Tavoitevaatteita shoppailemassa

Kuolemattomia FB-mietelmiäni:

Kisaviikonloppujen varaaminen ensikesälle on vähän kuin tavoitevaatteiden shoppailu - vielä ei tiedä repeääkö, vai meneekö just hyvin? Silti se on aika kivaa ja motivoivaa :)

Eilen tuumattiin yhdessä seuramme kahden muun koetoimitsijan kanssa seuraavan kesän kisoja. Arcticin kilpailutoimikunnassa olen toiminut nyt vuodesta 2011 lähtien ja kolme edellistä kesää, tämä jo mukaan lukien, olen ollut myös vastaavana koetoimitsijana vähintään yksissä kisoissa per kesä, joten kokemusta kisojen järjestämisestä pitäisi oikeastikin jo olla. En silti koe olevani siinä edelleenkään järin hyvä - mutta ihan mukavaa touhua se on silti :) Kai?

Kisojen järjestämisen haasteellisin seikka ylivoimaisesti on työntekijöiden saaminen. En tiedä onko se kaikkialla samanlaista, mutta talkoolaisten kannustaminen mukaan töihin on ollut vuosi vuodelta haastavampaa ja se myös lannistaa, kun homma ei toimi - tuntuu, että tekee itsekin töitä aivan turhaan, kun kukaan ei tule avuksi sitten kun apua tarvitaan. Siinä tulee sellainen Kana Karoliina -syndrooma, että jos ei kukaan kerran auta ("Eeen minä... - Eeenkä minä..." sitaatteja em. lastenkirjasta) - niin syön sitten sen kakun aivan itse, 'but alas' - ei ole sitä kakkuakaan edes millä herkutella. Aivan tottahan tuo ei kuitenkaan ole, tosi MONI todella AUTTAA! (kiitos ♥) Mutta kun monesti tarvittaisiin vielä useampi.

Todellisuudessahan kisoja varten tehdään valtava työ jo ennen ensimmäistä starttia. Seuramme on pieni, joten paperityöt, kisakirjeet, aikataulut ja talkoolaisten kerääminen tehdään aina pienellä ja usein hyvin kuluneella porukalla. Jos kisoja järjestää ensimmäistä kertaa tai toistakaan, uutta muistettavaakin on valtavasti. Sen lisäksi talkoolaistilanteen ollessa heikko, tulee pystyä perhedyttämään kisapaikallakin vielä valtava määrä ihmisiä tehtäviinsä, koska he eivät välttämättä ole koskaan edes olleet agilitykisoissa.

Jos taas kaikki menee hyvin, ilmoittautumisen kanssa ei ole ongelmia, kisapaikan järjestelyt ovat tuttuja ja toimivat, työntekijät osaavia ja innokkaita ja heitä on tarpeeksi, on koetoimitsijan panos itse kisapäivänä  hyvin kevyt ja leppoisakin, saa vihdoin huokaista helpotuksesta. Vaikka vastuu koetoimitsijalla onkin nykypäivänä kasvanut ja teoriassa vastaavan koetoimitsijan tulisi pystyä seuraamaan koirakoiden suorituksia yhtä tarkasti kuin tuomarinkin, on se käytännössä mahdotonta, sillä koetoimitsija on viimekädessä vastuussa myös kaikesta muusta, pöytäkirjojen varmentamisen ohella. Ja koskaanhan ei kisaviikonloppu ole aivan mutkaton. Mutkineen kaikkineen se voi silti olla upea kokemus. 

Ihaninta kisapäivän mittaan onkin huomata, että työntekijät tuomaria myöden viihtyvät, kisaajat viihtyvät ja itse on saanut olla keskeinen osa tekemässä kisoista juuri sellaiset, ihan itse! :)

Kaiken kaikkiaan, kaikesta sen stressaavuudesta huolimatta, pidän kisajärjestämisestä, talkoilemista, agilitysta, agilityihmisistä, tulevista, menneistä ja nykyisistä. Toivon uusia vielä vähän lisää :) Ja siksipä niin, minä koulutan alkeisryhmää. :)

Ei turhaan koulutusohjaajakurssilla painotettu, miten tärkeää seuran on myös panostaa alkeiskurssien vetoon, että alkeis- ja jatkokurssien vetäjät olisivat vetovoimaisia ja karismaattisia, lajista innostuneita ja motivoituneita, sillä vain sillä tavalla uudet jäsenetkin saadaan innostumaan. En ole ehkä vetovoimainen, enkä todellakaan karismaattinen (vähän "goofy" ehkä lähinnä?), mutta innostunut olen kyllä ja rakastan tätä lajia. Voiko sitä tarpeeksi hehkuttaa? Toivotaan että se riittää.

Mutta. Kisat on siis ensi kesälle kalenterissa, eikä niitä liian vähän ole sittenkään. Mutta me kyllä selvitään loistavasti! (Ja kun sinä vielä autat, olitpa jäsenenä missä seurassa hyvänsä!)