sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Haukipudas 30. -31.1.10

No niin, kisat on takanapäin ja kuten ehkä voitte otsikoinnista päätella, niin ei, ei tullut nollia tällä(kään) kertaa. Mutta pari kertaa oli kyllä lähellä!! Osa videoista on vasta latautumassa, niin kerron ensin pikaisesti tulokset, päivitän myöhemmin lisää.

Ensimmäinen rata oli aika hulinaa ja olin itse todella epävarma liikkumisestani sekä koirasta. Foxyhan kyllä huomasi sen, ei irronnut kun oletin sen irtoavan, haukkui ja melkein ohitti yhden esteen (tästä ei käsittääkseen merkattu kieltoa) ja sitten oikeasti kieltäytyi hyppäämästä (Foxy harvoin kieltäytyy esteistä) ja otti sen perään hyllyn ottamalla saman hypyn väärään suuntaan. Keino oli myös lentävää sorttia.. Hyllyn jälkeen herpaannuin ja unohdin käskyttää keinulla. Muutamia tosi kivasti sujuvia kohtia siellä kuitenkin on :) (Unohtui mainita, nyt vasta kuuntelin videot äänien kanssa, tässä ekalla videolla mukana siis Lisan selostus)



Toisella radalla minusta tuntui, ettei se enää jaksanut katsella minun epävarmaa ohjaustani ja teki omat ratkaisunsa radalla joten rata meni aivan plörinäksi, eikä videoltakaan oikein voi ottaa mitään opikseen... :P Huiteluksi meni se. Tuli mieleen meidän ensimmäiset kisaradat vuosi sitten, niissä oli tuollaista samanlaista kohellusta ja epävarmuutta mukana myös ja ehkä tilannetta voisi siihen verratakin. Sekä minulla että Foxylla on kisaaminen ja harjoittelu ollut todella vähissä viimeisen reilun puolen vuoden aikana. (seli, seli)



Tänään lähdettiin reissuun Carinan kanssa kun suunnitelmat muuttuivat, sain siis jonkun taas kameran taakse ähertämään. :) Ja voi sitä ensimmäistä rataa!! Minun mielessäni se on nolla, niin kuin se olisi ollutkin, jos Foxy ei olisi liukastunut ja laskeutunut riman päälle! OIH JA VOIH! Siinä meni se ensimmäinen nousunolla :P Muuten nättiä menoa, vaikka en ehtinyt rataantutustumiseen. Kisat oli järjestetty niin väljillä aikatauluilla, että vaikka oltiin ajoissa paikalla, en ollut ajoissa kuulemassa, että rataantutustuminen pidetään aiemmin ja olin siis Foxyn kanssa lenkillä ja näinpä sitten ehdin käydä radalla vilkaisemassa kuusi ensimmäistä estettä. Mutta onneksi maksit aloittivat, joten kymmenisen suoritusta ehdin kuitenkin nähdä ennen omaa ja hyvin meni! En ehtinyt sitten jännittääkään. :) Sijoituttiin toisiksi tällä TR-radalla, harmi vain, ettei se ollut se nolla. Otin palkinnoksi muumilusikat Ilseä varten. :)



Viimeinen oli hyppyrata ja se oli aika vaikea... Kepeille vienti meni mahdottomaksi, kun pelkäsin jatkossa tulevaa putkea niin, että tein radikaalin ratkaisun viedä Foxy kepeille. Tarkoituksenani oli tehdä saksalainen niin, että jään nelosesteen ja Foxyn väliin ja vien Foxyn kepeille oikealla kädellä, mutta Foxy ei irronnut kolmosesteelle niin hyvin kuin olisin halunnut, että takaahyppy nelosellekaan ollut kovin sulava, joten kämmin, vein koiran väärällä kädellä ja jouduin tekemään todella kömpelön takaaleikkauksen (joka olisi siis saksalaisella vältetty) jolloin Foxy poistui kesken keppien ja siitä vitonen. 12 esteelle saakka nätisti, kunnes taas virhearvio ohjauskuviossa ja karkaus putken väärään päähän. Näinpä se meni sitten se, ei niin harmittanut, kun se keppivitonen oli siellä takana mutta siltikki!!! Tuota keppijuttua saksalaisella me vielä harjoitellaan :) Muutenkin minusta Henkalla oli melkoisen vaikeita keppikulmia, vaikka tuo olikin ainoa joka sössittiin. Tällä radalla myös Foxy kieltäytyi hypystä jonka näytin kiertona (vääräpää-putken jälkeen toinen hyppy), joten tuota me aletaan reenaamaan kovasti kanssa, tavoiteena siis, että Foxy irtoaa esteelle parinkin metrin päästä.



Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että kerrassaan mainiota harjoitusta oli tämä viikonloppu, sillä kepit ja kontaktit menitten oikein kauniisti (paitsi se yksi keinu..) :) Kontaktitreenit meillä tosin jatkuu entistä tarkemmin, ne on jääneet liian vähälle huomiolle tämän tauon takia.

Kahden viikon päästä sitten taas Ouluun, mutta KAS:in kisoihin sitten sillä kertaa.

torstai 28. tammikuuta 2010

Nätistyy aina vaan



















Lisa on edelleen yhtä kaunis kuin silloin pennunpirpanankin, sillä on aivan mahdottoman nätti nassu! Lihotuskuurilla olen sitä nyt pitänyt ennen näyttelyä ja vähän on alkanut jotain tarttumaankin. Lihotuskuuri tosin saa jäädä ihan jatkuvaksi ainakin nyt talven ajaksi, katsotaan kesällä taas, jos agility alkaa olla liian jäykkää, niin jätetään läskistelyt vähän vähemmälle.

Saa nähdä, miten näyttelyssä käy, se hytisee ja tärisee hallilla agitreeneissäkin, puhumattakaan nyt, että väen vängällä koetetaan seisottaa ja saada sitä häntää ylös, eikä edes puhuta agilitystä. :P Näyttely järjestetään siis meidän agihallilla, että on siis vähän kotikenttäetua sentään :) On se sen verran nätti, että jos ei aivan hannaa vastaan ja mene pipariksi näyttelemiset, niin kyllä se ihan hyvän arvostelun varmasti saa, vaikka on sileä ja vaikka on värikäs... Mutta kehäkäyttäytyminen varmaan määrää nauhan värin aika paljolti, kyllä se edustava osaisi myös olla, mutta ei nyt talvipakkasilla, valitettavasti. Harjoittelun kannalta on silti tärkeää käyttää sitä näyttelyissä, olipa se tulos mikä vaan, harmi ettei niihin pentuluokkiin ehditty, niissä olisi ollut vähän rennompi harjoitella vähemmässä koiramäärässä, eikä niitä mätsäreitäkään ede päästy käymään kuin yksi :( Mutta toivotaan parasta!! :) Ainakin se on iloluontoinen, tuomari saa varmasti puolen tusinaa pusua jos likelle uskaltaa ;)

Tässä Lisa toissapäivänä pisulenkiltä tulon jälkeen. Juu, Rommi on näköjään ollut rasittavana taas. "Mitä, minä??"

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kone sauhuamaan

Huhheijjaa... Kaupasta on taas raahattu vinot pinot vihanneksia. Olisi aika tehdä kasvismössöä. :P Edellisesta kerrasta viisastuneena aion raastaa porkkanat ja omenat ennen tehosekoittimeen tunkemista. En nyt ihan kokonaisena laittanut viimeksikään, vaikka siltä se varmaan tuntui sen koneen mielestä. Ihme kun ei savu noussut.

Foxy on saanut pitää Rommia loitolla ja nyt tuntuu erityisesti, että Rommi ansaitsee aikansa eri tiloissa, kun se ei ollenkaan jätä Foxya rauhaan ja Foxy raukka tulee istumaan minun jalkojen juuren kun sen äristelyt ei selkeästikään tehoa ollenkaan ylikierroksilla käyvään Rommiin. No ei tätä enää kauan kestä.

Mukava kun ne paukkupakkaset jätti meidät rauhaan ja koiratkin viihtyvät taas hyvin ulkona. Kun pääsisi vielä itsekin päiväsaikaan koirien kanssa talvisille metsälenkeille, olisi niin ihanaa!! Mutta ehkä ensi talvena sitten.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Kotisivut

No niin, täältä ne nyt sitten löytyy. :) Websillä vaan tehdyt, koska muuta en osaa, joten mainoksia joutuu vain sietämään. Olen kyllä kovasti koettanut korjailla kirjoitus- ja ajatusvirheitä sun muita, mutta niitä saattaa vielä löytyä.

Nyt ei sitten niin kiire tällä julkaisulla ollutkaan, kun pentuesuunnitelman siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Mutta kotisivuilta löytyy nyt näppärä tietopaketti meidän koirista ja meistä siitä kiinnostuneille, blogista kun lukee yleensä vain tuoreimmat uutiset ja muu tieto on ripoteltu sinne vuosien varrella.

Käykäähän naputtelemassa vieraskirjaankin jotain niin tulen iloiseksi :)

Witty Fox homepages are now published. :) You're welcome to get acquainted and sign the guestbook :)

maanantai 18. tammikuuta 2010

Koirien vuorotteluvapaita

Foxy vetelee (toivottavasti) viimeisiään tärppipäivissään. Eli ihan oikein oltaisiin ajoitettu reissut, kun juoksujen alusta laskettiin 10pv, vaikka tuossa viikollakin jo näytti siltä, että ajankohta olisi ollut oikea. Foxy on siitä vähän mysteerinen, että se tyrkyttää itseään tasaisesti jo jostain 3 - 5 päivästä lähtien, joten jos ei alkamisajankohta ole tiedossa tai uros oikein kokenut, voi hyvin sattua väärät päivät astutukselle. :P Joten kesällä sitten saa olla supertarkkana! On se vaan kivempi lähteä urosreissullekin kesällä, jos vaikka jonnekin kauemmaksi koetetaan sittenkin.

Ehkä nyt viikonloppuna, kun Rommi on ollut eniten kiinnostunut, Foxy vain seisoo enää aloillaan ja odottaa vain jotain tapahtuvaksi. Mutta valitettavasti pöksyt pysyy jalassa ja Rommi pidetään kurissa. Meillä on aamu ja ilta vuorot, Rommi aamuisin vapaana ja Foxy iltaisin, toki välillä kaikki siinä välissä kun voi valvoa koko ajan. Eihän sieltä pentuja tulisi mutta siltikin...

Tiian radat tulivat nyt, saa nähdä milloin pääsen Foxyn kanssa niitä kokeilemaan! :) Torstaina olisi epikset, voisi harkita, jos näyttäisi siltä että juoksut olisivat rauhoittuneet, että kävisi lopusta juoksemassa radan. Katsotaan!

Keli on niin mainio, että pitäisi oikeasti jaksaa lähteä vaunuilemaan ja ottaa vaikka taas tuo Rommi mukaan. Tyttöjen kanssa kun oli tarkoitus lähteä iltapäivällä käväisemään hallilla.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Koulutus

Hauska koulutusviikonloppu takana, enää sunnuntai-ilta edessä. Meidän treenit sattuivat molempina päivinä ihan aamulle, joten omat treenailut on tällä kertaa jo ohitse.

Xenan kanssa me käväistiin halleilemassa molempina päivinä ja täytyy sanoa, että paljon siellä taas tuli asiaa ja jotain oppikin, harmittamaan jäi vain ajanpuute, jonka takia ekana päivänä koiran kanssa sai olla radalla 10-15 minuuttia ja toisena päivänä alle 10 minuuttia. Rataantutustumiseen sen sijaan meni yli tunti molempina päivinä. Ja niin tietenkin, kun mitään ei osata, mutta olisi silti ollut hauska ehtiä koirankin kanssa harjoitella jokin kohta toimivaksikin. Mutta minäpä treenaan noita kunnolla sitten Foxyn kanssa, kun päästään taas hallille... :)

Jonkin verran saatiin videollekin, lauantailta ei vain mitään, koska en saanut Carinaa tavoitettua kameralle eikä toista kertaa radalle sitten tullutkaan, vaikka niin luulin. Mutta sunnuntailta jotain.

Mitä sitten opin, mieleen tulee ainakin tämmöistä:

- Koulutuksen perusideana siis oli karata koiralta koko ajan, näin sen ajattelin. Tämän hoksasin, kun harjoiteltiin "niistosokkaria" jossa koiraa ensin tavallaan houkutellaan ihan nokasta vetämällä hypyn yli ja sitten hilpastaankin äkkiä itse sinne esteen toiselle puolelle melkein, koiraa pakoon, että päästään taas edistämään seuraavalle esteelle.

- Tiia sanoikin, että hyvää menoa radalla on sitten, kun koko radan on suorittanut niin, ettei ole oikeastaan nähnyt koiraa suorittamassa yhtään estettä, vaan pitää katseen ja ajatuksen kokoajan seuraavassa esteessä - ja tältä tosiaan tuntuikin noita "karkausmenetelmiä" käyttäessä, ne aivan pakottivat ajattelemaan vain seuraavaa estetttä - tämä tosin vasta sitten, kun osasi suorittaa sen uuden ohjauskuvion oikein, siihen saakka ei kyllä pystynyt ajattelemaan yhtään mitään muuta kuin sitä itseään...

- Jaakotuksen monipuolisempaa käyttöä (en ole tähän mennessä vielä oikein hoksannut missä kaikkialla sitä on hyvä käyttää) - avuksi tiukoissa käännöksissä

- Niistosokkari, joista niisto joten kuten tuttukin, vaikkakaan ei nimeltä, tämän suorittaminen alkoi tuntumaan jo jotensakin luontevaltakin useamman harjoittelukerran jälkeen

- Saksalainen - keksin jopa aivan itse sen kohdan, mihin Tiia oli saksalaisen suunnitellutkin, vaikka Xenan kanssa siihen passasikin paremmin twisti, jos nyt muistan nimen oikein. Twisti helpottaa koiraa silloin kun se ei osaa takaa käskyä aivan täydelleen.

Xena oli toki melkoisen vauhdikas, mutta koska harjoiteltiin nimenomaan noita "karkauskuvioita" ei Xenakaan päässyt jujuttamaan minua montaa kertaa esimerkiksi karkaamalla väärälle esteelle, vaikka koira usein olikin minulta hukassa, tai siltä tuntui, kun niin harvoin näin sen suorittamassa yhtään estettä se pysyi silti kivasti mukana. Erityisesti käännöksissä ja kurveissa Xena on tosi taitava! :)

Radat pitäisi nyt sitten päästä rakentamaan uudestaan ja harjoitella noita opittuja kuvioita ihan ajan kanssa... tuskin maltan odottaa! Kun nuo Foxyn juoksut nyt saataisiin juostua...

Tässä harjoitellaan sitä saksalaista, joka lopulta onnistuu


Tässä aika pitkä pätkä rataa, jossa monenmoista kommellusta.. huomatkaa Xenan jarrut muurin jälkeen, vautsi! :)


Ja tässä loppupätkä jossa siis hutaistu niistosokkari alussa ja ja pelkkä niisto lopussa, jolla Xena tosin tiputtaa riman.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Koulutusviikonloppu edessä!

Jipii! Pääsen sittenkin Vitikaisen koulutukseen! Mutta että minkälaisen koiran kanssa.... Vähän hirvittää jo etukäteen. Saan lainaan samalla kylällä asuvan parson Xenan, joka on agilityvalio kahdessa maassa ja aika tykki, täytyy sanoa. Xena on nimittäin niin taitava ja NOPEA, että mahdan olla sen kanssa pulassa huomenna! Ja sunnuntainakin. :P Mutta oppiahan me lähdetäänkin hakemaan, ihanaa että sittenkin pääsen kouluttautumaan!! :)

Huomista odotellessa.. videomateriaaliakin sieltä aikeissa tuottaa. :)

Sivut kennelnimellä

Jos vaikka sitten huomenna..

Sivut on siis jo valmiit, mutta ihan vain ollakseni kunniallinen kansalainen, maksan ensin sen maksun ja julkaisen sivut sitten. :) Tai aikaisintaan illalla.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Julkaisupäivä lähenee

Ja kun tässä ei nyt ole muutakaan jännättävää, niin jännätään nyt sitten sitä, että julkaisen kotisivut 15. päivä, eli enää 5 päivää jäljellä! Tuolloin siis saan maksaa kennelnimilaskun 2000kr ja nimi on virallisesti minun. Ei ainakaan tähän mennessä ole kukaan asiasta valittanut, lieköhän miten yleistä tuommoinen valittaminen yleensäkään? Ja mistä syystä sellaisen voi tehdä niin että nimi on oikeasti vaarassa? Sehän on kuitenkin ainakin Ruotsissa jo valmiiksi hyväksytetty Belgiassa ja jostain syystä sen jälkeen voi vielä kennelin kotimaassa kuukauden ajan tehdä nimestä valituksen, perustuen mihin, en nyt sitten tarkalleen ottaen tiedä, jos kerran FCI:n hyväksymä kuitenkin jo on.

Lisa on jo hyvinkin terveenoloinen, kiitos kaikille myötäeläneille! Onneksi paristo oli niinkin pieni ja suurempia vaurioita ei päässyt sattumaan. Kyllä noiden kanssa saa olla varovainen. Jotenkin on vain tottunut siihen, ettei ne kummemmin tuhoa mitään, (paitsi ehkä meidän sohvaa) ja jos lattialla onkin jotain suuhun pantavaa niin se ei ole vaarallista, mutta tälläpä kertaa se olikin. Paristojen kanssa pitää olla tosi varovainen, meillä tämä oli siis irronnut lattialle tippuneesta kaukosäätimestä, jonka yksi paristo vierinyt sohvan alle edellisenä iltana kun aamuyöstä aloin siirtämään Ilseä omaan sänkyyn (se kun ei mene ihan normaalisti nukkumaan vaan pitää hyssyttää) ja tönäisin sohvalta ylösnoustessani kaukosäätimen lattialle. Pikaisesti vain keräsin paristot takaisin pöydälle, mutta yksi oli jäänyt lattialle siltikin. Ja näin sitten jouduttiin elämään kauhun hetkiä perjantai iltana, kun pieni pirpana voi niin huonosti että tosiaan jo pelättiin sen puolesta. :( Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta tarkkana ensi kerralla noiden paristojen kanssa...

Kalenterit uusiksi

Menot ovat muuttuneet niin, ettemme mene Vitikaisen koulutukseen eikä valitettavasti vieläkään pakkasralliin joka viime vuonnakin jäi välistä :( Nämä siis juoksujen takia. Ja Kajaanin hommatkin jäivät nyt siis välistä.

Harmittaa vähän, kun Kemi olisi ollut tuossa niin lähellä ja Ouluun lähtiessä menee aina koko päivä ja vauvan takia, joka täytyy jättää kotiin näin talven pakkasilla ja kun se muutenkaan ei ole se helpoin matkatoveri sekä syö vain äidinmaitoa, on kohtuu vaikeaa kulkea kisoissa useana päivänä, ihan vain omantunnonkin kolkuttaessa. Mutta kyllähän tämä tästä kevättä kohti helpottaa, eikä niitä kisoja joka viikonloppu täällä pohjoisessa ole edes mihin mennä, kerran kuussa lähinnä, jos sitäkään. Pian varmasti Ilsen voi ottaa jo mukaankin haukkuralleihin :) Viimeistään kesällä sitten!!

Meidän ekat kisat tälle vuodelle ovat näillä näkymin nyt siis Haukiputaalla kuun lopussa, helmikuussa Oulussa ja sitten maalikuussa sekä Oulussa että Haukiputaalla. Huhtikuussa ei kisoja tällä alueella ole ollenkaan, vois vaikka miettiä jos sitten lähtisi jonnekin kauemmas - tai sitten ei. Mutta vähänlaisesti näitä startteja nyt sitten kuitenkin on, kun missattiin nämä alkuvuoden 7kpl. Toukokuussa taisi olla joka viikonloppu jotain tässä Oulu - Rovis akselilla, että silloin edes. :) Näitä siis odotellessa... Lisallakin tulee 18kk täyteen toukokuun 1. päivä, saa nähdä mitä me ehditään siihen mennessä oppia.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Pirteänä taas

Lisa on pirteä taas!! Yön se nukkui sikeästi, lämpö alkoi laskemaan puolen yön aikoihin ja juotettiin sitä pariin otteeseen yön aikana. Seuraillaan nyt vielä tietenkin, mutta kyllä tämä kovasti jo helpottaa... Tuossa se nyt pötköttelee takan edessä Foxyn kanssa ja kuuntelee kun Esa hoitelee Ilseä, että pitäisikö mennä apuun!

Meidän Foxyn astutussuunnitelmat kun eivät todellakaan menneet suunnitellusti, päätin siirtää ajankohtaa ensi kesälle. Katsotaan sitten asiaa uudemman kerran ja keskitytään vielä tämä kevät agilityyn, jee!! :)

Nukuttaa vain

Eläinääkärin kanssa ollaan konsultoitu pariinkiin otteeseen illan aikana, nesteytetään täällä kotona ahkerasti, koska Lisa tosiaan vain nukkuu peittojen alla, kuume ei noussut 40,5 korkeammaksi ja on jo alkanut laskemaan, ainakin käsituntumalla, eikä tyttö enää tärise. Nyt vain pitää muistaa yöllä nousta juottamaan ainakin pariin otteeseen.

Päätettiin jo eilen torstaina, ettei lähdetä näyttelyyn kun ne agilitytkin jäivät juoksujen takia, siellä on edelleen tosi kylmä ja autokin reistali siitä johtuen jo vähän... eikä me oltaisi nyt sitten lähdetty muutoinkaan. Parikin päivää saattaa kuulema mennä, että palautuu tai tervehtyykään, mutta nyt tosiaan näyttää ja tuntuu jo vähän paremmalta, itseksiään nosteli päätäänkin ja piti silmiä auki ennen kuin nesteytettiin puolen yön aikoihin.

Kyllä tämä tästä, lääkäri oli luottavainen sen suhteen, että tästä selvitään kyllä!

perjantai 8. tammikuuta 2010

:( Eläinlääkärin neuvoma oksettaminen onkin ilmeisesti ollut väärä tapa toimia, sillä paristo sisältää happoa josta näkyy muutamia palovammoja Lisan kielelläkin. Oksettamisen sijaan olisi heti pitänyt antaa maitoa tai hiiltä jota annoin siis vasta oksettamisen jälkeen.

Lisan vointi on edelleen sama ja lisäksi kuumeinen, 40 astetta.

Paristo

Lisa oli aamulla kaivanut jostain sohvan alta pienen AAA-pariston ja pureskellut sitä niin että se on mennyt puhki. Pariston sohvalla huomasin vasta aikani ihmeteltyäni Lisan vaisua käyttäytymistä, se tärisi, piti häntää ja päätä alhaalla ja pyrki koko ajan syliin. Aikaa pureskelusta oli saattanut mennä jo 1-5h. Ell:n neuvojen mukaan suolapallo kurkkuun oksettamista varten, jonka pyörittelin siis vedestä ja suolasta. Sain Lisan oksentamaan kerran, ainakin kaikki aamuruoka tuli ulos. Nyt se on saanut hiilitabletteja ja saa niitä parin kolmen tunnin välein loppupäivän. Maitoakin ruiskutin suuhun pari kertaa, se kun saattaisi jotenkin lieventää patterin sisältävän hapon/alkalin vaikutuksia.

Se nukkuu nyt, mutta on edelleen aika onneton. :(

Toivotaan parasta, että pikkuinen tervehtyisi.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

The Heat Is On...

Tulee kiire

Lisan kanssa kävästiin eilen hallilla sitten taas, olikin kyllä hyvä, kun ehdittiin maanantainakin pistäytyä se varmasti auttoi eilispäiväiseen. Vähän se oli alussa ihmeissään muista koirista ja pikkuisen pisti häntää matalalle välissä, mutta syötin nakkia nakin jälkeen ja heittelin kovasti palloa niin jopa se siitä piristyi ihan villiksi asti!!

Treenien tasosta hämmästyin myös, mutta onhan se jo jatkokurssi, ja mietiskelin, että kuinkahan meidän Lisan kanssa käy, kun ollaan niin vähän harjoiteltu, mutta neitipä meni ihan yhtä hyvin kuin muutkin, vähintään! Ensin otetiin hyppy-hyppy-putki -suoraa namikuppi päässä, otin ensin putken takaa, sitten yhden hypyn takaa ja lopuksi kahden ja joka kerta meni hiensti. Rimat tosin edelleen 25cm, koska kirppana vilahtaa muutoin helposti alta! Lisa kulki myös todella hienosti irti hallilla, ei se välittänyt muista tai mahtoi vähän pelätäkin niitä ja siksi pysyi vierellä ja mikäs siinä, kun äidiltä sai siitä hyvästä nakkia!

Tämän jälkeen heti vaikeutuikin, sillä piti valssilla osata ohjata putkesta syrjään hypylle. Lisa kun on vielä niin uusi lajissa, sitä ei putket niin kova vedä, se kuunteli minua oikein hyvin ja jos itse olisin osannut sijoittua paremmin ei meillä olisi ollut mitään hätää, mutta koira siis kuunteli ja sain jotenkin kutenkin valssattuakin... heh. Ihan hyvää tekee näköjään minullekin nämä treenit.

Kamala ahdistus iski viikonloppuna, kun sain kuulla muutamia terveystietoja Foxylle mietitystä uroksesta ja jouduin luopumaan reissusta sen luokse. Ahdistusta lisäsi noin kymmenkertaisesti eilen tehty havainto, että Foxy näyttäisi olevan aloittelemassa juoksujaan ihan tässä muutaman päivän?? sisällä mahdollisesti jo! Ei pysty.... No, ei se ole auttanut kuin kysellä muutamaa urosta lisää, kennelnimi on virallisesti minun 15. päivä, joten siihen mennessä on kotisivuillakin sitten se lopullinen valinta julkaistu.

Lisa's agilitytraining yesterday was a lot of fun, and she enjoyed it, too, when I fed her with sausage all the time and threw a tennisball for her :). She also did the exercises quite impeccably and I'm very proud of her, as we really haven't trained a lot with her yet and this far she's been very unsure in dog and people crowds. You wouldn't have noticed any unsureness now!! I could also keep her free without a leash and she wouldn't go anywhere but wait for her sausage bites and the ball just beside me. :) Such a busy little girl she is!! I actually thought I would let Esa get a go with her, but I'm not sure If I want to now, when Foxy's going for her maternal leave, and I have no dog to train or compete with this Spring. Yes, it really seems Foxy is starting her heat already, and I had to change my male plans too, as I got some new info just a few days ago, so she's yet without a male and I've got like maybe only couple weeks or a lot less to make up my mind! Not nice.

Rommi would be very much interested in Ilse when she's on the floor. I woudn't mind them licking her, which is what they would all love to do all the time, if it always wasn't the ears, the eyes or her mouth. :P Otherwise it's been quite calm around here, waiting for the day when she's gets loose!! I mean, learns to move and especially grab. I wonder if Rommi will be so much interested in her anymore... I know the girls won't.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Hallilla

Eilen pääsin vihdoin lähtemään hallille ja otin molemmat tytöt mukaan. :) Vähän olisi tehnyt mieli ottaa Rommikin, edellisestä kerrasta kun on niin pitkä aika ja sen on niin paljon rauhallisempi nykyisin, mutta se olisi mennyt vain pintaraapaisuksi kaikkien kanssa sitten...

Foxyn kanssa testattiin ASB-lehdessä ollutta neliöjuttua, jossa A, putki, hyppy ja kepit. Alkulämmittelynä vartalo-ohjausta matalilla hypyillä ja putkilla, ilman sen kummempia käskyjä tai huitomisia - siitä tuli kyllä molemmille hyvä mieli, kun meni niin hienosti välistävedotkin ja kaikki :D Muutenkin Foxyn kanssa treenaaminen oli kiva,a tai no, kuten yleensä :) Hyvillä mielin lauantain kisoihin sitä nollaa hakemaan. Torstaina ehditään vielä kuitenkin käydä ohjatuissa treeneissä.

Lisan otin mukaan koska... LISALLA ALKAA TÄNÄÄN JATKOKURSSI!! Alkeiskurssikin jäi siis käymättä ja ollaan luvattu sen kanssa harjoitella itsenäisesti. Se harjoitteluhan on ollut ihan olematonta, pussi ja keinu on edelleen ihan tuntemattomia esteitä, koska en ole voinut niitä yksin treenata. Kaikki muut se menee, tosin ei keppejä tietenkään. Eilen reenailtiin sen kanssa ihan vaan hyppyjä (normi minikorkeus on Lisalle alituskorkeus... huokaus), palauteltiin mieleen putkea ja Aata, joita se loppujen lopuksi meni ihan innoissaan ja oma-aloitteisesti; putki ja kontaktihulluhan se sieltä nostaa päätään... :P Sekä nakki että pallo toimi palkkana, kun ensin sain sen houkuteltua agilityn maailmaan sieltä tuoksujen maailmasta... Tosi ylpeä olin Lipsukasta. Saa nyt sitten nähdä, ehtisikö/lähtisikö Esa tänään treeneihin vain olenko se minä.

Lisan rokotustodistus on hukassa, ne kun on merkattu passiin enkä löydä sitä mistään! Viimeisenä oljenkortena haetaan kopiot papereista Onnilta (ell) ennen lauantaita, Lisahan on siis ilmottu junnunarttuihin. Olen pitänyt sitä hirmuisella lihotuskuurilla nyt ja sehän sopii Lisalle! :D Rekkarit on kyllä tallessa sentään. Saa nähdä millainen päivä on Kajaanin hallilla tiedossa, jos pakkasta on näin paljon. Brrr...