torstai 20. elokuuta 2009

Lisa the Cloun

Hehee, kennelliitossa ovat nimenneet Lisan uudelleen, Kelly Clownista tulikin Kelly Cloun... Ressukka!

Mutta tiedot ovat nyt vihdoin ja viimein päässeet perille jalostustietokantaankin ja päästään ilmoittamaan Lipsukka ensimmäisiin virallisiin näyttelyihin, tai no, näyttelyihin yleensäkin kun ei me olla edes mätsäreihin päästy :P

Niin ja tässä linkki! :)

Tässä on nyt sitten tälle vuodelle vielä vaihtoehtoina erkkari, messari, Jysky tahi Seinäjoki näyttelyt (tai ne KAIKKI!! muahahaa! Ei kerrota Esalle vielä... tai ehkä sillä jo himottaisi lähteä kokeilemaan meidän "uutta" letukkaa tienpäällä), kas, semmosia vähän pienempiä näyttelyitä ajattelin näin alkuun. Pikkasen sillä Lisalla saisi massaa olla enempi, mutta junnuhan se vasta on. Foxysta on huomannut myös valtavan terrierimäistymisen nyt ihan viimeisen puolen vuoden tai reilun aikana vasta, nyt sitä kehtaisi kuljettaa kehissä enempikin, joten jos Lissu kerran pääsee niin Foxy seuraa mukana. :) Joten toivotaan kovasti, että johonkin venyttäisiin.

Haaveena, joskin epämääräisenä sellaisena olisi sitten tietenkin osallistua kanssa parson agimestiksiin, ne vaan on taas pirhanan kaukana ja tuskin sattuisi samalle viikonlopulle Jyväskylänkään kanssa... Mutta haaveilla saa, jos vaikka päästäisiin syyslomareissulle silloin, olisipas se hauskaa vasta, tuskin päästään, mutta olisipas se vasta hauskaa :) Jos kattelis jo jotain mökkejä...

Miten niin voisi muka olla jotain parempaakin tekemistä?

3 kommenttia:

  1. Kiitos!!!En ole tuollaista ajatellutkaan.Juuri lähdössä se jännitys iskee.Muistan jokaisen kisan Millan kanssa.Tärisin kuin haavanlehti eikä meinannut onnistua edes kaulapannan irroittaminen.Lähdöt oli aina pahimpia.Ja maha oli aina sekaisin ennen kisoja.Nyt kun muistelen tuota on jännitys vain pahentunut...
    Tuo lähdöissäoloharjoitus oli ihan huippu juttu!Näin vahvistan Emmille hyvää lähtöä ja itse treenaan siinä oloa.Kiitos!!!kukaan ei ole neuvonut noin.Kun se lähtö on juuri se pahin!!!Tuossa voin tehdä pahaa Emmille joka on vielä nuori ja kokematon itsekkin kun teen heti lähdöstäkin sille sitten jännittävän omalla jännityksellä.

    VastaaPoista
  2. Ja tuota toista lähden kokeilemaan heti =)Nyt olen todellakin vahvistanut Emmin vauhtia,irtoavuutta niin nyt kieputusta.Mulla kesti itsellä pitkään ennenkuin opin ohjaamaan takaa,siis erittäin irtoavaa koiraa,kun noi aikaisemmat vanhemmat parsonini ovat olleet sellaisia hyvin vierellä tulevia joten oli uusi yllätys ja uusi haaste opetella ohjaamaan Emmiä joka menee kuin ohjus kaukana minusta =).Nyt olen sen puolen oppinut joten voin kokeilla jotain haastavampaakin =)

    VastaaPoista