Voi uu-lalaa. Ilmoitin Manun juuri ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä, kehäänkin se menee ekan kerran minun kanssa, Carinan kanssa kävivät kehässä kesällä 2013. Eli ikuisuus sitten, jolloin se oli vasta pentu muutenkin. Eikähän siinä muuten mitään. Ravaa sievästi, välillä, ehkä välillä saattaa vähän laukkailla tai riekkua, mutta se vain, jos se räyhää siellä muille uroksille. Onneksi bordercolliet ei ole noin yleisesti ottaen kovin terävää kansaa tahi muutenkaan toisiaan kyttäileviä, joten toivotaan, että Manu saa kaverikseen kehään jotain asiallista ja siivoa seuraa. Tai jos se muuten vaan ois siellä "näyttelyfiiliksissä", kuten olen sen huomannut olevan, kun käydään niinkin hillityissä kisoissa, kuin näyttelyt - ts. koirakaan ei kiihdy yhtään.
Näyttely kyseessä on Muhoksen ryhmis ja siellä on tuomarina "vanha tuttavani" Kurt Nilsson, joka on joskus tuomaroinut siis myös meidän Foxya. Ei ollut mikään turhan nipo minkään suhteen, hyvin asiallinen ja keskittyi paljon liikkeiden arvosteluun. Ainakin noihin aikoihin, ainakin tuolla rodulla. Siis parson. Bordercollieta Kurt ei ole JTK:n mukaan arvostellut Suomessa ainakaan viimeiseen neljään vuoteen kuin kerran, Rovaniemellä, tuolloin VSP ja ROP ovat molemmat olleet Pikkupaimenia, ja ROP-koirana Manun äiti :) Joten jospa sieltä se H ainakin heruisi :D Enkä kyllä näe mitään syytä nyt äkkiseltään, etteikö sieltä voisi parempaakin menestystä tulla... Jos me osataan käyttäytyä.
Manulla on vielä N Y T karvaa - me näemme mitä sillä on kesäkuussa. Ei sillä vielä irtoile yhtään, joten kenties pystymme pitkittämään tätä jatkumoa vielä - öhöm, pari kuukautta? Ei harmainta hajua.
Olen kartoittanut kaikki alueen mätsärit (ai niin, en vielä Kajaanista tai Sotkamosta, hetki pieni) ja ehkä me johonkin venyttäisiinkin. Tornion näyttelytreeneihin pitänee työntyä myös, jahka tuo maanantain ryhmäveto jää pois toukokuun alusta - treenit kun on aina maanantaisin. Joren kanssa ollaan siellä joskus käyty haukkumassa kaikki, josko tämän toisen kanssa olisi vähän helpompaa?!
Mut' ei täs' mitään. Kyl' me selvitään (etelänmurre jostain syystä auttaa ja rauhoittaa aina kun tarvitaan vakuuttelua).
--
Manun vatsatauti meni hyvin ohi, en tiedä mikä sen aiheutti. Siitä taudista meni muutama päivä ja olin unohtanut liki täyden puolen kilon levitepaketin pöydälle yöksi. Niin. Manu sen huomasi ja tuumasi kai, että pilalle siinä menee ja söi sen. Ei pakkausta sentään kuitenkaan. Sitten se oksenteli taas vettä seuraavan päivän, vettä varmaan tuli myös juotua aika paljon, voissa kun on sitä suolaa... Ahdistuin tästä tempauksesta ihan, kun Igsyllähän alkoi se haima oireilemaan tällaisen rasvansyöntitempauksen jälkeen. Mutta nyt selvittiin kai säikäyksella. Olisihan siinä ollut jo todella huono tuuri mukana... treenit kuitenkin peruttiin eilen, tottis. Käydään tänään kaveriporukalla tuolla kylän urheilukentällä tokoilemassa sen sijaan :) Kivaa!!
--
Igsy on hoidossa vielä. Haetaan se ehkä huomenna. Lisan ilmoitin Kajaaniin 25.4. ja Tornioon 3.5. :) Siinäpä sitä taas pitkästä aikaa! Nyt pitäisi vaan ehtiä niitä kontakteja treenailemaan edes jossain välissä. Puomi ei ole pihalta vielä sulanut vapaaksi. Lähellekään. Enkä aivan oikein ole jaksanut sitä kokonaan kaivaakaan...
--
Joreen on vihdoin viimein käyty käsiksi. Siis trimmauksellisesti. Lapset, erityisesti Ossi on ollut vähän kauhuissaan, se ei taida edes muistaa enää aikaa, kun Jore on viimeksi nypitty noin perusteellisesti, ehkä tässä olisi minulla / meillä vähän petrattavaa. Se on siis kauhistellut, minkänköinen Jore on ja aamulla herätessäänkin kysyy, että onko Jorella vielä karvoja. Nyt on siis taas kädet aivan kipeänä vaikka pojasta on selvitetty vasta pää, kaula ja suurin osa selästä, eli varmaan n. 2/3 vielä jäljellä, Vatsa, sisäreidet, kainalot ja peppu mahdetaan ajella. Siinä kohtaa vaan on pakko jo luovuttaa, toinen ei nimittäin kestä, vaan tekee jo kipeää, kaula on myös aika haasteellinen sen suhteen.
Tässä komeat kuvat ennen ja jälkeen.. Muahah. Vaikea sanoa, onko muutos tapahtunut parempaan päin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti