perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kesäkuumilta

Täällä ollaan ja ei olla. Siis ollaan edelleen siellä missä aina ennenkin, mutta blogin päivittäminen ei suju sen paremmin edelleenkään. Instagramia tulee päivitettyä usein, mutta sielläkin koirajutut jäävät useimmiten vain kuvatasolle, herttaisia karvaturreja lenkillä ja sylissä - mikä toki onkin osaltaan koiranomistajana olemisen parasta antia.

Vuoden aikana on oppinut itsestään paljon uutta, sekä koulussa että ihan oman itsensä sisältä. Esa on ollut Saudeissa nyt lokakuusta lähtien, käy lomalla kotona kahden kuukauden välein parin viikon ajan. Toukokuun lomat "tuhlattiin" Espanjassa koko perheellä ja nyt Esa on Suomessa lomalla ensimmäisen kerran sitten helmikuun. Alkuun se ei osannut oikein kuin voivotella talon jamaa; nurmi leikkaamatta, koiraportti rikki, yksi lista roikkui - ehkä se vaikutti siltä, ettei me olla täällä muuta kuin hajotettu paikkoja, mikä on varmaan osaltaan totta, mutta olisi täällä varmaan asiat pahemmassakin jamassa voineet olla, minut tuntien.

Koulu on vienyt yllättävän paljon voimia ja harrastukset ovat jääneet vähemmälle. Talven kävin sekä vetämässä ryhmää että koulutettavana, mutta vain niinä iltoina kuin lapset antoivat myöden - lapsilla meni jonkin aikaa tottuessa meidän uuteen perheenjäseneen ja erityisesti iltatoimissa luottaminen kesti aikansa, mutta kevään mittaan sekä yhteinen kieli että ymmärrys lisääntyi ja selvisin yhden illan silloin tällöin ilman puhelinsoittoja suuntaan ja toiseen ja saatoin tulla kotiin jossa kaksi lasta olikin jo nukkumassa.

--

Kevään mittaan taisin ehtiä kaksiin agilitykisoihin Lisan kanssa, tai jotain sinne päin. Päästiin edustamaan Arcticia seuran omaan joukkueeseen SM:eihin ensimmäistä kertaa ja oltiin ankkureina. Alla oli jo kolme vitostulosta ja me sitten hyllytettiin 4. viimeisellä esteellä kun Lisa otti kepit väärin (!!!) - kun otin uudestaan se ehti karata keinulle, joten siitä sitten se hylsy. Olin kuitenkin tyytyväinen meidän menoon kaikkiaan, kun ei olla ehditty treenata, Lisa menee niin kuuliaisesti ja kontaktitkin toimii - ainakin osittain. Aa meidän pitäisi vielä selkiyttää, enkä oikein tiedä miten lähteä sen kanssa toimimaan. Haluaisin sen juoksu-Aan, mutta luulen, että se vaatii Lisan laukalla perustavanlaatuisen pohjatyön ja siihen ei taida olla aikaa.

Videoita on useammistakin kisoista, ehkäpä laitan sellaisen erillisen videopostauksen niistä. Tähän postaukseen ja hätään nyt vain muutama hassu kuva... tai vähän useampi.

--

Manulle klippasin kesäkarvan, tietäen sen läkähtymisen ja uimishimot, jolloin karva ei ehdi yön aikana kuivaa ollenkaan. Sille jäi jäljelle todella tiivis ja paksu pohjavilla - en tiedä tulisiko sen kesällä oikeasti vähän ohentua, mutta tuohon karvaan ei leikkurit kyllä pure. Leikkelinkin Manun saksilla kauttaaltaan ja se ei valitettavasti ole valokuvattavassa kunnossa nyt varmaan ennen joulua - hups. Onneksi se ei välitä instailusta ;)

--

Välillä on ikävä bloggailua ja säännöllistä treenaamista, olisi kirjoitettavaa tai ideoita treeneihin, mutta yleensä ei. Kaipa sitä jollain tavalla vähän poltti itsensä loppuunkin viime kesänä, jolloin seuratoiminta alkoi jo tuntua vähän pakotteelta. Sen lisäksi koulun aloitus ja elämänmuutokset, jolloin tapahtui sitten tämä liki totaalitauko agilitysta.

Seuramme järjestää tänä vuonna JSP-SM kisat Keminmaassa, niihin onkin enää vain viikko aikaa :) Menen talkoilemaan pe-la, kisaamaankin tekisi tietenkin mieli, mutta ei taida olla aikaa siihen. Näin se yksi tavoitteellinen kisakesä taas menee - ei meistä taida koskaan oikeasti olla mihinkään muuhun kuin harrastelijaksi. Lisakin jo veteraani-iässä joulukuussa - ei ne meitä odota.

Sunbathing

Losing mind on endless car travels...

Lisas prize from Keminmaa competitions (result 5)

Visiting my school

Nastola at Finnish Championship weekend

Nastola still - My Rocket Girl

Chilling in Nastola - she really can take it easy too

Visiting Helsinki and Suomenlinna - Works as a Rukka commercial too

Suomenlinna sightseeing (Half of the visit actually having a beer in our secret hideout. Just kidding. Maybe.)

On a boattrip to Ärjänsaari with my brother and his boat

The reality at my parents place during holiday season...

Swimming in Hiukka

In Hiukka

Best pals, almost

Positive thing about a rough year is that I've lost about 8kg since Christmas! I didn't know I had that much... Or I did. But.

Handsome boy, still his got his "accessories"...

Lisa enjoying the sun

With half of his accessories...

A lot of packing and travelling this year - Lisa making sure she's not left behind

...

Hiukka

Gone - the hair that is - poor thing is he

maanantai 23. toukokuuta 2016

Lisan rtg-kuvat

Lisa kävi tuossa huhtikuulla viimein röntgenissä, kauanhan sitä on mietiskelty, mutta kun ei ole ollut syytä käyttää. Ikää alkaa kuitenkin tällekin neidolle jo tulla, joten olihan se jo aika.

Ja kuvat näytti siltä miltä toivoinkin, lääkäri kehui kaksivuotiaan oloiseksi ja oli ensin mietiskellyt liekö toimenpidehuoneeseen edes tuotu oikeaa koiraa, kun pitäisi liki kahdeksan vuotias olla kyseessä, heh heh. Harmi, etteivät koirat ymmärrä näitä kohteliaisuuksia!

Joten kaikki kohdat ovat kunnossa. Erikoisuuskin sieltä löytyi, nimittäin irtopala istuinluun kärjestä, jonka on lääkärin mukaan täytynyt sattua aivan pentuna, koska emme muista mitään suurempaa haveria koskaan sattuneen. Lisa on tosin aina ollut älytön kiipeilijä, joten mistä koskaan tietää, oireillut se ei jalkaansa esim. ontumalla kuitenkaan ole.

Vähän kisat kummittelee mielessä, mutta ei ole oikein kisaintoa :/ Seuran SM-joukkueeseen ollaan kuitenkin lupauduttu, joten varmaan johonkin kisoihin pitäisi oikeasti revetä, eihän meitä muuten mihinkään joukkueeseen mukaan huolita!

Tässä SKL:n lausumat kuvat:

24.4.2016

Selkä
  nikamien epämuotoisuus
  selän spondyloosi
  välimuotoinen lanne-ristinikama

VA0 (normaali)
SP0 (puhdas)
LTV0 (normaali)




22.4.2016kyynärnivel
lonkkanivel
0/0
A/A








Oikea kyynärä

Vasen kyynärä

Oikea olkanivel

Vasen olkanivel

Kaularanka, siru näkyy selvästi!

Lanneranka

Rinta-lanneranka

Kaula-rintaranka

Lantio - lonkat (vas. - eli Lisan oikeassa pakarassa - näkyy tuo irtopala, jää kuvassa reisiluun alle piiloon)


torstai 10. maaliskuuta 2016

Keskiviikon treenit

Keskiviikkoisin ruukataan vetää ensin treenit mölleille ja sen jälkeen vetää omat setit Lean ryhmässä. Vedätin ryhmäläisillä erät pujottelua sekä ohjauskuviota valssikäännöksestä välistävetoon, ovat eri tasoisia möllejä, joten haastetta sen mukaan kuin koirakolle sopi, koirakoita oli vain kolme joten ehdittiin mainiosti - hiihtolomat vie veronsa :)

Omassa ryhmässä meitä oli kolme niin ikään ja sain treenattua molemmat Lisan ja Manun. Manulle treeniksi riittää ihan kaikki pelkästä mukana olemisesta ratatreeniin, joten sen kanssa saa olla tyytyväinen kaikkeen :D Raivokkaasti se meni kuten aina... Tuskinpa yhtään edellistä kertaa maltillisemmin. Lisan kanssa päästiin tekemään juuri sitä mitä tarvittiin, kontakteja radan yhteydessä. Oli se tosin kauhistuskin alkuun, koska tuntuu ettei me ei osata niitä ja siksi ollaan pysytty poissa kisaradoiltakin näin kauan, ei osata eikä olla ehditty treenata tai edes uhrata niille ajatusta.

Olin kuitenkin kaukaa viisas ja otin Aalle muutaman toiston etupalkan kera jättäytyen itse taakse. Lisahan nasahti hienosti alas 2o2o:hon, muttei kestänyt ohi juoksemista. Otettiin siis rata Aalle asti ja jatkettiin Aalta eteenpäin pysäytyksen jälkeen - en halunnut nähdä enää yhtään läpijuoksua!

--

Tiedän, että alunperin ihan tietoisesti aloin juoksuttamaan Aalta, että saisin siihen vauhtia lisää, mutta oikeasti oikeasti Lisalla on ihan hyvä vauhti ja jos se Aa nyt on hidas, niin se sitten on. Se että juoksutan miten sattuu teki vaan kisaamisesta kamalan stressaavaa. Ja se ei ole kivaa. Joten kun meillä oikeasti on ne toimivat 2o2o:t, niin vahvistetaan niitä nyt tovi ja palataan siis takaisin alkupisteeseen...

--

Toisella kierroksella otin Aata jälleen mutta ilman etupalkkaa pelkällä namilla niin että sain itse edettyä ennen vapautusta ja palkkaa ja arvataas pysyikö Lisa radan yhteydessä vaikka juoksin ohi? Pysyi!!!! Tulinpas minä iloiseksi. Olen siis ihan turhaan stressannut kontakteja. Olisi pitänyt vain ottaa härkää sarvista ja treenata niin kuin ollaan joskus ennenkin tehty. Asia ei tosin ole ollut ihan niin mustavalkoinen, mutta tärkeintä on kuitenkin että olen saanut jotain päätettyä ja päätöksen myötä innostuin myös plaraamaan kisakalenteria. Vähän myöhään sytyin tietenkin ja erityisesti huhtikuu on aika heikkoa aika kisata, koska kisoja on vähän tarjolla ja tämän lisäksi lähdetään reissuun. Mutta ei se mitään. Lastenhoito järjestynee ja kyllä niitä kisoja löytyy, kun osaa katsoa oikealla silmällä.

Viikonloppuna en valitettavasti taida päästä treenaamaan hallille ravien vuoksi, mutta ensi viikolla sitten taas. Pikkuisen tekisi mieli ilmoittautua jo Ounashallin kisoihin, koska seuraavista ei ole mitään tietoa ja voi mennä jopa toukokuun loppuun kisaamiset - mutta kaksi viikkoa tuntuu taas aika hoppuilulta.. Niin, katsellaan. On tässä keskiviikkoon aikaa.

Tavoitteista en sen kummemmin ala tässä kirjoittamaan, eikä niitä vielä oikein ole. Tai josko tavoite olisi vaikka saada kisamotivaatio takaisin :)

Loppuun vielä muutama hassu räpsäys eiliseltä.




sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Ikiomat treenit, ihanata!

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa tälle talvelle omissa treeneissä. Siis. Niin. Meillä ei ole koskaan ollut näin heikkoa agilitytalvea ja kisatauko on myös pidempi kuin koskaan, viimeksi kisattiin Lisan kanssa elokuussa. Jos ei lasketa Kemin epiksiä muutama viikko takaperin.

Sunnuntaitreenit on pyöriskelleet mielessä jo kauan ja jatkossa onkin tarkoitus käydä treenailemassa joka viikonloppu, nyt kun tekee oikeasti mielikin :) Molemmat koirat oli nytkin mukana, mutta Lisan kanssa ehditiin vain muutama hassu toisto pujottelua ja Aata, enkä saanut niitä videolle edes kun akku loppui. Ensi kerralla pitää varata vähän enemmän aikaa - yllättävän kauan siinä vierähtikin, ei sitä enää edes muista! ;)

Kamalasti se louskuttaa, siitä pitää ehkä alkaa opettelemaan eroon. Louskutus on tosin minusta poikkeuksetta liityksissä epävarmuuteen - eli tehtävä jota koira tekee on sille osittain epäselvä tai uudehko. Tutut tai muuten vaan selkeät jutut mennään yleensä ihan hiljaa.



Linkki: https://youtu.be/e-inzzlSLmg

Treenin välissä harjoiteltiin ihan vaan oleskelua, pötköttelyä ja rauhoittumista yleensä. Hyvin se jo osaa ja viikkotreeneissä odotellessaankin on laitellut maate ja pötköttelee hihnassa kentän laidalla kun tutustutaan rataan :) Olen iloinen.

Manun kanssa oltiin treeneissä siis myös viime viikolla ja onhan se mennyt eteenpäin hurjasti siis ihan käyttäytymiseltään - syynä tosin voi olla se kastrointi. Siltä on jäänyt pois juurikin se terävin kärki joka tuntui tekevän treeneistä joskus yhtä tuskaa, se reagoi edelleen juttuihin herkästi, muttei enää saa kilareita ja treeneissä olen nyt saanut sitä keskittymään temppuiluun tai odotteluun hallissa, vaikka joku meneekin rataa, se on jopa siedättynyt C:n ääneen! Ja koska me ei olla treenattu ja muutos on todella nopea, kiittäisin kyllä melkeimpä tästä yhtäkkisestä pyrähdyksestä parempaan pelkästään hormoonien poistumista ja siten stressitason laskua yleisesti.

Uskaltauduttiin treenien jälkeen myös Torkkin hallille nuuskuttelemaan kisahaisuja - toisille koirille ei rähjätty yhtään siihen malliin kuin ennen, se rähjää kyllä, mutta iloisemmin, eli ei sellaisella raivolla tai pelolla kuten ennen. Useita ohiteltiin aivan ilman ongelmia ja ne muutamat kerrat kun piti kertakaikkiaan saada rähjätä, sain kontaktin pian takaisin. Näen siis hyvinkin valoa tunnelin päässä!! :) Tämän uuden Manun kanssa lähden heti pian uudestaan kisoihin, mutta haistelemaan vain vielä, että totutaan.

Torkkin uusi halli on kyllä niin tilava ja mahtava, että sinne haluaisin seuraaviinkin kisoihin, mutta ne sattuu toukokuun alkuun ja ollaan jo varattu lennot Espanjaan pariksi viikoksi tuohon aikaan. Pitää alkaa siis kartoittamaan muita tilavia halleja jostain päin Suomea, jonne saattaisi uskaltautua tuon kanssa päivää viettämään tässä kevään aikana - nyt ollaan kuitenki jo maaliskuussa. Ja voisihan tuota ilmoittautua kisaamaankin varmuuden vuoksi, jos kisapaikalla alkaa tuntua siltä, että ihan radalle asti viitsisi lähteä ;) Minusta tuo tapa kuulostaa juuri sopivalta kisajännitystä ajatellen!

Lisan kanssa pitäisi saada tehdä ratatreeniä ja paljon. Kontakteja ja pujottelua erityisesti. Pikkujuttujen hiomista. Olisi kiva mennä kisaamaan, mutta ensin itsevarmuutta treeneihin, en viitsi lähteä kisoihin masentelemaan.



tiistai 23. helmikuuta 2016

Elämää kohti kevättä (ja yhdet epikset)

Tänään käytiin taas tervehtimässä meidän Jorea, joka vierailun päätteeksi ei ollut enää meidän vaan jäi nyt lopullisesti asumaan Kemiin. Oltiin käymässä koko perheellä tänään ja niin rauhallinen Jore siellä oli, ei stressannut lasten leikeistä ja antoi hyvin rapsutella.

Esa on ollut kotona lomilla ja käytiin viime viikonloppuna jopa episissä koirien kanssa :) Ei me ollaan paljon treeneissä ehditty käydä, mutta koetin ottaa mahdollisimman treeninomaisesti, mikäli kehtasin. Ne on nämä aikuiset akat kun ei aina kehtaa asioita niin hyvin kuin pitäisi.

Videollekin sain melkein kaikki radat, Lisan toisen radan se oli lopettanut kesken, kun ei ollut k e h d a n n u t kuvata loppuun asti. Niin. Aikuiset ukot osaa olla vähän samanmoisia.

Lisan ensimmäinen rata epävirallisen epävirallinen (1. luokat, tulos 0)

Linkki: https://youtu.be/HXwoRhj3DG4

Manun ensimmäinen rata (1. luokat, sijoitus 2. tai 3? tulos 5)

Linkki: https://youtu.be/rADyE4wkp1A

Lisan toinen rata (2.-3. luokat, tulos hyl)

Linkki: https://youtu.be/rJQvXQThZnc

Manun toinen rata (2.-3. luokat, tulos hyl)

Linkki: https://youtu.be/6dOhoKx5kq0

Ensimmäinen rata molemmilla meni hyvin, toiset vähän hulinaksi, vaikka nyt kun näitä jälkeenpäin katsoo, niin ihan ok nekin :D Pitää osata katsoa hyviä puolia, treeniä on nyt kuitenkin ollut niin vähän. Manun käytös oli toista rataa ennen hieman hermostuneempi, mutta noin yleisesti ottaen sen kanssa pärjäsi - vähän maltillisempaa käytöstä tosin vaadin vielä ennen ensimmäisiä virallisia kisoja.

Muuten tänne kuuluu samaa. Pari koiraa kävi rokotuksilla. Manu on ollut vähän villimpi kotona, ainakin jonkin aikaa, kun Jore lähti, siitä vähän tasoittunut. Pureskeli lasten leluja ja tuli louskuttamaan jos kaipasi kaveria. Ei uskaltanut tehdä sitä kun Jore ruukasi pistää mekkalan pystyyn jos joku muu alkoi louskuttamaan.

Leikkauksen jälkeen ei Lisan pissat ole enää kiinnostaneet eikä lenkeillä muutenkaan enää pahemmin merkkailla, pissataan kerran kunnolla.

Päivät ovat ihastuksekseni taas selkeästi pitenemään päin - mitäpä sitä muutakaan näin keväisin odottaa.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Vaiheessa

Pojat kävivät molemmat kastroitavana toissaviikon keskiviikkona. Leikkaus meni hyvin ja toipuivat hyvin - mitä nyt Jore ehti loppusuoralla repimään tikkejään irti, auts... Poistin ne sitten pari päivää etuajassa, mutta haavat tuntuivat olevan hyvin ummessa, eikä tulehdusta ole näkynyt. Antibiootit kestävät huomisaamuun.

Tänään vein Joren tutustumaan erääseen perheeseen, joka muutama viikko sitten kävi tutustumassa meillä. Kaikki meni silloin hyvin, eikä Joressakaan ollut merkkejä sen tyypillisestä käytöksestä. Vaikka se ei ole normaalisti pahemmin pitänyt vieraiden rapsutuksista, ja saattaapa muristakin varsinkin miehille, niin sen mielestä tämä perhe oli aivan sopiva ja Jore antoi rapsutella ja käsitelläkin itseään hyvin. Siksi uskalsinkin ruveta pohdiskelemaan tosissaan koeaikaa leikkauksen jälkeen. Ja se päivä koitti nyt.

Jore tuntui olevan oikein tyytyväinen edelleen. Perheessä ei ole pieniä lapsia eikä muita koiria kenestä pitäisi murehtia. Siellä kahvitellessa ja istuskellessa huomasin, miten rauhallista kodissa voi olla, miten Jore kirkassilmäisenä ja rauhallisena oleskeli ja tutkiskeli paikkoja, ei tarvinnut murista kellekään, olla epävarma paikastaan tai vahtia mitään tai ketään. Kaikki tuntui olevan jees. Ei meillä ole ikinä rauhallista. Meidän koirien täytyy osata itse etsiä rauha itsestään. Itse hakea se rauhallinen paikka, joita kyllä on olemassa paljonkin, jos sellaisen haluaa löytää, mutta tuossa Manu nytkin pötköttelee television edessä kun lapset kovaäänisesti pelaavat pleikkaria.. Lisa nukkuu kiepillä sohvatyynyjen päällä kuten aina. Vähät välittävät.

Kotiin sain tulla ihan haukuttomaan taloon. Vain kaksi hännän heiluttajaa oli vastassa. Joren kanssa Manukin yltyi haukkumaan. Esan kanssa kotona kahdestaan ollessaan, Jore oli ihan rauhallinen. Kun ei ole lapsia, eikä muita koiria...

--

Tästä perheestä ollaan siis nyt etsimässä kotia kolmannelle koiralle. Tokipa sitä on miettinyt syitä ja seurauksia, omia huonoja päätöksiä ja virheitä, ja tulevaisuuttani koiranomistajana... Jossain kohtaa tein aina väärin?

2010 meiltä lähti Rommi, joka sekin stressasi muista koirista ja lapsista, löysi rauhallisen rutiinirikkaan kodin muualta ja on viihtynyt siellä valtavan hyvin.

Viime vuonna luovuimme Igsysta, kun en enää halunnut eristää niitä loputtomiin Lisan kanssa ja pelkäsin aina seuraavaa mahdollista yhteenottoa. En saanut niitä toimimaan yhdessä. Vuotta aiemmin meidän laumaan oli tullut Manu ja senkin päätöksen etiikkaa ja toimivuutta olen monesti kyseenalaistanut... Igsy lähti meiltä kuitenkin aktiiviseen kotiin tähän ihan lähelle kaverin luokse. Näen sitä usein ja se voi hyvin, se on iloinen siellä ja rakas perheenjäsen.

Ja saman tilanteen vuoksi meiltä on nyt lähdössä toinen uros pois, Jore ja Manu ovat nyt asuneet meillä yhdessä melkein kaksi vuotta. Jorea olen kyllä liki aina miettinyt olisiko sen parempi olla jossain muualla, mutta sellainen joku naru on pitänyt sitä aina kiinni minussa... En ole halunnut luopua. En ole uskaltanut. En ole osannut sanoa edes, olisiko se oikea ratkaisu. Nyt sitten vahinkotappelut lopulta saivat minut päätymään kodin etsintään. Tiedostin, että Manu varmasti löytäisi kodin todennäköisemmin ja koska kyse ei loppujen lopuksi ollut minusta eikä koirien henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan pelkistä koirakemioista, koetin etsiä kodin - mahdollisimman hyvän - jommalle kummalle.

Vaikka tiesinkin, että meidän koti ei ole Jorelle sopivin mahdollinen, vaikka tiesin, että Manulla oli meillä hyvä olla ja tuntui että niiden molempien paikka oli minun kanssani, päätin antaa molemmille mahdollisuuden löytää uuden kodin. Ja ensinnä hyvän, uuden kodin löytävä lähtisi ja toinen jäisi meille. Sitten vain pärjättäisiin, jos kotiin jäisikin Jore. Helpompaa se olisi joka tapauksessa, jos ja kun kotona ei ole kuitenkaan toista urosta. Lisan kanssa Jore niinkin tulee toimeen, vaikka murinoita tulee joskus Lisankin kanssa. Pienet lapset ja lasten vieraat ovat Jorelle kuitenkin se oikeasti hankala paikka meillä ja niitä meillä vielä piisaa useamman vuoden ajan.

Toivon siis kovasti että kaikki menee oikein päin, joskus, joku päivä. Minusta tuntuu silti, vaikka joka kerta tämä on ollut yhtä kamalaa, että jokaisen meiltä muuttaneen kohdalla olen tehnyt oikean ratkaisun ja kaikki osapuolet ovat siitä hyötyneet... Toivottavasti niin kävisin nytkin! Terveisiä Jorelle!

--

Manua kysyttiin myös monesta upeasta paikasta, joskin kaikki oikeasti potentiaaliset kyselyt tulivat vasta sen jälkeen, kun Jorelle oltiin jo sovittu tulevasta koeajasta (ehkä siinä oli jotain johdatusta tai kohtaloa pelissä?) ja jos nyt kävisi jostain syystä niin, ettei Jore sopeutuisi, Manulle olisi siis useampikin hieno koti tiedossa. Ja hieno poikahan se onkin. Molemmat ovat minulle tärkeitä.

--

Haavemaailmassa jossain asun kahdestaan vain Joren kanssa ja se olisi minun paras ystäväni. Uskon ja toivon, että se saa sen parhaan ystävän muualta nyt.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Alun aikoja

Viikko tätä vuotta jo takana eikä tunnu missään...

Etsiessäni paria tavaraa (Wiin kameraa ja yhtä kirjaston kirjaa), käänsin Sotkamosta tultuani koko talon ylösalaisin ja se on sitä edelleen. Loikitaan itse kukin järjesteltävänä olevien lasten piirrosten, askartelujen ja askartelutarvikkeiden, kirjojen, lehtien ja lelujen seassa, joku vähän taitavammin ja joku vähemmän taitavasti... Jorella esimerkiksi on tapana poikkeuksetta kävellä kaiken päältä, läpi ja lopuksi vielä pahki, sillä se kulkee aina minun edelläni ja koettaa katseestani tulkita seuraavaa liikettäni, mikä tarkoittaa sitä, ettei se katso eteensä, Jore parka...

Pakkasten takia ollaan nostettu talossa myös lämpöjä niin, että Manu haluaa koko ajan ulos, sillä lämpö puskee ylös lattiasta, jossa koirilla on tietenkin kuumempi olla. Manu viihtyykin parhaiten eteisen oven edessä tai kellarin luukun vieressä.

Lisa on saanut korkata tossukelit ja olen jopa onnistunut kiinnittämään tossut kertaalleen niin, ettei yksikään lähtenyt irti reippaillessa, kun pelkään aina laittavani ne liian tiukalle. Meillä on käytössä Rukan (?) tarranauhaiset, kumipohjalliset ja ne ovat toimineet ihan hyvin, vaikka viime vuonna jäinkin kaipaamaan niitä fleecetossuja. Nämä ovat kuitenkin ajaneet asiansa kun olen oppinut laittamaan ne jalkaan huolellisesti.

Automme jätti meidät loman aikaan pihaan pariin otteeseen ja käytiin Manun kanssa tänään vaihdattamassa siihen uusi akku, laitettuani sen ensin akkuvirtaan koko yöksi. Samalla piipahdettiin eläinkaupassa sovittelemassa takkeja ja tuulettamassa itseämme kaupunkikierroksella.

Pojista on tullut paljon kyselyjä, mutta kun olen kranttu niin olen. Koetan kertoa koriasta kyselijälleen aina kaiken, erityisesti elämää mahdollisesti hankaloittavat asiat, hyvät kun tulevat automaattisesti, niitä ei tarvitse mainostaa... Pidempi projektihan tämä onkin, vaikka olisi tuuriakin matkassa.

Molemmat pojat ovat nyt parin viikon päästä menossa myös kastroitavaksi, ihan oma ajatus ei ollut, mutta tottahan on, että varmasti stressaaminen kotona molemmin puolin jää vähemmälle kun ei olisi niitä hormoneja lisäksi sekoittamassa pakkaa ja ehkäpä uudessa kodissakin olisi sitten helpompaa sen osalta. Manulla on se tarvittava H avoluokasta, jos vaikka valioituminen jostain lajista olisi vielä joskus ajankohtaista ja Jore nyt ei niistä näyttelyistä ole koskaan välittänytkään.

Pakkaset alkaa täällä kuitenkin jo hellittää. Seuraavaksi voisi kurkistaa omaan treenikalenteriin ja pohdiskella nyt alkavaa kevättä. Mitä, missä ja milloin. Kisoihin ei tee mieli vieläkään, mutta koirien kanssa on kiva silti touhustella.