Pari kuvaa

Lisalla alkaa pian juoksut...

Ollaan touhuiltu ulkona edelleen kovasti ja harva se päivä treenaillaankin vähän jotain. Otin Foxyn kanssa nyt kahtena päivänä perätysten kontaktitreeniä ja erityisesti Aata ja taisin ottaa vähän liikaa, kun nyt niin venytyttää joka välissä. :/ Nyt kun saisin vielä päivään mahtumaan edes puoli tiimaa ihan vaan omaa aikaa koirien hierontaa varten...

Kesä on pohjoisessakin

Kauniita kesäisiä päiviä ollaan vietetty pihalla ja puutarhassa puuhaten, nyt kun keittiökin on valmis. Koiriakin ollaan taas pitkästä aikaa pidetty paljon irti keskenään. Laumasuhteet tuntuvat selkeämmiltä taas, eikä mitään todellisia paniikkitilanteita ole ollut tapahtua. Siis paniikkia minulle... Jore tosin paukuttaa Foxya maahan vähän väliä. En oikein itse pidä siitä, kun Foxy nyt on vaan meidän lellivauva, mutta kai se olisi parempi olla puuttumatta sitten kuitenkaan. Uskoisin, että tämä alistaminen tehoaa Foxyyn myös sen kannalta, ettei se niin herkästi koeta kukkoilla Lisalle, Lisa kun on Joren yläpuolella aivan selkeästi, eikä Jore koskaan ala edes änkyttää Lisalle. Joten niin kai se vaan nyt on, että Foxy antaa tilaa nuoremmilleen... Ihan mitä tahansa se ei Jorelta kuitenkaan hyväksy ja pistää sille välillä hanttiinkin rähinän kera, kun oikein meinaa saada selkäänsä... :/ Tympeää se silti on, mutta olen nyt koettanut olla hiljaa ja toivon, että välit selviävät pian lopullisestikin niin, ettei ketään tarvitse enää kyykyttää.

Uudessa keittiössä

Mutta kylläpä ne vaan nauttiikin tuosta pihalla kirmaamisesta. Osaavat kyllä tehokkaasti ottaa koko tilasta ilon irti. Onni on oma piha, mutta kylläpä ne silti niistä metsälenkeistä enemmän nauttivat - niitä siis unohtamatta :)

Kallinkankaalla en ole käynyt treenamassa aikoihin, viimeksi kaksi viikkoa sitten. Omalla kentällä pari kertaa viikkoon, Foxyn kanssa hakenut vauhtia ja kivaa tekemistä ja olemista, vähän sitä sellaista samaa, mitä meillä oli joskus silloin aivan alkuaikoina :) samalla jankataan kontakteja ja jonkin verran heikkouksiakin, kuten "hypyn jälkeistä elämää" tiukkoja käännöksiä, niistoja ja sen sellaista, missä meille on ruukannut tulla kieltoja ja myös takaisin hyppäämistä. Lisan kanssa juostaan kontakteja ja koetetaan muuten vaan opetella vähän radanlukutaitoa.

Päästiin oman seuran SM-minijoukkueeseen varakoirakoksi Foxyn kanssa, todennäköisimmin myös sellaisiksi jääden. Ilmoittauduin juuri perjantain iltakisoihin Jyväskylään, molempiin startteihin. Mutta onpa vain kiva jos ja kun päästään koko viikonloppu rauhassa seuraamaan SM:ejä :) Niin, ettei jo sunnuntaina tarvitsisi lähteä kotimatkalle, kuten viimevuonna.

Eilen käväistiin hyvin (liian) nopsaan katsomassa Torniossa agilitykisoja, kisaamassa kun oli parsoneitakin ainakin kaksinkertainen määrä normaalista :D kun paikalla olivat mm. Kleni, Tilly ja Aino ja Pellostakin Ari Wilmerin kera :) vaan kyllä kolmen koiran kanssa jo riittää yhdelle ihmiselle juoksemista o_O Itse kun jo kauhistelen, että joskus pitäisi kahden kanssa jaksaa. Hohh... No, Klenihän siellä oli sitten takonutkin pari upeaa nollaa, itse ehdittiin näkemään vain se ei niin menestyksekäs rata ja sitten pitikin jo lähteä. Tuloksia ei vielä tälle päivää näykään (FB:ssäkään) ja tänään Marjaanankin koirat olisivat olleet mukana mittelöissä... jotain odotettavaa.

Olisi ihana huomenna päästä jo Lisan kanssa treeneihin, mutta ei me vaan päästä vieläkään... :( Keskiviikkona sitten Foxyn kera :) Alla kuva meidän hoitokoirasta, joka lähtikin takaisin kotiin torstaina oman perheen luokse :) Hyvin meni lauma tämänkin vanhan herran kanssa.

Rolle

Felix kesäisissä tunnelmissa

Witty Fox Bandito Bianco (Beleriad Kelly Cloun x Witty Fox Alvaro Que raro) "FELIX" - 9 months
Kuva: J. Laitinen

Aika ihana ilmestys tämä Felix on edelleen <3 Ja huomatkaa tuo unelmaturkki! Se on ihan vaan kuvankin perusteella todella helppohoitoinen ja omistaja on tämän vahvistanut. :) Omillekin olen aina toivonut vastaavanlaista... Mutta kyllä kaikilla muillakin pennuilla tässä pentueessa on ollut hyvä turkki ja helppo nyppiä, että tässä tapauksessa ainakin sileä x karkea yhdistelmä toimi ja turkinlaatu on maino.

Felix on aloittanut agilityn alkeista myös jo ja vaikka säkäkorkeus kuulema huitelee missä lie, kehottaisin näin komean pojan kanssa käväisemään näyttelykehässä myös jo tänä kesänä, jos vaan suinkin onnistuu, sittehän sen näkee onko aivan liian iso. :) Omaakin näyttelykalenteria olen koettanut täytellä, mutta vähän surkealta näyttää taas. :( Jos ei ole oman seuran kisoja samana viikonloppuna, niin sitten löytyy häitä sun muuta menoa. Mutta jos vaikka sitten Pellon ryhmikseen syyskuussa...

Paistetta risukasaan

Aivan ihana auringonpaisteinen päivä!!

Esa jonottaa tk:lla tänään eilen sattuneen haaverin vuoksi. Koira puri, ei oma tällä kertaa, tuttu, ystävällinen ja kiltti koira kuitenkin, eikä tarkoittanut purra Esaa. Mutta no... tällaista voi sattua, kun talossa on kaksi urosta, nartulla tuloillaan kiima ja sitä menee työntämään kätensä väliin kun leiskahtaa.

Keittiö ollaan kuitenkin saatu ihan hyvään jamaan, vaikka Esaa harmittaakin, kun ei oikein voi mitään tehdä, oikea käsi kun on täydessä käyttökiellossa (juuri tulleen tiedon mukaan ei kuitenkaan onneksi murtunut). On meillä tuossa vanha jääkaappi ja pakastin ruokailuhuone-olohuone väylällä odottamassa työvoimaa liikkuakseen varastoon asti. Edellinen ruokailuhuone-keittiö tukos ollaan saatu liuotettua kuitenkin sinne minne pitää ja keittiö alkaa taas näyttää järjestäytyneeltä ja niin valoisalta :)

Lauantaina aamusta sain ensimmäisen oikean hieronta-asiakkaan. Muutoin olen vain hieroskellut talossa /taloudessa syystä tai toisesta oleilevia koiria ja omia tietenkin. Teen näitä harjoitushierontoja veloituksetta, joten jos jolla kulla on asiaa tänne päin, niin koiraansa saa tulla kernaasti käyttämään hierottavana ja jos matkakulut on suostuva maksamaan, niin teen toki kotikäyntejäkin.

Vaan enpä tiedä mitä sitä tänään keksisi, jotain tietenkin ulkona. Jos Lisan kanssa vuorostaan taas kentälle, kun ei me varmaan illan treeneihinkään päästä.

Niin ja ensimmäinen omenapuumme seisoo nyt tuolla pihamaalla omassa mullassa <3

Reissuraporttia

Kokkola on koluttu, reissu oli erikiva, vaikka pitkin lähtöpäivää vastaan tuli taas jos jonkinlaista käymistä, vastoin siis. Päästiin lähtemään illalla kuuden jälkeen, pysähdyttiin Tupoksen ABC:llä syömässä eväitä ja pissittämässä koirat. Ilma oli ihanan kesäinen ja joka paikassa niin vihreää! Eväät maistui ja juotiin kahviakin pari kupposellista. Ei pidetty mitään kiirettä, kun tiedettiin että yöpaikka tuli meidän perässä vasta...

Kokkolassa kisapaikalla oltiin sitten puolen yön aikaan ja käytettiin typykät pidemmällä lenkillä. Marjaanalla oli molemmat kisakoirat mukana ja minulla Foxy. Ilma oli edelleen aivan ihana, tuoksui ja tuntui hyvältä :) Lenkiltä tultua Minnakin kaarsi parkkialueelle ja päästiin purkuhommiin. Ennen nukkumaanmenoa juteltiin agilityjuttuja parisen tuntia ja saatiin tyhjennettyä Niken mukaan laittamasta viinipullosta ehkä yhteensä 2 desiä.. heh. No mutta, seura oli mukavaa ja nukkumaan laitettiin joskus puoli kolmen aikaan, uni tosin tuli vasta vajaat neljä :/ Heräsin vessaan asti kuuden jälkeen, mutta menin vielä takaisin nukkumaan. Melkein koko yön satoi vettä.

Aamulla kirkastui sen verran, ettei vettä enää tullut, käytiin ilmoittautumassa ja nautiskeltiin aamupalat ja seurailtiin toisella silmällä maksien ja medien menoa, kuka mitäkin ehtien. Rata vaikutti oikein kivalta ja sujuvalta! Oma startti oli puoli yhdentoista aikoihin, mielipide radasta ei muuttunut rataantutustumisen jälkeenkään. Meidän vuoro oli lähempänä loppua, ensin katsottiin Marjaanan ja Xenan hieno nollasuoritus! Seuraavaksi Minnan ja Siirin nolla. Mietin pihalla koiraa liikutellessa että mitä minä tältä radalta haen? En halua stressata nyt kontakteista, otan jonkin muun teeman. Fiilistä piti olla ja sitä oli, olo oli hyvä, joten päätin panostaa jarruihin, radalla oli  muutama kohta, jossa liialla vauhdilla oli kohtalokkaat seuraukset.

Onnistuinkin jarrutteluissa siellä täällä. Ihan täydellisyyttä ei vain yksinkertaisesti vielä pysty suorittaa kun paineet vaan on siellä kuitenkin. Jarrutin mm. keinulle, kepeille ja Aalle ajoissa ja ne toimi hyvin. Keppien jälkeen olisi pitänyt ottaa pitänyt ottaa haltuun ja toisen kerran takakulman mutkaputkesta tullessa olisi pitänyt jarruttaa, mutta se tuli ihan liian myöhään ja kaarre venyyvenyyvenyy. Puomilla jarrutin, vaikka ei olisi saanut ja siitä saatiin sitten melkein kontaktivirhe!! :o No mutta, ei aivan kuitenkaan, vaan nollarata :)

Päästin tällä nollalla sijoittumaan toisiksi, Siirin ja Minnan perästä. Marjaana ja Xena olivat kolmannet Siiri sai toisen agisertinsä (onnea vaan sinne!) meille se olisi ollut ensimmäinen. Mutta hyvä mieli siitä tuli silti :) Ja hauskaapa oli käydä pokaamassa palkinnot kolmestaan pohjoisen tyttöjen kaartilla! :D

B-radalla toinen este oli puomi ja sen jälkeen olisi pitänyt suorittaa hyppy vasemmalle, mutta eteen syötti putki. Joten sinnepä se meni, eikä kontaktissa ollut kehumista. Muutoin olisi ollut kiva päästä kokeilemaan sen radan kiemuroita, mutta tahdoin palauttaa sen puomille uudestaan ja sitten mentiinkin maaliin. Foxy kävi vielä suorittamassa matkalla myös Aan ja pysähtyi hienosti. Että sellaiset muistot siltä radalta. Vielä me niitä kontakteja kovasti hiotaan, putkihäiriötä sun muuta ei olla vielä oikein kokeiltukaan, joten niillä jatketaan.

Tuolla radalla Minnalla Siirin kanssa sama puomin muistuttelu, Xenalla aivan mahtavanupea niin pienestä kii nollarata, että vieläkin harmittaa :P Mutta Ninjapa tekikin sen nollan sitten vuorostaan ja valioitui samalla!!! :D Eli Nikkalasta löytyykin siis tätä päivää kaksi agivalioparsonia, onnittelut!! :)

Mutta olipa ihana irrottelureissu ;D tämmöistä silloin tällöin kotimamma tarttee :)

Preppausta ja tsemppausta muistilistan muodossa

Kameran akku latautumassa, omat ladattiin yöllä vaihtelevalla menestyksellä. Paplarit päässä että hiukset näyttäis freesimmältä pidempään ja pää täynnä sekavia ajatuksia... Olemme lähdössä illalla Marjaanan kanssa kohti Kokkolaa, yövytään siellä ja kisataan aamupäivästä kaksi starttia. Vähän on sellainen fiilis, että niin kauas ei vaan voi lähteä hylkyjä ottamaan, vaikka eihän niin tietenkään saisi ajatella. Me ollaan nyt oikeastaan edelleen vielä sillä tasolla, että pitäisi vaan tehdä huolella ja ajatuksella, niin opitaan eniten. Ja nimenomaan opitaan, koska sitä tässä ollaan vielä tekemässä. Hmm...

Eli mennään oppimaan / harjoittelemaan opittua kisoihin. Olen ajatellut nyt omaa liikkumistani ja omaa osaamistasoani enkä ole ollenkaan tyytyväinen (ts. katsellut itseäni tuoreimmilta videoilta ja on kyllä kamalaa katsottavaa). Kun mietin esimerkiksi viime syksyistä, liikuin paljon paremmin, paremmalla tempolla ja ohjauksella. Olin vaan jotenkin paremmin mukana kaikin puolin. Nyt kun sen tähän kirjoitin, niin syy siihen mahtaa olla jonkinlainen masennus, joka tällä hetkellä vaivaa ja häiritsee treeni- ja kisamotivaatiotani. Rakastan edelleen lajia ja koiria intohimoisesti, mutta ulkopuoliset tekijät, jotka kuitenkin erittäin vahvasti liittyvät lajiin ja harrastamiseen vievät kaiken ilon pois :( Kellekään tuttu tunne?? Toivottavasti ei - on nimittäin surkeaa. Nyt kun on mahdollisuus lähteä pois ikävistä asioista kokonaan, ihan eri paikkaan mutta tuttujen kanssa, olisi ehkä mahdollista saada se viimekesäinen ja -syksyinen motivaatio takaisin - se hyvä fiilis jonka vuoksi tätä lajia harrastan. Se vaan on ihanaa, tehdä koiran kanssa ja onnistua. :) Nykyisin se fiilis  kun tarttuu enää vaan omalla pihalla...

Siis muista rento meininki ja huolet pois!!! Syytä on muutoinkin olla rennolla meiningillä, sillä ollaan tosiaan lähdössä reissun päälle kahdestaan Marjaanan kanssa, iiik!! Ei siksi, että Marjaana olisi erityisen pelottava, vaan koska se on ensimmäinen yö ilman Ossia sitten elokuun 2. Tai jos syvällisemmin ajatellaan, niin marraskuun 2010.

Kuinka sitten pitää oma pakki kasassa kisoissa, kaikesta huolimatta, niin tässäpä mulle jotain pureskeltavaa automatkalle:

- Ensinnäkin ne huolet pois. Ei edes puhuta niistä. Nyt mennään ja ollaan vuorokausi ja jutellaan vaan ihanista asioista. :) Ei kisoihin, eikä treeneihin saisi muutoinkaan mennä murehtimaan. Pitäisi kieltää ihmisiä puhumasta ikävistä asioista treeneissä tai kisoissa. Tai ainakin odottaa siihen asti, että suoritus on ohi! (Niin herkkä minä siis olen, käsitän sen nyt....)

FIILIKSELLÄ!!

- Iloisella fiiliksellä radalle, katso sitä koiraa niin huomaat miten paljon sitä rakastat. Miten paljon tykkäät sen kanssa tätä tehdä, joka siis tietetenkin on se alkuperäinen syy yleensäkään joutua semmoisiin paikkoihin, kuten esim. agilitykisojen starttipaikalle. Ja miten paljon se koira siitä tykkää!

Se vaan on <3

- Nyt unohdetaan se kontaktien jännääminen. Ne toimii treeneissä, joten kun menet sillä samalla meiningillä kisaradalle, niin ne vaan toimii sielläkin. Että elä hättäile. Nyt keskity niihin linjoihin, tempoon jne juttuihin, äläkä kontakteihin. Pitää keskittyä omaan liikkumiseen ja tekemiseen, eikä koiran "vikoihin", koska niitä ei oikeastaan ole, itse minä aina liikunnallani kuviot pilaan!

Tässä palkka (varmaan jotain remonttiroinaa nurmikolta)

Ja huuuuolellinen kuljetus... :D (Tämä kuva oli sattumaa. Kai.)

- Eli radalle otetaan vauhtia, draivia, liikettä ja rohkeutta liikkua - ihan siellä ajatustasolla asti, muutoin ne jalat kyllä jumittaa. Ne on ne kuviot siellä takaraivossa, nyt pitää vaan tehdä tosissaan ja näyttää itselle mitä osataan. Näiden kisojen jälkeen haluan nähdä videolta että tosiaan olen yrittänyt, enkä vaan liihotellut ja hipsutellut... MUR! joo, vähän raivoa kans mukaan.

SYKKEELLÄ ETEENPÄIN!!

Pitää vielä youtubettaa pari menevän ohjaajan agilityvideota tälle päivää muistiin tuonne verkkokalvoille ja jos ehdin, niin käydä tekemässä kentälle pikkusukkela rata Foxyn kanssa, OPETELLA SE ja mennä tekemään sillä nolla (eli ei mitään kikkailua tai varsinkaan uuden opettelua, omia vahvuuksia vain). Minulla kun on valitettavasti pahatapa mennä ja tehdä "kuhan jotakin ja kontakteja" ja Foxy turhautuu, kun ohjaus on epäselvää, enkä palkkaa sitä, koska se ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja otan uudestaan ja uudestaan, ja sitten koko treeni onkin jo ihan yhtä tyhjän kanssa.

"What?"
(oikeasti tässä kuunnellaan naulapyssyä, vähän tuo huoliryppyjä kulmille)

No niin, jo minä olen itselleni tarpeeksi paasannut. Ilmoitin meidät eilen seuran SM-kisajoukkueeseen, saa nähdä päästäänkö, tarjolla olisi tosin vain varakoirakon paikka.

Rommi

Facebook on kyllä siitä ihana, että kuulee (ja näkee) ihmisistä ja heidän koiristaan, vaikkeivät blogia pidäkään! Rommista ollaan saatu raporttia muutoinkin ja aina vain positiivista sellaista, ettei voi kuin ihmetellä, että onko edes mahdollista, ettei ongelmia ole ollut. Mutta niin se vain tuntuu olevan... :) Iso Kiitos Jaana ja perhe!

Nyt aikaa on kulunut puolitoista vuotta siitä kun tehtiin päätös lähteä hakemaan Rommille uutta kotia. Rommi ehti asua meillä 2,5 vuotta, kun vuosikkaana meille muutti. Eli pojan elämään on mahtunut siis 3 eri perhettä, minkä vuoksi päätös uuden kodin etsimisestä oli erityisen vaikea tehdä. Rommista voi lukea lisää vanhoista kirjoituksista vaikka tuolta 2010 syksyltä, jos jollekulle tarina on outo. :)

Takana on siis vuosi ja 5 kuukautta uudessa kodissa, joulukuussa 2010 jätimme Rommin Helsingistä palatessamme Iisalmeen. Ja vaikka kaikkeen varauduttiin, niin sinne se on onnellisena jäänyt. <3 Ainoa kamala asia mikä on päässyt käymään, on se, ettei me olla perheinemme edelleenkään käyty kylässä! :( Monesti olen koettanut Esalle ehdotella ja kerran oli jo melko lähelläkin (vuosi sitten) mutta aina se on sitten jäänyt toteuttamatta, Iisalmikin kun on meille vielä niin kaukana kahden pienen kanssa. Mutta kyllä me vielä tullaan!

Alla muutamia fb:stä (luvalla) pihistettyjä kuvia Rommi-pojasta, kuvat Jaana M.:

Ulkoilemassa kevät 2012

"Tarkkailemassa" kun mamma tekee lähtöä töihin...

Odotellen saunan lämpeämistä (2011)