perjantai 28. joulukuuta 2012

Pikkukettu Ruusukorva

Lapsena kuunneltiin sellaista satua Pikkukettu Ruusukorvasta. En tosin muista yhtään sen seikkailuista, mutta jänniä taisivat olla.

Vähän jännitystä ketun muodossa saapui meidänkin pihalle eilen iltapäivällä, kun oltiin porukalla lähdössä ulos lumitöihin.  Olin juuri sulkenut pihaportin ja pönkännyt sen umpeen, ettei Jore sukaise tielle. Lapset olivat pihalla ja Lukas ollut siellä pidemmän aikaa kun huomasin pystykorvaisen otuksen yläpihalla - ketun.

Piha tässä vanhempieni luona on ehkä n. 150m päässä Kainuuntiestä ja kylän liikekeskustasta, n. 1000 neliötä rajautuen tien laitaan, kerrostalotontteihin sivuiltaan ja takaa heti rinteen päälle, kaupungin kapeaan metsäsiivuun. Alas tulee lasten liukumäki ja metsän takana vie tie mäen päällä sijaitsevalle hotellille. Rinne on jyrkkä n. 5m leveä ja sen päällä aivan rinteen reunassa, mäntymetsä takanaan, istui tämä kettu. Se katseli siinä meitä aivan rauhallisena ja käveli välillä vähän. Kutsuin Joren sisälle, se ei ollut kettua onneksi (?) vielä haistanut. Siitä se kettu nousi hitaasti ylös ja himpsutteli portaikon laitaan ja istahti siihen seuraavaksi. Lukasta se eniten katseli, mutta aivan rauhallisena myös meitä muita, kun kerättiin lapsia sisälle ja yritettiin houkutella Lukastakin sisälle, joka ei tosin hievahtanut. Kettu venytteli oikein makeasti vaihtaen paikkaa takaisin toiseen laitaan, pisti sinne välillä ihan kiepille. Kuvia saatiin otettua vaivatta salamallakin, ei säikkynyt yhtään. Ainoa ongelma oli Lukas, joka aina kun lähemmäs koetti  mennä, tuli hyppien mukana ilmeisesti lähdössä metsään lenkkeilemään - tai sitten kettu oli sen vanha tuttu, jota tässä myös keskenämme epäiltiin...

Ketturepolainen
Portaiden vieressä

Muutakaan ei sitten keksitty kuin soittaa eläinlääkärille, jos se vaikka olisikin raivotautinen. Nuori lääkärismies päätti poiketa klinikalta lähtiessään pihamme kautta ja tuumasi kyllä eläimen poikkeuksellisen kesyksi, kun Lukaksen lähdettyä lääkärin autoa tervehtämämään rinteen alta, kettu lähti perässä laskien mahallaan alas mäkeä ja hyppeli rinnettä vierineiden lumipalperoiden perään! Ell pyysi harjan vartta ja sitä heiluttelemalla ilmassa ja jutttelemalla tyyliin, "No, menehän nyt siitä!" kettu vilisti nopsaa takaisin ylös ja lopulta hylätyn koirankopin katolle ja siitä sen taakse. Juteltiin vielä vähän aikaa lääkärin kanssa joka kävi vielä katsomassa yläpihaltakin, jossa kettua ei tosin enää näkynyt. Ihan oikein oli kuulema soittaa, kesyjähän ketut ei luonnostaan ole, ehkä jonkin ruoanjämän perässä liikkuu taajamassa, mutta terveeltä se vaikutti. Eivätkä ole ihmiselle vaarallisia, muttei suositellut pikkulasten kanssa samassa pihassa kuitenkaan oleilemaan.

Lääkärikin lähti ja sanoi että voidaan ottaa uudestaan yhteyttä, jos se nyt alkaa taajaan käymään ja on häiriöksi asti. Jore onkin siis ilmeisesti lähtenyt ketun perään tässä kahtena iltana, eikä suinkaan jäniksen! Silti se on vielä vain palannut takaisin - sinnikäs kettu. Eilisiltana ei tuoreita ketun jälkiä ainakaan Joren mielestä enää näkynyt, eikä kettua olla enää tänään bongattu.
Ketun mahalasku lasten pulkkamäessä
Jäljet lumipalperoiden jahtauksesta
Mutta olihan sitä hauska katsella. :) Olisi ollut mukava saada parempiakin kuvia, mutta kun se Lukas oli siinä häiriönä! :D Videolle olisi tietenkin pitänyt hoksata ottaa niitä jumppaliikkeitä siellä yläpihalla, mutta ei sitä aina kaikkea hoksaa innostuksissaan.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun tiimellyksestä

Jouluja on nyt Sotkamossa vietetty jo viidettä päivää. Lapset ja koirat ovat olleet matkassa ja luonnollisesti Lisa aloitti juoksunsa sinä päivänä kun reissuun lähdettiin, mutta onneksi vasta silloin. Tänään oli ensimmäinen päivä kun Jore alkoi osoittaa jo enemmälti kiinnostusta, koirat ovat koko ajan voineet olla yhdessä ilman sen kummempaa valvontaa, vaikka joku tässä on koko ajan niiden kanssa ollutkin. Esa lähtikin sopivasti Lisan kanssa kotiin tänään vaikka puoli tuntia ennen lähtöä ehti sitten sattua pikkuyhteenotto ja Jore ja Lukas hieman kamppailivat keskenään.

Meillä on käytössä matala lapsiportti josta pikkukoiratkin helposti pääsevät yli loikkaamaan mutta lapset 1-3v eivät. Olin juuri viemässä Jorea ylös häkkiin siksi aikaa, että Lisa ehtisi lähteä, kun se oli jo asettelemassa tassuakin vähän Lisan päälle, vaikkei Lisa sitä sille suonutkaan. Joten Jorea ylös käskiessä se hyppäsi lapsiportin yli suoraan Lukaksen päälle, (joka on siis 12 vuotias leikkaamaton setteri uros) ja tappeluhan siitä tuli. Itse tietenkin säikähdin ja huusin Lisaa pois välistä, kun sekin siihen heti syöksyi ja lähdin aukomaan ovia ulos. Ei ollut mitään kovin vakavissaan taistelua, koska välillä vaan patsastelivat ja kumpikaan ei tarrannut hampaillaan toiseen kiinni kunnon puruotteella, ettei tosiaan mitään verrattuna meidän narttutappeluihin - luojan kiitos.

Kummallekaan ei tainnut sen kummempaa traumaa tulla, paitsi Jorelle vetinen kakka illaksi, eli pikkuisen pääsi yhteenotto sitä stressaamaan, on sen sen olemuksessa nyt illan mittaan huomannut kun minullekin vähän liiaksi murraa, kun sen kanssa leikkii ja se vahtii koko ajan Lukaksen liikkeitä. Mutta toivottavasti se menisi ohi, kun täällä vielä vajaa viikko ollaan. Ei se onneksi hae kontaktia, vaan menee piiloon ja väistää, mutta täällä tosi ahdas portaikko-eteinen, joissa Lukas paljon oleilee, joten välillä Jore alkaa murisemaan, kun haluaa ilmoittaa, ettei kiinnosta olla missään tekemisissä Lukaksen kanssa mutta on menossa sen ohi ja Lukas jää sitten tuijottamaan sitä eikä väistä. (Lukas kaiken lisäksi on ihan täysi herra talossa, eikä kuuntele ketään muuta, ellei sitä huvita.) Ei olla niitä erillään kuitenkaan erityisesti pidetty, Lukas viihtyy onneksi paljon yläkerrassa ja Jore siis väistää, joten jospa tämä tästä.

Eilen illalla Lisa ja Jore iltapissille mennessään yllättivät jäniksen pihalta ja säntäsivät karmealla haukulla sen perään. Vihellyksestä molemmat tulivat pian takaisin, joten ei sen kummempaa siitä, muuta kuin kenties kipeät lihakset sekä pupulle että haukuille. Pakkaset ovat pysyneet kireänä koko loman ajan, yhtenä ainoana iltana laski jopa -13 asteeseen, jolloin heti käytiinkin koirien kanssa pidemmällä lenkillä ja toivotaan nyt, että huomiseksikin tulisi pikkuisen lauhempaa. Mukava on vaihteeksi lenkkeillä ihan vaan Jorenkin kanssa, sekään ei ole enää ihan kamala haahuilija niin kuin silloin penskampana :)

Olen herätellyt eloon piirrustusharrastusta nyt joulun alla, tässä kuva Lukaksesta joka meni joululahjaksi vanhemmille. Mukavahan noita on taas ollut pitkästä aikaa piirrellä :)

Irlanninsetteri Lukas

perjantai 21. joulukuuta 2012

Viimeiset riipustukset ennen lomia

Taitaa olla taas joku maaninenkausi meneillään, kun tulee päivitettyä vähän joka blogia ja tehtyä ja sekaannuttua vähän joka asiaan. Noh, tammikuuta odotellessa... Tai ei kyllä ole aikaa depistellä sittenkään, kun hommia on vain ja tulee lisää. 

Olen toisella kädellä pikaisesti järjestellyt seurallemme Savikon koulutusta tammikuun toiselle viikonlopulle, ihanaa! :) Muistan kuin eilisen, kun Foxyn kanssa oltiin ensimmäisessä agilitykoulutuksessamme vuonna 2008, kun Foxy oli 11kk. Savikko kehui sitä kokeneen oloiseksi ja silloin Esaakin puraisi agilitykärpänen ja myöhemmin keväällä Rommi tuli meille. Oi niitä aikoja... Ei se sen kummemmaksi ole nytkään muuttunut. Meillä on Jore aiheuttamassa hankaluuksia ja Lisan kanssa vasta harjoitellaan. Pieni ripaus kenties haastetta arkeen lasten muodossa, kun tuolloin vain vielä rennosti opiskeltiin, jos edes opiskeltiin.

Näillä näkymin päästäisiin sittenkin Lisankin kanssa mukaan koulutukseen yhtenä päivänä, vaikka samalle viikonlopulle sattuukin myös viimeinen koirahierontakoulutus.

Kirjoitanpa vielä jotain tiistain treeneistä. Sanna oli taas tehnyt mainion radan, jossa sai hioa omaa ohjausta paremmaksi, että Lisa teki rataa oikein. Lisan kanssa tehdään aika paljon kieltoja tai se tuntuu olevan nyt se yleisin virhe radoilla. Tai kiellosta seuraava hylky. Mutta ehkäpä se menee vielä kokemattomuuden piikkiin - siis sen yhteisen kokemattomuuden, kun vasta opetellaan liikkumaan niin, että ymmärretään toisiamme. Jos miettii, niin kieltovirhe mahtaa olla helpommin korjattavissa, kuin esim. Foxyn yleisimmin harrastama puhdas hylky ;) Siis tarkoitan, että kieltovirhe johtuu aina vain omasta, tökeröstä ohjauksesta. Hylkäykseen johtavat virheet on monesti paljon hienovireisempiä, nekin omasta ohjauksesta, mutta siinä on lisänä usein ripaus koiran menevyyttä ja kyse on monesti aivan pienestä jutusta. Kieltovirhe ohjauksen uskoisin, että saa helpommin harjoiteltua kuntoon, silloin kun sellainen tapahtuu, pystyy yleensä heti sanomaan, missä ja miksi virhe tuli, kun taas hylkyvirheet usein vain "tapahtuvat" ja niitä on vaikeampi eritellä ja vain kokeilemalla monta kertaa hoksaa miten sen saa kuntoon (jos sittenkään, vaan koira vaan alkaa tehdä niinkuin sen oletetaan tekevän).

Niin tai sitten meillä vaan on vasta alkamassa se hylkykausi, kun koira lentää mihin sattuu (- tai siltä se sillä hetkellä tuntuu.) Ou jeah.

Nämä on vain omien koirien ohjaamisen perusteella tehtyjä havaintoja... mutta kenties sääntö pätee muihinkin? Meillä Lisalla kiellosta alkaneista tai siitä johtuvia hylsyratoja on itseasiassa tähän mennessä kaikki paitsi kaksi.

Foxyn kanssa elävimmät muistot radoilta mahtaa olla kaikki ne kerrat kun se hulmahtaa putkeen ennen aikojaan, kepeiltä, puomilta, aalta... Niin ja ne kontaktivirheet, niitähän meillä riitti. Ykkös-kakkosissa tietty kieltojakin ja hyvin paljon mokia liittyen radan väärin muistamiseen. Että kyllä tässä on kuulkaa paljon tultu etiäpäinkin, vaikkei aina siltä tunnu! ;)

Niin, se rata siis :) Alla on. Virheitä meille alkoi napsahdella erityisesti toisella kierroksella kepeiltä, eli joko alkoi paukuttamaan ennen pujottelua tai sitten haki toista väliä tai kerran taisi lopettaa kesken ekasta kehusta. Ekalla kerralla muistelisin, että haki kepit pääsääntöisesti hyvin, kun vein ilman erityisempiä vinkeitä. No, se ei ollut semmoinen varsinainen ongelmakohta kuitenkaan. Ongelmaksi meillä tuli kepeiltä 5. esteelle vienti, kun Lisa haki joka kerta 7. estettä. Parhaiten se hoksasi minut, kun jäin kepeillä reilusti jälkeen, mutta vauhti hiipuu pujottelulla sitten niin hiljaiseksi, että parhaiten se meni, kun saatoin loppun asti, mutta vielä kun Lisa oli pujottelemassa viimeistä väliä, olin jo kääntänyt itseni kohti 5. estettä. Silloinkin se ehti vielä tehdä karrosta 7. lle, mutta tuli kuitenkin lopulta oikeaan suuntaan.

Käännös 5.-6. meni aina hyvin, ekat kerrat Lisa tosin jäi haistelemaan jotain 6. esteen taakse... Mutta ei siis hakenut hämyestettä kertaakaan, kun vastakkaisella kädellä ja äänellä jarrutin. 9.-10. kokeilin sekä valssilla (piti linjata oikein tai Lisa haki keppien taakse) että sylkkärillä, molemmat toimi. Ja loppusuora aina jees, vaikka edistin  pujottelultakin reippaasti, että ehdin renkaalle reippaasti ennen koiraa.

Pujottelun hakua meidän on siis vahvistettava roimasti, koska monesti, olipa kulma mikä tahansa, ehtii  Lisa alkaa räksyttämään / hyppimään, kun käsky ja ohjaus on myöhässä tai ei tajua hakea kulmaa kun ei olla harjoiteltu tarpeeksi. Ja muutenkin pujottelua olisi vielä vahvistettava nopeammaksi nyt matollakin, vaikken olisi vieressä ohjaamassa. Syksyllä minusta etupalkalla toimi ihan kivasti, vaikka jäin jälkeen / loittonin sivusuunnassa tai molempia.


Ja huomenna me lähdetään sitten kohti Sotkamoa. Jospa ne Lisan juoksut eivät alkaisi ennen kuin 26. jolloin Esa tulee takaisin kotiin sen kanssa. Kesällä juoksut alkoivat 20. ja viime jouluna 25. että no, suapipa nähhä. Nyt matkatavaralistan tekoon...

maanantai 17. joulukuuta 2012

Christmas is on the way so is the New Year :)

Lisa will have her last train session tomorrow - before Christmas. Then we'll have a little break. Plan was to to go to Sotkamo to my parents for the holidays, but Lisa still hasn't started her heat and my parents have an elderly Irish Setter male there, who has with age developed proneness to kidney stones and infection, so it's not a good idea to go there with a smelly lady as it most likely just makes it worse for him.

So we haven't yet decided how to do. One idea was to have Lisa with us only for a couple of days and then come back home with Esa and instead only Jore would stay with us in Sotkamo. So Esa would be taking Lisa with him to work, to sell cars. I bet she'd bet she'd be good at it! We'll see how we'll end up doing. Whether she starts her heat or not.

During holidays I plan to give a good thorough massage for both of our dogs plus all of our relatives dogs too ;) Spend time with kids and take long walks in snowy forests with the dogs.

In the beginning of January I'll attend to Agility Instructor Course in Keminmaa. The second part of the course will be held in February. The second weekend of January I have school in Oulu - the last period of Dog massage before the final exam in Feb - Mar. And in the end of Jan we have an LOA test in Tornio where Lisa attends.

In February we also get to go to agility competitions again, in Active Dog Arena; An excellent, warm training environment! I have also planned to attend some Swedish agility competitions, but haven't yet decided where. There are some quite near here, only 150 - 250km away ;)

I don't have any special goals or aims what comes to results in our agility career with Lisa this spring. I hope to keep up the good feeling and find the right tune working with her. You know, cooperation with a mutual pulse. Feel the beat :) I try not to stress her up or make any pressure and I try not to sweat myself or rush forward. Just to take it easy and listen to my dog. I have a fine dog here.

And maybe, who knows, we will be given a chance to offer a home to a parson russell terrier pup this following year. Nothing it yet sure into any direction. We'll see if happiness is onto our way :)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Tiistain treenit

Sanna veti meille mainiot treenit, sain paljon vinkkejä ja ajateltavaa! :)

Lisa kävi kuumana, paukutti ja hyppi. Se oli hätäinen radalla - koska minäkin olin, joten harjoiteltiin ihan vain sitä, että suoritin liikkeet varmasti loppuun asti, ettei Lisalla tullut hoppu, josta seurasi joko seuraavalle tai jollekkin muulle esteelle karkaaminen tai kunhan vain alkoi louskuttamaan, kun ei ymmärtänyt kiirehtivää/epäselvää ohjaustani. Joten kun rauhassa tein, niin rata onnistui aivan kuin olin suunnitellutkin. Ja tämä pitää muistaa sitten jatkossakin.

Lisalla on melko hyvä moottori, riittävä ainakin toistaiseksi, ettei minun ole mitään syytä lähteä sitä karkuun. Joten nyt onkin sitten hyvää aikaa talvitauolla alkaa opettelemaan itsenäisiä hyppyjen suorituksia joka suunnalta niin että voin "karata" milloin haluan ja minne haluan. Lelun / targetin avulla tietenkin.

11.12.12 ratatreeni
Lisan juoksut eivät ole vieläkään  alkaneet enkä tiedä miten meidän joululomien käy :( Sotkamossa kun asuu meidän irlanninsetterivanhus Lukas, jolla on taipumusta virtsakiviin ja ne alkoivat oireilla voimakkaasti, ihan tulehdukseen asti ensimmäisen kerran nyt elokuussa, kun olimme pidemmällä vierailulla juoksuisen Foxyn kanssa ja vähän aiemmin naapurin narttukin oli ollut juoksuissa. Ja nyt näyttää siltä, että Lisalla sattuu juoksut juuri joulun aikaan ja oltiin aikeissa viipyä Sotkamossa yli viikko, eikä se taida onnistua niin että Lisa on mukana. Heitin kyllä Esalle ajatuksen siitäkin, että Lisa kulkisi sen kanssa töissä (kaupalla) ja ottaisin Joren mukaan Sotkamoon :)

Rataan vielä viitatakseni, hätäilin mm. 4. takaakierrolla, jolloin Lisa ehti kieltää, ja karata 12. esteelle. Lisää samanlaista mm. 10. esteellä, eli takaakiertojen yhteydessä. Pujottelu avokulmalla ei onnistunut ja oikealta vietäessä myös tarkkana ja rauhallisesti loppuun asti, etten alkanut liian aikaisin suorittamaan takaaleikkausta, vaan niin että Lisa on pujotellut ekan välin ja toista aloittamassa kun siirryn koiran oikealle puolelle ja ohjaan pujottelun loppuun asti, päässä valssi kutoselle.

2. - 3. välillä Lisa pysyi hiljaa kun ohjasin päällejuoksulla, jos taas tein valssia jarruttaakseni niin ehti alkaa haukkumaan. Ja Lisalla on luonnostaan hyvät jarrut jos ohjaus on selkeää, että "päällejuoksu" onnistui hyvin. Jos nyt tässä tapauksessa sitä termiä voi käyttää. Eli asetuin kakkos esteen taakse kohtisuoraan koiraa, ja rintamasuunta putkelle. Merkkasin 2. hypyn vastakkaisella kädellä, lähdin liikkeelle koiran lukittua hypyn ja vein samalla kädellä putkeen - valssi neloshypylle. 4. niistosokkari pujotteluun + takaaleikkaus pujottelun oikealle puolelle, jonka jälkeen tosiaan valssi kutoselle, saksalainen seiskalle, putkeen lähetys ja ohjaus joko takaakiertona + siivekkeen kierrätys 10. esteellä tahi leijeröintinä + pakkovalssi/jaakotus 11. jarrut & valssi kahdelle toista, hieman vekkiä jotta koira hakee putken eikä esim. 2. hyppyä, valssi 14.:sta + jarrua. Näin olin sen suunnitellut :)

Muita vaihtoehtoja kepeille ohjaus niistosokkarilla ja vasemmalta, koira nenästä kiinni ja takaakiertoon kutoselle. Ja 10.-13. välillä tuntuisi että pakkovalssi/jaakotuksen kanssa sopisi hyvin sylkkäri, jota Emma  ja Totti kokeilivat, hyvin toimi. Itse tein tosiaan siivekkeen kierrätyksellä ja jarruvalssauksella.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sunday training

Sunnuntaiaamuna käytiin Lisan kanssa mutka hallilla ja treenattiinkin aika tehokkaasti, molemmat saatiin juosta! Ensin otetiin kontaktipainotteista rataa todetakseni, että ei olla vielä sillä tasolla kontaktien suorittamisessa kuin millä sitä ohjasin. Joten lopputulos oli, että koira meni jokseenkin sekaisin. Otettiin lopuksi yksittäisenä kontakteja ja nekin meni vähän miten sattuu. Joten purin radan ja tein lopuksi vielä putki-hyppy-hässäkkää.

Radat olivat suoraan viimeisimmästä ASB-lehdestä, ne on niin kätevän pieniä rakentaa.



Olisi pitänyt suosiolla laittaa numerot, koska radan sisäistämiseen meni aika tovi ja senkin jälkeen oli vielä vähän väliä ulalla! Rataantutustumisessa olisi siis pitänyt olla huolellisempi.

Kontaktiradalla ongelmaksi muodostui oma "sinne-päin" -ohjaaminen. Eli sorruin olettamaan, että johan se osaa ja menee jos vähempikin näyttää, eikä se sitten mennytkään. Kuten ensimmäisen kerran Aalle ohjatessa (este nr 4), jolloin koira viispotti ohi minun perääni. 3. esteen otti vaikka nakkasin ja lähdin, siksipä sillä varmaan kiire tulikin. 5. oikealta ohjattuna toimi rapsakasti, eli en tehnyt sokkaria (/ valssia) Aan jälkeen. Lisa on mahtava lähityöskentelyssä, tekee raivolla, nopeasti ja tehokkaasti, mutta kauemmaksi lähetettäessä vauhti hidastuu ja itsevarmuus vähenee ropisemalla. Sama juttu kun se huomaa minun karanneen, tulee kiire perään ja esteitä jää suorittamatta, joten melko tarkkana saa olla ohjaamisen kanssa, eikä hoppuilla ja karata itse.

Sylkkäri 8 esteelle onnistui yli odotusten, samoin onnistumaan alkoivat myös nuo hypyille lähetykset esim. esteillä 3. ja 6. 10.-11. väliin valssi, 11 jälkeen koiran huomio ("Lisa!") ja vienti takaakierrolle. Tässä Lisa hermostui kerta kerran jälkeen. Hyppy takaa oli joko hidas tai koira ei tehnyt sitä ollenkaan, eli vahvistamista kaipaa. Niistolla siis Aalle, silloin kun toimi - ja taas jatkettiin taas. Puomille eteneminen ei onnistunut (15.) joten saattaa piti ja tästä kärsi 16. suoritus, johon olin suunnitellut pakkovalssia. Kisatilanteessa olisi varmaan ollut ok saattaa / hakea koira puomilta ottaa 16 takaakiertona ja tehdä saksalainen perään esteelle nr 17. Mutta tuota en hoksannut kokeilla.

Ja sitten se kamala putkisotku.

Kun pääni olin saanut radan suhteen melko selväksi aloitin 2 esteen siivekettä kierrättämällä ja se meni ok (ekan kerran tosin huolimaton ohjaaminen putkelle ja siitä ohi). Täysin tuurilla sitten putkesta putkeen väli 3-4, koska sen jälkeen se ei sitten enää onnistunutkaan vaan Lisa haki aina 6 hypyn. Aina, aina, aina. Joten päätin fuskata. Poispäinkäännöksellä siis. Jos joku ei nyt vielä tietäisi mikä on poispäinkäännös, toimii se vähän samaan tapaan kuin "jaakotus" (vai liekö yhtäkuin) mutta tässä tapauksessa vain liikutaan (tai no, tapauksesta riippuen) samalla suunnitellun ohjauslinjan suuntaisesti. Poispäinkäännös onnistui kohtalaisesti tai siis koira luki sen oikein silloin tällöin, varmasti omassa ohjauksessa oli ongelmaa, koska en tietenkään nähnyt miten ohjaus oli ajoitettu ja miten koira reagoi siihen milloinkin. Joten tässä varmaan kaveri olisi tarpeen sanomassa miten koira toimii ja miten itse liikkuu. En unohtanut putkijarrua mutta jotenkin vaan tämä oli niin vaikea kohta!!! Vaikeuksia minulle tuotti myös muistaa minne piti milloinkin mennä keskimmäisen hypyn jälkeen, joka otettiin yhteensä 4 kertaa. Mutta se toisaalta pätki treeniä mukaviin pienempiin otteisiin ja Lisaa muisti palkatakin.

Putkijarru 7. putkeen oli olematon ja Lisa venyi aina, suoritti kyllä kasin oikein, mutta lenkkeilemällä. Koska 9. putkeen piti viedä aika pitkälle, tuli siitä lähtien juostua railakkaasti aina 14. esteelle saakka, 16. sylkkärillä vaihteeksi ja lopuksi jarruja 17.:selle ettei mene pitkäksi. Kyllä siinä sai töitäkin tehdä siis. Mutta joo 3-4 väli ja oma muisti. Ne oli tämän radan kompastuskivet meille!

Se miksi ratatreeniä lähdin tekemään, oli erään treenikaverin ajatus, mutta kyllä tämä nyt vain vahvistaa sitä, että Lisa tarvitsee vielä täsmätreeniä ja itsevarmuutta yksittäisten esteidenkin suorittamiseen (minä tosin tarvitsisin sitä ratatreeniäkin!). Ja jos ratatreeniä tulee otettua, niin huolella ja harkitusti & kisanomaisesti, vaikka palkatakin kyllä saa! Mutta siis kisanomaisesti henkisellä tasolla, tarkkuutta peliin.

Eli reilummasti palkkausta, pienempiä pätkiä, kohtuullisemmin vaatimuksia ja vähempi oletuksia. Miltä kuulostaisi? Kyllä Lisaa palkattiinkin, iloinen piipertäjä se oli loppuun asti. Kovasti kiihkoissaan ja vauhdikas jo nykyisin, etten minä enää armoa saa, valitettavasti.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Terve köntys

Joren DNA testin tulos tuli eilen ja se on terve. Ei siis yhtään mutatoitunutta geeniä tässä pojassa, mitä tulee Late Onset Ataksiaan. Onpa onni... :')

Eli se on siis jokseenkin kömpelö jostain muusta syystä, oli se sitten synnynnäistä tai rakenteesta johtuvaa tai liekö niillä mitään eroa. Joren kömpelöys, nyt kun siitä voi taas ihan vapaasti taas puhua (?) on semmoista leluihin ja tavaroihin kompastelua, vaikka koko lattia olisi kaikesta paitsi yhdestä lelusta puhdas. Jos se puhuva nalle on sattunut yöksi jäämään päälle tai se lasten sähköpiano unohtunut lattialle, niin voi olla varma, että Jore niitä ohikulkiessaan jututtaa / rimputtaa.

Ihan aina ei koordinaatio sohvalle hypätessä ole aivan loppuun asti mietitty, jos sitä yleensäkään tulisi koiran edes miettiä. Pentuna se ei päässyt sohvalle kuin vasta reilusti vanhempana, vaikka esim. Joren pennut, paitsi Mörkö, olivat sellaisia pikkuapinoita kuten vain parsonin pentu saattaa olla. Jorella on kyllä halua olla apina myös, mutta ei kykyjä, ainakaan ketteryydellisesti.

On se vaan ihana omistaa kasvattamansa koira, jota voi ihan rauhassa julkisestikin haukkua. Olen kyllä rauhassa julkisesti aina haukkunut noita muitakin omistamiani koiria, taikka vaikka en aivan kokonaan omistaisikaan... Toivottavasti kaikki kuitenkin ymmärtävät, että olen aivan samanlainen kuin muutkin ja pidän koiriani oikeasti (salaa) maailman upeimpina otuksina, jollaisia ei ole kahta! :)

Helpotuksen huokaus siis. Tässä kunhan tohtii ja kerkeää ja kassan vartija antaa luvan, käytetään sekä Jore että Lisa Oulussa huumattavana ja samalla tutkitaan niistä rakenteellisia ominaisuuksia ainakin selän ja lonkkien osalta. Polvia en kuvauta, kyynäriä harkitsen. Lisallahan on melko leveä tuo etuosa, joten voihan se olla, että kyynär- /olkanivelet saattavat kovemmalle rasitukselle joutuakin, kuin jollain kapeampi rintaisella. Suorat jalat sillä kuitenkin on ja muutenkin täysin normaalin ja suvaittavan rajoissa on Lisan etuosa ja minusta kaunis ja toimiva noinkin. Ehkä rotumääritelmä soisi himpun verran ovaalimaisemman rintakehän muodon, jos ihan tarkkoja ollaan.

Nyt sitten jos seuraavaksi testattaisiin tuo Lisa LOA:n osalta ja ehkä tuota jälkikasvua samalla? En oikein tiedä miten tässä nyt tekisi, kun ei Lisa päässyt vielä tähän ekaan pömpsiin, koska jos Lisakin on terve ei kasvustoa tarvitse testata.

Huomenna olen reipas ja lähdetään Lisan kanssa hallille treenailemaan heti aamusta.

torstai 6. joulukuuta 2012

Seuramestaruudet

Seuramestaruudesta kisattiin tänään rapsakassa pakkasessa, koirat sentään sai säilöä lämpimässä. Lisan kanssa möhlittiin heti ekalla radalla joten jatkoa ei tullut meille. Viisi koirakkoa raivasi tiensä finaaliradalle ja voitto nasahti aivan ansaitusti Katjalle ja Olgalle! :) Ensimmäinen seuramestaruuskisa minun aikanani Arcticissa oli tämä ja toivottavasti tästä tehdään taas tapa - kesäisin. ;)

Tiistain EV-kisoihin ei Lisan kanssa lähdettykään sitten, vaikka olisi kyllä melkein pitänyt, nyt kun ei saanut edes kontakteja ottaa uusiksi, vaikka sen varaan vähän kuin laskin.. A otettiin radalla kahdesti ja Lisa tuli juosten toisen, pysähtyi toisen. Puomi oli sievä. Mutta muuten se oli vähän semmoista sähläystä. Lisa ei hakenutkaan puomia metrin päästä vaan sukasi ohi :) Seuraava virhe tuli kepeiltä kun se liukasteli ja liukasteli ja lopulta jätti viimeisen välin suorittamatta. Mutta oli jarrut ja muukin ohjaus hukassa ja sen mukaan sitten mentiin. Ja sitten lopulta hylky esteellä numero 14, joka tultiin väärästä suunnasta. Siihen kaatui monen muunkin taival tämän vuoden seuramestaruuksissa, raakaa peliä on tämä agility!

Vähän jäi kyllä nyt harmittamaan se rata, tuumin vielä, oltaisiinko Lisan kanssa jääty hallille treenamaan, mutta ei sentään. Kyllä se, että juomavesi jäätyy kuppiin sen 2h aikana kun hallilla vietetiin on jo vihje siitä, ettei ole aika treenille. Viikonlopuksi on luvattu lauhempaa, joten silloin me livistetään. Viikolle taas kiristyy - huokaus. Nyt on vähän sellainen kutina, että pitäisi päästä treenaamaan jo ihan oikeastikin. Viikkotreeneihinkään ei olla tosiaan päästy edelleenkään kuin yhden ainokaisen kerran ja pian on jo joulutauko. Pitäisiköhän koettaa bongata joku aika Active Dogilta ja käydä siellä viipeltämässä joku ilta, jos suinkin mahdollista.. laitetaan ainakin korvan taakse.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Koirasi on sitä mitä hän syö (-SIKA! Vaiko sittenkin nauta?)

Parson on terve rotu. En ole ihan varma, miten minä sen todistaisin, mutta jos vertailua aletaan tekemään, ottaen vertailukohteeksi mikä tahansa muu rotu, on parson kuitenkin aika vahvoilla. Saa toki kommentoida jos on erimieltä!

Rodun harrastajana ja kasvattajana on onnellisessa asemassa siksi, että rotua satunnaisesti vaivanneita kahta vakavaa perinnällistä sairautta, primääristä linssiluksaatiota ja myöhäisen iän ataksiaa varten on nyt olemassa geenitestit. Enää puuttuisi testi harmaakaihia varten, jota löytyy myös useissa linjoissa ja vastaisuudessahan voi olla, että tarvetta tulee jollekin muullekin vielä. Jos siis omistat koiran jolla on todettu perinnöllinen kaihi tai jonka jälkeläisellä tai sukulaisella on kaihi, edistä asiaa ja ota koirastasi näyte tutkimusta varten. Myös terveiden koirien näytteitä tarvitaan.


Rodun parissa toimii paljon aktiivisia, tunnollisia harrastajia sekä kasvattajia, joten terveystutkimustiheys on hyvä, erityisesti silmiä tutkitaan paljon ja terveysaste on mainio, pysyen 80% paremmalla puolella. Toivoisin tosin vielä enemmän vanhojen koirien tutkimista, samoin enemmän lonkkanivelten tutkimuksia - joskaan huonot lonkat eivät rotua ole vaivanneet, lähinnä siis siksi kaipaisinkin tuloksia, että voitaisiin todistaa se väite oikeaksi :) Samoin polvet tulisi tutkituttaa uudestaan vielä 3 vuoden iässä tai sen jälkeen jos ensimmäinen tutkimus on tehtykin nuorempana.

Kun puhun omien koiriemme "perusterveydestä" tai mitä sanaa lie olen käyttänyt, puhun sellaisesta normielämästä. Meidän koirilla ei ole muilla kuin Foxylla ollut mitään kroonista vaivaa, jonka takia olisi pitänyt lääkärissä juosta. Foxylla siis oli niitä silmätulehduksia / silmien punoitusta, johon en tosin edes lääkärin antamilla tipolla aina löytänyt apua, joten ei me lääkärissä niiden vuoksi "juostu"... Lisan anaalirauhasten oireilu on täysin itse hoidettavissa, joten en lue sitäkään sairaudeksi. Olemme selvinneet siis verrattain vähillä eläinlääkäri käynneillä, koirat ovat terveitä ja elämäniloisia, lääkärissä ollaan terveyteen liittyvien asioiden vuoksi käyty vain n. 2-3 kertaa vuodessa ja nekin monesti jonkin toisen terveystoimenpiteen yhteydessä, kuten rokotusten. Jore on ollut aina terve.

Olen kuullut jonkin verran parsoneista joilla on allergioita. Tätä olen sitten mietiskellyt ja pohdiskellut ja arvellut näin: Jos pentu saa heti kohdusta alken ja heti ensimmäisistä maitotilkoistaan lähtien monipuolisesti kaikenlaista ravintoa - tarkoittaen siis, että emä on monipuolisesti ruokittu sekä eläinperäisillä että kasvikunnantuotteilla, tottuu myös pennun elimistö siihen heti kohdusta alkaen. Ja kun on aika siirtyä kiinteälle ruoalle, tulee ruoan edelleen olla monipuolista ja laadukasta; lihaa, hapanmaitotuotteita ja vihanneksia sekä laajalti myös koiralle soveltuvia viljoja sopivassa suhteessa.

Koira ei ole aluperin lihansyöjä vaan sekasyöjä. Ne ovat alun alkaen ravinneet itsensä ihmisten jätteillä ja tarjoamalla ruoalla, siis ne susista ja muista villikoiralajeista koiriksi kesyyntyneet yksilöt, joista siis meidän koiramme ovat alunalkaen polveutuneet. Koiran vatsan tulisi periaatteessa aivan mainiosti kestää, no, melkeinpä mitä vain mitä ihminenkin syö ja senkin jälkeen, kun ihminen sitä ei enää syö... Tässä en tarkoita sitä, että koiralle tulisi kuitenkaan antaa kaikkea mitä ihminen syö, ihan vain siksi, että sille maistuu...  eikä varsinkaan pilaantunutta ruokaa.

Sama juttuhan ihmislapsiakin nykyisin vaivaa, pelätään niin paljon allergioita, ettei lapselle enää uskalleta antaa mitään. Ravinnon monipuolisuus on jo alunalkaen köyhää, puhumattakaan siitä, millä äiti on kenties itsensä elättänyt raskaus- ja imetysaikana?

Jatkossa omassa kasvatustyössä tulenkin tekemään eräänlaista "eksperimenttiä" mitä tulee koirien ruokintaan; monipuolista ruokaa tarkkaan laaditulla ruokavaliolla niin emälle kantoajasta lähtien ja kuin pennuillekin sitten kun kiinteän kokeiluja aletaan tekemään. Moni muukin kasvattaja on jo ruokkinut pentueensa raalla, erinomaisin tuloksin. Tähän myös kannustetaan tulevia pennunomistajia mahdollisuuksien mukaan eli jatkamaan raakaravinnolla, ainakin osittain. Siinä nimittäin säästää pitkälä tähtäimellä mitä tulee eläinlääkärin kuluihin; hampaat pysyvät puhtaana, suurimmalla osalla ei tule anaalirauhasongelmia, eikä pään tiehyetulehduksia, puhumattakaan siitä, että koira todella nauttii siitä mitä syö ja syö halukkaasti.

Kaiken kaikkiaan rotuvalintaani edelleen näin 6 vuoden jälkeenkin erittäin tyytyväinen. Harrastajat ovat avoimia, reippaita ja aktiivisia, rotuyhdistys tekee hyvää työtä ja aina parhaansa, avoimmuus on valttia ja sitä on havaittavissa koko ajan enemmän. Kiitos teille :)

Ja mitä avoimmuuteen tulee; kun itse avaa suunsa ensin, niin muutkin tekevät sen helpommin!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Pellon kisat 2.12.2012 analyysiä

Pellon kisat takana, oli mukava käydä kisaamassa Rohki-Hallilla, hienot tilat heillä siellä on! Voi jospa omallekin seuralle saataisiin joskus aikaiseksi... hmm.

Tilaa olisi suonut lämmittelyä varten enemmän, että olisi edes jotenkin voinut koiran kanssa lämpimässäkin kävellä. Olin myös unohtanut häkin kotiin, joten pidin Lisaa suurimman osan ajasta hihnassa ja se mahtoi vähän sitten stressata itseä. Testasin sitä myös tuolin nokkaan useamman kertaa, kun välillä katsoin ratoja (järjestys maksi-medi-mini) ja osasi olla tosi hienosti! Vähän se yritti kiljua jos joku jännempi tapaus meni radalla ;) Mutta aika vähän, olin positiivisesti yllättynyt sen rauhallisuudesta. Lisa on paljon, paljon parempi harrastuskoira kuin olen antanut ymmärtää, kotikoiranahan se on paras kaikista, (sydän) bloggerilla ei voi laittaa sitä.

Päivän mittaan totesin, että pidän ehkä kuitenkin enemmän siitä, että minit menee ensin ja siitä, että me lähdetään melko alussa, eikä niin luokan loppupäässä kuin nyt. Ehkä, jos olisi Esa tai muu kokonaan koiralle uhrautunut mukana kisoissa, että tietäisi koiran saavan kaiken tarpeellisen liikuttelun ja itse voisi rauhassa keskittyä omaan suoritukseen, niin järjestyksellä ei olisi niin väliä. Mutta nyt jotenkin tuntui ettei mihinkään osannut rauhoittua eikä mitään ei ehtinyt tehdä kunnolla, sama kuin Kokkolassa keväällä, kun järjestys taisi olla medi-maksi-mini. Mutta oma hauskuutensa on siinä tosiaan, että ehtii rataan hyvin ennalta tutustua toisten suorituksia katsellessa. En vain ehkä sieltä aina muistanut niitä ansapaikkoja tai osannut niitä radalla ottaa huomioon, vaikka monet muut tekivät aivan samoja virheitä kerta toisensa jälkeen.

Eli kaiken tämän selittelyn ;) jälkeen voin kertoa, että tuloksena 3 kertaa hylky ja ihan itse kaikki, kaikki, kaikki mokailin, Lisa oli hieno. Eli tällä tarkoitan sitä, että se on tasoltaan jo ihan hyvin 3. luokkalainen, mutta minä en... Kun voisihan sitä vielä laittaa senkin piikkiin, ettei se vielä osaa tuota ja tuota. Niin ja olihan mulla vähän motivaatiokin huonosti herätelty, kun oikeasti olin varma, ettei kisoihin päästä ja Lisalla alkaa juoksut. Muttei ne ole vieläkään alkaneet... Eikös se selittely kuulu urheiluun olennaisesti? Jos ei julkisesti niin ainakin itselleen?

Ekalla radalla otin hylyn 4. takaakierrosta, jonka meni siis väärältä puolelta, kun aloitin ohjauksen aivan liian myöhään. Tämä lisäksi Lisa ohitti yhden hypyn (tajusin sen sillä hetkellä kun työntö hypylle jäi vajaaksi ja ajattelin vain, että jos nyt tästä lähden, Lisa ei ota sitä hyppyä mutta kun hylky oli jo alla, en jaksanut vaivautua, paha, paha Lotta!) ja sitten Lisa rynni A:n kontaktin, jonka koetin ottaa uudestaan siinä onnistumatta ja jouduin poistumaan radalta. Joten tästä radasta jäi vähän paha mieli, mutta ainoastaan tuon kontaktihomman takia... :(



Toinen rata oli paljolti samasta puusta veistetty profiililtaan ja myös omilta mokailuiltani, tykkäsin alusta, mutta useampi kohta siinä oli, josta en vain tykännyt, vaikka Lisa ne juuri suorittikin. En vienyt kunnolla ensimmäiseen putkeen, oikeastaan ollenkaan, joten Lisa livahti selkäni taakse, josta kielto. Kepeille vienti täpärästi oikein hyppy ohittaen, sille ei siis olisi saanutkaan mennä :) ja keppien lopussa sitten väärästä välistä pois, jonka korjasin väärin ja vein koiran putkeen ja siitä siis hylky. Hylky siis jo alla painamassa ja unohdin jarruttaa muurille, jonka rataantutustumisessa olin suunnitellut ja koira juoksi siitä ohi. Aan kontaktit nappiin mennen ja tullen, otin varmistellen ja Lisa toimi kuten käskettiin :)



Kolmas rata oli hyppyrata ja siitä oli kiva kutina jo kun näin maksien menoa. Nollia ropisikin paljon useammalle tästä. Vein sitten liian hätäisesti 3. esteen takaakierrolle ja siitä vitonen. Muutoin rata sujuikin tosi hienosti, kunnes tein emämokan kepeille viennissä - olin sen niin tarkkaan suunnittelut, että annan koiran hakea itse ja pysyn kauempana ja jopa korjaan koiran linjaa pujottelua varten, ettei vahingossakaan mene viereiselle hypylle ja mitä minä teen?! Metriä ennen keppejä työnnän Lisa viereiselle hypylle. Ja siinä  meni se rata sitten :)



D ja E radoilta jäi kuitenkin hyvä maku suuhun, kontaktit piti ja hyppyrata oli jo ihan kivan tuntuista menoa, kun vain olisin ohjannut rennommin, enkä hermoillut ja hoppuillut. Mutta kaiken kaikkinen fiilis olisi saanut olla parempi, kisoihin lähtiessä siis. Näistä jäänyt ajatus oli nyt vaan "ihan kiva". Että ehkäpä se kisatauko tekeekin itselle parasta ja katsotaanko näitä vaikka sitten helmikuulla taas uudestaan :) epistellään vielä pariin otteeseen tällä viikolla ja sitten siihenkin tulee vähäksi aikaa tauko.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Lisa 4 vuotta!


Tämmöisenä pallerona se haki Foxysta turvaa meille tultuaan :) Tulta ja tappuraa se oli jo vauvana - nyt jo 4-vuotias, rakas koiruus. Huomenna siis kisoihin, ilmeisesti. Laitan juoksuhousut vielä yöksi jalkaan ja katsotaan tilanne aamulla, mutta kyllä kisakassi on jo pakattu. Pakko orientoitua kisaamaan, koska jos koko ajan olen sillä mielellä, ette ne juoksut ehtii kuitenkin alkaa, niin eihän siitä kisaamisesta tule sitten mitään, jos sinne kuitenkin lähtee. Joten nyt siis kisaamaan ja korkkaamaan kolmoset, jihuu ;)

So tomorrow first time competing in 3rd class :) I don't have to warn you to beware, as we're not at all scaring - but be my guest and stare ;) I'm trying hard to be dearing! ...so witty and poetic today.

And yes, at least at first run I try to succeed in fast but tight contacts! Oh, the excitement of my life!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Tuurillaan

Pahasti tuntuu siltä, että jos ei tänä iltana juoksut ala, niin huomisen aikana sitten viimeistään. Lisa on ruukannut olemuksellaan ilmentää hetkeä jolloin juoksut alkaa, se on ollut vähän alapäin ja hämillään ja tänään on minusta tuollaista ollut jo havaittavissa. Silti peppua pyyhkiessä ei mitään, eikä Lisa tunnetusti ole mitenkään hurjan siisti, eli tahriminen alkaa kyllä heti kun juoksutkin alkavat, Foxy taas oli ihan eri maata siisteyden suhteen.



Mutta annetaan nyt ajan kulua ja katsotaan. Koska se nyt vasta harmittaisi, että varmuuden vuoksi jättäisin kisat väliin ja juoksut alkaakin vasta ensi viikolla. Aiemmin onkin jo tullut mainittua, että tästä seuraa 2 - 3 kk kisatauko, riippuen siitä onnistuuko lähteä Skellefteån kisoihin tammikuun lopulla. Ja kun lämmin hallikin olisi tarjolla niin kyllä minä niin mieluusti lähtisin siellä Pellossa käymään! Jos Lisa tietäisi ja pystyisi, niin varmaan se jättäisi juoksut juoksematta ennen ensi viikkoa, eikös.

Otin iltapäivällä 4 kertaa puomin kontaktia ohijuoksulla ja aina pysyi, vaikken sanonut aina edes vahvistusta "kiipee" alastulossa, joten kyllä minä juoksemista kisoissa kokeilen, jos ei onnaa niin rata seis ja seuraavat radat sitten vielä varmistaen. Tavoitteenahan olisi selvitä kontakteillakin vain yhdellä vihjesanalla joskus tulevaisuudessa, ettei koiran kontaktille pysähtyminen / osuminen olisi missään tilanteessa riippuvainen oman sanallisen käskytyksen ajoittamisesta.

Ensimmäiset suomalaiset LOA-testitulokset ovat tulleet ja ne löytyvät PRT ryn kotisivuilta. Yksityisiä tuloksiahan oli jo siellä täällä saatu aiemminkin.

First Finnish LOA DNA test results are here and can be found from the club pages.

tiistai 27. marraskuuta 2012

DNA matkalla

Tänään tehtiin keikka Ouluun ja Jorelta otettiin DNA-näyte Late Onset Ataksian testiä varten. A-M aikoi laittaa ne huomenna postiin, joten kenties joskus ensi viikon lopulla jo olisi tuloksia odotettavissa. Sen mukaan sitten mietitään jatkoa.

Jore käyttäytyi ihan superisti :) Kyllä se vähän yritti kiljua odottaessa, mutta otin syliin niin siinä se vain enää hiljaa piippasi, vaikka koiriakin oli siis läsnä, olipas se vaan hieno poika. Varoitin lääkäriä jo etukäteen, että ruukaa murista enkä muustakaan käyttäytymisestä mene takuuseen, mutta Jore yllätti taas ja oli aivan hipi hiljaa koko käsittelyn ajan. Ei se tykännyt siitä sitten ollenkaan, vaan pakitti ja kiskoi päätään vähän väliä, mutta toinen puikko saatiin työnnettyä niin taakse poskeen, että se antoi sitten sitä jo ihan hyvin pyöritelläkin, kuulema ne vaaditut 20 harjausta piti vain toimittaa, muu ei auttanut!

Lisa oli mukana turistina, kun ei alunperin mukaan mahtunut. Sille tehdään sitten testi myöhemmin, kiireellisyys riippuen Joren tuloksesta, mutta testaan sen varmastikin joka tapauksessa, koska Lisan isä on kuollut ja siltä ei testiä voida joka tapauksessa ottaa, että voisi olla varmasti perimältään terve. Ja emän kautta sieltä se ataksian vaarakin on, kun sen jälkeläinen eri uroksen kanssa on jossain päin maailmaa periyttänyt ataksiaa, tosin tämän uroksen isä on taas jossain toisessakin yhdistelmässä tuottanut kantajajälkeläisen, joten todennäköisesti, toivottavasti, Lisalla ei geenimutaatiota olisi.

Punnitsin koirat samalla, Jore 9kg ja Lisa 7,2kg. Oikein hyvä siis ja lihotuskuurikin on Lisalla siis onnistunut, olematta kuitenkaan missään nimessä lihava...

Ja nyt siis odotetaan.

Saa nähdä miten meidän Pellon starttien käy kun pelkään pahoin, että ne juoksut ehtivät alkaa. Joka päivä on pyllyä pyyhitty, mutta ei vielä mitään, eikä kovin turvonnutkaan ole, mutta Jore haistelee kyllä jo selkeästi siihen malliin että tuloillaan on. Mutta ei se mitään, olen kovasti jo tyytyväinen tänä vuonna saavutettuun ja ihan hyvillä mielin jätän kolmosten korkkaamisen ensi vuodellekin, jos niikseen käy.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

SERT Siirt. 3.lk

Kisapäivä oli mainio, aamun sai keskittyä ykkösluokkien menoon ja todistaa seuratoverin nousua kakkosiin myöskin :) Matka- ja kisaseura oli siis mainiota ja tulokset myös!

Tehtiin ekalta radalta hylky, pohjalla vitonen kepeiltä. Muuten aika sujuva rata, mutta kepit tosiaan möhlin ja heti pian pujottelun jälkeen valssasin hieman liian innokkaasti ja vein Lisan muurille hyppy nro. 12 sijasta. Mutta muutoin niin upea pieni kiitäjä oli Lisa tänään!

Ensi kertaa elämässäni otin myös kontaktit kisaradalla menestyksekkäästi varmistellen, eli tarkoittaen menestyksellä sitä, että koira myös pysyi niillä vapautuskäskyyn asti. :) Nyt sitten pitäisi yhdistää se juoksuliikekin niihin, nyt siis vain kävellä kepsuttelin ohi ja kyllähän siinä muutama sekunti palaa, muttei meillä hoppu vielä ole sen vauhdin saamisessakaan. Uskoisin, että Lisa suurimmalla osalla radoista tekee aliaikanollaa kolmosluokissakin, jos etenemä on 4s. molemmin puolin, muttei se tosiaan se kiihkein kisapeli ainakaan vielä ole ja sopii mulle vallan mainiosti.

F-rata (hr)


E-rata


Ja näin se tie vie siis Pelloon ensi sunnuntaina korkkaamaan kolmoset. Jos ei muuta, niin toivoisin kykeneväni ainakin yhdellä radalla testaamaan kontakteja juosten. Siinä meidän tavoite siis. Pellossa kirmataan kolmen radan verran, Lisan kanssa ei ollakaan sellaista rupeamaa ennen ehditty tekemään.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kausisuunnitelman hahmottelua

Ollaan Lisan kanssa olosuhteiden pakosta (?) ja omasta poikkeuksellisesta innostuksesta ja jostain johtuen onnistuttu aika hyvin noudattamaan viime vuonna valmennusryhmälle suunnittelemaani kausisuunnitelmaa, jossa on peruskunto-, erikoistumis- ja palautumisjaksot. Mietin nyt tosin vielä, että todennäköisesti tulen muuttamaan suunnitelmaa tälle vuodelle yksijakoiseksi, kun se viime vuonna oli suunniteltu niin, että koko kaudelle mahtui kaksi huippujaksoa, eli kisahuiput tammikuun lopulle ja toinen arvokisakaudelle. Mutta sitä ei Foxyn kanssakaan noudatettu. Vuodesta 2014 (aik.) tulee muutoinkin helpommaksi tosissaan jaksottaa treenaaminen, kun kaikki arvokisat; SM-kisat ja MM-karsinnat, sekä agirotukin vielä, sattuvat kuukauden sisään jokainen, joten siihen on hyvä sitten jatkossa tähdätä se kovan kunnon kausi itselläkin, tai siis pyrkiä siihen :) Eli tällekin vuodelle pyrin sijoittamaan kisahuipun kesälle, jolloin olisi parhaimmat mahdollisuudet siis nappailla jo valmiiksi niitä nollia seuraavan vuoden arvokisoja varten. Ja jos lykky sattuu, että maajoukkuepaikka olisi tiedossa ;) niin siinä ehtisi vielä luoda sellaisen minikauden kesäkuulta lokakuulle perus- ja erikoistumisjaksoineen huippuna lokakuun alun kisat.

Nyt siis Lisan kanssa eletään "peruskuntokautta". Jäljessä olen ehkä oman kunnon kohottamisen puolesta. Eli juoksulenkkiä ja koiran kanssa "hippastelua" pitäisi harrastaa enempi. Elämään ei mahdu enää muuta liikuntamuotoa jota varten joutuisin matkustamaan kaupunkiin (lue: laittaa Esa lastenhoitoon yht. 4-5 illaksi viikossa..). Esimerkiksi tanssiminen kiinnostaisi kyllä ja edistäisi myös oman kropan hallintaa agilityssa, mutta kun ei niin ei... Jos ottaisi sen jonkun lisäharrastuksen sitten mukaan kuvioihin vaikka joskus 5 vuoden päästä. Ja kyllä minä kotona voin tanssia, sitähän ei kukaan estä ja niinhän minä teenkin :)

Lisa puolestaan voisi ehkä harrastaa enempi valvottua jumppaa, mutta se on kyllä jo ihan omasta takaa semmoinen jumppaaja, että mahtaa kaikki syvätkin lihakset olla päivittäin treenin alla, kun se kiipeilee minun selässäni ja loikkii sohvien käsinojille ja taiteilee piha-aidan päällä ja niin tietty, kisuaa Joren kanssa. Mutta kestävyyskuntoilu meiltä molemmilta puuttuu kokonaan, joka nimenomaan nostaisi sitä peruskuntoa oikeasti. Jos koettaisi aloittaa kevyesti ja käydä viikonloppuisin aina, vaikka molempina päivinä (mikäli ei kisoja) 1,5 - 2 tunnin lenkkejä koirien kanssa. Meillä hihnalenkitykset tapahtuvat siis nykyisin 2-3 kertaa päivässä 20-45 minuuttia per kerta johon sisältyy vapaana juoksua mikäli lenkki on kestoltaan vähintään 30min ja lisäksi päivittäiset juoksentelut pihassa, joka on sekin näillä kahdella hyvin tehokasta sekin :) Eli ei siinä mitään kestävyyttä tosiaan kasvateta ja vauhtia ja sekopäisyysgeenejä niillä on jo omasta takaa, mitä vain yllytetään siinä pihalla juoksentelussa.

Mutta joo, perusteiden harjoitteluun kuuluu siis myös kunnonkasvattamisen lisäksi koiran estevarmuus, joka meillä on vielä monilta osin aukkoinen (keinu, rengas, eteneminen, itsenäinen suorittaminen jne jne jne) Joten voisin varmaan huoletta ja tulenkin jatkamaan peruskautta ihan tuonne helmi-maaliskuulle asti, josta lähtien varsinainen erikoistuminen. Kyllä me jo nytkin välillä otetaan erikoistumiseen liittyvää treeniä ihan vain vaihtelunkin vuoksi, esim. tekniikkatreeniä radan yhteydessä, tosin varmaan nyt talvella tosiaan ratoja ei treenata kuin kisoissa (ev, viralliset) ja koulutuksissa. Muutoin siis vain ratapätkää uusilla kikoilla, vanhaa vahvistaen ja erityisesti vahvistaen yksittäisten esteiden suorittamista siihen pisteeseen joina ne näen omassa päässäni siinä vaiheessa, kun ollaan niissä valmiita.

Ja erikoistumiskausi sisältää siis runsaasti kisoja ja edelleen sitä kunnon kohottamista, tiimityön rakentamista huippunsa kunnes lopulta kuntohuippu sijoittuu sinne arvokisakaudelle ja päättyy kun palautumisjakso alkaa.

Tällainen on minun visioni sellaisesta tavoitteellisesta kisakaudesta. Saa nyt sitten nähdä, miten voidaan jatkossa toteuttaa hyvin alkanutta kautta ja kausisuunnitelmaa, treenata tavoitteellisesti ja järjestelmällisesti sekä ennen kaikkea tunnollisesti. Talvi ja kylmyys kun väistämättä tuovat haasteensa harjoitteluun, kun meillä ei ole lämmintä tilaa missä treenata, eikä lasten kanssa ole niin helppoa lähteä hallille autolla ajelemaan pakkaseen varautuen, kuin omalle pihalle ulos nyt vielä syksyn lämpimillä sadekeleillä.

Olen kuitenkin melko tyytyväinen pitkäpinnaisuuteeni Lisan kouluttamisen suhteen. Kisoja tosin ei ole ollut tarjollakaan, että ehkä siinä ainakin osasyy tämän kertaiseen maltillisuuteen, sinne sitä aina mennään pilamaan opittuja keskeneräisen koiran kansa, kuten Foxyn kanssakin usein kävi. Lisan kanssa ollaan myös heti tartuttu tarmokkaasti havaittuihin ongelmiin, kuten pujottelu ja puomilla eteneminen päätyyn asti. Keinu meillä on vielä vaiheessa... ja rengas. Niitä aletaan nyt jankuttamaan sitten hallilla kun keinu toimii enempi oikeanlaisesti kuin meidän pehmeällä ja äänettömällä nurmella ja rengasta saa ottaa kunnolla vedättämällä ja vaikeammista kulmista vauhdin kera.

Mutta sellaista kuivaa pohdintaa tällä kertaa, lähinnä vain omia ajatuksia selkiyttääkseni ja muistin virkistämiseksi.

Huomenna siis kisat. Lisalla valitettavasti ehtii varmaan alkaa juoksut ensi viikolla, että voivat jääd Pellon kisat vielä väliin. Saapi nyt nähdä.. toivottavasti ei tänään tai huomenna vielä sentään lurauttele ensimmäisiä pisaroita.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kulmauksista

Lisasta tulee hyvin harvoin otettua poseerauskuvia, joten nytpä olin reipas ja tein sen.

Olen aina Lisan ensimmäisestä näyttelystä alkaen uskotellut itselleni / luullut, että Lisalla ei ole kulmauksia. Ja tähän tyytynyt ja sen totuuden kanssa elänyt, kunnes tänään tajusin todistaa epäilykseni oikeaksi; Lisa ei välttämättä olekaan aivan kulmaukseton!

Kulmaukset tulisi siis hahmotella edessä lapaluun harjun myötäisesti sään kohdalta olkaluun päähän ja siitä vastaavasti kyynärpäähän. Takana taas suoliluun harjulta istuinluukyhmylle ja siitä vastaavasti polveen.

Lapaluun kulma on Lisalla n. 35-40. Samoin takana lonkkaluun kulma vaakatasoon nähden Lisalla on n. 35-40 - tärkeintä onkin tasapainoiset kulmaukset, jolloin liike on tasapainoinen myös. Kuvaan piirretty kulma on edessä hieman isompi kuin 90, takajalat aavistuksen liian jännittyneet, eli Lisalla normaalisti yli 90 astetta tuo piirretty kulma.

Luonnollinen poseeraus, etummainen takajalka aivan himpun liian edessä, joka tekee kuvaan piirretystä kulmasta tässä asennossa tasan 90.

Etuosa balanssissa, mutta takaosa liikaa taakse venytetty joka avaa liikaa polvikulmaa, eikä anna oikeanlaista kuvaa koiran kulmauksista.

Keskimmäisessa kuvassa viivat on väärin piirretty, mutta koira seisoo täysin tasapainossa, sekä etu- että takakulmaukset korrektisti esillä :)
Juttua agilitykoiran kulmauksista löytyy myös Agi.fi -lehden numerosta 4/2012.

Booooring

torstai 22. marraskuuta 2012

Nellin kanssa kehässä (Huom* video lisätty!!)

Eilisillasta selvittiin :) Lapsilla meinasi lopussa olla jo väsy, sillä vastoin kaikkia odotuksia jouduttiin jäämään ihan finaaliin asti, sillä Nelli oli koko shown kuudes! BIS6 siis :) Se voitti ensin pienet punaiset aikuiset ja isossa kehässä sitten kuudenneksi. Tuomari kehui liikkeitä ja ilmettä, sillä onkin mahtavat liikkeet - harvoin parsonilla pääsee sellaisia todistamaan.

Ensin käytiin vähän jaloittelemassa ja harjoittelemassa ravaamista, vaikka se menikin neliksi ihan alussa ja mietin että mitähän tästäkin tulee.. ;) Nelli oli ensimmäistä kertaa koiratapahtumassa, se ei ole nyt muuttuneiden olosuhteiden vuoksi päässyt kursseilemaan tai mitään muutakaan, vaikka siinä olisi kyllä kovasti potentiaalia vaikka mihin. Käsittämättömän reipas se oli silti! Sosiaalinen ja avoin, jopa muita koiria kohtaan, häntä pystyssä ihmetteli maailmanmenoa.

Isännän kanssa ovat kuitenkin käyneet tyhjiä luolia tarkastamassa ja LUT-treeneihin on ollut puhetta lähteä, jos yksissä tuumin täältä pohjoisesta Ouluun joku kerta selvittäisiin. Ja jos siitä kerran metsäkoiraa aiottiin, niin sehän se on tärkeintä, että niitä hommia on päässyt edes maistelemaan :)


Ennen kehää trimmailtiin vähän, Nelli ei oikein siinä pöydällä meinannut viihtyä, mutta lopulta luovutti ja siistin sieltä täältä, en mitenkään perusteellisesti. Karva on ohutta brokenia, hyvä pohjavilla jonka päällä ohut kerros karkeaa karvaa, helppo hoitoinen omistajallekin siis.


Odottelemaan joutuessa häntä laski jo ja tyttö rauhoittui tosi hyvin. Eka kerta missään (tai onhan se meidän hallilla käynyt kahdesti yhteensä, kerran 8 viikkoisena mattotalkoissa ja kerran 9-kuisena) niin se oli kyllä niin rauhallinen, itsevarma ja reipas. Sitä on niin tyytyväinen näihin Lisan ja Joren pentuihin kauttaaltaan, kun lähtökohdat oli mitä oli. Ja omistajistahan se kaikki lähtee, että hyvät on näillekin sattuneet kaikille kohdalle! Kiitokset teille kaikille.

Siinä trimmauspöydällä ja moneen kertaan vain odotellessa Nelli kuitenkin rauhoittui niin, ettei hihnassa sen jälkeen enää menty oikeastaan kuin ravia (paitsi palkintokehissä alkoi sitten pikkuisen tulemaan pomppua lisäksi ;) ja tosi kaunis ravi olikin, tämä tyttö on ihan pakko saada oikeisiinkin näyttelyihin, ehkä me saatiinkin vähän näyttelykärpäsen puremaa omistajaankin, kun niin hyvin meni heti ekasta kerrasta :)


Ekaa kertaa siis näyttelytreeniä, hihnatreeniä ja seisonta treeniä ja heti nappasi pokaalit ja ruusukkeet ! Tuomari näki rimpuilun läpi siis, koska ei se tosiaankaan koko aikaa näin nätisti seisonut :D eikä loppu ajasta enää niin hienosti jaksanut ravatakaan, ilta oli kuitenkin pienelle pitkä! Mutta kiitos Henrille, oli kyllä mukava päästä Nelli pitkästä aikaa tapaamaan :)

Witty Fox Baci e Abbracci "Nelli" 15 months

Sen verran täytyy vielä kommentoida aikanaan tehtyä pentutestiä, jossa Nelli sai melko alhaiset pisteet, eikä sitä suositeltu ensikertalaiselle, koska on sen mukaan niin pehmeä, että pitää tietää tarkkaan missä menee positiivisen kouluttamisen raja jne. Itsehän tuolloin vähän ihmettelinkin tulosta, tiesin, että Nelli oli hieman pehmeä, mutta minusta ehdottomasti aina ollut harrastuskoiralaatua ja nimenomaan ensikertalaiselle juuri sopiva. (Olisin niin halunnut pitää sen vaikka itsekin!!) Mukavana plussana tässä nyt sitten on, että se on osoittanut mukavaa luonnetta metsähommissakin ja toivottavasti jatkossa myös näin. Tuossa pentutestissä muutenkin saivat ehkä hieman alhaisempia pisteitä, kuin mitä ovat nyt myöhemmin osoittautuneet luonteeltaan olevan, mutta kuitenkin juuri samassa järjestyksessä, eli pehmein ei ole muuttunut kovimmaksi jne.

Tilaisuus hyväksi

Vesisade oli muuttanut puolet pihastamme hiekkavelliksi joten minun oli aivan pakko päästä sinne hämärään seikkailemaan ja kompastelemaan rinnuksille hyppimistä harrastavan, liitoksistaan repeävän pikkukoiran kanssa ja treenata pikkuisen agilitya ja alasmeno kontakteja. Ne meni aika hyvin, lopulta hakee sen oikean paikan kuitenkin. Vähän arveluttaa tuo hyppy pois vapautuskäskyn saatuaan, kun se ei alkaisi sitä yhdistelemään jonnekin tuonne liian aikaisin...

Eli siis videota jopa tällä kertaa. Ensin pelkkiä alastuloja ja toisessa videossa ratapätkää ja alastuloja. Alastuloilla näkyy heti, kun oma vauhti puuttuu tai jään vielä vähän liian taakse koiran suoritusvarmuuteen nähden. Mutta nätisti se siinä jo jäpöttää ja tuijottaa palkkaa, kun ennen oli täysin riippuvainen minusta ja katseli vain taakseen. Ja kyllä, huomasin jo treenatessa, että meni keppivälejä välillä miten sattuu ja välillä varasti lähdössä kun otin tuolta nurkasta ja jatkoin silti!!



En tiedä miksi viimeinen vapautuskäsky oli huono. Teenkö vapauttaessa kuitenkin jotain liikettä tms. jolla se yleensä lähtee ja viimeisellä kerralla en sitten sitä tehnyt, hmm. Sitä pitää pitää silmällä ja vaikka sisällä vielä treenata laatikkolla sitä vapautusta.

Ja lopuksi me hinkattiin keppikulmia. Avokulmissa luisutaan vauhdissa ja huonolla ohjauksella jopa 4. väliin ja pimeissä jätetään joskus 1. pois. Jos joku muu este on vetämässä, kuten meillä tässä on puomi aivan vieressä, niin helposti sitten hakee sen, vaikka käsky ja kroppa kertoo jotain aivan muuta. Ja nyt en siis puhu videon tilanteesta, kun koira hakee puomille pujottelun jälkeen, sehän oli ihan oman ohjauksen puutteellisuutta taas, vaan kepeille vietäessä puomin puolelta (ei siis näy videolla), kun kokeilin sylkkäriä. Mutta joo, tämä on varmasti taas näitä minun "pitäis sun jo osata" vaikkei ole mitään syytä miksi pitäisi!! Voisin varmaankin jättää kotona kokonaan avokulmatreenit pois ja MALTILLA hallilla vain ottaa ohjureiden kera, niin olisi joku mahdollisuus, että niistä tulisi joskus kunnolliset. Samoin kuin kaikki hifistely sylkkäri viennit, ei vielä semmoisia puomiansoilla höystettynä. Pieni tekee niin innokkaasti ja hyvin kun en vaadi siltä liikaa! Lisasta myös näkee heti, kun oma ohjaus on pielessä tai vaatimukset liiallisia.


Treenailtiin ihan kunnon treenit, yhteensä 20min ja välillä jalottelua. Lopuksi vielä kuravellineidin ja vaunuissa nukkuvan Ossin kera lenkille. Sisällä kun putsasin Ilseä ja sanoin, että sulla on kaikki ihan kuravellissä ja hiekassa "¨Joo, minä vähän leikin rapakoissa ja istuin kuravellissä" ja kun sanoin, että sulla on naamakin ihan hiekassa "Joo, minä vähän söin sitä hiekkaa". Näin meillä, että kun ei liikoja ressaa siitä mitä lapset ehtii sillä aikaa, niin hyvinhän sitä onnistuu treenit tehdä kotiäitiydestä huolimatta.

Ja nyt sitten rauhassa ja seesteisin mielin odottamaan sunnuntain kisarupeamaa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ensimmäiset viikkotreenit

Sannan treeneissä ekan kerran eilen. Lisan ongelmakohtia vielä ovat mm.

Rengas: Ei vielä 100-varma joka kerta, esim. vedätettäessä ja treeneissä myös etupalkalla kiersi renkaan
Keinu: Hidas ja jos viennissä möhlii, saattaa kieltää (tätä ei nyt treenattu, mutta on se ongelma siellä edelleen)
Eteneminen: Kuuntelee ja lukee enempi minua, kuin esteitä, toisaalta kivaa, mutta kyllä sitä etenemistä saisi himpusti enempi olla. Oma vika, kun sitä ei silloin penskana tullut enempi harjoiteltua.
Puomin kontaktille eteneminen jos jään itse taakse

Ainakin.

Treeneissä oli tänään vauhtisuoralla rengas ja Lisa kiersi sen ekat 3 tai 4 kertaa. Helpotettiin ja vahvistettiin targettia niin alkoi ottamaan sen ihan oikein ja myös koko 5 esteen suoraa (hyppy, putki, putki, rengas, hyppy). Tämän jälkeen harjoiteltiinkin putki jarrua ekan ja tokan putken. Ekalla kerralla Lisa kuunteli ja kääntyi hienosti, hyvin pienillä eleillä ja suhinalla. Toisella kerralla laitoin palkaksi häntäpallon ja liekö se sitten vetänyt, kun tyttö huristeli melkein toiseen putkeen asti, vaikka olevinani tein kaikki samalla tavalla kuin ekalla kerralla. Mutta olinpa minä mielissäni (hiljaa mielessäni siis) ,kun se sillä lailla eteni, vaikka siinä tilanteessa ei olisi saanutkaan :) Hieman voimakkaampi suhina sai kuitenkin Lisan taas kääntymään kivastikin lopulta.

Treeni oli siis aivan mainio meille, etenemistä, putkijarrua ollaan vähän treenattukin, mutta mukava kun se nyt sitten toimi kiihdyttävässäkin tilanteessa.

Lisa sekoili siellä välillä ihan kympillä, kävi kuumana, kiljui ja haukkuikin kun muut olivat radalla. Kaiken muun minä kestän, vaikka niitä tilanteita vältinkin kävelyttämällä ja kiinnittämällä huomiota muuhu - mutta se iänikuinen hyppiminen... Ei edes siksi, että se minun elämääni vaikeuttaisi (paitsi jos sattuu repimään vaatteita, mur!) Mutta siinä tulee minun tarkoituksieni mukaisesti hieman liikaa kaksoiskantalihas-treeniä yhdelle illalle! Siis varmaan menee todella jumiin jos joka kerta treeneissä hyppii minua vasten 50 kertaa itse treenin lisäksi. Eli siitä tavasta pitää vaan opetella eroon. Jotta treeneissä ei menisi harjoitteluksi, alan kantamaan Lisan paikasta toiseen, ettei pääse koko ajan hyppimään ja yksin ollessa sitten treenataan siitä pois. Se on kisaradallakin ehtinyt pari kertaa jo hypellä vasten ja kerran tainnut hihaankin osua, jos oikein muistan, Siitähän voi vaikka tulla vitonen, jos tuomari niin tahtoo päättää tai useammasta kerrasta hylkäys.

Treenien jälkeen otin puomin kontatia häntäpallo etupalkkana. Ensin Lisaa kiinnosti kaikki muut koirat ja pallot ja äänet. Se meni alas ja pysähtyi oikein, mutta karkasi siitä aivan jonnekin muualle. Sanna pyysi vahvistamaan palkkaa, revitiin sitä Lisan kanssa ja yllytin oikein ja sitten palkka maahan ja koira puomille - ja se toimi mainiosti! :) Lisa meni epäröimättä tai minuun katsomatta ihan päätyyn asti, pysähtyi, vaikka sanoin kiipee vahvistuksena jo alastulon yläosassa ja odotti vapautuskäskyä palloa vaanien. Hieno!! Kiitos Sanna treeneistä, oli huisin kivaa :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Jotain uutta, jotain vanhaa

Eilisen päivän suoraan sanottuna vain lusmusin. Talouden hoito ei kyllä edennyt oikeastaan mihinkään suuntaan ennen kuin illalla. Tutkin sitten koko päivän sukutauluja ja etsin kuvia koirista. Molempien koirien takaa meillä löytyy ns. working linjoja, jotka eivät siis Suomessa olisi näyttely- tai rekisterikelpoisia, ellei erityisesti anota. Kun noita linjoja selaa tarpeeksi kuitenkin taakse päin, päästään yleensä taas takaisin niihin samoihin koiriin ja linjoihin, joista myös meidän näyttelylinjaiset koirat periytyvät. Eli tehdään vain pikkumutka pois rekisteristä ja sitten tullaan takaisin.

Mielenkiintoista russeleissa (ja uskoisin, että monessa muussakin rodussa) on etsiä niistä kuvista jostain tuolta omien koiriensa takaa erityisesti, kaikenlaisia erikoisempia piirteitä ja arvuutella sitten, liekö takana staffia, felliä tai lakelandin terrieriä (käsittääkseni vanhat fellit ovat työlinjaisia Lakelandin terrierejä) tai vaikka beaglea ;) Kuka näistä tietää... Lisan linjoista olen kuullut kerrottavan, että takaa löytyy ainakin lakelandia ja tästä johtuen ilmeisesti myös linjoissa esiintyvä ajoittain huonompi karva, mutta liekö tämä vain huhuja... Sen verran olen kuitenkin oppinut, että Lisan sileäturkki pitäisi olla kerrannainen, eikä yksikertainen, kuten sillä on ja sen emällä oli huonolaatuisempi karkea karva harsulla pohjavillalla ja sieltä emälinjan takaa kuvissa myös näkee muillakin koirilla pehmeänoloista, villaista karkeaa.

Mutta se että leikkiä ja staffia on parsonlinjoissa käytetty ei ole vain huhua. Kenterfox Hassell kun googlettaa löytää kuvan koirasta joka erehdyttävästi muistuttaa staffia :) Samoin Kenterfox Flint sen takana ja toinen samantyyppinen tapaus on Beacon Sam. Lakelandin piirteitä ei niin olekaan koirasta erotettavissa, mutta staffilta perityt piirteet näkyvät jälkeläisissä vielä monta sukupolvea myöhemminkin ja onpa niitä melkein kokoruskeita (tai jopa ihan oikeasti kokoruskeita joskus) parson pesueeseen syntynyt ja se taas voi olla perua ruskeista lakelandin koirista sieltä takaa. Kenterfox ja Beacon esiintyvät myös suomalaisten parsonien sukutauluissa, joskaan eivät jalostustietokannassa, vaan tieto pitää etsiä toisaalta. Hyvä työkalu joidenkin sukujen tutkimiseen on mm. http://russell-terrier-archive.net/ Ihan kaikkia koiria ei sieltäkään löydy sentään.

Ullswater, Garon's jne. vanhat nimet saattavat siis pitää sisällään vaikka mitä. Sieltä jostain takaa löytyy myös mielikuvitusta kutkuttelevia nimiä kuten "Oakley hunt dog" tai "Bullit" ;)

Jenkkifoorumilta löytyy myös, kun vähän kaivelee, paljon mielenkiintoista infoa liittyen vanhoihin linjoihin ja käytettyihin rotuihin mm. tämä ketju. Joskus Foxyn takaa kaivellessani näihin ensimmäisen kerran törmäsin ja nyt taas tutustuessani muihin linjoihin, sitä monesti päätyy katselemaan niitä samoja kuvia kuitenkin.

Näiden parissa oikeasti helposti vierähtää tunti tai pari! Kannattaa syventyä ajan kanssa :) Mutta jotain uutta siis tänään, meillä alkaa Lisan kanssa vihdoin ja viimein hallitreenit, jipii!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kasvattiterveiset

Sotkamosta tullessa koukattiin sunnuntaina Kajaanin kautta ja hyvin, hyvin pikaisesti ehdittiin nähdä sekä Felixiä että Mörköä, molempia B-pentueen poikia siis.

Molemmat pojat ovat paljolti samanlaisia kuin pentunakin, Felix isänsä tapaan tullut ehkä hivenen pentuaikoja totisemmaksi, mutta ehdottoman ystävällinen ja täysin käsittelyn kestävä se oli, vaikka anaalirauhaset räplättiin, korvia syynättiin ja spannailin ja paijailin sitä siinä muutenkin (on helposti spannattavissa ainakin vielä ja hyvän kokoinen muutenkin). Felix on alkanut myös harrastamaan raakailua ja hyvin on kuulema toiminut. Siinä se oli irti rivitalon etupihalla, välillä kävi tiellä päin vahtimassa meidän käynnissä olevaa autoa, mutta ei mitään kaahottelua tai turhaa haahuilua. Oikein fiksu nuori mies siis :)

Witty Fox Bandito Bianco "Felix" 15 months. Kuva: J.Laitinen.

Mörkö oli semmoinen samanlainen suloinen möttyrä, kuin se oli silloin pentunakin, pyllähti istumaan ja tuli syliin rapsuteltavaksi. Pikkuinen kuin mikä, Pikkupoika siis edelleen nimensä mukaisesti.

"Mangusti-Mörkö" - WF Bambino. Kuva: R.Kuronen-Sorvari

Molemmilla on nyt iän myötä tullut vähän machohenkeä kuvioihin, Möröllä vähempi, Felixillä enempi. Odotettavissahan se tietenkin oli, kun iskän takaa sitä varsinkin molempien vanhempien luonteissa löytyy. Lisan kanssa Felix tuli hyvin juttuun pihalla ja innostui kuulema pitkästä aikaa juoksemaan ralliakin äitinsä kanssa, joka tosin välillä joutui vähän komentamaankin innokasta, vierasta poikaa.

Zeldastakin sain tuoreen kuvan, kerran niitä on nyt kaikista muistakin. :) Zelda treenaa agilitya ja tyttöä näenkin vähän väliä työharjoittelun merkeissä. Vilkas, fiksu ja ketterä, jopa hieman röyhkeä toisinaan kaikessa erinomaisuudessaan ;) Sellainen on Zelda ja kuten kuvakin todistaa, edelleen Bella e Unica - kaunis ja ainutlaatuinen.

Zelda - WF Bella e Unica. Kuva: M. Juuso

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Happy training

Lisan kanssa ollaan treenattu eilen ja tänään taas, pitkästä aikaa. Eilen virittelin jopa pienen ratapätkän ulos, tosin sitten sitä ei voinutkaan mennä kokonaan jäätyneiden kohtien vuoksi, joten päädyttiin harkkaamaan putkijarruja ja lopuksi vielä keppien avokulmaa. Se hakee avokulmaa ihan kivasti, mutta ei nyt mitenkään superisti vielä... voitaisiinkin nyt hallikaudella alkaa käyttämään ohjureita, että tulisi varmemmaksi ja nopeammaksi sekin. Putkijarrut tajuaa hyvin - jos minä tajuan antaa ne silloin kun pitää.

Tänään sitten hoksasin miten itsellä on sisäreidet ja jalat muutenkin kipeänä kun eilen kahdesti horjahdin jäällä, koko piha ja tiet on tosi liukkaita taas ja ajattelin liekö ne koirallekin saaneet jotain aikaiseksi, kun onhan niiden kanssa silti lenkillä käyty liukkaalla. Toki niillä on sen kaksi koipea enempi, että ehkei ihan pikkuliukastelut niin tee kirmakkaa kuin kahdella jalalla hoippuville. Mutta kyllä jos koira silminnähden liukastuu, ei ole ollenkaan pahitteeksi käyttää sitä varmuuden vuoksi hierottavana tai fyssarilla, jos tapana on, varsinkin jos on jotain toimintaa, harkkoja tai kisoja suunnittelemassa, puhumattakaan ettei liikkuminen olisi liukastelun jälkeen puhdasta.

Tänään otin sitten vain kontaktiharkkaa, mutta kokopitkällä puomilla ja lähes tulkoon joka kerta vaadin, että Lisa menee eteen ja alas asti aivan itse. Siis muilla kerroilla menin itse eteen. Ja arvatkaas toimiko se? No toimi! :) Se oli välillä toooosi hidasta kyllä ja Lisa jäi kattelemaan taakseen, mutta alkoi ihan oikeasti ja ihan itse tajuamaan mitä minä siltä halusin, vaikka jäin metrin tai kerran jopa kaksi metriä taakse tai pysyin  koiran silmäkulmassa mutta pysähdyin ja odotin, että sen liike eteen jatkuu. Voi, kyllä se tästä!! :) Eli ohi juostessa kontaktit on puomilla varmat ja hyvät, Aalla oikeastaan samoin, mutta tuo itsenäinen eteneminen päähän asti, olinpa minä missä vain, on vielä ongelma.

Huomenna lähden käymään mätsärissä sukimassa kasvattityttöä ja taidetaan me pyörähtää kehässäkin Nellin kanssa :) Nyt se kameran laturi vaan ongittava jostain huomiseksi... Perjantaina me sitten pakataan auto täyteen lapsia, koiria ja matkatavaroita ja matkustetaan viikonlopuksi Sotkamoon.

Too hectic, too serious

Joskus kauan sitten kirjoitin blogia koirista. Elämästä koirien kanssa. Kaikista niistä hassuista ja vähemmän hassuista oivalluksista mitä niiden kanssa teki, se oli semmoista oppimista ja yhdessä tekemistä. Ja sitä kai se on vieläkin, mutta välillä unohtaa nauttia niistä pikkujutuista. Eilen luin vanhoja blogikirjoituksiani, tästä ja siitä vielä vanhemmasta blogista ja muistan miten monesti arjessa tapahtui ja siitä piti sitten saada kirjoittaa blogiin. Ottaa joku hassu kuva tai kertoa joku sattumus. Tai muutenkin tuntui että niitä sattumuksia tapahtui joka päivä. Niin, tai niitä varmasti sattuu edelleenkin, mutta niihin ei enää niin kiinnitä huomiota.

Tänä aamuna vessassa istuessa katselin Jorea, joka oli ryöminyt likavaatekaapin alimmalle hyllylle pesuun menevän tyynyn päälle, jonka vastikään yläkerrasta löysin ja totesin siinä olevan juoksutahroja. Se tuijotteli minua sieltä kaapista, aikoi ilmeisesti odottaa siellä sen aikaa että saan aamupesut tehtyä ja voitaisiin alkaa lähtemään lenkille (paitsi että oli Esan vuoro lenkittää, se vain ei tiennyt, että olimme illalla tehneet vaihtokaupat). Ja silloin muistin, että joskus aikoinaan siitä olisi pitänyt ottaa kuva ja laittaa se blogiin.

Ehkä se aito innostus ja kiinnostus kaikkea kohtaan hiipui, kun se hiipui muillakin? Tai kun tulivat lapset? Tai kun sitä arveli jo tietävänsä kaiken? (en tosin tunnusta ajattelevani niin, mutta ehkä sitä kuitenkin ajattelee?) Tai kun netissä on jo tarjontaa niin paljon, niin paljon kauniimpia kuvia ja hauskempia juttuja, joten miksi vaivautua itse? Tai koska alkoi kasvattamaan...

Päivitystahti itsellä on varmaankin säilynyt siksi, että koirat ja niiden maailma, agility, kasvattaminen ja kaikki niihin liittyvä on tavallaan sekä minun työtäni että harrastus. Se on vastapainona arjelle, mutta se on myös syy tuntea itsensä tarpeelliseksi (seuratoiminta, kasvattaminen) ja sen parissa voi sekä hengähtää (lenkit), stressaantua äärettömästi (jalostuspolitiikka, sairas koira), oppia ja pitää hauskaa (kouluttaminen ja agility) että kokea suuria tunteita (kasvattaminen, kilpaileminen), vain muutamia mainitakseni :)

Mutta voi kun se tuntuu olevan nykyisin niin kamalan vakavaa :( Ymmärrän tietenkin senkin, että kasvattajana vastuu on vain kasvanut. Vaikka pentueita on takana vain kaksi ja toinenkin oli vahinko, on sitä silti kasvattaja ja sen polun jo valinnut. Mutta sitä suuremmalla syyllä pitäisi muista tehdä isompi asia niistä pienistä jutuista, että muistaa minkä takia tähän alunperin alkoi! Hyvin harva ottaa ensimmäisen koiransa niillä perusteilla, että tässäpä minulla jalostusnarttu ja tällä minä alan sitten heti kasvattaa ja muutenkin ryhdyn tosi vakavaksi. Ei, vaan sitä on ihan ihmeissään siitä omasta otuksestaan ja kaikki mitä se tekee on maailman hassuinta tai rasittavinta. Ja juuri siksi, erityisesti juuri siksi että kasvattaa, mahtaisi olla tarpeen muistaa se ja kaikki ne asiat, mitkä silloin ihan alussa olivat niitä tosi suuria.

Jotkut kasvattajat ovat ehkä parempia tekemään isoista asioista pieniä, mutta minä en onneksi sellaisia tunne :) Että jos tekisi niistä pienistä asioista isoja taas, jos ei niitä ihan tänne blogiin muista laittaa ja valokuvaa ehdi ottaa, niin ainakin muistaa ja hoksata ne itse ja pistää ne sinne sydämeensä vähän pidemmäksi aikaa, että taas päivän kerrallaan jaksaa vähän iloisempana ehkä.