Preppausta ja tsemppausta muistilistan muodossa

Kameran akku latautumassa, omat ladattiin yöllä vaihtelevalla menestyksellä. Paplarit päässä että hiukset näyttäis freesimmältä pidempään ja pää täynnä sekavia ajatuksia... Olemme lähdössä illalla Marjaanan kanssa kohti Kokkolaa, yövytään siellä ja kisataan aamupäivästä kaksi starttia. Vähän on sellainen fiilis, että niin kauas ei vaan voi lähteä hylkyjä ottamaan, vaikka eihän niin tietenkään saisi ajatella. Me ollaan nyt oikeastaan edelleen vielä sillä tasolla, että pitäisi vaan tehdä huolella ja ajatuksella, niin opitaan eniten. Ja nimenomaan opitaan, koska sitä tässä ollaan vielä tekemässä. Hmm...

Eli mennään oppimaan / harjoittelemaan opittua kisoihin. Olen ajatellut nyt omaa liikkumistani ja omaa osaamistasoani enkä ole ollenkaan tyytyväinen (ts. katsellut itseäni tuoreimmilta videoilta ja on kyllä kamalaa katsottavaa). Kun mietin esimerkiksi viime syksyistä, liikuin paljon paremmin, paremmalla tempolla ja ohjauksella. Olin vaan jotenkin paremmin mukana kaikin puolin. Nyt kun sen tähän kirjoitin, niin syy siihen mahtaa olla jonkinlainen masennus, joka tällä hetkellä vaivaa ja häiritsee treeni- ja kisamotivaatiotani. Rakastan edelleen lajia ja koiria intohimoisesti, mutta ulkopuoliset tekijät, jotka kuitenkin erittäin vahvasti liittyvät lajiin ja harrastamiseen vievät kaiken ilon pois :( Kellekään tuttu tunne?? Toivottavasti ei - on nimittäin surkeaa. Nyt kun on mahdollisuus lähteä pois ikävistä asioista kokonaan, ihan eri paikkaan mutta tuttujen kanssa, olisi ehkä mahdollista saada se viimekesäinen ja -syksyinen motivaatio takaisin - se hyvä fiilis jonka vuoksi tätä lajia harrastan. Se vaan on ihanaa, tehdä koiran kanssa ja onnistua. :) Nykyisin se fiilis  kun tarttuu enää vaan omalla pihalla...

Siis muista rento meininki ja huolet pois!!! Syytä on muutoinkin olla rennolla meiningillä, sillä ollaan tosiaan lähdössä reissun päälle kahdestaan Marjaanan kanssa, iiik!! Ei siksi, että Marjaana olisi erityisen pelottava, vaan koska se on ensimmäinen yö ilman Ossia sitten elokuun 2. Tai jos syvällisemmin ajatellaan, niin marraskuun 2010.

Kuinka sitten pitää oma pakki kasassa kisoissa, kaikesta huolimatta, niin tässäpä mulle jotain pureskeltavaa automatkalle:

- Ensinnäkin ne huolet pois. Ei edes puhuta niistä. Nyt mennään ja ollaan vuorokausi ja jutellaan vaan ihanista asioista. :) Ei kisoihin, eikä treeneihin saisi muutoinkaan mennä murehtimaan. Pitäisi kieltää ihmisiä puhumasta ikävistä asioista treeneissä tai kisoissa. Tai ainakin odottaa siihen asti, että suoritus on ohi! (Niin herkkä minä siis olen, käsitän sen nyt....)

FIILIKSELLÄ!!

- Iloisella fiiliksellä radalle, katso sitä koiraa niin huomaat miten paljon sitä rakastat. Miten paljon tykkäät sen kanssa tätä tehdä, joka siis tietetenkin on se alkuperäinen syy yleensäkään joutua semmoisiin paikkoihin, kuten esim. agilitykisojen starttipaikalle. Ja miten paljon se koira siitä tykkää!

Se vaan on <3

- Nyt unohdetaan se kontaktien jännääminen. Ne toimii treeneissä, joten kun menet sillä samalla meiningillä kisaradalle, niin ne vaan toimii sielläkin. Että elä hättäile. Nyt keskity niihin linjoihin, tempoon jne juttuihin, äläkä kontakteihin. Pitää keskittyä omaan liikkumiseen ja tekemiseen, eikä koiran "vikoihin", koska niitä ei oikeastaan ole, itse minä aina liikunnallani kuviot pilaan!

Tässä palkka (varmaan jotain remonttiroinaa nurmikolta)

Ja huuuuolellinen kuljetus... :D (Tämä kuva oli sattumaa. Kai.)

- Eli radalle otetaan vauhtia, draivia, liikettä ja rohkeutta liikkua - ihan siellä ajatustasolla asti, muutoin ne jalat kyllä jumittaa. Ne on ne kuviot siellä takaraivossa, nyt pitää vaan tehdä tosissaan ja näyttää itselle mitä osataan. Näiden kisojen jälkeen haluan nähdä videolta että tosiaan olen yrittänyt, enkä vaan liihotellut ja hipsutellut... MUR! joo, vähän raivoa kans mukaan.

SYKKEELLÄ ETEENPÄIN!!

Pitää vielä youtubettaa pari menevän ohjaajan agilityvideota tälle päivää muistiin tuonne verkkokalvoille ja jos ehdin, niin käydä tekemässä kentälle pikkusukkela rata Foxyn kanssa, OPETELLA SE ja mennä tekemään sillä nolla (eli ei mitään kikkailua tai varsinkaan uuden opettelua, omia vahvuuksia vain). Minulla kun on valitettavasti pahatapa mennä ja tehdä "kuhan jotakin ja kontakteja" ja Foxy turhautuu, kun ohjaus on epäselvää, enkä palkkaa sitä, koska se ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja otan uudestaan ja uudestaan, ja sitten koko treeni onkin jo ihan yhtä tyhjän kanssa.

"What?"
(oikeasti tässä kuunnellaan naulapyssyä, vähän tuo huoliryppyjä kulmille)

No niin, jo minä olen itselleni tarpeeksi paasannut. Ilmoitin meidät eilen seuran SM-kisajoukkueeseen, saa nähdä päästäänkö, tarjolla olisi tosin vain varakoirakon paikka.