Tuurillaan

Pahasti tuntuu siltä, että jos ei tänä iltana juoksut ala, niin huomisen aikana sitten viimeistään. Lisa on ruukannut olemuksellaan ilmentää hetkeä jolloin juoksut alkaa, se on ollut vähän alapäin ja hämillään ja tänään on minusta tuollaista ollut jo havaittavissa. Silti peppua pyyhkiessä ei mitään, eikä Lisa tunnetusti ole mitenkään hurjan siisti, eli tahriminen alkaa kyllä heti kun juoksutkin alkavat, Foxy taas oli ihan eri maata siisteyden suhteen.

Mutta annetaan nyt ajan kulua ja katsotaan. Koska se nyt vasta harmittaisi, että varmuuden vuoksi jättäisin kisat väliin ja juoksut alkaakin vasta ensi viikolla. Aiemmin onkin jo tullut mainittua, että tästä seuraa 2 - 3 kk kisatauko, riippuen siitä onnistuuko lähteä Skellefteån kisoihin tammikuun lopulla. Ja kun lämmin hallikin olisi tarjolla niin kyllä minä niin mieluusti lähtisin siellä Pellossa käymään! Jos Lisa tietäisi ja pystyisi, niin varmaan se jättäisi juoksut juoksematta ennen ensi viikkoa, eikös.

Otin iltapäivällä 4 kertaa puomin kontaktia ohijuoksulla ja aina pysyi, vaikken sanonut aina edes vahvistusta "kiipee" alastulossa, joten kyllä minä juoksemista kisoissa kokeilen, jos ei onnaa niin rata seis ja seuraavat radat sitten vielä varmistaen. Tavoitteenahan olisi selvitä kontakteillakin vain yhdellä vihjesanalla joskus tulevaisuudessa, ettei koiran kontaktille pysähtyminen / osuminen olisi missään tilanteessa riippuvainen oman sanallisen käskytyksen ajoittamisesta.

Ensimmäiset suomalaiset LOA-testitulokset ovat tulleet ja ne löytyvät PRT ryn kotisivuilta. Yksityisiä tuloksiahan oli jo siellä täällä saatu aiemminkin.

First Finnish LOA DNA test results are here and can be found from the club pages.

DNA matkalla

Tänään tehtiin keikka Ouluun ja Jorelta otettiin DNA-näyte Late Onset Ataksian testiä varten. A-M aikoi laittaa ne huomenna postiin, joten kenties joskus ensi viikon lopulla jo olisi tuloksia odotettavissa. Sen mukaan sitten mietitään jatkoa.

Jore käyttäytyi ihan superisti :) Kyllä se vähän yritti kiljua odottaessa, mutta otin syliin niin siinä se vain enää hiljaa piippasi, vaikka koiriakin oli siis läsnä, olipas se vaan hieno poika. Varoitin lääkäriä jo etukäteen, että ruukaa murista enkä muustakaan käyttäytymisestä mene takuuseen, mutta Jore yllätti taas ja oli aivan hipi hiljaa koko käsittelyn ajan. Ei se tykännyt siitä sitten ollenkaan, vaan pakitti ja kiskoi päätään vähän väliä, mutta toinen puikko saatiin työnnettyä niin taakse poskeen, että se antoi sitten sitä jo ihan hyvin pyöritelläkin, kuulema ne vaaditut 20 harjausta piti vain toimittaa, muu ei auttanut!

Lisa oli mukana turistina, kun ei alunperin mukaan mahtunut. Sille tehdään sitten testi myöhemmin, kiireellisyys riippuen Joren tuloksesta, mutta testaan sen varmastikin joka tapauksessa, koska Lisan isä on kuollut ja siltä ei testiä voida joka tapauksessa ottaa, että voisi olla varmasti perimältään terve. Ja emän kautta sieltä se ataksian vaarakin on, kun sen jälkeläinen eri uroksen kanssa on jossain päin maailmaa periyttänyt ataksiaa, tosin tämän uroksen isä on taas jossain toisessakin yhdistelmässä tuottanut kantajajälkeläisen, joten todennäköisesti, toivottavasti, Lisalla ei geenimutaatiota olisi.

Punnitsin koirat samalla, Jore 9kg ja Lisa 7,2kg. Oikein hyvä siis ja lihotuskuurikin on Lisalla siis onnistunut, olematta kuitenkaan missään nimessä lihava...

Ja nyt siis odotetaan.

Saa nähdä miten meidän Pellon starttien käy kun pelkään pahoin, että ne juoksut ehtivät alkaa. Joka päivä on pyllyä pyyhitty, mutta ei vielä mitään, eikä kovin turvonnutkaan ole, mutta Jore haistelee kyllä jo selkeästi siihen malliin että tuloillaan on. Mutta ei se mitään, olen kovasti jo tyytyväinen tänä vuonna saavutettuun ja ihan hyvillä mielin jätän kolmosten korkkaamisen ensi vuodellekin, jos niikseen käy.

SERT Siirt. 3.lk

Kisapäivä oli mainio, aamun sai keskittyä ykkösluokkien menoon ja todistaa seuratoverin nousua kakkosiin myöskin :) Matka- ja kisaseura oli siis mainiota ja tulokset myös!

Tehtiin ekalta radalta hylky, pohjalla vitonen kepeiltä. Muuten aika sujuva rata, mutta kepit tosiaan möhlin ja heti pian pujottelun jälkeen valssasin hieman liian innokkaasti ja vein Lisan muurille hyppy nro. 12 sijasta. Mutta muutoin niin upea pieni kiitäjä oli Lisa tänään!

Ensi kertaa elämässäni otin myös kontaktit kisaradalla menestyksekkäästi varmistellen, eli tarkoittaen menestyksellä sitä, että koira myös pysyi niillä vapautuskäskyyn asti. :) Nyt sitten pitäisi yhdistää se juoksuliikekin niihin, nyt siis vain kävellä kepsuttelin ohi ja kyllähän siinä muutama sekunti palaa, muttei meillä hoppu vielä ole sen vauhdin saamisessakaan. Uskoisin, että Lisa suurimmalla osalla radoista tekee aliaikanollaa kolmosluokissakin, jos etenemä on 4s. molemmin puolin, muttei se tosiaan se kiihkein kisapeli ainakaan vielä ole ja sopii mulle vallan mainiosti.

F-rata (hr)


E-rata

Ja näin se tie vie siis Pelloon ensi sunnuntaina korkkaamaan kolmoset. Jos ei muuta, niin toivoisin kykeneväni ainakin yhdellä radalla testaamaan kontakteja juosten. Siinä meidän tavoite siis. Pellossa kirmataan kolmen radan verran, Lisan kanssa ei ollakaan sellaista rupeamaa ennen ehditty tekemään.

Kausisuunnitelman hahmottelua

Ollaan Lisan kanssa olosuhteiden pakosta (?) ja omasta poikkeuksellisesta innostuksesta ja jostain johtuen onnistuttu aika hyvin noudattamaan viime vuonna valmennusryhmälle suunnittelemaani kausisuunnitelmaa, jossa on peruskunto-, erikoistumis- ja palautumisjaksot. Mietin nyt tosin vielä, että todennäköisesti tulen muuttamaan suunnitelmaa tälle vuodelle yksijakoiseksi, kun se viime vuonna oli suunniteltu niin, että koko kaudelle mahtui kaksi huippujaksoa, eli kisahuiput tammikuun lopulle ja toinen arvokisakaudelle. Mutta sitä ei Foxyn kanssakaan noudatettu. Vuodesta 2014 (aik.) tulee muutoinkin helpommaksi tosissaan jaksottaa treenaaminen, kun kaikki arvokisat; SM-kisat ja MM-karsinnat, sekä agirotukin vielä, sattuvat kuukauden sisään jokainen, joten siihen on hyvä sitten jatkossa tähdätä se kovan kunnon kausi itselläkin, tai siis pyrkiä siihen :) Eli tällekin vuodelle pyrin sijoittamaan kisahuipun kesälle, jolloin olisi parhaimmat mahdollisuudet siis nappailla jo valmiiksi niitä nollia seuraavan vuoden arvokisoja varten. Ja jos lykky sattuu, että maajoukkuepaikka olisi tiedossa ;) niin siinä ehtisi vielä luoda sellaisen minikauden kesäkuulta lokakuulle perus- ja erikoistumisjaksoineen huippuna lokakuun alun kisat.

Nyt siis Lisan kanssa eletään "peruskuntokautta". Jäljessä olen ehkä oman kunnon kohottamisen puolesta. Eli juoksulenkkiä ja koiran kanssa "hippastelua" pitäisi harrastaa enempi. Elämään ei mahdu enää muuta liikuntamuotoa jota varten joutuisin matkustamaan kaupunkiin (lue: laittaa Esa lastenhoitoon yht. 4-5 illaksi viikossa..). Esimerkiksi tanssiminen kiinnostaisi kyllä ja edistäisi myös oman kropan hallintaa agilityssa, mutta kun ei niin ei... Jos ottaisi sen jonkun lisäharrastuksen sitten mukaan kuvioihin vaikka joskus 5 vuoden päästä. Ja kyllä minä kotona voin tanssia, sitähän ei kukaan estä ja niinhän minä teenkin :)

Lisa puolestaan voisi ehkä harrastaa enempi valvottua jumppaa, mutta se on kyllä jo ihan omasta takaa semmoinen jumppaaja, että mahtaa kaikki syvätkin lihakset olla päivittäin treenin alla, kun se kiipeilee minun selässäni ja loikkii sohvien käsinojille ja taiteilee piha-aidan päällä ja niin tietty, kisuaa Joren kanssa. Mutta kestävyyskuntoilu meiltä molemmilta puuttuu kokonaan, joka nimenomaan nostaisi sitä peruskuntoa oikeasti. Jos koettaisi aloittaa kevyesti ja käydä viikonloppuisin aina, vaikka molempina päivinä (mikäli ei kisoja) 1,5 - 2 tunnin lenkkejä koirien kanssa. Meillä hihnalenkitykset tapahtuvat siis nykyisin 2-3 kertaa päivässä 20-45 minuuttia per kerta johon sisältyy vapaana juoksua mikäli lenkki on kestoltaan vähintään 30min ja lisäksi päivittäiset juoksentelut pihassa, joka on sekin näillä kahdella hyvin tehokasta sekin :) Eli ei siinä mitään kestävyyttä tosiaan kasvateta ja vauhtia ja sekopäisyysgeenejä niillä on jo omasta takaa, mitä vain yllytetään siinä pihalla juoksentelussa.

Mutta joo, perusteiden harjoitteluun kuuluu siis myös kunnonkasvattamisen lisäksi koiran estevarmuus, joka meillä on vielä monilta osin aukkoinen (keinu, rengas, eteneminen, itsenäinen suorittaminen jne jne jne) Joten voisin varmaan huoletta ja tulenkin jatkamaan peruskautta ihan tuonne helmi-maaliskuulle asti, josta lähtien varsinainen erikoistuminen. Kyllä me jo nytkin välillä otetaan erikoistumiseen liittyvää treeniä ihan vain vaihtelunkin vuoksi, esim. tekniikkatreeniä radan yhteydessä, tosin varmaan nyt talvella tosiaan ratoja ei treenata kuin kisoissa (ev, viralliset) ja koulutuksissa. Muutoin siis vain ratapätkää uusilla kikoilla, vanhaa vahvistaen ja erityisesti vahvistaen yksittäisten esteiden suorittamista siihen pisteeseen joina ne näen omassa päässäni siinä vaiheessa, kun ollaan niissä valmiita.

Ja erikoistumiskausi sisältää siis runsaasti kisoja ja edelleen sitä kunnon kohottamista, tiimityön rakentamista huippunsa kunnes lopulta kuntohuippu sijoittuu sinne arvokisakaudelle ja päättyy kun palautumisjakso alkaa.

Tällainen on minun visioni sellaisesta tavoitteellisesta kisakaudesta. Saa nyt sitten nähdä, miten voidaan jatkossa toteuttaa hyvin alkanutta kautta ja kausisuunnitelmaa, treenata tavoitteellisesti ja järjestelmällisesti sekä ennen kaikkea tunnollisesti. Talvi ja kylmyys kun väistämättä tuovat haasteensa harjoitteluun, kun meillä ei ole lämmintä tilaa missä treenata, eikä lasten kanssa ole niin helppoa lähteä hallille autolla ajelemaan pakkaseen varautuen, kuin omalle pihalle ulos nyt vielä syksyn lämpimillä sadekeleillä.

Olen kuitenkin melko tyytyväinen pitkäpinnaisuuteeni Lisan kouluttamisen suhteen. Kisoja tosin ei ole ollut tarjollakaan, että ehkä siinä ainakin osasyy tämän kertaiseen maltillisuuteen, sinne sitä aina mennään pilamaan opittuja keskeneräisen koiran kansa, kuten Foxyn kanssakin usein kävi. Lisan kanssa ollaan myös heti tartuttu tarmokkaasti havaittuihin ongelmiin, kuten pujottelu ja puomilla eteneminen päätyyn asti. Keinu meillä on vielä vaiheessa... ja rengas. Niitä aletaan nyt jankuttamaan sitten hallilla kun keinu toimii enempi oikeanlaisesti kuin meidän pehmeällä ja äänettömällä nurmella ja rengasta saa ottaa kunnolla vedättämällä ja vaikeammista kulmista vauhdin kera.

Mutta sellaista kuivaa pohdintaa tällä kertaa, lähinnä vain omia ajatuksia selkiyttääkseni ja muistin virkistämiseksi.

Huomenna siis kisat. Lisalla valitettavasti ehtii varmaan alkaa juoksut ensi viikolla, että voivat jääd Pellon kisat vielä väliin. Saapi nyt nähdä.. toivottavasti ei tänään tai huomenna vielä sentään lurauttele ensimmäisiä pisaroita.

Kulmauksista

Lisasta tulee hyvin harvoin otettua poseerauskuvia, joten nytpä olin reipas ja tein sen.

Olen aina Lisan ensimmäisestä näyttelystä alkaen uskotellut itselleni / luullut, että Lisalla ei ole kulmauksia. Ja tähän tyytynyt ja sen totuuden kanssa elänyt, kunnes tänään tajusin todistaa epäilykseni oikeaksi; Lisa ei välttämättä olekaan aivan kulmaukseton!

Kulmaukset tulisi siis hahmotella edessä lapaluun harjun myötäisesti sään kohdalta olkaluun päähän ja siitä vastaavasti kyynärpäähän. Takana taas suoliluun harjulta istuinluukyhmylle ja siitä vastaavasti polveen.

Lapaluun kulma on Lisalla n. 35-40. Samoin takana lonkkaluun kulma vaakatasoon nähden Lisalla on n. 35-40 - tärkeintä onkin tasapainoiset kulmaukset, jolloin liike on tasapainoinen myös. Kuvaan piirretty kulma on edessä hieman isompi kuin 90, takajalat aavistuksen liian jännittyneet, eli Lisalla normaalisti yli 90 astetta tuo piirretty kulma.

Luonnollinen poseeraus, etummainen takajalka aivan himpun liian edessä, joka tekee kuvaan piirretystä kulmasta tässä asennossa tasan 90.

Etuosa balanssissa, mutta takaosa liikaa taakse venytetty joka avaa liikaa polvikulmaa, eikä anna oikeanlaista kuvaa koiran kulmauksista.

Keskimmäisessa kuvassa viivat on väärin piirretty, mutta koira seisoo täysin tasapainossa, sekä etu- että takakulmaukset korrektisti esillä :)

Juttua agilitykoiran kulmauksista löytyy myös Agi.fi -lehden numerosta 4/2012.

Booooring

Nellin kanssa kehässä (Huom* video lisätty!!)

Eilisillasta selvittiin :) Lapsilla meinasi lopussa olla jo väsy, sillä vastoin kaikkia odotuksia jouduttiin jäämään ihan finaaliin asti, sillä Nelli oli koko shown kuudes! BIS6 siis :) Se voitti ensin pienet punaiset aikuiset ja isossa kehässä sitten kuudenneksi. Tuomari kehui liikkeitä ja ilmettä, sillä onkin mahtavat liikkeet - harvoin parsonilla pääsee sellaisia todistamaan.

Ensin käytiin vähän jaloittelemassa ja harjoittelemassa ravaamista, vaikka se menikin neliksi ihan alussa ja mietin että mitähän tästäkin tulee.. ;) Nelli oli ensimmäistä kertaa koiratapahtumassa, se ei ole nyt muuttuneiden olosuhteiden vuoksi päässyt kursseilemaan tai mitään muutakaan, vaikka siinä olisi kyllä kovasti potentiaalia vaikka mihin. Käsittämättömän reipas se oli silti! Sosiaalinen ja avoin, jopa muita koiria kohtaan, häntä pystyssä ihmetteli maailmanmenoa.

Isännän kanssa ovat kuitenkin käyneet tyhjiä luolia tarkastamassa ja LUT-treeneihin on ollut puhetta lähteä, jos yksissä tuumin täältä pohjoisesta Ouluun joku kerta selvittäisiin. Ja jos siitä kerran metsäkoiraa aiottiin, niin sehän se on tärkeintä, että niitä hommia on päässyt edes maistelemaan :)

Ennen kehää trimmailtiin vähän, Nelli ei oikein siinä pöydällä meinannut viihtyä, mutta lopulta luovutti ja siistin sieltä täältä, en mitenkään perusteellisesti. Karva on ohutta brokenia, hyvä pohjavilla jonka päällä ohut kerros karkeaa karvaa, helppo hoitoinen omistajallekin siis.

Odottelemaan joutuessa häntä laski jo ja tyttö rauhoittui tosi hyvin. Eka kerta missään (tai onhan se meidän hallilla käynyt kahdesti yhteensä, kerran 8 viikkoisena mattotalkoissa ja kerran 9-kuisena) niin se oli kyllä niin rauhallinen, itsevarma ja reipas. Sitä on niin tyytyväinen näihin Lisan ja Joren pentuihin kauttaaltaan, kun lähtökohdat oli mitä oli. Ja omistajistahan se kaikki lähtee, että hyvät on näillekin sattuneet kaikille kohdalle! Kiitokset teille kaikille.

Siinä trimmauspöydällä ja moneen kertaan vain odotellessa Nelli kuitenkin rauhoittui niin, ettei hihnassa sen jälkeen enää menty oikeastaan kuin ravia (paitsi palkintokehissä alkoi sitten pikkuisen tulemaan pomppua lisäksi ;) ja tosi kaunis ravi olikin, tämä tyttö on ihan pakko saada oikeisiinkin näyttelyihin, ehkä me saatiinkin vähän näyttelykärpäsen puremaa omistajaankin, kun niin hyvin meni heti ekasta kerrasta :)

Ekaa kertaa siis näyttelytreeniä, hihnatreeniä ja seisonta treeniä ja heti nappasi pokaalit ja ruusukkeet ! Tuomari näki rimpuilun läpi siis, koska ei se tosiaankaan koko aikaa näin nätisti seisonut :D eikä loppu ajasta enää niin hienosti jaksanut ravatakaan, ilta oli kuitenkin pienelle pitkä! Mutta kiitos Henrille, oli kyllä mukava päästä Nelli pitkästä aikaa tapaamaan :)

Witty Fox Baci e Abbracci "Nelli" 15 months

Sen verran täytyy vielä kommentoida aikanaan tehtyä pentutestiä, jossa Nelli sai melko alhaiset pisteet, eikä sitä suositeltu ensikertalaiselle, koska on sen mukaan niin pehmeä, että pitää tietää tarkkaan missä menee positiivisen kouluttamisen raja jne. Itsehän tuolloin vähän ihmettelinkin tulosta, tiesin, että Nelli oli hieman pehmeä, mutta minusta ehdottomasti aina ollut harrastuskoiralaatua ja nimenomaan ensikertalaiselle juuri sopiva. (Olisin niin halunnut pitää sen vaikka itsekin!!) Mukavana plussana tässä nyt sitten on, että se on osoittanut mukavaa luonnetta metsähommissakin ja toivottavasti jatkossa myös näin. Tuossa pentutestissä muutenkin saivat ehkä hieman alhaisempia pisteitä, kuin mitä ovat nyt myöhemmin osoittautuneet luonteeltaan olevan, mutta kuitenkin juuri samassa järjestyksessä, eli pehmein ei ole muuttunut kovimmaksi jne.

Tilaisuus hyväksi

Vesisade oli muuttanut puolet pihastamme hiekkavelliksi joten minun oli aivan pakko päästä sinne hämärään seikkailemaan ja kompastelemaan rinnuksille hyppimistä harrastavan, liitoksistaan repeävän pikkukoiran kanssa ja treenata pikkuisen agilitya ja alasmeno kontakteja. Ne meni aika hyvin, lopulta hakee sen oikean paikan kuitenkin. Vähän arveluttaa tuo hyppy pois vapautuskäskyn saatuaan, kun se ei alkaisi sitä yhdistelemään jonnekin tuonne liian aikaisin...

Eli siis videota jopa tällä kertaa. Ensin pelkkiä alastuloja ja toisessa videossa ratapätkää ja alastuloja. Alastuloilla näkyy heti, kun oma vauhti puuttuu tai jään vielä vähän liian taakse koiran suoritusvarmuuteen nähden. Mutta nätisti se siinä jo jäpöttää ja tuijottaa palkkaa, kun ennen oli täysin riippuvainen minusta ja katseli vain taakseen. Ja kyllä, huomasin jo treenatessa, että meni keppivälejä välillä miten sattuu ja välillä varasti lähdössä kun otin tuolta nurkasta ja jatkoin silti!!

En tiedä miksi viimeinen vapautuskäsky oli huono. Teenkö vapauttaessa kuitenkin jotain liikettä tms. jolla se yleensä lähtee ja viimeisellä kerralla en sitten sitä tehnyt, hmm. Sitä pitää pitää silmällä ja vaikka sisällä vielä treenata laatikkolla sitä vapautusta.

Ja lopuksi me hinkattiin keppikulmia. Avokulmissa luisutaan vauhdissa ja huonolla ohjauksella jopa 4. väliin ja pimeissä jätetään joskus 1. pois. Jos joku muu este on vetämässä, kuten meillä tässä on puomi aivan vieressä, niin helposti sitten hakee sen, vaikka käsky ja kroppa kertoo jotain aivan muuta. Ja nyt en siis puhu videon tilanteesta, kun koira hakee puomille pujottelun jälkeen, sehän oli ihan oman ohjauksen puutteellisuutta taas, vaan kepeille vietäessä puomin puolelta (ei siis näy videolla), kun kokeilin sylkkäriä. Mutta joo, tämä on varmasti taas näitä minun "pitäis sun jo osata" vaikkei ole mitään syytä miksi pitäisi!! Voisin varmaankin jättää kotona kokonaan avokulmatreenit pois ja MALTILLA hallilla vain ottaa ohjureiden kera, niin olisi joku mahdollisuus, että niistä tulisi joskus kunnolliset. Samoin kuin kaikki hifistely sylkkäri viennit, ei vielä semmoisia puomiansoilla höystettynä. Pieni tekee niin innokkaasti ja hyvin kun en vaadi siltä liikaa! Lisasta myös näkee heti, kun oma ohjaus on pielessä tai vaatimukset liiallisia.

Treenailtiin ihan kunnon treenit, yhteensä 20min ja välillä jalottelua. Lopuksi vielä kuravellineidin ja vaunuissa nukkuvan Ossin kera lenkille. Sisällä kun putsasin Ilseä ja sanoin, että sulla on kaikki ihan kuravellissä ja hiekassa "¨Joo, minä vähän leikin rapakoissa ja istuin kuravellissä" ja kun sanoin, että sulla on naamakin ihan hiekassa "Joo, minä vähän söin sitä hiekkaa". Näin meillä, että kun ei liikoja ressaa siitä mitä lapset ehtii sillä aikaa, niin hyvinhän sitä onnistuu treenit tehdä kotiäitiydestä huolimatta.

Ja nyt sitten rauhassa ja seesteisin mielin odottamaan sunnuntain kisarupeamaa.

Ensimmäiset viikkotreenit

Sannan treeneissä ekan kerran eilen. Lisan ongelmakohtia vielä ovat mm.

Rengas: Ei vielä 100-varma joka kerta, esim. vedätettäessä ja treeneissä myös etupalkalla kiersi renkaan

Keinu: Hidas ja jos viennissä möhlii, saattaa kieltää (tätä ei nyt treenattu, mutta on se ongelma siellä edelleen)

Eteneminen: Kuuntelee ja lukee enempi minua, kuin esteitä, toisaalta kivaa, mutta kyllä sitä etenemistä saisi himpusti enempi olla. Oma vika, kun sitä ei silloin penskana tullut enempi harjoiteltua.

Puomin kontaktille eteneminen jos jään itse taakse

Ainakin.

Treeneissä oli tänään vauhtisuoralla rengas ja Lisa kiersi sen ekat 3 tai 4 kertaa. Helpotettiin ja vahvistettiin targettia niin alkoi ottamaan sen ihan oikein ja myös koko 5 esteen suoraa (hyppy, putki, putki, rengas, hyppy). Tämän jälkeen harjoiteltiinkin putki jarrua ekan ja tokan putken. Ekalla kerralla Lisa kuunteli ja kääntyi hienosti, hyvin pienillä eleillä ja suhinalla. Toisella kerralla laitoin palkaksi häntäpallon ja liekö se sitten vetänyt, kun tyttö huristeli melkein toiseen putkeen asti, vaikka olevinani tein kaikki samalla tavalla kuin ekalla kerralla. Mutta olinpa minä mielissäni (hiljaa mielessäni siis) ,kun se sillä lailla eteni, vaikka siinä tilanteessa ei olisi saanutkaan :) Hieman voimakkaampi suhina sai kuitenkin Lisan taas kääntymään kivastikin lopulta.

Treeni oli siis aivan mainio meille, etenemistä, putkijarrua ollaan vähän treenattukin, mutta mukava kun se nyt sitten toimi kiihdyttävässäkin tilanteessa.

Lisa sekoili siellä välillä ihan kympillä, kävi kuumana, kiljui ja haukkuikin kun muut olivat radalla. Kaiken muun minä kestän, vaikka niitä tilanteita vältinkin kävelyttämällä ja kiinnittämällä huomiota muuhu - mutta se iänikuinen hyppiminen... Ei edes siksi, että se minun elämääni vaikeuttaisi (paitsi jos sattuu repimään vaatteita, mur!) Mutta siinä tulee minun tarkoituksieni mukaisesti hieman liikaa kaksoiskantalihas-treeniä yhdelle illalle! Siis varmaan menee todella jumiin jos joka kerta treeneissä hyppii minua vasten 50 kertaa itse treenin lisäksi. Eli siitä tavasta pitää vaan opetella eroon. Jotta treeneissä ei menisi harjoitteluksi, alan kantamaan Lisan paikasta toiseen, ettei pääse koko ajan hyppimään ja yksin ollessa sitten treenataan siitä pois. Se on kisaradallakin ehtinyt pari kertaa jo hypellä vasten ja kerran tainnut hihaankin osua, jos oikein muistan, Siitähän voi vaikka tulla vitonen, jos tuomari niin tahtoo päättää tai useammasta kerrasta hylkäys.

Treenien jälkeen otin puomin kontatia häntäpallo etupalkkana. Ensin Lisaa kiinnosti kaikki muut koirat ja pallot ja äänet. Se meni alas ja pysähtyi oikein, mutta karkasi siitä aivan jonnekin muualle. Sanna pyysi vahvistamaan palkkaa, revitiin sitä Lisan kanssa ja yllytin oikein ja sitten palkka maahan ja koira puomille - ja se toimi mainiosti! :) Lisa meni epäröimättä tai minuun katsomatta ihan päätyyn asti, pysähtyi, vaikka sanoin kiipee vahvistuksena jo alastulon yläosassa ja odotti vapautuskäskyä palloa vaanien. Hieno!! Kiitos Sanna treeneistä, oli huisin kivaa :)

Jotain uutta, jotain vanhaa

Eilisen päivän suoraan sanottuna vain lusmusin. Talouden hoito ei kyllä edennyt oikeastaan mihinkään suuntaan ennen kuin illalla. Tutkin sitten koko päivän sukutauluja ja etsin kuvia koirista. Molempien koirien takaa meillä löytyy ns. working linjoja, jotka eivät siis Suomessa olisi näyttely- tai rekisterikelpoisia, ellei erityisesti anota. Kun noita linjoja selaa tarpeeksi kuitenkin taakse päin, päästään yleensä taas takaisin niihin samoihin koiriin ja linjoihin, joista myös meidän näyttelylinjaiset koirat periytyvät. Eli tehdään vain pikkumutka pois rekisteristä ja sitten tullaan takaisin.

Mielenkiintoista russeleissa (ja uskoisin, että monessa muussakin rodussa) on etsiä niistä kuvista jostain tuolta omien koiriensa takaa erityisesti, kaikenlaisia erikoisempia piirteitä ja arvuutella sitten, liekö takana staffia, felliä tai lakelandin terrieriä (käsittääkseni vanhat fellit ovat työlinjaisia Lakelandin terrierejä) tai vaikka beaglea ;) Kuka näistä tietää... Lisan linjoista olen kuullut kerrottavan, että takaa löytyy ainakin lakelandia ja tästä johtuen ilmeisesti myös linjoissa esiintyvä ajoittain huonompi karva, mutta liekö tämä vain huhuja... Sen verran olen kuitenkin oppinut, että Lisan sileäturkki pitäisi olla kerrannainen, eikä yksikertainen, kuten sillä on ja sen emällä oli huonolaatuisempi karkea karva harsulla pohjavillalla ja sieltä emälinjan takaa kuvissa myös näkee muillakin koirilla pehmeänoloista, villaista karkeaa.

Mutta se että leikkiä ja staffia on parsonlinjoissa käytetty ei ole vain huhua. Kenterfox Hassell kun googlettaa löytää kuvan koirasta joka erehdyttävästi muistuttaa staffia :) Samoin Kenterfox Flint sen takana ja toinen samantyyppinen tapaus on Beacon Sam. Lakelandin piirteitä ei niin olekaan koirasta erotettavissa, mutta staffilta perityt piirteet näkyvät jälkeläisissä vielä monta sukupolvea myöhemminkin ja onpa niitä melkein kokoruskeita (tai jopa ihan oikeasti kokoruskeita joskus) parson pesueeseen syntynyt ja se taas voi olla perua ruskeista lakelandin koirista sieltä takaa. Kenterfox ja Beacon esiintyvät myös suomalaisten parsonien sukutauluissa, joskaan eivät jalostustietokannassa, vaan tieto pitää etsiä toisaalta. Hyvä työkalu joidenkin sukujen tutkimiseen on mm. http://russell-terrier-archive.net/ Ihan kaikkia koiria ei sieltäkään löydy sentään.

Ullswater, Garon's jne. vanhat nimet saattavat siis pitää sisällään vaikka mitä. Sieltä jostain takaa löytyy myös mielikuvitusta kutkuttelevia nimiä kuten "Oakley hunt dog" tai "Bullit" ;)

Jenkkifoorumilta löytyy myös, kun vähän kaivelee, paljon mielenkiintoista infoa liittyen vanhoihin linjoihin ja käytettyihin rotuihin mm. tämä ketju. Joskus Foxyn takaa kaivellessani näihin ensimmäisen kerran törmäsin ja nyt taas tutustuessani muihin linjoihin, sitä monesti päätyy katselemaan niitä samoja kuvia kuitenkin.

Näiden parissa oikeasti helposti vierähtää tunti tai pari! Kannattaa syventyä ajan kanssa :) Mutta jotain uutta siis tänään, meillä alkaa Lisan kanssa vihdoin ja viimein hallitreenit, jipii!

Kasvattiterveiset

Sotkamosta tullessa koukattiin sunnuntaina Kajaanin kautta ja hyvin, hyvin pikaisesti ehdittiin nähdä sekä Felixiä että Mörköä, molempia B-pentueen poikia siis.

Molemmat pojat ovat paljolti samanlaisia kuin pentunakin, Felix isänsä tapaan tullut ehkä hivenen pentuaikoja totisemmaksi, mutta ehdottoman ystävällinen ja täysin käsittelyn kestävä se oli, vaikka anaalirauhaset räplättiin, korvia syynättiin ja spannailin ja paijailin sitä siinä muutenkin (on helposti spannattavissa ainakin vielä ja hyvän kokoinen muutenkin). Felix on alkanut myös harrastamaan raakailua ja hyvin on kuulema toiminut. Siinä se oli irti rivitalon etupihalla, välillä kävi tiellä päin vahtimassa meidän käynnissä olevaa autoa, mutta ei mitään kaahottelua tai turhaa haahuilua. Oikein fiksu nuori mies siis :)

Witty Fox Bandito Bianco "Felix" 15 months. Kuva: J.Laitinen.

Mörkö oli semmoinen samanlainen suloinen möttyrä, kuin se oli silloin pentunakin, pyllähti istumaan ja tuli syliin rapsuteltavaksi. Pikkuinen kuin mikä, Pikkupoika siis edelleen nimensä mukaisesti.

"Mangusti-Mörkö" - WF Bambino. Kuva: R.Kuronen-Sorvari

Molemmilla on nyt iän myötä tullut vähän machohenkeä kuvioihin, Möröllä vähempi, Felixillä enempi. Odotettavissahan se tietenkin oli, kun iskän takaa sitä varsinkin molempien vanhempien luonteissa löytyy. Lisan kanssa Felix tuli hyvin juttuun pihalla ja innostui kuulema pitkästä aikaa juoksemaan ralliakin äitinsä kanssa, joka tosin välillä joutui vähän komentamaankin innokasta, vierasta poikaa.

Zeldastakin sain tuoreen kuvan, kerran niitä on nyt kaikista muistakin. :) Zelda treenaa agilitya ja tyttöä näenkin vähän väliä työharjoittelun merkeissä. Vilkas, fiksu ja ketterä, jopa hieman röyhkeä toisinaan kaikessa erinomaisuudessaan ;) Sellainen on Zelda ja kuten kuvakin todistaa, edelleen Bella e Unica - kaunis ja ainutlaatuinen.

Zelda - WF Bella e Unica. Kuva: M. Juuso

Happy training

Lisan kanssa ollaan treenattu eilen ja tänään taas, pitkästä aikaa. Eilen virittelin jopa pienen ratapätkän ulos, tosin sitten sitä ei voinutkaan mennä kokonaan jäätyneiden kohtien vuoksi, joten päädyttiin harkkaamaan putkijarruja ja lopuksi vielä keppien avokulmaa. Se hakee avokulmaa ihan kivasti, mutta ei nyt mitenkään superisti vielä... voitaisiinkin nyt hallikaudella alkaa käyttämään ohjureita, että tulisi varmemmaksi ja nopeammaksi sekin. Putkijarrut tajuaa hyvin - jos minä tajuan antaa ne silloin kun pitää.

Tänään sitten hoksasin miten itsellä on sisäreidet ja jalat muutenkin kipeänä kun eilen kahdesti horjahdin jäällä, koko piha ja tiet on tosi liukkaita taas ja ajattelin liekö ne koirallekin saaneet jotain aikaiseksi, kun onhan niiden kanssa silti lenkillä käyty liukkaalla. Toki niillä on sen kaksi koipea enempi, että ehkei ihan pikkuliukastelut niin tee kirmakkaa kuin kahdella jalalla hoippuville. Mutta kyllä jos koira silminnähden liukastuu, ei ole ollenkaan pahitteeksi käyttää sitä varmuuden vuoksi hierottavana tai fyssarilla, jos tapana on, varsinkin jos on jotain toimintaa, harkkoja tai kisoja suunnittelemassa, puhumattakaan ettei liikkuminen olisi liukastelun jälkeen puhdasta.

Tänään otin sitten vain kontaktiharkkaa, mutta kokopitkällä puomilla ja lähes tulkoon joka kerta vaadin, että Lisa menee eteen ja alas asti aivan itse. Siis muilla kerroilla menin itse eteen. Ja arvatkaas toimiko se? No toimi! :) Se oli välillä toooosi hidasta kyllä ja Lisa jäi kattelemaan taakseen, mutta alkoi ihan oikeasti ja ihan itse tajuamaan mitä minä siltä halusin, vaikka jäin metrin tai kerran jopa kaksi metriä taakse tai pysyin  koiran silmäkulmassa mutta pysähdyin ja odotin, että sen liike eteen jatkuu. Voi, kyllä se tästä!! :) Eli ohi juostessa kontaktit on puomilla varmat ja hyvät, Aalla oikeastaan samoin, mutta tuo itsenäinen eteneminen päähän asti, olinpa minä missä vain, on vielä ongelma.

Huomenna lähden käymään mätsärissä sukimassa kasvattityttöä ja taidetaan me pyörähtää kehässäkin Nellin kanssa :) Nyt se kameran laturi vaan ongittava jostain huomiseksi... Perjantaina me sitten pakataan auto täyteen lapsia, koiria ja matkatavaroita ja matkustetaan viikonlopuksi Sotkamoon.

Too hectic, too serious

Joskus kauan sitten kirjoitin blogia koirista. Elämästä koirien kanssa. Kaikista niistä hassuista ja vähemmän hassuista oivalluksista mitä niiden kanssa teki, se oli semmoista oppimista ja yhdessä tekemistä. Ja sitä kai se on vieläkin, mutta välillä unohtaa nauttia niistä pikkujutuista. Eilen luin vanhoja blogikirjoituksiani, tästä ja siitä vielä vanhemmasta blogista ja muistan miten monesti arjessa tapahtui ja siitä piti sitten saada kirjoittaa blogiin. Ottaa joku hassu kuva tai kertoa joku sattumus. Tai muutenkin tuntui että niitä sattumuksia tapahtui joka päivä. Niin, tai niitä varmasti sattuu edelleenkin, mutta niihin ei enää niin kiinnitä huomiota.

Tänä aamuna vessassa istuessa katselin Jorea, joka oli ryöminyt likavaatekaapin alimmalle hyllylle pesuun menevän tyynyn päälle, jonka vastikään yläkerrasta löysin ja totesin siinä olevan juoksutahroja. Se tuijotteli minua sieltä kaapista, aikoi ilmeisesti odottaa siellä sen aikaa että saan aamupesut tehtyä ja voitaisiin alkaa lähtemään lenkille (paitsi että oli Esan vuoro lenkittää, se vain ei tiennyt, että olimme illalla tehneet vaihtokaupat). Ja silloin muistin, että joskus aikoinaan siitä olisi pitänyt ottaa kuva ja laittaa se blogiin.

Ehkä se aito innostus ja kiinnostus kaikkea kohtaan hiipui, kun se hiipui muillakin? Tai kun tulivat lapset? Tai kun sitä arveli jo tietävänsä kaiken? (en tosin tunnusta ajattelevani niin, mutta ehkä sitä kuitenkin ajattelee?) Tai kun netissä on jo tarjontaa niin paljon, niin paljon kauniimpia kuvia ja hauskempia juttuja, joten miksi vaivautua itse? Tai koska alkoi kasvattamaan...

Päivitystahti itsellä on varmaankin säilynyt siksi, että koirat ja niiden maailma, agility, kasvattaminen ja kaikki niihin liittyvä on tavallaan sekä minun työtäni että harrastus. Se on vastapainona arjelle, mutta se on myös syy tuntea itsensä tarpeelliseksi (seuratoiminta, kasvattaminen) ja sen parissa voi sekä hengähtää (lenkit), stressaantua äärettömästi (jalostuspolitiikka, sairas koira), oppia ja pitää hauskaa (kouluttaminen ja agility) että kokea suuria tunteita (kasvattaminen, kilpaileminen), vain muutamia mainitakseni :)

Mutta voi kun se tuntuu olevan nykyisin niin kamalan vakavaa :( Ymmärrän tietenkin senkin, että kasvattajana vastuu on vain kasvanut. Vaikka pentueita on takana vain kaksi ja toinenkin oli vahinko, on sitä silti kasvattaja ja sen polun jo valinnut. Mutta sitä suuremmalla syyllä pitäisi muista tehdä isompi asia niistä pienistä jutuista, että muistaa minkä takia tähän alunperin alkoi! Hyvin harva ottaa ensimmäisen koiransa niillä perusteilla, että tässäpä minulla jalostusnarttu ja tällä minä alan sitten heti kasvattaa ja muutenkin ryhdyn tosi vakavaksi. Ei, vaan sitä on ihan ihmeissään siitä omasta otuksestaan ja kaikki mitä se tekee on maailman hassuinta tai rasittavinta. Ja juuri siksi, erityisesti juuri siksi että kasvattaa, mahtaisi olla tarpeen muistaa se ja kaikki ne asiat, mitkä silloin ihan alussa olivat niitä tosi suuria.

Jotkut kasvattajat ovat ehkä parempia tekemään isoista asioista pieniä, mutta minä en onneksi sellaisia tunne :) Että jos tekisi niistä pienistä asioista isoja taas, jos ei niitä ihan tänne blogiin muista laittaa ja valokuvaa ehdi ottaa, niin ainakin muistaa ja hoksata ne itse ja pistää ne sinne sydämeensä vähän pidemmäksi aikaa, että taas päivän kerrallaan jaksaa vähän iloisempana ehkä.

Uusi takki - New coat

Lisan uusi hieno Softshell takki Helsitarilta tuli eilen :) On se saattanut tulla aiemminkin, postilokero oli aika täynnä tavaraa, mm. kaksi Koiramme-lehteä ja Agi.fi sieltä löytyi myös. Innoissani tilasin eilen ASB-lehdenkin pitkästä aikaa, taisin lopettaa sen tilaamisen 2010 kun Agi.fi alkoi tulemaan.

No mutta asiaan. Annoin ehkä himpun verran liian pienet mitat, vähän joutuu löysäämään kaula-aukon teippiä ja takki voisi ehkä olla sentin pidempikin. Mutta se oli muutoin odotukset ylittävä, kuoriosa kevyttä sateenkestävää kangasta sekä siihen napeilla kiinnitettävä vuori lisänä. Se on siis myös monikäyttöisempi kuin ajattelin. Kaipailin kesän sateisiin mutta lämpimiin kisoihin sateenpitävää mutta hengittävää loimea, jotta koiran ei tarvitsisi märkänä seistä ja tutista, ja tämä ajaa juuri senkin toimen, kun vuoren ottaa pois ja vuoren kera se on sitten sopiva erityisesti keväällä ja syksyllä tai muutoin viilämmillä säillä. Pakkaskelejä varten tosin pitänee vielä laittaa jokin tuulelta suojaava loimi. Lisan omaa villamanttelia pitää yrittää kutistaa pesussa, se on niin venynyt että mahtuu Jorellekin.

Joren hieroin sunnuntaina. Se aristi vähän oikean lonkan seutua ja lihasten välistä olinkin löytävinäni pieniä trigger- & kipupisteitä, jotka sai kyllä käsittelemällä häviämään ihan hyvin. Liikeradat sillä oli huomattavasti paremmat kuin kuukausi sitten, tähän ovat tainneet hihnalenkit auttaa. Tai sitten se, että istuin lattialla hieromassa enkä pöydällä ja koira jännitti vähempi eikä lihakset olleet kireällä..?  Lihakset tuntuivat kyllä käteen muutoinkin rennommilta kuin Jorella yleensä.

Lisa got her new fancy jacket yesterday and it seems to fit well enough. It has a water resitant outer shell and  a warm inner shell to be attached with buttons. Good for warmer rainy days in the summer and with the lining it's perfect for walks from spring to autumn.

Jore got a massage yesterday. Overall I think he was better than he's used to be, good extent of limbs and softer muscles. Might have been result of doing the massage on the floor instead of the table. Only from the area of the hip joint I thought I found a becoming? trigger point, it was small big and I could loosen it up with this one time of handling.

Kalvava epäilys

(8.12.12 Muoks. Jätän tämän tekstin tänne, mutta Joren tulos on nyt tullut ja se on puhdas, ei kanna eikä ole sairas)

En tiedä miten tästä nyt aloittaisi kirjoittamaan, mutta epäilys sen kuin vahvistuu, kun erinäisten ihmisten kanssa olen asiasta jutellut. Vaikka mitään varmuutta mistään ei vielä olekaan, tahdon kuitenkin täälläkin tätä jo pohtia, syyhän voi olla jokin muukin. Ehkä turhaan vaikeutan muidenkin elämää, jotka tästä säikähtävät, mutta koira on minun (käytännössä) ja ainahan minä olen vainoharhainen näiden kanssa ;) jos epäilys jollain muulla tämän sepustuksen takia omasta sessestään herää, niin eihän se ole kuin testata enää, kiitos kaikkien näytteiden antajien.

Niin monesti kasvattajien osalta törmää sellaiseen ajatusmalliin, ettei epäilyistä kannata pahemmin huudella, kun sillä vain lietsotaan hysteriaa, mutta niinkö se todella menee?

Toissa keväänä (2011) otin yhteyttä erääseen tahoon, jolla on ataksiasta paljonkin kokemusta, tuolloin siis koskien Joren huonoa liikuntaa, sen tapaa olla kömpelö, liikkua 4-kuisenakin vielä niin kuin joku jättirodun pentu, kyvyttömyyttä päästä hyppäämään sohvallekaan ennenkuin vasta useamman kuun vanhana, taisi lähennellä puolen vuoden ikää. Mutta asia jäi auki ja toinen eläinlääkäri ei pohdintoihini reagoinut mitenkään, sanoi, että jos haluan, niin voihan sen tuoda kuvattavaksi, mutta hän ei näe syytä. Ja ehkä huolinkin turhaan tai siihen tulokseen lopulta tulin. Jorehan kävi tosiaan tämän jälkeen pentunäyttelyssäkin, oli ROP sai KP:n, liikuntaa kehuttiin. Ja siitä jonkin ajan päästä astui Lisan. Voi elämän ironiaa.

Kaikki lukemani ja kuulemani antoi ymmärtää, että ataksian kyllä huomaa ja se tulee siinä ja siinä iässä ja se on menoa sitten. Sitä Jorella siis epäilin, mutta epäilykset jäi, kun ne eivät oikein saaneet vahvistusta.

Nyt siis tämän testin myötä löytyy jo todisteitakin siitä, että ataksia voi parsonilla olla (siis kaksi sairasta geeniä) vaikka oireet olisivat aivan olemattomia (riippuu tosin siitä kuka katsoo, asiantuntija huomaa oireet), eivätkä ne enää ole edes sitä Joren tapauksessa. Eli tilanne on nyt se, että me testaamme Joren, odotamme tuloksia ja sen mukaan sitten katsotaan miten jatkossa edetään. Mikäli Jore on terve (tai kantaja eli "päällisin puolin" terve) on syytä koettaa selvittää jokin muu syy Joren kömpelyydelle, varsinkin jos se tästä pahenee. Koska nyt se ei sen elämää varsinaisesti haittaakaan, ainakaan vielä. Tämä kai juuri onkin sen pelottava osa tässä, eihän sitä periaatteessa ole sairas tai sairaanoloinen, se on ihan itseensä tyytyväinen pikkukoira.

Omituisuuksia Joressa sen kömpelyyden lisäksi on pöydällä olemisen vaikeus, takapään "heikkous" ja "valahtelut". En tiedä niille oikeitakaan termejä. Vaikeus toisinaan koordinoida hyppyjä esim. sohvalle tai ihan vaikka agilityesteitä, kun hyppäämiselle ei ole mitään syytä epäonnistua (eli suora hyppy eteen) ja Jore tuleekin riman päälle useita kertoja peräkkäin. Ja tässä ihan  parin päivän sisään nyt todistin sellaista kummallista pään "tipahtelua", aivan kuin koiraa olisi vähän huimannut.

Mutta muutoin se on pirteä, oma iloinen itsensä.

Raakapeliä on kasvatusmaailma ja siksi halusin tämän tänne nyt julkistaa kun itseä asia vaivaa jo niin paljon. Mutta nyt sitä sitten vain odotetaan. En ole koskaan koettanut salailla näitä asioita, luulin, ettei ollut syytä huoleen. Joren kömpelyydestä olen puhunut ihan avoimesti, Foxyhan oli kömpelö myös, olen tosiaan ajatellut, että se on vain perinyt emänsä kömpelyysgeenejä potenssiin 10. Mutta nyt varmaan vasta tämän testin markkinoilletulon myötä olen tosissani alkanut miettimään, liekö poika aivan normaali kuitenkaan.

Ataksia testistä seuraava on sitten varmaan selkäkuvat, selkärangan sairauksissa kun on useita sellaisia, jotka aiheuttavat (luonnollisesti, selkäytimen ollessa kyseessä) myös hermostollisia ongelmia ja koordinaatiohäiriöitä jotka voivat kuitenkin olla ihan leikkauksellakin hoidettavissa. Foxylta selkä ja lonkat kuvattiin ennen pentuja ja ne olivat aivan kunnossa.

Tällaista murhetta täällä tänä syksynä, koirilla on kaiken päälle ilmeisesti vielä nenäpunkki valloillaan. Jore ei tosin enää oireile sekään.

EV:t

Eilen käväistiin Lisan kanssa epiksissä, mukavia ratoja, joskin ensimmäisellä pidin aivan liikaa kiirettä, hoppuilin ohjaamisessa ja Lisa tuli ohi useammasta esteestä. Se oli sellainen suoraviivainen rata ja oletin vain, että koira tulee perässä ja nappailee kaikki esteet siinä samalla. Niin kuin Foxy teki, mutta kun me ei olla ihan vielä siellä asti!

Toinen rata oli paljolti samanlainen, joten pääsin ohjaamaan kunnolla eikä ohituksiakaan siis tullut, silti sai juosta ihan yhtä lujaa, tai vähän lujempaakin oikeastaan :) Molemmilla radoilla tultiin Aan kontakti juoksuna koska "jäin ohjaamaan" - olisi vielä pitänyt reippasti mennä ohi, niin Lisa olisi varmasti jäänyt nätisti. Se ei vielä osaa itsenäistä etenemistä alas, varsinkaan radan yhteydessä. Noh, josko tämän muistaisi ensi kerralla sitten.

Videoita ei ole, kun kameran akkulaturi on hukassa ja akku tyhjänä.. Puhelimen kuvalaatu taasen oli hallissa surkea.

Muuton Lisaa vähän jänskätti kaikuva halli ja rähisevät koirat, kiltimmille teki tuttavuutta ja leikkiäkin olisi halunnut. Ensi viikolla sitten pitäisikin mennä ensimmäisiin hallitreeneihin, ellei nyt satu muuta menoa päällekkäin. Geenitestin aikakin saattaa varhentua ensiviikolle.

Foxyn poika Aapo debyytteili siellä myös ja se meni oikein hyvin ensimmäiseksi kerraksi semmoiselta kuumakallelta ;) Nätisti hyppäsi ja lujaa meni!!

Ruokinnasta

Aiemminkin on ollut jo tarkoitus kirjoittaa aiheesta, mutta nyt tuli yllyke ja vihdoin sain aikaiseksi tehtyä oman sivun koiriemme ruokinnasta tai raakaruokinnasta yleensä. Se ei ole mikään yleinen ohje miten koiria tulee ruokkia, vaan tapa jolla se on meillä hoidettu ja tähän asti toiminut. Olen myös kirjoittanut vuosien varrella tai koulutuksessa oppimastani ja lukemistani asioista, jotka olen itse hyväksi havainnut tai niiden toimimiseen luotan. Mutta ainahan tehdään uusia tutkimuksia ja keksitään uutta... joten ajantasalla pysyminen jatkossakaan ei siis haittaa.

Joka raakaruokinnan aloittamisesta haaveilee, kannattaa varmaan kuitenkin unohtaa kaikki pikkutarkat listat ja hivenaineiden kanssa pohdiskelut (ellei sitten juuri niistä tykkää ;) Ja aloittaa kevyesti (ja stressittömästi) lisäämällä nappulan joukkoon pari mahapullaa (saa ihan marketeista lemmikkien pakasteista) tai vaikkapa kananmunaa kerta pari viikkoon. Vähitellen sitten lisäillä aineita, jos siltä tuntuu, jolloin samalla näkee, mitä koiraa kestää ja mitä ei ja reagoiko kenties johonkin.

Hyvä juttu on jo sekin, jos nappulan sekaan tai sen sijasta voi silloin tällöin tarjota koiralleen lihaa, rasvaa, sisäelimiä (vaikkapa juuri se maha), lohta ja/tai kananmunaa, mitä nyt mieleen tulee tai jääkaapissa on valmiiksi tai menossa vanhaksi. Muistaa vain luonnollisesti vähentää sitä nappulaa sitten pois, ettei koira lihomaan pääse. Nappulassa harvemmin on, ainakaan tarpeeksi, eläinperäistä rasvaa, joka olisi varsinkin töitä tekevälle koiralle ja erityisesti talvisin tärkeää, joten sen harkitussa lisäämisessä (ja nappulan vähentämisessä) ei voi mennä pieleen.

Jos koira tykkää syödä luita, samaiselta pakasteosastolta yleensä löytyy myös naudan rustoluut, joissa on mukavasti tekemistä varsinkin rauhattomalle koiralle. Agilityaharrastaville sekä nuorille kasvuikäisille koirille myös tarpeelliset glukosamiinit ja kondroitiinisulfaatit löytyvät juurikin rustoluista. Varsinkin kasvavalle pennulle ja nuorelle koiralle rustoluut ovat mitä parasta ajanvietettä; niissä on tekemistä purukohteita kaipaaville hampaille ja kaikenmaailman tärkeitä aineita kasvua ajatellen. Ja ihan vain pelkissä luissa - ihan totta!

Meillähän ei toteuteta alkuperäistä BARFia, vaan sellaista omatekoista luonnonmukaista ruokintaa. Luita ei siis anneta niin paljon kuin varsinaisessa BARF-ruokavaliossa, vaan n. 1/3 päiväannoksesta ja jotkut antavat luita vain pari kertaa viikossa tai harvemminkin. Ne kuitenkin pitävät koiran toimeliaana ja hampaat puhtaina, joten voin vain suositella.

Luiden syönti voi sitten tosiaan olla vähän sotkuista puuhaa, vaikka ne jäisinä melko siisteiltä vielä näyttävätkin. Meillä toinen syö häkissään ja toinen eteisen harjasmatolla pyyhkeen päällä. Että jos ei tarjolla ole fiiniä valkoista mattoa, niin kyllä siinä pyyhkeellä yleensä myös pysytään, kun nälkä on. Naposteluvaiheessa tai kun iltalenkiltä palataan ja luut ovat vielä lattialla lojumassa, usein koetetaan sitten siirtyä olohuoneen matolle... ;) Kananluut on meillä ainoat, jotka menevät ihan kokonaisuudessaan alas ja häränhännät ehkä myös, en nyt muista...

Sellaiseenkin ongelmaan olen törmännyt, että matkoille on vaikea ottaa eväät mukaan. Jotkut käyttävät laturillista kylmälaukkua, toiset ihan vaan kylmälaukkua ja sitten varmistaa, että paikanpäällä on joku paikka missä ruoat säilyttää (ja ehkä myös pitää kallet yön ajan pakkasessa), jos ei laturillisita laukkua omaa ja autolla kulje. Pötköt ovat tässä vaiheessa viimeistään hyvä ottaa kehiin, (esim Musti&Mirri, Musch, ALT) niissä on valmiiksi lihat ja vihannekset ja osassa myös ne luut. Ja erityisesti silloin kun vie koiriaan hoitoon, huomattavasti helpompaa hoitajille jos ei tarttee raakojen kanansiipien kanssa värkätä joka ilta. :)

Mutta siis, haluan kai vain sanoa, ettei saa tehdä siitä heti alkuun liian monimutkaista. Vähä vähältä edetä ja ottaa pikkuaskelia kerrallaan, sitten todeta että toimii ja sitten miettiä seuraavaa askelta :) Kun raakaruokinnan kerran aloittaa, ei siitä oikeastaan ole takaisinmenoa enää...

Melkein kenttätreeniä

Arvelin, että kun kerran meilläkin on vesikeli niin on varmaan muuallakin, mutta mönkään meni! Käytiin tänään Kallinkankaalla treenaamassa, mutta siellähän oli lumi maassa. Vesisateen ansiosta kuitenkin puomi ja A oli sulat, joten otettiin puomilla etenemisharkkaa ja Aalla pari kertaa sitä samaa. Ihan mukavasti onnistui.

Lapsetkin olivat mukana juomassa kaakakota ja Jore pääsi jäähdyttelylenkille. Kallin rinteitä, kahden lapsen ja vaunujen kanssa kivutessa saa pohjetreeniä, jos oma treeni kentällä jäi vähäiseksi ja koirista oli kiva juoksennella taas vähän vieraammissa maastoissa.

Mutta pikkutiet ja polut sekä parkkialueet olivat kyllä jäisiä ja liukkaita, onneksi autotiet sentään sulat. Meillä Jore ei pysty metriä kävelemään jäällä, se liukastelee aivan koko ajan, joten kuljimme vaunujen kanssa nurmikoilla tai metsänreunaa, jos tienreunaa ei ollut tarpeeksi tarjolla. Monta syytä, miksi Joresta ei taida koskaan tulla agilitykoiraa...

Ensi viikolla olisi Torniossa EV-kisat. Sinne on kyllä ihan pakkopakkopakko päästä Lisan kanssa!!

Kontaktit!

Otettiin tänään kurakelikontakteja :) Parempi sekin kuin pakkasella... Lisa ei tunnetusti hihku riemusta vesikelillä, mutta ihan reippaasti se teki ja tiheään tarjosi oikeaa asentoa.

Otin tällä kertaa naksulla ja johan alkoi selkeästi koiralle valkenemaan mitä siltä haluan! Nyt se alkoi siis ihan itsenäisesti, joskin täysin ilman hoppua hakemaan alastuloa alas asti, vaikka itse seisoin sinnillä metrin taka-alalla liikahtamattakaan. Tuo liikkumattomuus alkanee olla Lisalle jo vinkki siitä että "pieleen menee - keksi jotain muuta!" Joten kun namia, naksua tai kehua ei herunut, se lopulta aina haki oikean asennon puomin päässä ja vielä katse kiinnittyneenä namikuppiin. Namikuppiin alkaa olla tosin jo sen verran ehdollistunut, että jos sitä ei ole, niin vapautuskäsky ei toimi kovin tehokkaasti. Tai miksi se toimisikaan. No, jossain vaiheessa voinee alkaa häivyttämään etupalkkaa hypyn, putken tms. taakse.

Minusta Lisalla on jo aika hyvin hallussa oikea asento, joten otettiinkin tänään jo seuraavaa vaihetta, eli lähetystä kontaktille puomin sivusta, siten että koira etenee itse 2on2offiin. Ja tuossa tosiaan Lisa ensin monesti vain eteni pikkumatkan, ihan vauhdikkaastikin, mutta kun se huomasi, että jäin taakse niin se alkoi epäröimään ja jopa palasi takaisin päin. Mutta kun pysyin hiljaa takana, se asettui lopulta oikeaan asentoon, johon palkkasin koiran toiselle (ei ohjaajan puoleiselle) puolelle eteen. Palkkasin siitä, että sain kulkea kauaskin taakse niin että koira pysyi koko ajan oikeassa asennossa ja ohijuoksu harhautuksista, hämäyspalkkausta maahan tai namin / lelun nakkomista, tai vaihtoehtoisesti vain nopea vapautus kun koira katsoo etupalkkaa. Pikkuisen sipisin jo muutakin kuin itse vapautuskäskyä ja kehuakin kestää tietyllä äänen sävyllä ilman että koira irtoaa kupille, kunnes lopulta sillä oikealla käskyllä lupa lähteä.

Mutta että oli sellainen intoa luova treeni ja tästä on taas hyvä jatkaa. Jos tulee takapakkia niin tulee, siten palataan taas askel taaksepäin vähäksi aikaa. Se on kumma kun sitä muutenkin pitää aina mennä kiirehtimään asioissa joissa ei nimenomaan saisi. Ne on monesti niitä aikavievimpiä ja tylsimpiä treenejä tietenkin, mutta sitäkin tärkeämpiä. Ei kaikki voi kai agilityssakaan aina olla hurjan hauskaa, tärkeintä olisi kuitenkin, että koira ajattelee niin. :)

Tulevaa varten

Olen tehnyt kyselyjä vähän suuntaan ja toiseen ja yksi niistä koskee jopa pennun tuloa taloon. Keväällähän vielä suunnittelin Foxyn pennuttamista joko tälle syksylle tai viimeistään ensi keväälle, mutta uros jota silloin kysyin ei ollutkaan loppujen lopuksi käytettävissä joten haaveet Foxyn pennusta jäivät ikuisuuksiksi.

Pentu ei ole vielä aivan ajankohtainen, keväämmällä vasta ja muutenkin tilanne vielä hyvin epävarma kaikilta osin. Suunnitelma B:tä on kuitenkin viritteillä, kuten myös C:tä. Mutta katsellaan ja kuulostellaan - toivotaan parasta! Sijoitustakin olen jo miettinyt, jos itsellä täyttyisikin kiintiö.

Pentua olen nyt uskaltanut ajatella, kun Ossi onkin niin rauhallinen ja "pehmeä", näin koiratermeillä, Ilseen verrattuna ja Ilsellä taas alkaa nyt iän myötä sujumaan koirien kanssa olo muutenkin hyvin. Pentukin tulisi meille aikaisintaan keväällä ja puoli vuotta pikkulapsen elämässä tekee jo paljon käyttäytymisen ja ymmärtämisen suhteen. Ja eihän tässä muutenkaan ole hätä eikä mikään, kun koiria on vain kaksi! Tosin meille ei varmaan kolmea enempää koskaan tulekaan kuin väliaikaisesti.

Toisaalta olen kyllä nauttinut kahden koiran kanssa elämisestä, on vain eri helppoa jotenkin. Ehkä tässä suurin tekijä on ollut se, että Joren kanssa lenkkeily oli aika haastavaa, nyt jo paljon helpompaa, ehkä myös siksi, että se yksi ryhmässä innostunut hihnaräyhä on jäänyt seurasta pois. Muut koirat Jore ohittaa hihnassa vetäen kyllä, mutta hiljaa - jos toinen osapuolikin osaa olla hiljaa. Lisa vain vahvistaa hiljaa oloa, se osaa olla niin sivistyneesti muiden koirien seurassa :) Eikä Jore kyllä hihnattomallakaan lenkillä ole karannut aikoihin. Vaikka niinpä ne porot taas on tuloillaan, mahtaa mennä pitkästi ensi vuoden puolelle sitten taas, kun iltalenkillä voi koiria irti päästää, jos sittenkään. Pitänee varautua ottamaan auto ja kulkea jonnekin vähän kauemmas juoksulenkeille. Viime talvena ainakin laidunsivat tuossa lammen läheisyydessä pitkän aikaa alkutalvesta, varmaan niin kauan kuin ruokaa riitti ja koirakos se riemastutti. Valopanta Lumivisonille on taas käyttöä. Muuten oikein hyvä hankinta, mutta olikohan se nyt tuolla -20 asteessa kun valot alkoivat vilkkumaan ja sitä kylmemmässä sammuvat.

Mutta eipä ole pakkasista tietoa täällä - vettä tulee taas ja eiliset lumet on historiaa.