tiistai 31. toukokuuta 2011

Makkaran paistelua

Lähikiskan pakastealtaasta haettujen jäisten grillimakkaroiden ja puolen litran limupullon voimin suunnistettiin viikonlopun päätteeksi Saaren rantamaisemaan nautiskelemaan nuotion loimusta :) Hyvin ne jäisetkin siinä ritilällä suli ja varsinkin maistui!








Joren 15 sekuntia

Joren kuvaa koetin juuri lähettää taittajalle Parson-lehteen Piteån näyttelymenestyksen johdosta ja toivottavasti onnistuinkin. Tämmöistä otoksia meidän hovikuvaaja sai aikaan. Kiitos Carina!

Ensin koetettiin kuvata vähän liikettä (kuvia oli varmaan noin 30 ja vain yksi jossa näkyy aikalailla koko liikeradan laajuus, pikkuisen vajaaksi taitaa tosin jäädä tässäkin. Vaikeaa! Vähän tässäkin vetää itseään taakse jonne jalkapallo jäi.. )
















Sitten vapaata seisontaa, tämä oli minusta edustavin otos.















Ja sitten ruusukkeiden kanssa jäykistelyä.
















Ja mammahan siellä koettaa tihrustaa aidan takaa miksi hän ei pääse mukaan jameihin?

lauantai 28. toukokuuta 2011

Kisa-aamun tuumailua

Uijui kun väsyttää...

Eihän tässä ollut herätys kuin vasta kuudelta, mutta huonot yöunet Ilsen herättyä keskellä yötä ja myöhäinen nukkumaanmenohan ne verottikin :P Kahvi tippasee ja kolmen vartin päästä istutaan autossa kohti Kemiä ja kisoja - se jos mikä piristää!! :)

Se vain, että taivaalta tulee vaan vettä, mutta sitä nyt on luvattu koko Suomeen ja puoleen Ruotsiakin, joten ei voi masentua. Se nyt vaan on näin.

Kävin eilen vielä Foxya vähän preppaamassa, sillä on kontaktit aivan huippuluokkaa, olipa este mikä tahansa (niin siis treeneissä, tänäänhän se nähdään), mutta keppejä meidän täytyy nyt alkaa treenaamaan ihan tosissaan, ne se tekee vain tietystä kulmasta oikein (suljettu, suora). Mutta etenee yksin kokonaan ja vielä seuraavankin esteen, että siitä täytyy olla tyytyväinen. Kestää myös loitota jyrkässä kulmassa, mutta nämä molemmat vaatii kannustusääntä koko keppien ajan, muuten on vaarassa jättää kesken.

Foxy korkkasi Carinan kanssa pari rataa seuran epiksissäkin, mölleissä oli niin suoraviivainen rata, että tuli hieno nolla ja hyvät kontaktit. Kisaavien rata oli aika kimurantti ja sieltä hylky ensimmäisellä kerralla ja toisella kerralla hieno pelastus, rataa tehtiin siis kahta ja muistaakseni kolmattakin kertaa niin sai fiilistellä virhekohtia. Tämä etu on jäsenten välisissä hyvin epävirallisissa epävirallisissa, heh.

Rakentelin juuri tuon vaikeimman kohdan eilen kentälle ja kyllähän se koira menee, kun itse toimii ajoissa. Mutta kyllä minäkin sen sössin varmaan kuusi kertaa ennen nolla-suoritusta, kun en väen vängälläkään halunnut mennä pidempää kautta! Kohdassa vaadittiin päällejuoksu ja vaikka olin aiemmin varma, että Foxyhan semmoiset handlaa vaikkei treenaiskaan, niin kylläpä se kerta ensimmäinen näkyi siinäkin ja nätisti se vaan sujahti niinkuin juna suoraan eteenpäin minun takaa vaikka olin juuri omalla liikkeellä olevinani vienyt sen oikealle. Jarrutus ennen edellistä estettä ei välttämättä olisi ollut huono idea, nyt sain sen kyllä käteen ajoissa, mutta koukun kera. Hmm, pitääpä muistaa.

Ja juokseminenhan ei enää tunnu mitenkään miellyttävän jännältä, mutta kyllä tuosta koirastakin huomaa, ettei sillä ole kunto vieläkään kohdillaan pentujen jälkeen! Se johtuu ihan vaan siitä, ettei me olla treenattu melkein koko talvena säännöllisesti, vaikka sitä on yritetty. Treenit on aina vaan huvenneet johonkin... Mutta tosiaan, syksyllä pyritään kovasti valmennusryhmään, saa nähdä kuinka meidän käy!!

Mutta nyt alkaa aika huveta, seuraavaksi sitten jännäämään. :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Piteån näyttelyssä

Tilan puutteen vuoksi Foxy sai matkustaa Esan kanssa takapenkillä, rauhoittui välillä ja läähätti välillä. Harmittaa äärettömästi tuon(kin) takia...

Lisa sai jäädä autoon odottamaan, kun lähdettiin Foxyn ja Joren kanssa tutkimaan näyttelyaluetta. Minua ahdisti aivan kamalasti Joren käytöksen takia. Se oli taas todella kiihtynyt ja kiihtyneisyys vain pahentaa käytösongelmia. :( Ensin moikattiin Annaa, jolle olin kyllä Joresta jo kertonutkin. Jore tervehti sitä ensin iloisesti häntä heiluen ja lopuksi koetti näpätä sormesta. Jep, jep... terveystarkastuksessa täti ei edes uskaltanut katsoa hampaita, kun Jore murisi.

Karlssonin Anne pyysi saada sitten vähän enempi käsittellä Jorea, kun kerrottiin minkälainen se on, tykkäsi tyypistä ja harmittelikin sitä, kun luonnetta oli vähän liikaa. Annella oli varmat otteet, mutta Jore ehti silti napata häntäkin sormesta. Kerron nyt tämän kaikessa kauheudessaan, sillä toivon kovasti, että päästäisiin tästä joskus yli ja ehkä joku joskus tästä opppii jotain... Anne antoi lainaan ketjullisen näyttelyhihnan, joka toimikin kivasti kehässä.

Jore kävi kehässä ensin (eri kehä kuin muilla parsoneilla ja eri tuomari siis myös, joka näin ollen arvosteli vain pennut) tuloksena ROP pentu kunniapalkinnolla, pentuja oli siis vain yksi. Tuomarina toimi Anette Bystrup ja Esan äiti esitti Joren, koska jännitin itse kamalasti sen takia, enkä varmasti olisi osanut suhtautua mitenkään mahdolliseen murinaan ja näpsimiseen. Kaijaakin Jore yritti komentaa jonkin verran, kun he treenasivat seisomista ja kulkemista ja ihan vaan olemista, mutta aikansa kehää Kaijan kanssa odotettuaan, Jore rauhoittui sen verran, että Kaija olikin jo ihan ok kaveri, onneksi. Jore kulki todella nätisti hihnassa, mutta muristeli tuomarille, joka ei kuitenkaan ottanut sitä kovin vakavasti. Tuomarin vinkulelu taisi pelastaakin paljon ja Jore totesi lopulta tuomaritädinkin ihan mielenkiintoiseksi tyypiksi. Arvostelu oli hieno ja kuului siis näin:

Maskulin, massor peppad, härlig utryck, fullt huvud, välburna öron, väldig definierat stop, prima saxbett, väl utfyllt front, härlig hals o överlinje, välvinklad, skulle önska lite högre ansatt svans, bra päls för åldern, utm. men ofärdig bak men bra för åldern.

Suomeksi jotain tällaista:

Maskuliininen, runsaasti luonnetta tms., täyteläinen pää, hyvin kannetut korvat, hyvin selkeä otsapenger, täydellinen saksipurenta, hyvin täytynyt eturinta, upea kaula ja ylälinja, hyvin kulmautunut, toivoisin korkeammalle asettunutta häntää, ikäisekseen hyvä turkki, erinomainen, mutta vielä keskeneräinen takaosa, mutta ikäisekseen hyvä.

Hännästä mainittiin varmaankin, koska Jore piti sitä hyvin alhaalla koko pöydällä olon ajan, muutoinhan Joren hännänkiinnitys ja sen kiinnitys kohta on aivan priima, siitä ei pitäisi olla sanomista. Jore toivotettiin tervetulleeksi isoon kehään päivän päätteeksi, jonne ei kuitenkaan jääty, kun omat kehät olivat oli jo puoli yhteentoista mennessä ja BIS-kehät olisivat alkaneet vasta kolmelta, Ilsekin oli tässä vaiheessa jo tosi väsynyt, Esasta puhumattakaan. En oikein osannut iloitakaan hienosta tuloksesta, kun kyseessä tuo on tuommoinen kauhea murisija ja vielä ensimmäisestä omasta pentueesta :( Noh, näyttelykesää tästä ei siis Joren osalta tule, tuskin mitään yhtäkkistä ihmeparantumista on tapahtumassa.

Luulen, että me lähdetään nyt harjoittelemaan ihan vaan sosiaalistamista, ei siis käsittelyharjoituksia, vaan että koira tottuu ihmisten ja koirien läsnäoloon ja oppii rauhoittumaan, olipa väentungos tai tilanne aivan mikä tahansa. Haittaa ei varmaan tekisi sekään, että Jorelle löytyisi se jokin oikea palkka, jonka se kokee niin ihanaksi, ettei muulla väliä. Parempi niin, että se palkka on myös jotain sosiaalistavaa, yhteistä leikkiä tms. Kotonakin vieraiden kanssa Jore on lutunen löttö ja rakastaa paijailua, silloin kun se on rauhallinen ja muut ovat rauhallisia. Se osaa nimittäin kiihtyä ja helposti.

No, tästä selvittiin ja saatiin paljon hyviä neuvoja ja harmitteluja. Foxyn vuoro koitti myöhemmin, tuloksena EH, tuomarina Per Kr Kvivesen, erittäin tarkka tuomari Norjasta ja arvostelu olikin siksi mukavaa luettavaa:

Utmärkt typ men i största laget, mycket bra huvud, korrekt bett & öron, bra hals & överlinje, välutväcklad kropp, välvinklad, rör sig lätt, lite högt på baken, tillräckligt steg, utmärkt päls, temperament ok.

Kisan voitti Karlssonin Annen Povel ja VSP narttu oli samoin Annen narttu, Povelin tyttö :D Että isot onnittelut vain siihen suuntaan. Big congrats Anne, for a successfull day in Piteå yesterday!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Piteån tiemme vie aamulla kello 6

Nyt on koirat viimisen päälle rimmailtu ja laitettu, heh. Foxy on ihan asiallisen näköinen mutta Jorella on selkä pohjavillalla ja etutassut karmaisevalla ylikasvaneella karvalla :P Mutta minkäs teet. Selvästikin todella haasteellinen trimmattava, lähinnä ajoituksen takia. Jos ottais tavoitteeksi nyt vaikka seuraavaksi Tornion kisat heinäkuun lopulla ja pistäis sen matalaksi nyt tämän jälkeen niin pitkälle kuin saa... Tai sitten ottais vaan tassut ja antais muuten rehottaa ja Tornion jälkeen sitten tavoitteeksi taas parson erkkari ja muut syksyn koitokset ja silloin nyppis huolellisesti kokonaan. Eihän se auta kuin kokeilemalla lähteä katsomaan miten nopsaa se kasvaa ja minkälaista.

Olis kyllä niin mahtava päästä erkkariin tänä vuonna, mutta kattellaan. :) Foxyn takia pelkästään ei lähdetä, mutta jos Joresta saadaan asiallisesti käyttäytyvä nuorukainen ja se ei kasva enempää, niin sitä on vaan yksinkertaisesti ihan pakko päästä näyttämään, vaikka pissihän sillä mahtaa vaan nousta päähän entistä enempi.

Mutta huomenna siis Piteåån, toivokaamme jos ei ihan kanon säätä niin että edes sateelta säästyttäisiin :) Parsoneita oli kehässä 11, plus pennuissa - eri kehässä, eri tuomarilla - esiintyvä Jore.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Nuorten treenit

Tänään oli Carinan ja Foxyn ensimmäiset nuorisotreenit. Siis nuoremman Carinan. Niillä on tavoitteena syyskuun nuorten SM ja jos jotain muuta sattuu tielle, niin sinne kanssa sitten ;) Kisaamassakin siis ovat aikeissa käydä, ilmoitin heidät juuri Kemiin skaboihin reilun viikon päähän - hauskaa!! :D

Treeneissä tänään Foxy kuunteli hyvin, aina kun Carina muisti mitä tehdä. Kerran kisasivat puomin kontaktista, Carina siis unohti antaa alastulo käskyn tai antoisen sen aivan totaalisen liian myöhässä josta hämmentyneenä Foxy loikkasi kontaktin. TSOT TSOT TSOT!!! Tätä kun ei ole tapahtunut ei ikuaikoihin! Mutta sitten kun vähän muistuteltiin mieleen miten se menikään, ei kontaktivirhettä tai sinne päinkään tullut toista kertaa. Suoraa rataa vain tekivät, mutta koiralla oli vauhtia ja se nautti. Että tästä on hyvä jatkaa kimurantimmallakin kuviolla :)

Oulun hierontareissun jälkeen Foxy on kehittänyt itselleen matkustusongelman. Se stressaa autossa. En voi ymmärtää, mistä ja miksi se on kehittänyt tuon nyt ja yhtäkkiä? Masentaa todella paljon, sillä Foxy on ollut ehdottomasti helpoin matkakumppani aina ja kaikkialla. Toivottavasti tästä päästään vielä yli, mutta toisinkin voi käydä :(

Hammasepisodi jatkuu...

Syötin Lisalle taas luut käsin eilettäin ja session päätteeksi tarkastin hampaat uudestaan. Isojen takahampaiden uomissa on edelleen tummuneita kohtia ja vähän aikaa hampaita rapsuteltuani alemmasta / likaisemmasta takahampaasta lohkesikin pala irti. Se oli jo aikaa sitten alunperin lohjennut, ihan niinkin pahasti, että ydinkin oli näkyvillä, mutta jo kuolettunut ja harmaa. Ettei ihme, jos koira ei pure kunnolla / ollenkaan toisella puolella!!

Kuskasin Lisan sitten vielä vessan pöydälle parempaan valoon ja sain sen jotenkin rauhoittumaan käsi sen suussa ja suu auki niin, että pääsin tutkimaan tuota isoa takahammasta tovin verran. Sen pinta oli aivan harmaa /ruskea ja kun rapsutin, siitä lähti iso kökkö irti. Tarkemmin tutkittuna se näytti aivan vessapaperirullan pahvin palaselta, mutta tiedä sitten, ehkä se oli juuri sitä. Alta sitten paljastui tuo samaten harmaa hampaan ydin, kuin irronneessa palasessakin oli.

Hirveää laiminlyöntiä meidän osalta, olettaa vain, että säännöllinen luiden syönti pitää hampaat kunnossa. :( En tiedä miten takahammas on päässyt lohkeamaan, kulmurista sillä on kyllä myös lohjennut aivan pieni palanen kärjestä, mutta sille tuskin mitään tarvitsee tehdä. Tämä takahammas pitää nyt sitten käyttää lääkärissä ja huhhei kun ei edes tee mieli miettiä mitä sille pitää todennäköisesti tehdä. Aika karmea kohtalo.