sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Koulutus

Hauska koulutusviikonloppu takana, enää sunnuntai-ilta edessä. Meidän treenit sattuivat molempina päivinä ihan aamulle, joten omat treenailut on tällä kertaa jo ohitse.

Xenan kanssa me käväistiin halleilemassa molempina päivinä ja täytyy sanoa, että paljon siellä taas tuli asiaa ja jotain oppikin, harmittamaan jäi vain ajanpuute, jonka takia ekana päivänä koiran kanssa sai olla radalla 10-15 minuuttia ja toisena päivänä alle 10 minuuttia. Rataantutustumiseen sen sijaan meni yli tunti molempina päivinä. Ja niin tietenkin, kun mitään ei osata, mutta olisi silti ollut hauska ehtiä koirankin kanssa harjoitella jokin kohta toimivaksikin. Mutta minäpä treenaan noita kunnolla sitten Foxyn kanssa, kun päästään taas hallille... :)

Jonkin verran saatiin videollekin, lauantailta ei vain mitään, koska en saanut Carinaa tavoitettua kameralle eikä toista kertaa radalle sitten tullutkaan, vaikka niin luulin. Mutta sunnuntailta jotain.

Mitä sitten opin, mieleen tulee ainakin tämmöistä:

- Koulutuksen perusideana siis oli karata koiralta koko ajan, näin sen ajattelin. Tämän hoksasin, kun harjoiteltiin "niistosokkaria" jossa koiraa ensin tavallaan houkutellaan ihan nokasta vetämällä hypyn yli ja sitten hilpastaankin äkkiä itse sinne esteen toiselle puolelle melkein, koiraa pakoon, että päästään taas edistämään seuraavalle esteelle.

- Tiia sanoikin, että hyvää menoa radalla on sitten, kun koko radan on suorittanut niin, ettei ole oikeastaan nähnyt koiraa suorittamassa yhtään estettä, vaan pitää katseen ja ajatuksen kokoajan seuraavassa esteessä - ja tältä tosiaan tuntuikin noita "karkausmenetelmiä" käyttäessä, ne aivan pakottivat ajattelemaan vain seuraavaa estetttä - tämä tosin vasta sitten, kun osasi suorittaa sen uuden ohjauskuvion oikein, siihen saakka ei kyllä pystynyt ajattelemaan yhtään mitään muuta kuin sitä itseään...

- Jaakotuksen monipuolisempaa käyttöä (en ole tähän mennessä vielä oikein hoksannut missä kaikkialla sitä on hyvä käyttää) - avuksi tiukoissa käännöksissä

- Niistosokkari, joista niisto joten kuten tuttukin, vaikkakaan ei nimeltä, tämän suorittaminen alkoi tuntumaan jo jotensakin luontevaltakin useamman harjoittelukerran jälkeen

- Saksalainen - keksin jopa aivan itse sen kohdan, mihin Tiia oli saksalaisen suunnitellutkin, vaikka Xenan kanssa siihen passasikin paremmin twisti, jos nyt muistan nimen oikein. Twisti helpottaa koiraa silloin kun se ei osaa takaa käskyä aivan täydelleen.

Xena oli toki melkoisen vauhdikas, mutta koska harjoiteltiin nimenomaan noita "karkauskuvioita" ei Xenakaan päässyt jujuttamaan minua montaa kertaa esimerkiksi karkaamalla väärälle esteelle, vaikka koira usein olikin minulta hukassa, tai siltä tuntui, kun niin harvoin näin sen suorittamassa yhtään estettä se pysyi silti kivasti mukana. Erityisesti käännöksissä ja kurveissa Xena on tosi taitava! :)

Radat pitäisi nyt sitten päästä rakentamaan uudestaan ja harjoitella noita opittuja kuvioita ihan ajan kanssa... tuskin maltan odottaa! Kun nuo Foxyn juoksut nyt saataisiin juostua...

Tässä harjoitellaan sitä saksalaista, joka lopulta onnistuu


Tässä aika pitkä pätkä rataa, jossa monenmoista kommellusta.. huomatkaa Xenan jarrut muurin jälkeen, vautsi! :)


Ja tässä loppupätkä jossa siis hutaistu niistosokkari alussa ja ja pelkkä niisto lopussa, jolla Xena tosin tiputtaa riman.

1 kommentti:

  1. Vaude! Ei kyllä uskois et olet eka kertaa xenan kanssa radalla =) Sehän sujuu tosi hienosti, xena vaan on tommonen hätähousu et jos ei ole heti osote selvillä niin alkaa haukkuun ja pyöriin. Käskyttäjä! Se on vähän semmonen et se ei suorita estettä jos ei ole ihan varma. Me ei olla ikinä tuota niistämistä tai saksalaista harjoteltukaan, sehän suju sulta niin näppärästi =) Ihan uusia termejä meikälle, oon jo vissiin ihan agilityulalla muutaman kuukauden tauon jälkeen. Mut nuo oli kyl hyviä juttuja, ja aioin kyl treenata itekin kun taas radoille pääsen! Xena nukkuu tyytyväisenä, nautti varmaan tosi paljon kun pääsi vähän pois tutuista kuvioista. Kiitoksia sulle xenan puolesta. Niin ja tuo takaakierto, joskus tosiaan pitää se vetää sieltä. Ajattelin kun katoin sun menoa että onpas hillittyä ja hallittua ohjausta, itellä joskus käy niin et jalat käy ja aivot jää narikkaan tai päinvastoin =) Kuullaan & nähellän!!

    VastaaPoista