En malta millään olla selostamatta minun syys/talvisuunnitelmia kisaamisen suhteen. :) Oma juoksukunto lähenee päivä päivältä, heh, nyt siis ei oikein pysty ottamaan askeltakaan juosten, mutta pian taas... en tarkoita siis juoksukuntoa siinä mielessä, että voisi käydä lenkillä juosten, siihen menee valitettavasti vielä aika kauan.
Hallikaudelle mennään Foxyn kanssa treenaamaan ohjatusti, siihen saakka tehdään omalla pihalla kepit + kontakti + jotain pikku hyppy treeniä ja silloin tällöin saarella enempi. Ei varmaan lähdetä kentällä käymään ollenkaan. Ellei sitten ihan vaan testin vuoksi lokakuisissa epiksissä, mutta se on jo aika positiivisesti ajateltu, epikset kun on jo puolivälissä.
Omalla pihalla tarkoitus treenata kerran päivässä lenkin jälkeen. Enempi vielä tuota kontaktia namin kanssa, se edelleen pitää "ota" käskyä seis käskynä, eikä se ole homman tarkoitus ollenkaan. Mutta vähä vähältä :) Kepeillä harjoitellaan kauempaa lähettämistä joka kulmasta. Keppien kanssa saadaa myös vaikeustasoa kontakti harjoitteluun, kun vauhtia tulee lisää. Voin vain kuvitella miten Foxy riemastuu siitä, kun minä pystyn taas juoksemaan, kun se on jo nyt ihan intopinkeenä, vaikka minä vain seistä törötän paikallani.
Mutta niistä kisasuunnitelmista. Lokakuu me siis levätä ja treenataan kevyesti. Marraskuussa aloitetaan ohjatut treenit ja ekat kisat olisi näillä näkymin Kemissä, kahden päivän kisat kuudella startilla! Eikä ole ainakaan huolta eikä murhetta juoksuista ;) Valitettavasti kaikki kuusi rataa tuomaroi sama mies, joten kolmosiin ei voida nousta. Mutta kyllä sieltä koetetaan kovasti sitten ainakin ne kaksi nollaa saada. Marraskuulle on yhteensä kolmet kisat, kolmena viimeisenä viikonloppuna. Eli joka viikonlopulle jotain Kemin kisoista lähtien. Näissä kisoissa olisi sitten tosiaan tarkoitus nousta kolmosiin. Yhteensä 14 starttia, joten pitäisi onnistua. Ellen sitten ole ihan kankea vielä tuolloinkin ja Foxy sekopäinen... :)
Joulukuussa näillä näkymin, olisi ehkä sitten parson agimestikset Riihimäellä, jonne päästäisiin ihka ensimmäistä kertaa!! Olen jo luvannut Esalle luopua kaikista muista näyttelyhaaveista marras - joulukuussa, jos vain mennään Riihimäelle 12.12. :) Ja toivottavasti ollaan tuolloin siis jo kolmosissa.
Tuon sivun laidan kisakalenteri on jopa huonommin päivitetty kuin tiedot jalostustietokannassa, joten sitä ei tosiaan tarvitse seurata. :P Tarkoituksena on laittaa kotisivuille sellainen vähän helpommin päivitettävä kalenteri menoja varten. Vaan eipä tässä mitään menoja ole kyllä aikoihin ollutkaan.
Ensi vuotta en sen tarkemmin ole miettinyt, kuin että nollia kerätään niin paljon että hyllyt poksuu pokaaleista!!