Rommi

Tässä tarina Rommista, joka etsii vaivihkaa uutta kotia, jos se sopiva sattuisi löytymään.

Rommi on syntynyt 1.3.2007 neljän parsonin pentueeseen Joensuussa, Wilhellmiinan kennelissä. Rommin isä on Ulvomäen Ukkopekka, Artusta voi lukea lisää Artun omilta kotisivuilta. Rommin äiti on Jyvämäen Kismet, josta en tiedä mitään.

Rommi tuli meille vuoden ikäisenä, se oli asunut ensimmäisen elinvuotensa kaksihenkisessä perheessä, josta olosuhteiden muututtua se kuitenkin joutui lähtemään. Se oli villi, kesytön, rauhaton, dominoivakin, huomiohakuinen, mutta ystävällinen. Emme tienneet koiraa hakiessamme olevamme hakemassa itsellemme kasaa ongelmia... Se näytti kyllä ongelmalliselta paikalle päästyämme ja nähdessämme pojan ensi kertaa, mutta silloin oli jo liian myöhäistä kääntyä pois. Siitä piti tulla koira Esalle.

Rommi on ollut meillä nyt 2,5 vuotta. Se on kastroitu, sillä se on ylisuuri (42cm) ja hermorakenne ei ole sitä mitä vilkkaalla rodulla pitäisi olla. Sen sukupuolivietti oli myös turhan voimakas, ottaen huomioon, ettei sitä aiottu koskaan käyttää jalostukseen ja tietenkin toiveena oli päästä eroon turhista nylkytyksistä ja pissojen nuolemisista ja juoksujen aikaisista konserteista, kuten kävikin. Sen räiskyvä luonne kuitenkin säilyi entisellään leikkauksenkin jälkeen ja astuakin se osaa oikein sujuvasti. :P

Olemme saaneet taottua poikaan paljon käytöstapoja ja monet asiat se osaa paljon paremmin kuin meidän kaksi ei niin tarkan kurin alla olevaa parsonnarttuamme, se on hyvin kuuliainen kotona ja myös ulkona, jos tarjolla on tarpeeksi hyvä palkka (lue: pallo). Sille on ehditty opettaa alkeet agilitystä ja tottistakin ollaan pikkuisen aloiteltu. Rommissa olisi ehkä ainesta tottiskoiraksi siitä kiinnostuneelle, mutta hippunen koiratuntemusta ja aimo annos kärsivällisyyttä on tämän klopin kanssa tarpeen. Esalla ei kärsivällisyys koskaan riittänyt ja niin Rommi jäi minun armoilleni. Siitä ei oikein kuitenkaan ole agilitykoiraksi, koska laji minusta kiihdyttää ennestään kiihkeää koiraa liikaa ja omat kaksi agilitykoiraani ovat minulle kylliksi - en jaksa treenata täysipainoisesti kolmen kanssa, varsinkaan kun kolmas on jo itsessään kolmen koiran veroinen treenikaveri, se vie mehut ohjaajasta. Rommi ei saa meillä sitä mitä se haluaisi ja tarvitsisi kipeästi - työskennellä ihmisen kanssa, päivittäin.

Laumaelämä ei myöskään ole Rommia varten. Emme ole koskaan saaneet opetettua sille tervehtimistä kiihdyttävässä laumassa, vieraiden tulo on aina maailman suurin ilonaihe Rommille, ja kun se yksinollessaan ottaa vieraat vastaan mitä hillityimmin kiemurrellen ja kannellen tavaroita suussaan, lauman läsnäollessa syntyy takaa-ajoa, rähinää ja nahistelua. Stressaavaa sekä koirille, isännille että vieraille... Rommi rakastaa kannella tavaroita, sillä se saa huomiota ihmisiltä. Se käy aina kysymässä saako jotain kantaa, se tuo sen tarjolle ja antaa heti pois, jos se ei ole luvallinen. Kanniskelu meillä vain tarkoittaa sitä, että seuraava koira (eli Lisa) tahtoo sen mitä Rommilla on ja kolmas (eli Foxy) menee väliin rauhoittamaan tilannetta, josta se vain pahenee ja taas meillä on nahistelua ja takaa-ajoa pitkin kämppää. Rommin ollessa yksin, ei tätä ongelmaa ole. Se syö luita, leikkii leluillaan, pötköttelee jalkojen juuressa tai tulee rapsuteltavaksi.

Meillä muut koirat nukkuu päivisin - niin kauan kuin Rommi nukkuu, sitten alkaa elämä. Varsinkin illat, kun koko perhe on kotona, katsotaan sohvalla telkkua tms. Rommi tulee tyrkylle tavaroidensa kanssa koko ajan ja alkaa taas se hulabaloo ja Rommi laitetaan häkkiin. Tai Lisa. Varsinkin nyt, kun on pieni leikki-ikäinen lapsi, kaikki ne ihanat pehmeät ja kovat ja kilisevät ja värikkäät lelut lattialla ovat aivan liian suuri houkutus, erityisesti kun tulee vieraita ja niitä meillä käy muutettuamme nykyisin joka päivä, monta kertaa - ja taas soppa on valmis.

Rommin takia meillä aloitettiin raakaruokinta ja sen myötä hävisivät Rommin aiemmat anaaliongelmat sekä korvatulehdukset. Rommi on hyvä syömään ja nautiskelee luiden syömisestä erityisesti. Rommin turkinlaatukin parani ruokinnan myötä, mutta vaatii paljon työtä pysyäkseen hyvänä. Se on karkea, mutta pitkäksi päästessään pehmenee, eli vaatii säännöllisen nyppimisen n. 3-4krt/vuosi, pysyäkseen säänkestävänä ja peittävänä.

En osaa sanoa, onko Rommista kisakoiraksi. Ei olla käyty sen kanssa harrastamassa niin paljon. Tällä hetkellä pallo kuitenkin tuntuu olevan sille maailmankaikkeuden paras palkka, se tekee sen eteen mitä vain, joten poika on ehdottomasti koulutettavissa. Namin eteenkin se tekee hienosti töitä. Agilityssa varsinkin, olen käyttänyt palkkana ruokaa, se kiihdyttää huomattavasti vähemmän.

Rommi on ihana lenkkikaveri, mutta pyrkii kyllä tervehtimään kaikki vastaantulijat, olivat ne sitten koiria tai ihmisiä. Lenkillä tulee luokse kutsuttaessa (paitsi jos näkee ensin sen mitä ei tarvitsisi nähdä), ei ole koskaan karannut näkymättömiin. Kulkee nätisti hihnassa, eikä räyhää vastaantulijoille, palloa vastaan ohittaa kenet vain täydellisessä tottisseuranassa :) Rommi ei ole koskaan ollut aggressiivinen, se tahtoisi aina vain hyppiä vasten ja hakea leikkiin. Alakynteen jäädessään kyllä puolustaisi itseään, mutta harvemmin ottaa tilanteen niin vakavasti. Se on fiksu poika, mutta ei tee mitään mitä se ei halua. Se kuitenkin rakastaa ihmisiä ja ihmisten kanssa puuhaaminen on parasta mitä se tietää, varsinkin jos palkkana on pallo. Olemme itse pilanneet pihalta sisään tulemisen, se ei tottele minua, vain Esaa. Sitä on jahdattu sen ollessa nuori joka on tietenkin sen mielestä todella hauska leikki. Meillä on onneksi aidattu piha ja jos Rommia "leikityttää" eli se ei halua tulla käskystä sisälle, jätän sen pihalle. Logiikkaa lenkillä virheettömän luoksetulon ja pihalla luoksetulon välillä en oikein käsitä, ehkä pihalla on aina vaarana joutua sisälle ja jos sisällä riehuu, joutuu pian jopa häkkiin, lenkillä taas joutuu pahimmassa tapauksessa vain hihnaan, mutta saa olla silti ulkona, oman ihmisen kanssa.

Rommi olisi sylikoira, jos se pääsisi syliin. Aina kun se pääsee, se tulee niin liki kuin vain mahdollista ja pusuttelisi loputtomiin. Rommista voisin jaaritella loputtomiin. Ja jos joku tahtoo kuulla lisää, kerron mielelläni. Etsitään Rommille sitä täydellistä kotia. Meillä sille ei sellaista ole tarjolla. Meillä ei ole kiirekään, joten täydellisen kodin etsintä vie varmaan hyvin, hyvin kauan. Siihen ollaan varauduttu. Ideaalipaikka tietenkin olisi maalla, rauhallisella seudulla, ei naapureita tai muita koiria, Rommille tarjottaisiin tekemistä, oli se sitten rottajahtia talleilla, verijälkeä metsässä tai tottista omalla pihalla. Tiedetään kyllä, että aivan täydellistä paikkaa ei olekaan, mutta sellaista meidän kuitenkin tulee etsiä. Kaikki edellä mainitusta poikkeavatkin saavat tietenkin ottaa yhteyttä, jos tuntee vetoa Rommi-poikaa kohtaan, rakastava isäntä/emäntähän se tärkein on :)

Me ei kuitenkaan anneta Rommia noin vain koeajalle sinne täydelliseenkään paikkaan, vaan meille saa tulla käymään, me tullaan käymään ja sitä rataa. Ja jos ja kun palat jossain loksahtaa paikoilleen niin hyvä. Jos ei, niin Rommi saa jatkaa ei niin täydellistä elämäänsä täällä meillä. Tämä ei ollut mikään yhtäkkinen päätös, vaan jo pitkän ajan pohdinnassa ollut. Rommi on raskas koira laumassa, se vaatii oman ihmisen ja tekemistä. Kun meille on lisäksi jäämässä Foxyn pentueesta se vaativampi, pelkään että minun voimani kotiäitinä loppuvat.