole vielä kokonaan estetty. Olen myös ollut aika paljon ulkona ilman koiria sillä seurauksella että Lisa on kerran pissinyt ja kakkinut sisälle, vaikka ovat saaneet ulkoilla normaalisti. Se on ollut muuten aika hyvin jo kuivana. :)

Esa saattaisi oikein, oikein hyvässä lykyssä päästä kotiin pikemmin. Se olisi kyllä kiva! <3

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Agility kuvat

Olin jo melkein unohtanut; Seinäjoelta aivan mielettömän upeita kuvia oli ottanut Kati Kuuttila ja meidän Foxystakin oli vaikka kuinka monta!! Laitan ne kaikki tähän, tekijänoikeudet siis Katilla ja lisää voi käydä katselemassa hänen galleriassaan, Kiitos vielä kerran Katille! Kuvat ovat aivan ihania, niistä oikein hersyy se agilityn riemu! :D Kuvia voi klikata isommiksi. Ja voi valtava niitä loikkia... varmaan puoltoista metriä ennen sitä rimaa. Ekasta kuvastakin näkee, että riman päällä koira on itse asiassa jo tulossa alas. Onhan siinä sitä vauhtia kyllä! :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Ja vielä omat kisat...

Ehkä meidän olisi tosiaan aika jäädä kisatauolle jo... Tai sitten treenata enempi ;) Siinä vaihtoehdot. Käytiin Foxyn kanssa eilen kiireessä ekaa kertaa omalla kentällä kisaamassa - niin, treenit on tosiaan jääneet vähälle - ja huiskaistiin pari hyllyä, kun en muutakaan jaksanut tehdä. Voi tosiaan puhua jaksamisesta kun ei siinä oikein mitään yrittämistäkään ollut. Kumpikaan rata ei tullut videolle, kun unohdettiin ottaa kamera mukaan kiireessä.

Harmittaa kyllä tuommoiset löysäilystä johtuvat hyllyt, kun radat ei mitään huippuvaikeita olleet ja varsinkin kakkosrata meni oikein jouhevasti muuten ja sieltä olisi varmasti ollut helppo saada se nollakin. Unohtuneet nuo ohjauskuviotkin tässä viimeviikkojen aikana ja ne juoksutaidot myös. Omalla kentällä vielä.... *huoh*

Mutta tänään on illalla treenit, mennään sinne katsomaan, jaksanko oikeasti enää juosta, vai oliko eilinen vain tosiaan omaa löysäilyä. :)

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Mitä kuuluu

Josko nyt olisivat jo pahimmat hulinat ohi, kun ei aamulla tarvitse palata koulukirjojen pariin muutoin kuin siirtääkseen niitä pois tieltä että mahtuu syömään...

Töitä olisi jäljellä vielä viikko ainakin ja toiseksikin ovat toivoneet, mutta en tiedä kuinka onnistuu. Esa lähtee taas keskiviikkona työmaalle ja viipyilee parikin viikkoa. Koirien hoito menee niin kamalan vaikeaksi kun teen niin pitkää päivää (siis päivästä tulee pitkä työmatkan vuoksi) ja joskus tekisi mieli käydä moikkaamassa Pepeäkin, se kun on lähdössä meiltä pois parin viikon päästä. Pitää koettaa neuvotella työnantajan kanssa jokin sopuratkaisu tai sitten vain kieltäytyä töistä, mikä sekin tuntuu vähän hölmöltä. Ehkä jos onnistuisi tehdä lyhyempää päivää.

Viikonloppuna vietin ystävieni kanssa polttareita, joten jos joku Oulussa sattui näkemään lettipäisen partiolaisen aamutossuissa keskellä rotuaaria - se olin minä. Kiitos kuuluu kavereille. ;) Toivoin kyllä semmoista ihan rauhallista illan viettoa, mutta ymmärtäähän sen, että kun kerran on annettu lupa järjestää polttarit niin pitää sitä nyt sitten koettaa edes pikkuisen keksiä jotain oikeasti polttarimaista. Illanistujaistakin saatiin ja täytyy tunnustaa, että eniten pidin juurikin siitä iltaohjelmasta; saunomisesta, syömisestä ja jutustelusta. Kiitos kaikille paikalla olleille ja myös hengessä mukana olleille jotka eivät syystä tai toisesta mukaan päässeet! :)

Koirista kerron lisää tässä päivänä seuraavana. Kaikki jaksavat hyvin, Lisalla pientä nokkosongelmaa tässä välillä tuon melko ohuen karvansa ansiosta. Odotan, että sille kasvaa talven aikana vähän tuuheampi karva joka suojaisi paremmin nokkospusikoilta, niitä nimittäin riittää tällä pihalla. Rommilla sekä Lisalla vaivaavat anaalit yhtenään. Niiden ja muiden vaivojen takia on päässä hipihiljaa alkanut kehittymään ajatus siirtymisestä vähitellen luonnonmukaiseen ruokintaan, mutta se vaatii aikamoisen valmistelun vielä, kun en tiedä kuinka tänne pohjoiseen kaikki kulkee. Lisan ihottuma on kuitenkin poissa. Foxy taas on aivan villi nykyisin ja pihalla ensimmäinen joka aloittaa leikin. :) Ehkä sekin on hoksannut kesän tulon tai syynä on se, että emme ole päässeet purkamaan pahimpia paineita agikentille. Tämän viikon keskiviikkona olisi tarkoitus testata treeneissä vieläkö juoksu kulkee vai joko on syytä jäädä pienelle tauolle ainakin rankimmista treeneistä.

Mutta niin se vain on kesä saapunut tänne pohjolaankin, vaikkei se aivan vielä siltä tunnu kun ulos astuu. Kyllä kait tänne meillekin on vielä niitä lämpimiä tulossa kun kerran kaikki muutkin on saaneet...