"Älä valita, älä valita - vaan silitä mua"

Manulla on nyt oma sivu. Kai sekin on jo jonkin lopullisemman merkki...

Oltiin koko porukalla ulkona eilen, tosin Jore ja Manu vielä vuorottelivat.

Manu tykkää, että kaikki mitä maasta nostetaan on hänen. Ja monesti myös se hanska joka jotain nostaa, voisi olla hänen myös. Tai se käsi... Joten tätä opeteltiin eilen uudestaan. Ettei lasten lelut, kukat ja jääpalat, lapiot ja muut ole Manun. Eikä ne hanskatkaan. Ettei maahan kurottaminen tarkoita että "HEI MANU! AION NOSTAA SULLE NYT TÄMÄN JUTUN JA SITTEN LEIKITÄÄN!" Vaan se tarkoittaa: "Zippadaa, on mulla kukka / hanska/ jääpala tässä, jatka sinä Manu raviaa..."

Ja ihan hyvin se alkoi hoksaamaan. Lapset sai ensin touhustella kukkaleikkejään ja palkkailin Manua muualla ensin muista hommista ja sitten ihan vaan siitä että se oli (ei se ollut edes vaikeaa) ja sitten siitäkin että se vaan oli siellä niiden kukkien ja lasten ja muiden keskellä. En tehnyt siitä numeroa, eikä onneksi Manukaan.

Ihmettelette varmaan, että mistä kukista oikein puhun Lapissa maaliskuussa, mutta siis tämmöisistä.

Tässä myös Ilsen tekemät kuivakukkaistutukset

Puhumatta, että minun omenapuutani (kuvassa oikealla) saisi rieputtaa!! Vähän aikaa harjoiteltiin myös terassilla pötköttelyä. Siinä oli ihanan lämpöisää ja molemmat tytöt (sekä minä) kyllä osasivat arvostaa terassin ominaisuuksia, mutta Manu ei aivan ymmärtänyt miksei se saanut menna repimään ja raastamaan Ilsen pulkkamäen päälle kantamaa jääpatsasta (siis iso möhkäle jäätä vain), vaan joutui odottamaan niin kauan, että lapset piilottivat sen. En siis ehdottanut piilottamista. Lapset halusivat piilottaa sen huvikseen. Manu ei oikein malttanut rauhoittua edes rapsuteltavaksi, kun ärsykkeitä kerran oli tarjolla.

Ja ettei lasten kantelemiin kahden metrin mittaisiin risuihin saanut tarttua - I know, se on vaikeaa...

Mutta kaiken kaikkiaan hyvin meillä meni. Manu sai minulta palkkaa vähän väliä, tein siis itseäni ihanammaksi vielä kuin kukat ja karahkat, niin kai se toimii. Eikä se minua koko ajan kytännyt, kuljeskeli ympäriinsä ja kai se alkaa vähitellen hoksaamaan, että aika moni asia on kiellettyä... Tai minkä paremmin haluaisin sen hoksaavan, on, että minä olen ihana ja minun tykö kannattaa tulla aina ja sen oma nimi on ihana ja herkullinenkin varsin.

Paremmin vielä olisi varmaan toiminut, kun olisin hoksannut syöttää koko aamuruoan tällä tavalla, mutta ehti saada aamuruokansa ajallaan.

Illalla koko lauma oli yhdessä sisällä, ja ilman kyttäilyjä sujui. Joren huomasin olevan jumissa ja se pitäisi hieroa. Se pötkötteli minun vieressä eikä osannut rauhoittua oikein, kyhnytti itseään vähän väliä sohvatyynyihin tai minuun ja kaikki lihakset mihin itse koskin rapsutellakseni, lämpesi välittömästi. Manukin pitää varmaan hieroa pian uudestaan tai sanotaanko, ettei siitä haittaa ole, onhan tämä stressaavaa erityisesti noille pojille ollut.

--

Tänä aamuna myös käytiin lammen jäällä tottistelemassa Manun kanssa. Ennen seuraavaa kertaa pitää vaan opiskella ensin vähän ja jäsennellä asioita mitä koiralta haluan ja mitä tottikselta haluan, eikä vaan diipadaapaa. Mutta Manun lelujen kuskailu ja pureskelu tuntuu vähenevän kun se saa heti aamusta vähän aivopähkinää.