keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Viikonloppu jo häämöttää

Hailuodossa oli yllättäen kivaa, vaikkei kisata saanutkaan ja vaikkei mitään tehtykään :) Ilsen kanssa reissuilu onnistui mainiosti, paikan päällä vain todettiin, että koirat olisi tietenkin pitänyt myös ottaa mukaan ja sitä sitten harmiteltiin koko reissun ajan. Foxy tosin olisi saattanut aiheuttaa ei toivottuja reaktioita agilitykoirissa, mutta eihän silläkään olleet juoksut kuin vasta alussa. No mutta. Näin tällä kertaa. Ensi vuonna ollaan varmasti kisaamassakin sitten, sen verran kätevästi siihen vaunuilla majoittui ihan kentän ja pesutilojen viereen. :) Suosittelen muillekin erilaista juhannusta ensi vuodeksi!

Ylihuomenna sitten jo - huh! - ollaan lähdössä Tampereelle tapaamaan Eikkaa. Tällä kertaa Foxy kyllä pääsee mukaan, mutta muut saavat jäädä kotiin. Lisa olisi varmasti vain joko tiellä tai vinkumassa yksinäisyyttään, kun se pitäisi lukita vähän väliä johonkin kun toiset saa pitää hauskaa. Toiveena on kiireettömästi oleskellä Eikan mökillä niin että pariskunta saa hommat hoideltua - tai näin ainakin toivotaan :) - jokaisena päivänä eli perjantaista sunnuntaihin.

Perjantaina meillä on todennäköisesti superaikainen lähtö, kun agileiriviikonloppunakin matkanteko Tampereelle kesti melkoisen kauan, silloin myös vauvan kanssa. Ja jos aikeissa on ehtiä antaa koirien touhustella jo perjantai-iltana... No, katsotaan sitä sitten.

Lauantaina lähdetään katsomaan agirotuja Ylöjärvelle. Huomasin, että ekat startit alkaa jo aamu seitsemältä, joten saapa nähdä jaksetaanko me vielä siiheksi :D Ehkei. Mutta ainakin SM-open finaali pitää päästä katsomaan ja mahdollisimman aikaisin tietenkin joka tapauksessa, on siellä vaan sen verran kovatasoista porukkaa kuitenkin, vähän niinkuin missatut SM-kisat :)

Lisalla oli eilen treenit ja harjoiteltiin ekaa kertaa pituutta. Sillä ei ole sellaista huimapää-vauhti-meno-viettiä kuin Foxylla oli nuorena tyttönä; se otti pituuden hyppynä muiden joukossa, samoin kuin muurin ja renkaan. Lisan pitää ensin aikansa saada makustella uusia esteitä ennenkuin niitä kokeillaan, se pitää ensin kiertää, haistella, katsella ja kokeilla, kiivetä ja hypätä väärältä suunnalta ja sitten ehkä mennä oikeasta kohtaa, heh. Mutta kyllä se sitten loppujen lopuksi osasi mennä sen hyvin ja hyvin nopeastikin, heitettäessä pallo tai makupala tosielle puolen.

Lisa kulkee hyvin paljon kiinni kädessä ja pitkät vauhtisuorat ovat sille vielä vaikeita, jos palkkaa ei ole valmiiksi edessä. Keinuakin mentiin, hyvin alkaa jo sekin sujumaan. Olisi kiva päästä jo kisaamaan syksyllä, kun pohjoisessa olisi niin paljon kisoja!! Mutta saapa nähdä, en haluaisi kiirehtiäkään keskeneräisen koiran kanssa. Ei se auta kuin treenata tosi paljon ja säännöllisesti sen kanssa, kun Foxykaan ei (toivottavasti) ole kisakunnossa ja varmasti tulee hirveät himot päästä radalle tässä kesän/syksyn mittaan!

Viikonlopun jälkeen lupaan paljon kuvia ja videoita - jos ei unohdeta kameraa/akkua/muistikorttia tms. kotiin! ;) Se kun on meille hyvin tavanomaista, valitettavasti...

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannuksia

Tänään meillä on sitten hoppu aikataulu, vaikkei aikataulua varsinaisesti olekaan, mutta kaikki on vielä pakkaamatta ja Hailuotoon pitäisi iltapäiväksi ehtiä - asuntovaunulla! Harmittaa vähän, että kisaamaan en pääse, mutta me lähdetään nyt kuitenkin vähän retkeilemään. Tälle päivälle ei vain ole aivan niin hienoa säätä luvattu, mutta Hailuodossa ei pitäisi aivan sataakaan.

Hyvää juhannusta kaikille!!

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Lisan treenit

Oli Lisan vuoro päästä Kallille treenaamaan tänään, viimeksi tuossa omalla pihalla se oli oman vuoron odottamisesta niin sekaisin, ettei malttanut oikein pysyä lähdössä, joten otin sen kanssa vain paikalla oloa ja kahta ensimmäistä estettä.

Treeneissä se on toki aika paljon minun perään ja karkaa Carinan luota moikkaamaan minua. Se on myös jonkin verran muiden koirien perään, tai olisi tavattoman kiinnostunut, muttei sitten kuitenkaan uskalla mennä aivan lähelle. Mutta lähtee silloin tällöin pinttelemään muiden suuntaan palatakseen kohta takaisin.

Tiistait menee siis niin, että vedän itse ryhmää, jossa Carina touhuaa Lisan kanssa ja otan joutaessani jotain Lisan kanssa kahdestaan myös. Tein tänään vähän mutkikkaampaakin ohjauskuviotakin kentälle sen lisäksi, että koirakot saivat itsenäisesti treenata yksittäisiä esteitä. Kuvio vaikutti aluksi ehkä vähän vaikealta, heh, mutta kaikki koirakot onnistuivat siinä erinomaisesti etten sanoisi, osa jopa heti ensimmäisestä kerrasta. :) Oikeilla ohjaustavoilla ja erityisesti sillä kropan käytöllä saa kokemattomankin koiran "kuuntelemaan", vaikkei ääntä varsinaisesti käyttäisikään. Ihan aloittelija koirienkaan kanssa ei tarvitse aina mennä vain suoraa rataa. :)

Lisakin kuunteli Carinaa välillä ihan hyvin ;) ja harjoiteltiin pikkuisen keppejä vielä lopuksi. Minulla oli tällä kertaa Rommi mukana Lisan seurana pitämässä meteliä autossa. Koetin ottaa Rommilla muutamaa estettä ennen lähtöä, mutta se karkasi kentän toisella laidalla olevien koirien luo. :( Vähän aikaa siellä sitten siedätin sitä istuttamalla sitä vieressä kun itse jututin omistajaa ja rapsuttelin koiria, enkä olisi uskonut sitä meidän Rommiksi, kun se niin rauhassa siinä istui. Ensi kerralla muistan aluksi vilauttaa vähän tennispalloa, niin voi olla varma, ettei Rommi lähde yhtään mihinkään....

Agirotuun sittenkin!

Ei päästäkään juhannuskisoihin :(

Foxylla nimittäin alkoi se JUOKSU!!! :D :D :D Erinomaisesti ajoitettu sinänsä, sillä jos Tampereella tänä vuonna on jotain nähtävää ;) niin juuri 2.-4. päivä heinäkuuta, kun Ylöjärvellä järjestetään agirotu, heh! Näillä näkymin tärpit alkaa olla kohdillaan tuossa perjantaina 2. päivä, aikalailla jetsulleen ;) Saatetaan pistäytyä suuressa agitapahtumassakin siis, tosin Foxy saa odottaa autossa, raukka!!

Eilen jo mietin, kun koirat olivat olleet pari tuntia yksin kotona ja tultiin Esan kanssa kotiin "elokuvista" (myöhästyttiin vain näytöksestä, joten päädyttiin syömään karkkia autossa, kotiin palatessa, no, vaihtelua sekin!! :D), Foxy käyttäytyi vähän hassusti, oli vaisu ja piti häntää alhaalla. En silloinkaan vielä havainnut mitään vuotoja, eikä erityisempää turvotustakaan. Se kuitenkin siivosi itseään normaalia huolellisemmin ja antoi Rommille lähtöpassit pihalla, kun laitettiin ne iltapisulle ruoan jälkeen. Sama juttu jatkui tänään, putsailua aamusta ja Rommille ärinää - ja nyt kun tulivat pihalta, niin kyllä vain, vuoto oli jo alkanut.

Ja tuossa tuo nyt makaa vaalealla sohvalla, enkä muistanut etsiä pöksyjä!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Minien hyppäri -treeniä!

Kun SM-tulokset oli eilen viimein luettu viimeistä piirua myöten ja vähän pureskeltu niitä kamalia ratoja, tuumasin hälyyttää Carinan pikapikaa paikalle ottaaksemme tuota hirvitykseltä näyttävää minien hyppyradan alkupätkää. :)

Omalle kentälle saatiin väsättyä radan ensimmäiset 7 estettä. Kyllä vain riitti tekemistä niissäkin...

Minien yksilö hyppyrata SM-agility 2010 Vantaa
Tuomari Eija Berglund
































Ensin tein Foxyn kanssa radan pätkää sijoittumalla 1. ja 2. esteen väliin, josta takaakierrolla nappasin koiran 2. jälkeen vasempaan käteen ja vedin välistä 3.:lle, josta sokkari putkeen, hurja kiihdytys, takaakierto 5.:lle, vielä tuplaten hurjempi kiihdytys - ihan vain myöhästyäkseni seiskanohjaamisesta. Tätä toistin monta kertaa. Välistävetokaan ei oikein onnistunut. Lopulta kun hoksasin lähteä ajoissa putkelle 3.:lta reilusti varastaen, etten jäänyt katsomaan tuleeko se koira sieltä kolmosesteen siivekkeen takaa vai ei, ehdin reilusti lähettämällä ohjaamaan vitosen, ehdin reilusti koiran edellä putken päähän ja ohjaamaan 7. oikein päin.

Foxy valitettavasti oppi 7. esteen aika nopsaan. Jatkettiin itse rata niin, että seiskalta vietiin avokulmaan joka alkoi kasiesteen kohdalta jatkuen 1. ja 20. hyppyjen väliin.

Carina sitten koetti Qvittran kanssa "selkäsylkkäriä" tms. sijoittuen itse 2. esteen taakse selkä koiraan päin, heitti koiran vasemmalla kädellä siivekkeen taakse ja otti sen taas vasemmalla kiinni, josta jatkettiin niin kuin edellä, 3. jälkeen sokkari jne. Se tuntuikin heille tosi hyvältä ja kokeilin Foxyn kanssa samaa. Foxy haki myös takaakierrolla 2. esteen tosi hyvin, MUTTA sen jälkeen välistäveto kolmoselle ei ollut ollenkaan sulava koiran sotkeutuessa jalkoihin tai tehden ison kaarroksen tai jopa karaten 3.:lle väärästä suunnasta. Selkäsylkkärillä ei sen sijaan voi epäonnistua, Foxy teki ilmiömäisen likeltä nuollun siivekkeen (2. este) ja haki kolmosen automaattisesti oikeasta suunnasta, kun muita vaihtoehtojakaan ei ollut. Tässä ei itselläkään menneet niin pasmat sekaisin, oma meneminen on suoraviivaisempaa ja ehti vielä paremmin 5.:lle ja luonnollisesti siitä eteenpäinkin.

Muutaman kerran sain itse hioa seiskalta kepeille vientiä, meinasin aina ottaa koiran väärälle puolelle (oikea) kun vaihtoehtoina Foxyn kanssa on kädellä näyttää tai tehdä kaarros. Molemmat onnistuivat, vapaa avokulmaan lähetys vie edelleen kakkosväliin. Ei olla sitä vieläkään harjoiteltu.

Eli n. 10 harjoituskerran jälkeen suoritin ensimmäiset 7 estettä puhtaasti ;) Ihan hyvä, etten päässyt vielä tänä vuonna kisoihin rahojani tuhlaamaan, heh. Kunnia kaikille nollaradan tai 5 tms. tehneille!! :) Sitäpaitsi nuo ensimmäiset 7 estettä on varmaan helpoimmasta päästä koko radalta, hah! Mitenpä siitä jatkaisit kasille, ysille ja tekisit sarjan??? Saa olla persjätöt tai pikavalssaukset aika napakasti hallusta tai entäpä jos kokeilisi sylkkäritakaakiertoa? Kuulostaa ihan juuri niin epämääräiseltä kuin miltä sen suorittaminenkin varmaan näyttäisi! :D

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Foxyn arvostelu - Kritik

Nyt tuli neitokainen kotiin ja arvostelu mukana. Todella hieno arvostelu kertakaikkiaan!! Mutta kuten ehdin ennen näyttelyä lukeakin, Vigdis kiinnittää erityistä huomiota liikkeisiin ja eilen ei Foxylla ole etuliikkeet olleet kunnossa. Valitettavasti vain en saa arvostelussa selvää kirjoituksesta juuri etuliikkeistä puhuttaessa, mutta arvelisin, että sana voisi olla "påverka". Arvostelu kuuluu siis näin:

Domaren Vigdis Nymark, Norway, Foxy fick EH 1

Mycket god typ, gott skuret huvud, prima överlinje i kroppen, god underlinje, välvinklade baken, något stel överarm o därför påverkar?? i rörelserna i fram, goda bakben o rörelser, god pälskvalitet, gott temperament.

Suomeksi:

Erittäin hyvää tyyppiä, hyvin muotoutunut pää, erinomainen (priima) ylälinja, hyvä alalinja, hyvin kulmautunut takaosa, jokseenkin jäykkä olkavarsi joka vaikuttaa etuliikkeisiin, hyvät takajalat ja liikkeet, hyvä turkin laatu, hyvä luonne.

:D Olen niin iloinen priimasta ylälinjasta, kun olen sen saanut trimmattua niin nätiksi ja toki Foxylla on tällä hetkellä erinomainen lihaskuntokin. Hierojatkin on huomauttaneet Foxyn jäykistä olkavarsista, sillä esimerkiksi ei meinaa nahka oikein irrota sään kohdalta, kun se on jotenkin niin tiukka, ollut aina. Säännöllisellä hieronnalla olkavarrenkin kyllä varmasti saisi ainakin kohtuullisen hyvin liikkuvaksi. Mutta yllättävän hyvä arvostelu ja olen siihen ja Foxyyn tietenkin oikein tyytyväinen. :) Harmi kun ei ole kuvia mistä laittaa.

Hyppyradat Vantaalla

:D :D :D

Kyllä SM-kisoissa olisi saanut katsella koko rahan edestä! Maksien hyppyrata on aivan huippu (siis karmea varmaan niille jotka siellä ovat) ja minien rata toooooodella vaikea myös! Tämä on sitten näkynyt tuloksissa, kun hylkyprosentit hipoo pilviä ja makseissa ollaan johdossa ajalla -2,83 ja seuraava onkin sitten jo yliaikaa! Mineissa sama juttu, rata vain ei ole aivan niin "hauska" kuin makseilla jossa koiran annetaan ensin päästellä niin hanat auki kuin vaan mahdollista ja sen jälkeen alkaa kieputus. Mineissä taas monen retki on mahtanut päättyä heti ensimmäisten neljän esteen aikana tai 7 viimeistään :P Kylläpä näistä taas riittää ideoita omiin treeneihin. Medien kärki on melkolailla perinteisen näköinen :)

Voi kunpa olisin ollut paikalla!!!

Hurjasti tsemppiä agiradalle sitten, toivottavasti siellä pystytään sitten "omiin" suorituksiin, jos nämä hyppyradat vähän hämäsivät. ;)

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Agilityn huumaa...

Voi kun olenkin nyt ihan agilitytäpinöissäni!! Tekisi niin mieli olla itsekin kisaamassa Vantaalla... Katselin jo, että ensi vuoden SM-kisat olisivat hauskasti Nastolassa, jossa käytiin viime vuonna Agirodussa, olisikin sitten jo ennestään tuttu kisa-areena ;) Havahduin myös siihen, että ensiviikonlopun kisat onkin sitten jo siinä määrin tärkeät, että voidaan lähteä hakemaan sieltä SM-nollia! Mutta olinhan minä tietenkin jo päättänyt, että mennään Hailuotoon tekemään nollia. Vaikkapa se tuplanolla näin alkuun, eikä se voittokaan kuinkaan harmittaisi.

Kyllä se niin vain on, että nollia sitä pitää mennä tekemään aina ja jos ei niitä tule, niin sitten pitää lähteä yrittämään uudestaan! Semmoista se agility on...

Esa ei aivan innostunut koko juhannuksen vietosta Hailuodossa, vaikka minusta se olisi ollut ideana erinomainen! :) Ilse vain reppuun ja menoksi, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Meillä jäi nyt Jällivaaraan ilmoittautuminenkin välistä, enkä tainnut päästä luonnetestiinkään Foxyn kanssa heinäkuun alussa, kuten aiemmin kaavailin. Vaan eipä heinäkuulle muutoin olisi kovin montaa vapaata viikonloppua, että ehkä Esa arvostaa sitten sitä, etten ole joka viikonloppu tahtomassa sitä tuohon tai tähän koiraharrastukseen ympäri Lappia ja P-pohjanmaata... :P ;)

Eilen iltakisoissa Eikan sisko Esme oli ollut A-radan kolmas - toivotaan huomiselle yhtä hyvää menoa :)

Agilityn SM Joukkue

Mini joukkuekisan nopein koira oli shelam Kerttu, hallitseva maailman mestari ja toiseksi nopein parson Kleni, aikaeroa vaivaiset 0,39 sek! :D Hienoa Kleni ja Ville! Minien joukkuekisan voitti Helsingin Agility Urheilijat ry ja joukkueessa edustivat myös parson Nekku ja Anu Saikku-Backström, tehden nollaradan hyvällä ajalla.

Parson yhdistyksen mini-joukkue hylkäytyi kahdesta hylatystä tuloksesta.

Mutta kyllä parsoneissa on ainesta... ;) Tarkempia tuloksia voi käydä kyttäilemässä täällä. Huomenna sitten yksilökisat... Olisipa hienoa olla katsomassa! :)

Oma seuramme sijoittui 14. Muutamilla niin harmillisilla vitostuloksilla! :P

Näyttelytuloksia

Foxy oli saanut Eh 1, ollen siis avoimen luokan paras, tosin en tiedä montako avoa paikalla oli. Mitä Esan kautta arvostelusta kuulin, siinä oli kehuttu vähän kaikkea paitsi etuliikkeitä. En sitten tiedä mitä vikaa etuliikkeissä oli ollut, mutta jotain kuitenkin. Hienosti oli kuulema esiintyminen mennyt, joten siitä olen iloinen, arvostelu saadaan huomenna, nyt odotellaan muiden tuloksia foorumille... :)

Lisää näyttelyitä on tiedossa heinäkuussa, ensin Oulussa ja sitten Kemissä.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Jäädään kotiin

Pikku kenneltyttö sairastui niin, ettei tämä perhe lähdekään näyttelyyn huomenna Rovaniemelle, vaan jää toivomaan pienelle pikaista paranemista ja Foxylle menestyksekästä näyttelypäivää. Kaija-mummu on luvannut pyöräyttää terrineitiä kehässä huomenna, joten terveisiä vain kaikille tutuille, toivottavasti nähdään Oulussa sitten tai Kemissä heinäkuussa!

Tässä lomailemassa Helinä-mummun kanssa












Ilmoitin Foxyn juhannuskisoihin sitten, kun ei juhannusnäyttelyyn päästy. Käydään samalla sukuloimassa ja tekasemassa pari starttia kolmosissa Hailuodossa :) Sikäli mikäli ne juoksut eivät nyt ala.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Rannalla

Kävimme eilen rannalla vilvoittelemassa ja kuvia tuli otettua muutama, kun sai järkkäriä lainaan ;) En ole ekspertti kuvien kanssa, joten automaatti modella sain aikaiseksi seuraavanlaisia otoksia ja väliäkös sillä millaisia - koirilla kun oli hauskaa!!



















Kesäinen päivä

Saarella saadaan usein nauttia aurinkoisista, joskin hieman tuulisista päivistä. Tänään sain jopa aikaiseksi otettua kuvia koiruleista. Lukas oli meidän seurana pihalla, joten Rommi sai olla sisällä jäytämässä aamuista luutaan. Siitäkin pitäisi ottaa kuvia nyt, kun karva olisi ihan oikeassa näyttelytrimmissä kerrankin. :)











































































































































sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Grooming For The Show

Myöhään aloitettu näyttelytrimmaus tuottaa hyvin hitaasti tulosta.... Foxyn turkki on ehtinyt taas venähtää ja pölähtää semmoiseksi törröturkiksi, että huhheijjaa! Lisäksi olen nykyisin niin raihnainen (9kg "vauvan" kantelusta, kun se ei vieläkään liiku!) että selkä ei kestä lattialla tai penkillä kyykkimistä kuin tovin kerrallaan. Ja meillä kun ei vieläkään ole trimmauspöytää. Olin niin ajatellut koettaa tehdä Foxysta nätin tällä kertaa, pilkuista niin välittämättä. En tiedä mitä täti Vigdis tykkää pilkuista, toivottavasti hyvää, heh. ;)

Rovaniemen näyttely on ensiviikon lauantaina, meille sattui numero 381 ja parsoneita sinne on ilmoittautunut 16kpl. Vigdis ei ole tietääkseni Suomessa ennen tuomaroinut, ainakaan aivan viimevuosina, kerran Ruotsissa kahta parsonia ja Norjassa ainakin pari kertaa. Norjassa vaan on niin nätit parsonit muutenkin, etten minä oikein osaa arvioida, että millaisesta tyypistä Vigdis tykkää, mutta olen kuullut kyllä, että arvostaa hyvin liikkuvia, hyvän rakenteen omaavia koiria, joten jospas ne pi(l)kkuseikat jäisivät toisarvoisiksi arvostellessa. :)

Mukava päästä taas näyttelyyn, muistelin jo, että viimeksi oltiin Kemissä, mutta olihan meillä täällä oma ryhmis silloin talvella, josta Foxy sai Eh:n ja Lisa hylätyn. Torniossa tuomaroineelle Hagströmille veisin kuitenkin mielelläni koirani uudemmankin kerran.

We are going to a dog show with Foxy next saturday. I guess Lisa will be coming along, just to see not all dog happenings require sound checking on her behalf. She makes awful noise in the agility field, as a mere bystander. :P

I've tried to get Foxy in show shape and it seems an endless job, as she's already managed to grow a thick and furry coat around her. I suppose it rather nice for her to get rid of it too, as summer is here, after all.

It so seems, that we won't get a chance to go to another agility competition this year, as Foxy has not yet started her heat and there are no games near here this month, or even the next, or then we just don't have the possibility to go. So it'll be a looooong break AGAIN, just as we have got the hang of it after the previous break... But what can you do. At least we can practice little here on our own field.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Rakastaa, ei rakasta :)






LISA
rakastaa:
  • Rommin komentamista,
  • juoksemista
  • pusuttelua
  • vetoleikkejä
  • vieraita, kun ne tulee käymään ja ihmisiä yleensä
  • sylissä istumista ja hellää pään silittelyä (meinaa nukahtaa siihen paikkaan)

Lisa inhoaa:
  • Yksin jättämistä
  • sivusta seuraamista
  • sitä ettei saa Rommia kiinni

Lisa pelkää: Piipittäviä, kovia ääniä.






ROMMI
rakastaa:
  • palloja, keppejä ja leluja
  • hippasta kun itse on voitolla, muutoin alkaa ärsyttää
  • vieraita missä muodossa tahansa, kun tarpeeksi lähelle pääsee
  • noutamista ja kantamista
  • touhuamista
  • vesileikkejä
  • olla apuna ja rasitteena (luonnollisestikin on omasta mielestään aina vain apuna)
  • läheisyyttä

Rommi inhoaa:
  • pesemistä
  • rauhoittamista/häkittämistä, jos on vieraita tai mitä tahansa muuta kiihdyttävää
  • pallon tms. pois ottamista tai hukkaamista
  • sitä ettei pääse muiden koirien luokse
  • häviölle jäämistä

Rommi pelkää: No, ei nyt tule mitään mieleen...






FOXY
rakastaa:
  • agilitya
  • vettä kun sillä on kuuma (se halaa sitä, painii sen kanssa, juo, peuhaa, spurttailee ja makaa siinä)
  • palloja
  • metsän hajuja
  • peiton alla nukkumista, jos vain pääsee

Foxy inhoaa:
  • sitä että äiti on vihainen jollekin
  • kynsien leikkaamista
  • kurittomia kavereita, niitä pitää saada vähän komentaa

Foxy pelkää: Huolestuttavia tuoksuja vieraissa paikoissa.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Agility- ja reeniporinaa...

Lisalla olisi pitänyt olla tiistaina omat treenit, ekaa kertaa taas pitkästä aikaa, mutta jossain ihmeessä neiti ehti nyrjäyttää yhden varpaistaan etutassusta, että se nilkutti ja jäi siis kotiin. Foxy lähti mukaan, kun tiesin, että paikalle tulijoita olisi vain kaksi muussa tapauksessa, vedän itse Lisan ryhmää ja Lisaa ohjastaa minun apunani tämän kesän ainakin Carina, Esan pikkusisko siis. Carina sai nyt treenata sitten viimekesän Foxylla, jonka kanssa olivat kisaamassa nuorten SM:eissä viimevuonna. Tänä vuonna ei Foxysta ehkä (toivottavasti) saakaan kumppania kisakentille, jos ne juoksutkin vaikka joskus alkaisivat. Foxyn juoksuväli on vaihdellut 5kk - 7,5kk välillä, nyt edellisistä on kulunut siis vasta 5kk ja muutama päivä päälle. Koira merkkailee jo tosi paljon, yleensä Foxy on aloittanut runsaan merkkailun kuukausi tai pari viikkoa ennen juoksujen alkamista, joten toivotaan nyt, että minä vain kuvittele ;)

Lisan ryhmässä on poikkeuksellisesti kaksi nuorta miestäkin treenaamassa, toinen borcollin ja toinen lyhcollin kanssa. Ryhmä on ihan alkeisalkeis, joten saadaan Lisankin kanssa treenata ihan kunnolla keppejä, rengasta, keinua ja pussia tämä kesä :)

Foxy pääsi sitten mukaan eilenkin luonnollisesti, omiin treeneihinsä. Kuljin CarinaT:n kanssa, joten kentällä oli viihdyttävä kolmisen tuntia ennen pois pääsyä! :P Tehtiin omassa ryhmässä yksi Vitikaisen Tiian rata viime talven koulutuksesta, se oli vähän erilaisilla ohjauskulmilla talvella, joten pikkuisen erilailla piti ohjata, sitä paitsi, nyt ohjasin Foxya, kun viimeksi minulla oli Xena lainassa juoksujen takia.

En tiedä mistä johtui - joko siitä, että treenit olivat ensimmäiset kentällä tai siitä, että Foxy sattui löytämään jonkun tennispallon kentän ulkopuolelta - se ei meinannut pysyä lähdössä ollenkaan, ei osannut mennä istumaan eikä maate, jos menikin, nousi heti kun minä liikahdin, eikä mennyt käskystä takaisin. Vinkui vain, että radalle olisi päästävä nyt! Ei se kertaakaan virallisesti karannut, mutta ihan kamalaa saikkaamista se oli kuitenkin! Päätin, että jos tämä toistuu ensiviikollakin, otan koiran kainaloon ja vien autoon ja koitan onneani seuraavan koirakon jälkeen. Nyt jälkeen päin olen kyllä melko varma, että Foxy vain yksinkertaisesti meni niin sekaisin siitä pallolöydöksestään, ettei olisi enää malttanut kuunnella minua. Sille ei oikein sovi tuo pallopalkka, se tekee siitä hivenen liian itseriittoisen...

Muutoin treenit meni paikoitellen oikein hienostikin, jotkut ohjauskuviot vaan sopii meille ja jotkin tuntuu, ettei mene kalloon sen kymmenennen kerrankaan jälkeen! Sain kokeilla Carinan ryhmässäkin toista vähän vaikeampaa rataa ja menin itse siinä niin sekaisin kuin vain voi olla. Toisen kerran ohjasin jo huomattavasti jämäkämmin, mutta kaarrokset tulisi ottaa paljon napakammin, ohjata koiraa täsmällisemmin, eikä vaan huitoa sitä etenemään, kun sitä ei tahdota. Enempi vastakkaista kättä ja kropalla näyttämistä...

Viimeiset pari treeniä Foxyn kanssa on nyt olleet aika viuhtomista, semmoisia mistä iskisi epätoivo jos oltaisiin kisoissa oltu. Muttei siis koiran suhteen vaan itseni. Sitä ei vaan osaa... No mutta, Foxy on vasta reilu 3v ja kohtuu hyvällä mallilla vielä, jos annan itselleni armon aikaa vielä sen 2,5v ja oletetaan, etten ole aivan pilannut koiraa siihen mennessä, niin jos sitten alettaisiin tekemään niitä nolliakin ;) kaksi ja puoli vuotta menee niin että sujahtaa vaan!!

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kirkkain silmin...

...kohti tulevaa :) Eikan linssiluksaatiogeenitestin tulokset olivat loistavat, eli herra on geenistöltään puhdas mitä tulee kyseiseen tautiin.

Eikka's PLL DNA test result came, and he is CLEAR of Primary Lense Luxation, same as Foxy. So all the possible outcome from this pairing will also be genetically clear of primary lense luxation. Wonderfull news indeed :)

Still no signs of beginning heat.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Typeryyksiä

Näin se on sitten todettu puolitoistametrinen lauta-aitakin parsonin pitämättömäksi. Tein tänään sen virheen, että jätin kaksi määrätietoisinta tapausta aidan toiselle puolelle ja menin Foxyn kanssa agikentälle :P Pysyi ne muutaman minuutin poissa tieltä, ensin yli roikaisi Rommi ja siitä vielä lisäpuhtia saaneena Lisakin. Uskomatonta. Kokeillaan nyt sitten ensin poistaa yksi poikkilauta ja sitten lisätään korkoa jos ei sekään riitä. Eikä harrasteta agilitya niin, että muut on aidan toisella puolen. Paitsi ehkä Foxy, siis niin, että enintään Foxy on odottamassa aidan toisella puolen. Oma vikahan tämäkin tyystin oli, miksi piti kokeilla, kun mahdollisuus aina on, että jotenkin läpi pääsevät ihan mistä vain??! Ja kun se kerran keksitään, toinen kerta seuraa aina perässä heti kun on tilaisuus.

Meillä lisäksi tukkeutui likaviemäri ja miehiä sitä putsaamaan. Pihakaivosta löytyi metrin mittainen laudanpätkä??!! jonka jättivät siihen nurmelle lojumaan --- siiheksi, että koirat päästettiin ruoan päätteeksi pihalle ja huomattiin hetken päästä kun heillä on iiihanat kakkazembalot meneillään, yksi syö sitä lautaa ja kaksi muuta kierii sen päällä.

Hohhoijjaa että täällä asuukin typeriä koiranomistajia!!!

torstai 3. kesäkuuta 2010

Rommin kanssa

(HUOM! Edelliseen kirjoitukseen lisätty Foxyn kisavideot. Videos from yesterdays competitions below.)

Hassuteltiin vähän Rommin kanssa eilen ja käytiin agilitykentällä :D Sillä oli kyllä kovasti hauskaa, otettiin puomia ja Aata, pari kertaa rengasta, kun ei siellä muita esteitä nurmenleikkuun jäljeltä ollut. Ennenhän se on arastellut vähän kontaktiesteitä, mutta ei enää. Se näytti kyllä minulle oikein hanakasti että hän kyllä osaa!! Onneksi se osaa myös paikalla olon, joten jotain tolkkua säilyi treeneissä. Se syöksyi joka esteelle niin valtavalla vauhdilla ja innolla että oksat pois! Muutaman kerran roikaisi puomilta nurmelle, kun vauhti oli niin kova, mutta makkara oli niin hyvä yllyke, että eikun uudestaan, se ei ihan herkästä saikähdä... Mutta totesinpa sitten vain, että tuolla vauhdilla, innolla ja jästipäisyydellä me aloitetaan kosketusalustalla ihan sisätiloissa, sitten ulkona kontaktikapistuksella joka on pieni ja matala ja sitten vasta kun se alkaa pelittää, katsotaan noita isoja ja provosoivia oikeita kontakti esteitä, ne nimittäin selvästi saa Rommilla tunteet pintaan! Ja varmaan nyt aluksi myös ihan vaan se näyttämisenhalu, kun äippä kerrankin otti hänet mukaan leikkiin :)

Kepit vois olla semmonen kohtuu "tylsä" harjoite, vaikka Rommin kanssa voisin kyllä mieluusti aloittaa treenaamisen verkkokepeillä tms. ohjureilla. Vauhtia siihen ei tarvitse hakea, joten hyppytreenitkin voitais alkaa ihan vaan yhden hypyn kanssa, sillä kun on hyppytekniikka välillä ihan kamala. Rommin kanssa on myös supertärkeää tehdä lämmittelyt ja jähyttelyt hyvin! Ihan senkin takia, että se vähän rauhoittaa sitä ennen ja jälkeen treenien, puhumattakaan sen muista ongelmista...

Niin ja arvatkaas mitä????? Rommille on alkanut tulla ihan oikeaa, karheaa karvaa selkään! Ja me kun oltiin niin varmoja, ettei siitä todellakaan enää ikinä (jos se ikinä edes olisi ollut mahdollista aluperinkään) saa parsonin näköistä, mutta toisin kävi :) Se on oikein komea (vaikkakin iso) poika. Karva on edelleen tosi lyhykäistä, kun pidän sen sellaisena, mutta ihan kivannäköinen se on.

Rommi on edelleen siltikin, huippurasittava, nyt varsinkin kun pihapiirissä on muita koiria, se aloittaa kimeän "mulle kans" haukun heti kun joku kulkee pihan poikki, joku toisista koirista haukahtaa tai varsinkin jos joku tekee pihalla jotain. Ei se ole sieltä pois päässyt mitään kivaa tekemään, ettei se ole oppinut paremmalle, se vaan protestoi erittäin kovaan ääneen sitä, ettei hän pääse mukaan. Sisällä se roudailee tavaroita paljon, kiusaa vieraita ja on tyrkyllä kaikille koko ajan. Ettei muutosta sen suhteen.

Muutamia juuri otettuja kuvia meijän pojasta. Lisa tahtoi välttis kuviin mukaan, mutta häipyi kun tajusi, ettei nakkia ole tarjolla.









































keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Omat kisat

Harmillisesti saatiin aikaiseksi vain kaksi hylsyä, eikä edes mitään hilkulla tuloksia (nollista nyt puhumattakaan) vaan ihan reippaita hylsyjä ;) Ei se mitään sinänsä, olisi vain kiva ollut päästä jollain tuloksella aikavertailuun, varsinkin, jos kisat oli tälle vuodelle viimeiset. Vaikka eipä noista juoksuista vielä mitään ole kuulunut tai näkynytkään.

Radat olivat tänään ihan oikeita kolmosten ratoja :) ja vaikka mielestäni sain vedettyä rataan tutustumiset kunnialla läpi, pystyin silti kämmimään ohjaukseni niin, että päästin koiran putken sijasta aalle ja toisella radalla päästin sen hyppäämään esteen takaa, vaikka se piti hypätä edestä - joskus niinkin päin. Molemmat onnettomia haltuunottoja, tai sellaista en oikeastaan tehnyt ollenkaan, muutoinhan koira olisi lukenut esteet oikein ;) Mutta olipa siellä monta tiukkaa kohtaa, jotka meni hyvinkin, tosin yksi Aan kontakti meni taas pieleen. Ne meillä ei ole kunnossa missään määrin... ei olla harjoiteltukaan, joten mitäpä muuta voi odottaa. :P Puomin kontaktit oli kivoja.

C-rata (hyl: kosketus aalle ja sen jälkeen unohdin radan ja ohjasin ihan miten sattuu!!)


D-rata (hylky hypyltä ennen puomia jonka ohjasin väärältä puolelta)


Makseissa näin yhden kelpiekoirakon, joka meni ensimmäisen radan prikulleen niinkuin olin sen itse suunnitellut ohjaavani, mutta niille sieltä tuli nolla.

Kuten odotettavissa olikin, Foxy lukee rataa hyvin suoraviivaisesti edelleen ja haltuunotot on meillä vielä lapsen kengissä. Niitä kun kolmosissa tarvitaan paljon. Joten tiukkoja mutkia, käännöksiä ja vieläkin tiukempia haltuunottoja siis treenaamaan! :) Maanantaille me jo agitreffejä suunniteltiinkin tällä "läntisellä"-porukalla. Ja jos ensi viikolla pääsis omiinkin treeneihin piiiitkästä aikaa.

Lähdettiin vähän etuajassa, enkä kerinnyt kunnolla kuulemaan voittivatko Marjaana ja Ninja kakkosradan, ja jos niin, niin sieltähän olisi tulla tupsahtanut se eka AVA-nolla.... :) (Me jäädään niin jälkeen nollien keruussa, kun ja jos äippälomalle jäädään! Ihan epistä. :P)