Vaiheessa

Pojat kävivät molemmat kastroitavana toissaviikon keskiviikkona. Leikkaus meni hyvin ja toipuivat hyvin - mitä nyt Jore ehti loppusuoralla repimään tikkejään irti, auts... Poistin ne sitten pari päivää etuajassa, mutta haavat tuntuivat olevan hyvin ummessa, eikä tulehdusta ole näkynyt. Antibiootit kestävät huomisaamuun.

Tänään vein Joren tutustumaan erääseen perheeseen, joka muutama viikko sitten kävi tutustumassa meillä. Kaikki meni silloin hyvin, eikä Joressakaan ollut merkkejä sen tyypillisestä käytöksestä. Vaikka se ei ole normaalisti pahemmin pitänyt vieraiden rapsutuksista, ja saattaapa muristakin varsinkin miehille, niin sen mielestä tämä perhe oli aivan sopiva ja Jore antoi rapsutella ja käsitelläkin itseään hyvin. Siksi uskalsinkin ruveta pohdiskelemaan tosissaan koeaikaa leikkauksen jälkeen. Ja se päivä koitti nyt.

Jore tuntui olevan oikein tyytyväinen edelleen. Perheessä ei ole pieniä lapsia eikä muita koiria kenestä pitäisi murehtia. Siellä kahvitellessa ja istuskellessa huomasin, miten rauhallista kodissa voi olla, miten Jore kirkassilmäisenä ja rauhallisena oleskeli ja tutkiskeli paikkoja, ei tarvinnut murista kellekään, olla epävarma paikastaan tai vahtia mitään tai ketään. Kaikki tuntui olevan jees. Ei meillä ole ikinä rauhallista. Meidän koirien täytyy osata itse etsiä rauha itsestään. Itse hakea se rauhallinen paikka, joita kyllä on olemassa paljonkin, jos sellaisen haluaa löytää, mutta tuossa Manu nytkin pötköttelee television edessä kun lapset kovaäänisesti pelaavat pleikkaria.. Lisa nukkuu kiepillä sohvatyynyjen päällä kuten aina. Vähät välittävät.

Kotiin sain tulla ihan haukuttomaan taloon. Vain kaksi hännän heiluttajaa oli vastassa. Joren kanssa Manukin yltyi haukkumaan. Esan kanssa kotona kahdestaan ollessaan, Jore oli ihan rauhallinen. Kun ei ole lapsia, eikä muita koiria...

--

Tästä perheestä ollaan siis nyt etsimässä kotia kolmannelle koiralle. Tokipa sitä on miettinyt syitä ja seurauksia, omia huonoja päätöksiä ja virheitä, ja tulevaisuuttani koiranomistajana... Jossain kohtaa tein aina väärin?

2010 meiltä lähti Rommi, joka sekin stressasi muista koirista ja lapsista, löysi rauhallisen rutiinirikkaan kodin muualta ja on viihtynyt siellä valtavan hyvin.

Viime vuonna luovuimme Igsysta, kun en enää halunnut eristää niitä loputtomiin Lisan kanssa ja pelkäsin aina seuraavaa mahdollista yhteenottoa. En saanut niitä toimimaan yhdessä. Vuotta aiemmin meidän laumaan oli tullut Manu ja senkin päätöksen etiikkaa ja toimivuutta olen monesti kyseenalaistanut... Igsy lähti meiltä kuitenkin aktiiviseen kotiin tähän ihan lähelle kaverin luokse. Näen sitä usein ja se voi hyvin, se on iloinen siellä ja rakas perheenjäsen.

Ja saman tilanteen vuoksi meiltä on nyt lähdössä toinen uros pois, Jore ja Manu ovat nyt asuneet meillä yhdessä melkein kaksi vuotta. Jorea olen kyllä liki aina miettinyt olisiko sen parempi olla jossain muualla, mutta sellainen joku naru on pitänyt sitä aina kiinni minussa... En ole halunnut luopua. En ole uskaltanut. En ole osannut sanoa edes, olisiko se oikea ratkaisu. Nyt sitten vahinkotappelut lopulta saivat minut päätymään kodin etsintään. Tiedostin, että Manu varmasti löytäisi kodin todennäköisemmin ja koska kyse ei loppujen lopuksi ollut minusta eikä koirien henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan pelkistä koirakemioista, koetin etsiä kodin - mahdollisimman hyvän - jommalle kummalle.

Vaikka tiesinkin, että meidän koti ei ole Jorelle sopivin mahdollinen, vaikka tiesin, että Manulla oli meillä hyvä olla ja tuntui että niiden molempien paikka oli minun kanssani, päätin antaa molemmille mahdollisuuden löytää uuden kodin. Ja ensinnä hyvän, uuden kodin löytävä lähtisi ja toinen jäisi meille. Sitten vain pärjättäisiin, jos kotiin jäisikin Jore. Helpompaa se olisi joka tapauksessa, jos ja kun kotona ei ole kuitenkaan toista urosta. Lisan kanssa Jore niinkin tulee toimeen, vaikka murinoita tulee joskus Lisankin kanssa. Pienet lapset ja lasten vieraat ovat Jorelle kuitenkin se oikeasti hankala paikka meillä ja niitä meillä vielä piisaa useamman vuoden ajan.

Toivon siis kovasti että kaikki menee oikein päin, joskus, joku päivä. Minusta tuntuu silti, vaikka joka kerta tämä on ollut yhtä kamalaa, että jokaisen meiltä muuttaneen kohdalla olen tehnyt oikean ratkaisun ja kaikki osapuolet ovat siitä hyötyneet... Toivottavasti niin kävisin nytkin! Terveisiä Jorelle!

--

Manua kysyttiin myös monesta upeasta paikasta, joskin kaikki oikeasti potentiaaliset kyselyt tulivat vasta sen jälkeen, kun Jorelle oltiin jo sovittu tulevasta koeajasta (ehkä siinä oli jotain johdatusta tai kohtaloa pelissä?) ja jos nyt kävisi jostain syystä niin, ettei Jore sopeutuisi, Manulle olisi siis useampikin hieno koti tiedossa. Ja hieno poikahan se onkin. Molemmat ovat minulle tärkeitä.

--

Haavemaailmassa jossain asun kahdestaan vain Joren kanssa ja se olisi minun paras ystäväni. Uskon ja toivon, että se saa sen parhaan ystävän muualta nyt.