Vettä

Muualla on tullut litroittain lunta ja meillä pelkkää vettä. Toissa yönä täällä oli tullut luntakin, mutta aamusta kun heräili se oli jo kovaa vauhtia sulamassa pois ja eilinen oli aivan kaamea syysmyrkäkkäpäivä kaatosateineen. Koirat aivan hepulissa sisällä koko päivän, kun vain aamulla saaneet käydä pidemmästi ulkoilemassa, ei puhettakaan, että olisi lähtenyt lasten kanssa huvikseni ulkoilemaan eilen, Ossin vaunutkaan hyvä jos pystyssä pysyivät sen aikaa kun sain sen nukahtamaan.

Tänään ajattelinkin sitten käyttää hyväkseni sulaneen puomipinnan ja päiväsellä ottaa maltillisesti puomin alatuloa Juha O.:n ohjeiden mukaisesti.

Ja ei, ei olla saatu jumpattuakaan. Hieroin Lisan sunnuntaina, vasen takajalka oli jäykkä polven ja nivelten mobilisoinnissa erityisesti polvinivelen ojennus kinnasi. Kireyttä siis jälleen kerran gastrocnemius, semitendinosus, semimembranosus lihaksissa. Liikkeessä ei minusta jäykkyyttä selkeästi ainakaan huomaa. Nyt tosin kun säät ovat mitä ovat, ulkona liikkuminen on aika himpsimistä, puhumattakaan siitä, että vaatettakin joutuu laittamaan. Odotan vielä uutta takkia - toivottavasti se on sopiva! :)

Parson treenikaverina - mieti ennen kuin otat (ja kun otat, niin varaudu tekemään paljon töitä huumorilla höystettynä!)

Olen viimeaikoina eksynyt blogeihin, joissa shelttejä tms. ajatuksia lukevia rotuja harrastaneet / harrastavat ovat jostain kumman syystä sekaantuneet parsoniin, jopa niinkin suuressa määrin, että ottaneet sellaisesta treenikaverin itselleen. Niinkin ymmärrän, jos joku parsonin omistaja ja erityisesti joku sellaisella epätoivoisesti jo harrastava harkitsee sheltin, bortsun tms. ottamista (tai jopa oikeasti ottaa sellaisen muiden  parsoneita harrastavien julkisesta paheksunnasta huolimatta), lähinnä siis toiveissa joskus jopa lajissa menestyäkin, vaikka muuta väittävät.

Älkää ottako tätä kirjoitusta vakavasti. Arvostan jokaikistä ihmistä, joka parsonin treenikaverikseen edes kerran valitsee, pitäisi kuitenkin muistaa aina pitää se huumorintaju mukana treenaamisessakin ja erityisesti kisoissa! Ei näiden kanssa muuten pärjää. Enkä puhu kisoissa pärjäämisestä. Vaan ihan molempien osapuolien henkisestä hyvinvoinnista ja tasapainosta elämässä.

Suomesta löytyy useita agilityssa lahjakkaita parsoneita. Lahjakkuuttakin on montaa eri laatua, on nopeita ja itsenäisiä; on nopeita, melko itsenäisiä ja ohjaajaa kuuntelevia; ja sitten on melko nopeita, vähempi itsenäisiä ja ohjaajaa kuuntelevia parsoneita. Sellaisia en vielä toistaiseksi Suomessa tunne, joka olisi sekä tuulennopea että ohjaajaa kuunteleva. Eli se itsenäisyyden hiven siellä monesti "pilaa" kokonaisuuden muutoin täydellisellä radalla, joskin joskus se myös monesti tuo sen ykkössijan silloin kun onnistunut suoritus sattuu kohdalle!  Parson harvemmin on sellainen, joka "korjaa" itse ohjaajan tekemät virheet, ei, vaan se toistaa ne sanatarkasti. Eli jos nyt oikein yleistettäisiin, voisin vaikka sanoa, että jos haluaa tietää mikä omassa ohjauksessa on pielessä, voisi joskus kokeilla ohjata parsonia. Ellei jo valmiiksi omista sellaista, itsetunto voi tästä syystä parsonharrastajalla olla toisinaan hieman matalalla. Parson pitää nöyränä (mutta ei saa lannistua!).

Ehkäpä voisin humoristisesti jakaa parsonit seuraavanlaisiin tyyppiluokkiin:

• Raketti - nopea ja itsenäinen (harvemmin hanskassa, mutta silloin kun on, 1. - 2. sija on taattu, melkeimpä kilpaseuran laadusta huolimatta ja radalle saattaa jopa mahtua jokunen ohjauksellinen epäkohtakin..)
• Rakettispagetti - nopea ja taipuisa (voisi olla nopeampikin, onnistuessaan hätistelee kärkeä. "hitaus" voi tosin johtua esim. koosta, rajamini tietenkin menee lujempaa samoilla avuilla, kuin 3-4cm pienempi rotunsa edustaja, eli mene riskillä ja halua ennemmin säkärajaa hipova kuin selkeä mini... niin se vaan on)
• Spagetti - vetelä ja taipuisa (hyvin mukana ohjauksessa, ei hätistele kärkeä aina edes nollatuloksella)

Ja johonkin näistä kategorioista oma parsoni usein asettuu. Eri asia sitten, mikä niistä on paras.... riippuu vähän mitä on vailla.

Jos maailmanmestaruutta halajaa, niin sen on vain pakko olla raketti. Vaatii varmaan vaan aivan käsittämättömät määrät työtä, työtä ja työtä, että siitä oikeasti saa maailmanmestarin ja uskoisin, että kaiken A ja O on ihan se pentukasvatus. Mitä silloin pentuna tulisi oikeasti tehdä, että nopean parsonin saa hanskaan, on sitten minulle mysteeri. Ja iän puolesta menestystä on todennäköisesti tuloillaan vasta joskus 5-6 ikävuodesta alkaen. Jos siis sittenkään. En (ennen kuin toisin todistetaan) jaksa siltikään uskoa, että rakettiparsonista on moninkertaiseksi voittajaksi missään kisoissa. Se vaan on aina kuitenkin melko arvaamaton pakkaus! Mutta luulisi, että useimmalle harrastajalle riittääisi yksi maailmanmestaruus per koira.

Jos pelkkää maajoukkuepaikkaa on vailla, mahdollisesti Suomen mestaruutta ja menestystä kisoissa yleensä, on varmaankin tuo kakkosvaihtoehto se paras. Se vain, ettei sen vauhti ehkä sittenkään riitä, mutta toivottavasti joskus ja jos tuuri käy, niin kyllä arvokisamenestyskin on täysin mahdollista. Tämä tyyppi on siis se, jolla on mahdollisuus tehdä nollia nollan perään, saada muutamat voittonollat vuodessa ja täten siis kerätä mukavasti pisteitä MM-karsinnoissa ja menestyä tosiaan tuurillaan hyvin myös SM-karkeloissa.

Spagetilla ei todennäköisesti enää pärjää nykymaailmassa. Se on lähestulkoon pomminvarma nollakoira, mutta ei enää vauhtinsa puolesta nappaile kolmen parhaankaan sijoituksia kuin harvoin ja ykköspallille päässee ehkä kerran vuoteen, pienemmissä kisoissa, jos sittenkään. Mutta tämä on varmasti se paras mahdollinen kaveri jonka kanssa kisaura korkata. Sen kanssa voit mainiosti harjoitella ja oppia ja sen kanssa on kiva kisata, kun onnistumisia tulee harva se viikonloppu. Kovin kilpailuhenkinen ohjaaja tosin alkaa pian varmasti kaipaamaan jotain säpäkämpää.

Luonteeltaan kaikki parsonit ovat mitä ovat. Jokaisessa kisaajatyypissä mahtaa olla luonteeltaan mitä erilaisempia yksilöitä, on itsevarmaa pärisijää, herkkää tärisijää jopa pelokasta ärisijää ja sitä rataa. Ja sitten on vaan niitä ihan äärilungeja teräshemoja joka tilanteessa, jotka on kotona unelmasohvaperunoita ja töissä tultajatappuraa! Ehkäpä spagettien joukossa on eniten luonteeltaan tasapainoisia, rauhallisia ja ns. helppoja koiria. Etunsa ja haittansa kussakin siis!

Nopeus on perinnöllistä ja parsonit ovat nopeita, yleisesti ottaen. Nopeaa jos olet vailla, ota pentu nopeista vanhemmista. Moni muukin asia on perinnöllistä, joten kannattaa katsoa niitä muitakin kohtia niistä vanhemmista, kuin pelkkää nopeutta. Parson on siitä mainio, että täydellinen agikoira voi myös olla erinomainen rotunsa edustaja ulkomuodollisesti sekä jopa käyttöominaisuuksiltaan (puhun siis metsähommista). Monipuolinen harrastuskoira siis - kuten monessa lähteessä todetaankin. Mutta vain tietynlaisille ihmisille: nimittäin aktiivisille, huumorintajuisille ja ennen kaikkea ahkerille - jos nimittäin haluaa menestyä.

Ja loppusanoina voisin toivottaa teille kaikille paljon onnea, huumoria ja menestystä valitsemallanne tiellä parsonin kanssa < 3

LOA (ja BAER)

Just to be clear here also for the non finnish speakers :) None of our dogs have yet been diagnosed or tested clear, affected neither carriers what comes to LOA, as we're still waiting for the DNA-test to become available. Within months however, we will hopefully get the results concerning our two beloved ones too. Both our dogs have lines behind them, that include some known carriers, as I have found out in the past few months.

So I'm wishing the best of luck and happy results for all parson russell terrier owners and breeders all over the world - and that the affected rate wouldn't get too high.

--


Parsonrussellinterriereille on saatu valmiiksi uusi DNA-testi. Aiemmathan ovat olleet testi primäärisen linssiluksaation määrittämistä varten, sekä virtsakivitesti. Uusin testi määrittää koiran geenit LOA:n suhteen. LOA eli Late Onset Ataxia on hermostollinen pikkuaivojen sairaus, joka aiheuttaa koirassa mm. tasapainohäiriöitä takajaloissa. Tauti on etenevä ja lopulta sairas koira joudutaan yleensä lopettamaan. LOA on siitä erikoinen ja kamala, ettei sitä välttämättä huomata koirassa ennen kuin vuosikkaana tai jopa myöhemmin. Sellaisiakin tarinoita on (joskaan ei tietääkseni parsonilla) että LOA sairas narttu oli saavuttanut MVA:n arvon, sillä oli jopa teetetty täysin sairaudesta aavistamatta kaksi tervettä pentuetta ja vasta nartun ollessa kolme vuotias alkoi se selkeästi oireilemaan ja useiden tutkimusten jälkeen todettu LOA. Onneksi tauti on autosomaalisesti resessiivinen, eli vaikka sairas koira saisi pennut, sen jälkeläiset eivät tautiin sairastu, ellei toinen vanhempi ole myös sairas (kaikki pennut sairaita) tai vähintäänkin taudin kantaja (50% pennuista sairaita, 50% kantajia).

Suomessa on muutamia sairastapauksia parsoneissa tullut esiin vuosien varrella, hyvin taajaan käytetyissä linjoissa ja itseä vain hirvittää, miten paljon enemmän tapauksia on ehkä jopa jäänyt huomaamatta, kun oireet voivat olla niin olemattomiakin. Molempien omien koirien takaa löytyy linjoja, joissa taudin kantajia esiintyy. No, testi on nyt täällä. Saamme varmaankin molemmat koirat testattua viimeistään alkuvuodesta.

Toinen mukava uutinen terveysasioihin liittyen on se, että Luleåssa voi nykyisin käydä tekemässä BAER-, eli kuulotestin koirille. Omat tulevat pentueet mahtavat siis käydä jatkossa Luleåssa kuulotarkastuksissa kaiken muun mahdollisen lisäksi. Onhan se hyvä, että terveyttä voidaan tarkastella ja tutkia yhä enemmän ja perusteellisemmin. Pitkäikäisiä ja hyvinvoivia kumppaneitahan me toivotaan kohdallemme kaikki, maailmalle lähtevistä kasvateista nyt puhumattakaan.

Tekstin lomaan sijoitin muutamia russelinkuvia joita mieleni teki eilen ja tänään raapustaa. Usein tekisi niin mieleni piirtää tai maalata, mutta ei tule inspiraatiota tai inspiraatiolle tilaisuutta toteuttaa itseään. Näistä tuli kaikista aika pitkänokkaisia ja yhdestä varsin teinkin enemmän kettistyyppisen. Tunnistaakohan sitäkään yritelmää edes ;) Monesti olen koettanut piirtää täydellistä parsonia, mutta jos sellainen on mahdoton jalostaa niin on se vaan vaikea piirtääkin, vaikkei tarvitse edes kirjoittaa kylkeen leimaa: "LOA affected!"

Kaikille parsonkasvattajille ja omistajille toivon helpottavia tuloksia tulevista LOA testeistä ja niille joilla tuuri on jo ollut huonompi, paljon jaksamista tulevaan ja suurkiitokset jokaiselle jonka lähettämien näytteiden ansiosta tämäkin testi ollaan saatu valmiiksi.

Sitä samaa

Olen kahlannut läpi treeniblogeja ja erityisesti sellaisista vaiheista, jossa Lisan kanssa nyt ollaan, kisaura korkattu juuri tai kohta korkattava, kun treenien alla on paljolti samoja asioita. Yrittänyt kai sillä hakea inota omaan treeniin ja ehkä vähän siinä onnistuenkin.

Ao. videopätkä on keskiviikolta, ollaan tosiaan jääty vähän jankkaamaan treeniaiheiden suhteen ja tänään otinkin sitten vaihteeksi pujottelun avokulmaa. Lisa hakee hyvin avokulmankin n. 2-3 metrin etäisyydeltä, kauempaa lähetettynä meinaa edistää vähä liikaa. Samoin otettiin pitkästä aikaa Aan alastuloa vauhdissa, niin että pyrin itse jäämään taakse ja etupalkkana pallo. Ihan kivasti sujui.

Välillä käytiin jäähdyttelemässä ja lopuksi vielä pitkä vapaana kirmattu metsälenkki molempien koirien kanssa, niin että mahtaa illalla olla palautteleva lenkki paikallaan, sen verran lujaa menoa oli se. Sen takia olen nyt pari päivää pitänyt treenitaukoa, että on ollut ajatuksissa hieroa Lisa ja käsitellä samalla selkäranka sekä nivelet. Ei ole sen suurempaa syytää epäillä jumeja, enkä ole nyt sitten ehtinyt hierokaan suunnitellusti, mutta nyt päästin ne tosiaan revittelemään niin, että huomenna taidetaan viimeistään se hierontatuokio pitää.

Tosi kauniita on olleet nämä pakkaspäivät. Meille ei ole lunta tullut sitten sen viikon takaisen pyrypäivän, sitäkin jo odotellessa. Pakkaseenkin on jo alkanut tottua, kun ne ihan ekat kylmät tuntuivat aika kamalilta ja kalseilta.

Jos ensi viikon teemaksi ottaisinkin temput ja jumppatreenin ja jättäisin tuon pihatreenin vähemmälle, jotenkin tuntuu, että siitä on vähän menossa maku. Liekö se tosiaan sitä, että yksin on treenattu jo niin kauan. Lisa ei edes oikeasti osaa mitään temppuja. Paitsi kiivetä vessajakkaralle onoffiin.

Ajatukset talvessa

Voi kun olisi mukava pitkästä aikaa aloittaa ohjatut treenit, siis niissä käyminen oman koiran kanssa. Mulla on kyllä ryhmä tulossa itsellekin talvikaudelle, että voishan tässä alkaa vaikka syynäämään tulevia koirakoita ja etukäteen vähän kysellä heiltä kauden tavoitteista ja muista fiiliksistä. Saisin vähän tätä omaa syysmasennusta nakeltua kauemmas, kun pääsisi edes muiden tavoitteita fiilistelemään ;)

Yksin treenaaminen ei ole kovin hohdokasta ja nyt jotenkin tuntuu, että on vain jäänyt jankkaamaan paikoilleen muutenkin. Kotona pitäisi alkaa itse jumppaamaan ja Lisa myös, toin jumppapallonkin sitä varten viimeviikolla. Tosi hyvin se pysyy siinä päällä näköjään lähtökohtaisestikin, mutta nyt pitäisi sitten opettaa vielä pari niksiä käskyn kanssa, että siinä olisi helpompi jumpata koiralla. Oma jumppa saisi keskittyä tuonne lantion ja selän alueelle, se mulla vaatis kovastikin remppaa, liekö lasten tekemisellä osuutta asiaan :P

Eilen tulostin netistä lähes 50-sivuisen nivaskan tekstiä koiran lihaksista, niiden origot-insertiot ja toiminta / tehtävät - englanniksi. Nyt siis olen aloittanut suomentamaan ja latinaistamaan niitä, jos vaikka päähän jäisi vielä jotain lisää. Pakko on vain myöntää, että koen anatomian opinnot mielenkiintoisiksi ja vielä enenevässä määrin, mitä enemmän niistä ymmärtää. Jonkin verran niitä piirtelenkin paperille, kun saisi vielä tosissaan ajatuksella piirrettyä niitä, niin voisi postailla niitä tuonne kynäblogin puolelle.

Yksi kolmivärinen apina yrittää kainaloni kautta työntyä työpöydälle ja tärisee ja haukottelee selkäni takana vinkuen, joten täytyy ilmeisesti lähteä ravitsemaan ruokakuntaa.

Talvikausi alkaa

Eilen olin reipas ja kuljetin esteet agilitykentältä pois. Surku tulee, kun pitkä talvi on taas edessä. Kontaktit jäi vielä sinne, mutta suunnitelmissa olisi vielä puomi tai A tuoda sisäpihalle ja muutkin kontaktit siirtää sellaiselle paikalle, että ne saa tarvittaessa esiin aiemmin sitten kun aurinko alkaa taas lämmittää.

Omalle pihalle virittelin nyt keppien lisäksi kolme hyppyä, enkä malttanut olla Lisan kanssa treenaamatta, kunnes sisälle tultuani ja kalenteria päivitettyäni muistin, että meillähän oli ollut juuri hierontapäivä eilen. Että vähän hukkaan meni nyt se hieronta, vaikka Lisa ensimmäistä kertaa olikin niin rento, että nukahti hierottaessa :)

Treenit meni kuitenkin hienosti, paitsi puomin alastulotreeni, jonka pilasin ihan totaalisesti. Miksi sitä onkin aina niin typerä, että hoppuilee? No, ensi kerralla sitten taas oppien mukaisesti, saa olla nyt vähän aikaa tauolla. Niitä tyhmyyksiä ei sentään tullut videoitua.

Pihalla harkattiin sokkareita, niistoa ja sylikäännöksiä, niistoilla Lisa toimii hyvin, samoin sylkkäreillä, jopa sokeavienti pujottelulle onnistui poikkeuksetta mainiosti, hieno tyttö! Alemmalla videolla harjoitellaan pujottelun umpikulmaa, videon toisella pätkällä jos katsoo tarkkaan, näkee Lisan pätevämmän ratkaisun minun pujottelulle vientiin ja kyllähän sen huomaa, että vien aivan liian kauan ja koira joutuu tekemään ihan turhaa mutkaa, joten Lisa päätti oikaista :) Sylkkärillä vienti onnistuikin sitten paljon paremmin.

Muutenkin oma ohjaus on kyllä niin töksähtelevää ja kömpelöä. Auttaisikohan se fyssarilla käynti itseä? Olen ollut niin jumissa jo useamman kuukauden (vuoden) ajan :/

Joren kanssa otin eilen ja tänään hienosti hihnassa treeniä naksun avulla. Eli haen vain sitä positiivista vahvistamista asioihin jotka se ihan itse hoksaa ja niitä tarjoaa. Valitettavasti vain meidän hipihiljainen metsäpolkukin tarjoaa liikaa ja pahinta mahdollista häiriötä tälle pojalle - riistan hajuja. Joten tälle aamulle hihnatreeni jäi melkoisen lyhyeksi. Ei vielä tarvittaisi ihan niin isoja ärsykkeitä, melkein sama kun laitettaisiin pupu juoksemaan nenän edestä kun pyydetään istumaan.

Treenimääristä

Aivan liikaa finagilityn juttupalstaa lukevana (ja tosiaankin vain lukevana) rupesin miettimään koiran (tai edes omien koirieni) sopivaa treenimäärää. Taitaa olla melko monta seikkaa mitkä vaikuttavat siihen, miten paljon koiralla kannattaa treenata ja minkälaista treeniä yleensäkään. Mieleen tulee mm. alla olevia itsestäänselvyyksiä(kö?). Ja jotta ei jäisi kellekään epäselväksi, tämä on siis ihan puhdasta saarnusta; minulle itselleni ja myös sinulle lukija, jos siltä tuntuu niin ole hyvä vain! ;)

• Koiran kunnon ja lihaskunnon taso (tähän voisi kirjoittaa myös ikä ja terveystilanne)
• Koiran kyky omaksua ja vastaanottaa uutta, henkinen jaksaminen ja motivaatio, työinto, joko yleensä tai sillä hetkellä, eli onko jotain häiritseviä tekijöitä, kuten vaikkapa nartulla juoksut
• Ohjaajan jaksaminen ja motivaatio, kuinka tehdä asiat aina koiraa inspiroivasti ja ilolla, ettei mene puurtamiseksi, turhautumiseksi eikä varsinkaan sättimiseksi tai suuttumiseksi...
• Ja kun nämä edellä olevat on kunnossa, niin on mietittävä perinpohjaisesti sitten sitä treenin laatua, millaista ja kuinka usein. Jos on esimerkiksi kyseessä jokin tiettyä lihasryhmää tai kehon osaa kuormittava treeni esim. kontaktien alastulot ja samoin hyppyjen alastulot etenkin maksikoirilla, jotka siis kuormittavat koiran etuosaa erityisesti ja varsinkin jos on jo tiedossa että koira herkästi jumii jotain tiettyä aluetta, tulisi sellaista treeniä pitää lyhyenä ja ytimekkäänä, mieluiten sekin kuitenkin usein ja vain vähän kerrallaan, kuin harvoin ja lukuisia toistoja peräkkäin. Ja luonnollisesti, kuten tuolla edellä jo kirjoitin, peruslähtökohtana on aina, että koiralla on hyvä kunto ja liikkuu tasapainoisesti ja monipuolisesti. Jokainen oppinee oman koiransa kanssa sen parhaimman tavan kullekin.
• Ja se kaiken A ja O, nyt, aina ja ikuisesti, on se jäähdyttely ja lämmittely. Kevyttä ravia mennen tullen väh. 20min. Treenisuoritukseen lämmitellessä olisi hyvä saada koira liikkumaan monella eri tavalla ja tietenkin venytellä koiran raajoja ja rankaa. Ja kun se oma vuoro on ohi, ei seisoteta sitä koiraa, eikä varsinkaan häkitetä vaan hoidetaan asia niin, että se oma rekku olisi mahdollista pitää liikkeessä enempi tai vähempi koko ajan. Joskus nämäkin varmaan on itsestäänselvyys niin itselle kuin kaikille muillekin koiraurheilua harrastaville, eikös? :) Kohti parempaa tulevaisuutta...

Ja sitten niistä varsinaisista treenimääristä meillä.

Foxyn kanssa me treenattiin pääosin kerta viikkoon ratatreeniä, kausittain enemmän (eli kesällä kun oma kenttä oli sula). Kerran viikossa sitä sitten huomasikin mitä kaikkea pitäisi treenata mitä ei vaan olla tehty kun ei niitä nollaratoja kovin usein saatu aikaiseksi. Sellainen lyhyt, hiova treeni puuttui, kuten vaikkapa kontaktien alastulot, avokulmat pujotteluun, jokin tietty ohjaustekniikka, putki-kontakti erottelu jne. Vähitellen jo Foxynkin kanssa alkoi kuitenkin hoksaamaan, ettei se vanhanaikainen - "treenataan joka kerta rataa" ole se tapa millä kehittyy, vaan että ratatreeni jätetään kerta kuuhun tai pelkkiin epiksiin tai oikeisiin kisoihinkin jopa ja muulloin treenataan pikkuista pätkää, ongelmakohtia ja kehitettäviä asioita, uusia juttuja ja kikkoja. Meillä vain ei tosiaan ollut mahdollisuuksia treenata useasti ja pieniä eriä, sillä pienet lapset ja pitkät matkat talvisin tekivät treenaamisen hyvin rajalliseksi.

Ratatreenien vetämiseen en näekään erityisempää syytä enää. Johtuen nyt ehkä paljon siitä, että Lisa on tähän asti ratatreenissä tehnyt aika paljon semmoista siistiä nollaa, harvoin vain niitä pelastelunollia, joita meillä Foxyn kanssa oli ihan jokainen "meidän tason" nollarata, eli ei mikään hyppysuora-mutkaputki-möllirata, koskaan ei ehditty saavuttaa sitä "Flow" -fiilistä. Voi kulta Foxy.. ja taas on kuukausipäiväkin. Kun taas Lisalla onkin lähinnä parannettavaa nopeudessa ja yksityiskohdissa. Ja niitä taas ei saa ratatreenillä kuin huonommaksi.

Foxyn kanssa olisi itseasiassa varmaan pitänyt treenata sekä yksityiskohtia että rataa, minulla nimittäin ohjauksen ja vihjeiden ajoitus sekä rytmitys suoraan sanottuna kusi suurimman osan ajasta Foxyn kanssa ja sitähän taas ei oikeastaan saa kuntoon muulla kuin ratatreenillä / kisoilla, koska vauhdin on tuolloin oltava täysi. Eli tiesin kyllä milloin minun olisi pitänyt tehdä jotain, mutta vauhdissa paineistuessani (ne nollat..!) kaikki tieto vain katosi jonnekin... kääks.

Lisan kanssa ollaan treenattu tavallaan leikinvarjolla suurinosa meidän "treeneistä". Eli otettu treenin alle joku yksi tietty juttu ja sitä sitten jankattu pikkuerissä jopa useampaan otteeseen per päivä, kuten lenkiltä tullessa, lapsia ulkoiluttaessa tms. vähän niinkuin "ohimennen" muutamia kertoja. Minusta tämä on toiminut hyvin. Saa nähdä, kun nyt hallikaudellahan asiat muuttuu ja aletaan käymään viikkotreeneissä jotka ei ole omasuunnittelemat. Mutta varmasti se menee hyvin sekin. Ajatuksena ja toiveena olisi voida käydä hallissa n. 2-3 kertaa viikkoon ja pakkaskausina pitää taukoa koska kisakaverini on kuitenkin aika kylmänen.

Että ehkäpä eriasioita treenatessaan tarvitsee erilaista treeniä jos ratatreeni on tarpeen (/ väistämätöntä?) useamman kerran viikossa, tulisi silloin vain huolehtia riittävästä jäähdyttelystä ja lämmittelystä - pitää koira liikkeessä suoritusten välissä, eikä turhanpäiten kytkeä sitä seinään kiinni tai häkkiin odottamaan. Yleensä kun vähän tekee järjestelyjä, on koirat oikeastikin mahdollista pitää liikkeessä suurimman osan ajasta tavallisissa viikkotreeneissäkin. Toki peruskoulutus tarvitsee olla hanskassa ja koira käytökseltään kohtuu normaali.

Nämä asiat joita tässä vatvon ovat varmasti monelle jo tuttuja ja osa rutiinia, mutta minulle esimerkiksi ne ovat vain hitaasti valjenneet lyhyen harrastusuran varrella, ei näitä kukaan minulle alussa kertonut, kun aloitin tai edes silloin kun asia olisi ollut ajankohtainen. Itse olen oppinut, opiskellut ja kantapäänkin kautta ottanut opikseni. Uskon vakaasti, että kun jotain tarpeeksi paljon itselleen jankkaa ja vakuuttaa, siitä alkaa tulla rutiinia ja osa arkea.

Mutta aivan sama asia on vaikkapa vilkkaan koiran vieminen metsälenkille. Eihän se pitkän päivän kotona maannut kaveri osaa ottaa siellä rauhallisesti, ensin lämmitellä, venytellä ja sitten suorituksen omaisesti ottaa "metsätreeniä" kantojen ja kivien seassa poukkoillen, palloa hakien ja revitellen? Minna Saarelaisen kirjassa "Koiran lihashuolto" on hyvin laitettu asia, joskaan en sanasta sanaan muista; Siinä vaiheessa, kun ihminen määrää koiran liikkumisen määrän, ajankohdan ja laadun, on hän myös velvollinen huolehtimaan koiran lihaskunnosta ja terveydestä. Ajatus oli varmastikin jotakuinkin noin. Eli luonnossa vapaana (tai edes  isolla pihalla) liikkuva koira voisi parhaiten, mutta hyvin harvalla on mahdollista tällaisia oloja järjestää. Varsinkin tuliluontoisempi koira on vaikea pitää aisoissa, kun se lenkille pääsee. Ja niin höperöltä kuin se kuulostaakin, myös ennen metsälenkkejä (jopa aitaukseen päästämistä, jos koiralla on tapana heti vetää rallia täpöllä eestaas) tulisi ensin huolehtia lämmittelystä ja revittelyn päätteeksi myös jäähdyttelystä. Lihasjumit ovat oikein soppeleita saamaan jo ennestään vilkkaan koiran vieläkin rauhattomammaksi.

Sitten näistä vilkkaista koirista saa tosin myös helposti liikaliikunnalla ja tekemisellä muokattua ihan mahdottomia tapauksia. Esimerkkinä parson on oikein hyvä - rauhoittumistreenikin on tärkeää :) Jos ei muuten niin kantapään kauttahan nämä viimeistään oppii, toivottavasti hinta vain ei olisi kellään liian iso.

Mukavia treenihetkiä rakkaiden kanssa ja oikein hyvää viikonloppua!!

Lasten kanssa

Tänään kokeilussa ensimmäistä kertaa koko porukalla treeneihin lähtö, siis sekä omat että karvaiset lapset pakattiin autoon ja huristeltiin Kallille. Kaikki kävi oikeinkin kätevästi; Ossi nukkui treenien ajan ja Ilselle oli kaveri tyhjentämässä kaakaotermaria ja keksipaketinjämiä :) Jore ei päässyt treenaamaan, joten se piti seuraa nukkuvalle Ossille radion ylläpitäessä ääntä niin, ettei treeniäänet ja muiden koiren haukku tai vinkuna olisi niin hyvin kantautunut autoon, että Joren olisi tarvinnut alkaa ilmoittamaan itsestään; ja rauhallisesti se autossa osasi ollakin.

Lisan kanssa treenattiin puomin alastuloa omana yksikkönään etupalkalla, pikkuisen pujottelua (malttamattomuutta havaittavissa mm. harjoituksessa, jossa pujottelu päättyi aivan kentän rajalle, niin ettei rataa voinut jatkaa metsikköönkään) ja kolme kertaa hyppysarjaa, jossa tiukka käännös valssin kera (2.-3.) sekä takaakierto-niisto (5.) niin, että lisäsin vauhtia joka kerralle. Tämä oli siis oikeastaan treeni minulle - miten jättää koira tekemään ja mennä sen sijaan itse rohkeasti eteen. Jättämään pystyi hyvin mm. 3. ja 5. hypyille, kun vain saattoi ensin loppuun asti huolellisesti.

                                                  5. |                                  | 2.
                                               
                                                              /4.         3. __             __ 
                                             6.__                                                     1.

Lopuksi otettiin Jorekin mukaan jäähdyttelylle, se haukkui ihanasti ensimmäisen puolikkaan matkasta, takaisin tullessa osasi olla jo jotakuinkin hiljaa, jos pysyttiin liikkeessä tai vastaavasti se sai katsella jotain mikä liikkui. Voi huokaus sen kanssa, paljon on työtä jäänyt tekemättä.

Ensilumitreenit

Meille satoi tänään ensilumen :) Koirat olivat innoissaan. Jore välillä sisälle ja Lisan kanssa pikkuisen aksaa - se on taas pitkä aika edessä, kun kenttä kietoutuu valkeaan hiljaisuuteen ja vasta joskus hamassa toukokuussa voi haaveilla pääsystä takaisin.. Kurjuutta!!!

Lisa juoksee villapaita päällä ja hyvin meni :) se on semmoinen löysälöpsykkä paita, venynyt palttoo, sopii siis hyvin treenipuvuksi siiheksi, kun odotetaan vielä omaa tilausta saapuvaksi (tai vastaanotetuksi) Helsitarilta.

Joskus tulee kiljuttua tuollalailla omituisesti, sitä kehuu niin kuin sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Olen myös aivan kamala vaikutteiden imijä - aksentit tarttuu heti - joten olenko lie katsonut jotain treenivideota jossa joku ulvoo samalla tavalla? ;)

Sääntöuudistuslöpinää

SAGIn ylimääräisessä kokouksessa viime viikonloppuna oli tehty muutamiakin merkittäviä sääntöuudistuksia. Ensimmäisenä niistä mainittiin MM-karsintakisaviikonlopun siirtyminen kesäkuun viimeiselle viikonlopulle, pääsääntöisesti. Tämähän nyt tarkoittaa siis sitä, että jokainen agilitya tavoitteellisesti harrastava ottaa lomat kesäkuun tokalta tai kolmannelta viikolta heinäkuun puoliväliin, kun kalenteri näyttää tältä:

- kesäkuun 2. tai 3. viikonloppu SM-kisat

- kesäkuun 4. tai 5. tai heinäkuun 1. viikonloppu MM-karsinnat

- heinäkuun 1. viikonloppu Agirotu (mahtanee tosin joutumaan siirtää ajankohtaa vähän tai johonkin toisaalle kokonaan nyt näiden muutosten myötä, myös perinteinen Klag heinäkuun keskellä varmaan joutuu joskus joustamaan, we'll see)

Tämmöiselle pohjoisen elävällehän se tarkoittaa aikasta kamalaa eessuntaassun reissaamista, jos haluaa joka paikkaan ehtiä, nämäkään karkelot kovin usein eivät tänne pohjoisimpaan Suomeen yllä, syinä ovat järjestämisongelmat sekä työntekijämäärän vuoksi, että tilan / paikan puute. Minua ei itseäni reissaamiset haittaisi, mutta perhettä ehkä jossain määrin, joten katsotaan, miten jatkossa onnistuu soveltaa, jos joskus käsissä semmoinen "kansallisentason" agitykki on ja itsekin sellaiseksi muunnun ;)

Yksi ajatus mikä tästä alkujaan heräsi, kun tällainenkin vaihtoehto oli tiedossa oli se, että Lisalla sattuu sitten aina juoksut juuri kisojen aikaan, vaikka eihän se arvokisoja haittaa, niissä saa juoksunartut osallistuakin. Mutta agirodut jne. Sekin kuitenkin ratkesi nyt kertaheitolla, sillä jatkossa (tarkempaa aikaa ei oltu vielä ilmoitettu) juoksuiset nartut saavat kolmosluokissa osallistua kisoihin, jos pitävät kisapaikalla housuja jalassa! :) Henkilökohtaisesti pidän tästä muutoksesta kovasti, en varmastikaan tule koskaan uroksella liiemmin kisaamaankaan, mutta nartuilla kyllä ja nykyisen kisakoirani menohalujen puute ei ajoitu juoksuille vaan valeraskauteen, joten treenitauot meidän tapauksessamme tulisivat olemaan n. 3-4 viikon pömpseissä 4 kertaa vuodessa, eli yhteensä 4kk taukoa n. 1-3kk välein! Eikös kuulostakin ihan soppelilta. Tai ainakin niin, ettei sellaisella vetelällä koiralla paljon kolmosten ratoja viitsi mennä viilettämään, jos ei siitä muuta haittaa koiralle vaikka olisikaan. Nyt ykkösissä Lisa sai mennä valeraskaillessaan, vauhti siltä puuttui, vaikka melko innokkaasti se menikin vielä, mutta näkisin, että koiran hiljalleen lajille syttyessä ja vauhdin karttuessa, en näin voimakkailla oireilla enää kisoihin mahda voida mennä. Joten kyllä, helpottaa elämää huomattavasti! Leikatakaan en tahtoisi.

Muutoin minulle olisi riittänyt se, että esimerkiksi seurat voisivat halutessaan anoa SAGI:lta juoksunarttuisten osallistumisluvan, jollain erityisperustella. mm. ActiveDogin talven hallikisat on meiltä jääneet juoksujen takia väliin ja samoin monilta muilta - suosittua juoksuiluaikaa tuo helmikuu :) - ja ajatelkaas, kun se on se toinen  (tai jopa ainoa) kerta talven aikana, kun täällä pohjoisessa pääsee treenaamaan lämpimään halliin. Kyllä sellainen harmittaa.

Vielä yksi sääntöuudistus on tehty, jossa koiran voi halutessaan siirtää takaisin kakkosluokkiin kolmosluokista, mutta siirto on lopullinen, eikä sertejä voi vastaanottaa. Tämä on ihan mukava sääntöuudistus sellaisille, jotka haluaisivat vain harrastella, mutta meno kolmosissa on liian kovaa.

Että kyllä minä ihan pääsääntöisesti muutoksista pidin. Helpointa on vain kuvitella, jos jokin kismittää kamalasti, että näin nämä säännöt on aina menneet ja niiden kanssa on vain elettävä. Nythän on muutenkaan turha enää kiukutella, varsinkaan jos ei kokoustelemassakaan ollut.

Erkkari

Valitettavasti yhtään kuvaa ei erkkarista tullut otettua, mutta muutamia lauantailta kuitenkin. Mehän vietetiin oikein luksus lomaa Esan kanssa hotellissa yöpyen ja ahmien aamupalaa kaksin käsin jopa kolmena aamuna, lenkiteltiin koiria ja käytiin Vantaan kisojen lisäksi PRT ryn 20-vuotisillallisilla lauantaina ja sunnuntai vietetiinkin melkein koko päivä Hyvinkäällä parsonien päänäyttelyssä, johon oli ilmoitettu 203 koiraa! Jorekin oli ilmoitettu, mutta sitä ei sitten viety kehään, katsottiin varmemmaksi niin ja harkitaan asiaa ensi vuonna uudestaan...

Lisaa sen sijaan oli oikein mukava käyttää kehässä pitkästä aikaa, viimeksi Kajaanissa 2010, josta se sai Eh:n. Eh minulla oli toiveissa nytkin, mutta tuomari tuomitsi sen karvan huonolaatuiseksi sileäksi ja kutsui sitä siis sileäkarvaisen sijasta lyhytkarvaiseksi. Sillähän on lyhyt karva kyllä, mutta samanlainen lyhyt karva on myös monella muulla tuntemallani sileällä. Sellaista tuplaantuvaa, paksua sileäkarvaista olen tainnut todistaa vain kahdesti omilla käsilläni. Hmm, en sitten tiedä jalostuksellisesti miten vaikuttaa sileän periytymiseen, sekoittuuko jotenkin, pilaako tms. Se asia on varma, että se karva on kylmä. Muutoin arvostelu oli mukavaa luettavaa, ei sen kummemmin mitään uutta. Väristä ei mainittu, se oli hauskaa vaihtelua :)

Tuomari Svante Frisk tuumasi Lisasta näin:

"Korthårig ("slät" yliviitattu ja sutattu) tik, som skulle ha mer kraft i kroppen och benstommen. Feminint huvud som kunde ha mer kraft. Fina ögon. Öronen kunde ligga tätare intill. Saxbett, premolar förlust. Bra hals och rygg. Tillräckliga vinklar bak, framskjuter i skuldra partiet. Bra bröstomfång. Rör sig litet brett fram och tät bak. Bra steg från sidan. Korthårig i päls i stället för släthårig. Trevlig temperament."

Elättelen vielä toiveita, että jossain päin maailmaa olisi jollain kuvia avonartuista ja Lisakin siellä pilkahtaisi jossain, mutta muutoin on tyytymänne näihin muutamiin hassuihin reissukuviin Vantaalta. Ei ollut siis kamera liian ahkerassa käytössä! Hotellilomailu karvakakaroiden kanssa oli mukavan vaivatonta. Jopa juhlan aikaan, kun naapurihuoneissa ulvoi, haukkui ja möykkäsi useampikin pieni valkoinen, oli oman oven takana aina hiljaista :) Muutoin Jore oli kyllä ulkoilmoissa yhtä rasittavan innokas kuin aina, Lisa taas yhtä kiltti ja pehmoinen kuten aina. Kompensoivat toisiaan siis sopivasti. Raakaruoan säilöminen koitui hieman ongelmalliseksi, kun puhelimitse varatussa huoneessa ei ollutkaan odotetusti baarikaappia, joka ollaan ruukattu koirien murkinoita varten aina tyhjentää, nyt siis ruoat onneksi säilyivät hyvin ikkunaluukussa, ikkuna sai muutenkin olla auki koko lomailun ajan, sillä huoneet olivat aika lämpöisiä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Alueellisesta valmennuksesta tuli nyt lopulta tietoa. Aiemmin jo sain tietää, että koulutusmaksu, ainakin nyt ensimmäiseltä kerralta onkin arvioitua isompi. Haarukkakin oli sellainen, että hinta jopa yli tuplaantui alkup. arviosta. Eihän meillä ole siis varaa osallistua molempina päivinä ja saa nyt sitten jatkossa nähdä, jos edes joka kuu. Onhan se hienoa kai, että saadaan huippukouluttajia käymään täällä pohjoisessa, enempi arvostaisin sellaista todellista valmennussuhdetta, jonkin ei niin hienon kouluttajan kanssakin ;) Hmm. Mutta katsellaan ja kuunnellaan mitä tuleman pitää. Ehkei valmennukset vaan sitten ole minua varten. Pitää opetella itse miten sitä koiraa koulutetaan niin, että pääsee Etelä-Arfikkaan MM-kisoihin tai sinne seuraavaan paikkaan.

Aloitin Lisan kanssa nyt rohkeasti keinutreenin. Menin vettä litisevälle kentälle eilen pussi täynnä nakkia ja roadkill-kettuorava toisessa taskussa (löysin sille oikean nimenkin). Ajattelin, että näin se Foxykin oppi tykkäämään keinusta, kun sille vaan viljeli tarpeeksi tiuhaan nakkia ja sitä sai aina. Lisan kanssa vaikutti myös siltä, että se toimi. Nakkia keinun päähän, koira himpsii niitä syömään ja lasketaan keinu alas. Lopulta päästin keinun alas heti kun se tuli päähän ja ihan viimeisellä kerralla se teki sen itse ihan nopeasti ja jäi 2o2o:hon, joten roadkill-kettuorava suuhun ja sisälle. Hienosti meni ja olin tyytyväinen!

Tänä aamuna otin aamulenkin jälkeen taas pari kolme nakkimakkarakeinua, nyt taas aloittamalla alusta ja päästämällä keinun alas. Se pysyy siinä mainiosti, kissa kun on. Siltä vain on puuttunut se lopullinen älynväläys siitä, mitä siinä keinulla oikeastaan kuuluu tehdä. Ei varota, vaan täysillä päähän ja huistömpsalas. Lisakin on niin kevyt, ettei se huistömpsalas ole edes niin kova tömpsäys. Siksi kai se keinun suorittaminenkin on ollut kohtuu hidas.

Laatikointia voisi taas viritellä tälle viikkoa. Tekisi mieli alkaa treenauttamaan alastulokontakteille etenemistäkin, mutta ehkä odotan nyt tuohon sunnuntaihin asti ja katsotaan sitä sitten sen jälkeen, jos vaikka saisi sieltä jotain oikeasti hyviä ideoitakin.

Jos sitten seuraavaan postaukseen se erkkariarvostelu ja jotain kuvia reissusta? :)

Vantaan radat

Ehdimme käydä lauantaina ennen juhlia starttaamassa Vantaalla Vuokkoset Areenalla kahden startin verran. Valitettavasti nollia ei ollut meille jaossa, vaan kaksi kieltovirheellistä rataa, toiselta kaksin kappalein :P Nyt keinulle vaan vahvistusta, että menee sille vaikka teen mitä! Tuomarina Asko Jokinen.

Jonkinlaista "lohtua" ehkä tuo se, että ongelmat kohdistuvat aina johonkin tiettyyn asiaan ja että se jokin tietty asia ei ole kontaktit!

A-rata Tulos: 10vp (kieltovirhe keinulta ja hypyltä ennen viimeistä putkea)



B-rata Tulos: 5vp (kieltovirhe keinulta).

Valmistelua

Koirat olivat eilen mukana Kemissä ja käytiin pyrähtämässä illalla juuri ennen pimeän tuloa Kallilla, kun pikkuisen tietenkin mietityttää, miten se typykkä lauantaina enää muistaa miten sitä mennään, kun on niin pitkä aika treeneistä ;) Mutta hyvin tuntuu muistavan! Tehtiin hujan hajan -rataa niillä esteillä mitä kentällä oli, tiputettiin rimoja alemmas tai maahan asti ja sitten mentiin. Kontaktit läsähteli hienosti niin kuin pitääkin ja niillä oli vauhtia! Keinua en hoksannut ottaa, olisiko se sitten hiivuttanut menoa, että ehkä ihan hyvä, ettei sitä otettukaan. Renkaan ohi se tuli kerran, kun koetin vähän rohkeampaa vientiä, mutta kun sen reilusti näyttää että haluat sut tästä, niin ei siinä ole ongelmaa, sitä pitää kuitenkin jatkossa vahvistaa, itsenäistä suorittamista silläkin. Pimeäähän siellä jo oli, kepeillekin haki silti hyvin ja kun jäähdyttelevältä tultiin, niin ei kentällä olisi enää nähnyt mitään.

Tänään vielä omalla kentällä kokeiltiin erilaisia persjättöjä ja puolenvaihtovalsseja Aan alastulolla. Ne piti välillä ja välillä ei, sokkari (persjättö siis) ja kontaktille jääminen tuntuu olevan vielä vähän vaikeaa ymmärtää. Mutta juu, kontaktit olivat nyt ja eilen paljon entistä nopeammat. Muutenkin neiti tuntuu olevan vauhdissaan. Liekö laatikkotreenillä jo vaikutusta vai onko se vaan muuten vaan ilomielinen. Lauantai kertonee sitten taas vähän lisää. Saan radatkin videolle nyt, kun Esakin on mukana :)

Missä on ne viikonloput...

Menevät ohi niin hurjaa vauhtia, ettei edes oikein ymmärrä, että eletään jo seuraavaa arkea. Syyskuussa ei ole tainnut olla yhtään puhtaasti vapaata viikonloppua ilman koiratouhuja. Lokakuussa sellaisia saattaisi olla jopa pari tiedossa, saa nähdä miten niiden reppanoiden käy. Perhe-elämän ja harrastusten sovittaminen pieniä lapsia sisältävässä perheessä ei ole aivan yksioikoista ja vaikeutumaan päin nyt, kun isovanhemmat ovat lähdössä matkoille.

Edeltävän viikonlopun huuhasin Oulussa hierontakoulutuksen merkeissä. Vähitellen alkaa tuntua siltä, että jotain on päähänkin jäänyt, hieronta alkaa tuntua luontevammalta ja uusia käsittelymenetelmiä ottaa vastaan mielellään, kun perusasiat alkavat olla kunnossa. Toki vielä luettavaa ja kerrattavaa on. Koulutuksessa on kuitenkin enää vain kaksi lähiopetusjaksoa jäljellä ja kevättalvella sitten viimeistään se loppukoe. Vielä ei oikein uskalla ääneen sanoa, mutta sitten minusta tulee siis virallisestikin aivan; koirahieroja.

Jore ja Lisa olivat molemmat viikonloppuna mukana muokattavina. Harjoittelimme lymfakäsittelyä (imunestekierron elvytystä) sekä nivelten mobilisointia. Mobilisoinnin avulla selvitetään koiran nivelten liikelaajuudet ja lihasten ja lihasryhmien käsittelyllä laajennetaan niitä mahdollisesti entisestään, mikäli kireät lihakset ovat syynä nivelten liikerajoitteisiin. Mobilisointiin tavallaan liittyen tehtiin koirille myös kertauksen vuoksi kraniosakraalikäsittely, joka ikäänkuin "mobilisoi" ja herättelee selkärangan toimintoja.

       Molemmat ärrierit jännittävät vieraassa paikassa hierontaa niin, että epäilen niiden jumittavan sitä pelkästään jo niin, että kireiden lihasten löytäminen on haasteellista. Tai toisinsanottuna siis ne ovat kauttaaltaan kireitä. Joren kanssa kuitenkin liikelaajuudetkin olivat heikohkot, kuten arvelinkin ja sille määrättiin päivittäistä venyttelyä ja uudelleen mobilisointi viikon kuluttua. Lisan liikelaajudet olivat paremmat, muttei se niin paljon jännittänytkään. Sitäkin ajattelin venytellä tässä viikon mittaan normaalia useammin siltikin, sillä meillä on näyttely tulossa sunnuntaina, eikä se mobilisointikaan haitaksi ole.

Lähdetään reissuun koko perheen voimin torstai-iltana. Nukutaan yksi yö Sotkamossa jonne lapset jäävät hoitoon ja sitten matka jatkuu kohti Espoota. jossa meidän yöpaikka on. Lauantaina Lisalla on aikatauluista riippuen (niin, ja mahdollisesti myös tuloksista...) yksi tai kaksi starttia Vantaalla. Illalla PRT ry:n juhlat. Sunnuntaina näyttelypäivä Hyvinkäällä, jonne ainakin Lisa osallistuu ja Jore on vain mukana, jos ei kehään asti vain yksinkertaisesti uskalla tai voi mennäkään.

Agilitya ei olla nyt viikkoon treenattu oikein. Perjantaina otettiin pikkuista ratapätkää omalla kentällä Ilsen avustamana. Lisalla oli hurjasti vauhtia ja eteni välillä oikein hienosti, eteneminen kun oli teemana. Välillä se ehti varastaa aalle, vaikkei meillä ollut nyt vielä niitä kontakeja aikeissa ottaa. Vantaan kisoissa otan ne vielä varman päälle ja sitten tuleekin lähes 2kk tauko kisoista, jolloin on hyvä alkaa tosissaan opettaamaan nopeampia itsenäisiä kontakteja. Toivoisin, että alueellinen valmennus antaisi tähän uutta vinkkiä ja näkökulmaa, mikäli omat keinot meinaavat loppua kesken.