torstai 23. huhtikuuta 2015

Kisoja tulossa

Lisan kanssa ollaan menossa lauantaina Kajaaniin kisaamaan. Ensimmäistä kertaa Hilpi Yli-Jaskarin radoille, joista olen kuullut positiivista. Otettiin kaikki 3 starttia itsevarmana, saa nähdä miten meidän käy. Sanonkohan noin joka kerta? Ehkä pitäisi vaihtaa iskulause vaikkapa tyyliin: Watch Out Kajaani!! tms.

Seuraavaksi Tornioon 3.5. missä myös kolme starttia. Tarjolla olisi ollut yhteensä 9 starttia koko viikonlopulle kolmosiin, mutta pakko vähän viettää aikaa perheenkin kanssa kun on Vappu ja kaikkea.

Hieman olen nyt skeptinen ja epäuskoinen meidän jaksamisesta arvokisoihin tänäkään vuonna. Tuntuu että aika loppuu kesken nyt yhtäkkiä kun kevät tulee ja kaikenlaista on tapahtunut ja rahkeita ei ole, ei vaan ole. Mitä teen, mitä teen?

Otin sittenkin treeniryhmän vedettäväksi myös kesäksi. Joten tuleepa ainakin käytyä kentällä toivoakseni vähintään 2 krt viikossa. Se on positiivista. Manun ja Lisan treeniryhmä ei ole vielä varmistunut.

--

Igsy on edelleen "juoksuhoidossa" ja koiralaumaa ovat pitäneet kasassa meidän pojat ja Lisa. Taloon ja "ihmislauman jatkeeksi" on myös muuttanut mieheni isä toviksi ainakin tai ihan loppuun asti, riippuu mihin suuntaan mennään. Hyvin on ollut tilaa sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka talossa onkin nyt 4 koiraa ja 5 ihmistä. Itselle on aina ollut tärkeää pystyä huolehtimaan omista sekä lasten isovanhemmista kun tarvetta on, ja toivonkin, että meillä on aina vara ottaa vanhempia meille asumaan.

Useamman päivää on tuntunut, että on vain saanut kulkea autolla ees taas kaupunkiin ja tänne ja jonnekin välille, eikä ole pitkään aikaan ehtinyt todella uhraamaan aikaa treenaamiselle saati sen kirjaamiselle tänne ylös. Treenivideoitakaan en ole ottanut ja Tornion kisavideotkin ovat edelleen muokkaamatta. Uuden puhelimen myötä eivät videot enää pyörineet vanlla koneella mitenkään päin (siis minun rakas sininen "artistic edition" on jo 5 vuotta vanha, vaikkakin toimii edelleen) ja hankittiinkin vihdoin uusi tietokone viime viikonlopulla. Enkä vieläkään ole päässyt testaamaan tätä videomuokkauksessa - mutta ei se nyt ainakaan huonompi voi olla :) Artistic Edition se ei ole, mutta tulevaisuus tuonee mukanaan jotain muuta taiteellista tyydyttämään sitä puolta.

--

Töissä koittaa yksi deadline tämän kuun loppuun. Iso läjä kauan väkerrettyjä lihaspiirroksia on valmistunut vähitellen. Kuvien editointiin menee varmaan loput ajasta. Piirtäminenkin on sen verran keskittymistä vaativaa puuhaa, varsinkin kun puolet ajasta menee lukemiseen ja selvitystyöhön, ettei sitä onnistu oikein mitenkään päin tekemään lasten ollessa samassa tilassa, vaikka se olisikin kätevää. Lapset onkin siksi olleet muutamana päivänä viikossa päiväkodissa pidempään, että ehdin kunnolla uppoutua koiran anatomian maailmaan ja rauhoittua tekemiseen.

--

Puomi on ihanjustmelkein sula niin että pääsen treenaamaan :) Jos vaan löydän aikaa.

--

Joren trimmaus on edelleen kesken. Oh no...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti