lauantai 9. tammikuuta 2010

Pirteänä taas

Lisa on pirteä taas!! Yön se nukkui sikeästi, lämpö alkoi laskemaan puolen yön aikoihin ja juotettiin sitä pariin otteeseen yön aikana. Seuraillaan nyt vielä tietenkin, mutta kyllä tämä kovasti jo helpottaa... Tuossa se nyt pötköttelee takan edessä Foxyn kanssa ja kuuntelee kun Esa hoitelee Ilseä, että pitäisikö mennä apuun!

Meidän Foxyn astutussuunnitelmat kun eivät todellakaan menneet suunnitellusti, päätin siirtää ajankohtaa ensi kesälle. Katsotaan sitten asiaa uudemman kerran ja keskitytään vielä tämä kevät agilityyn, jee!! :)

6 kommenttia:

  1. Hienoa että Lisa toipuu! Se on niin kamala katsoa kun rakas ystävä sairastaa.

    Ihan vastasen varalle sellainen vinkki, että kannattaa soittaa tuollaisessa tapauksessa Myrkytystietokeskukseen - siellä osaavat antaa oikeat hoito-ohjeet riippuen aineesta, mitä koira on syönyt (tai käskeä kiireenvilkkaa eläinlääkärille, jos aihetta).

    Itse olen joutunut Freya-parsonin takia pariin kertaan sinne soittelemaan ja neuvonta on ollut asiallista. Viimes juurikin myös pariston takia, kun Freya oli löytänyt jostain vuotaneen pariston ja kantoi sen suussaan minulle. Mitään toimenpiteitä se ei onneksi aiheuttanut, kun ei paristoa pureksinut, mutta soitto Myrkytystietokeskukseen rauhoitti hysteerisen emännän mieltä.

    Antoisaa agility-vuotta ja onnea Foxyn pentusuunnitelmille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)

    Mietin kyllä myrkytystietokeskukseen soittamista, mutta Esa luki heidän nettisivuiltaan, etteivät ota kantaa eläintapauksissa. :/ Mutta olisihan tuo kannattanut edes koettaa, ell tuntui olevan välillä vähän hukassa asian suhteen... Mutta onneksi asiat ovat tosiaan jo parhain päin!

    VastaaPoista
  3. Hienoa lukea, että Lisa voi jo paremmin :) Kisoja ja näyttelyitä tulee aina uusia, niihin kerkiää myöhemminkin! Ja astutustakin voi aina tai ainakin useimmiten siirtää :)

    VastaaPoista
  4. Kiva, että Lisa parani! Olin jo kovasti huolestunut, minäkin.
    H oli täällä L:n kanssa päivän, kun Y oli J:kylässä kokouksessa. Auton lämmitys oli taas reistannut, saas nähdä kuinka kylmissään tulevat kotiin. Äsken lähtivät vilttien ja vällyjen kera.

    VastaaPoista
  5. Onpas teillä ollut jännitävät hetket siellä! Ihanaa, että pikkuneiti selviää. Itse taidan mennä teippaamaan samantien kaikki kaukosäätimien taustalevyt kunnolla kiinni...:)

    Elina & Lauma
    www.screamcrackers.fi

    VastaaPoista
  6. Heipsansaa Lotta ja kumppanit! terkkuja Belgiasta, kotiuduttu ollaan ja heti lukemaan uutiset Lisasta.. Huippuhienoa, että pikkuinen voi jo paremmin ja näyttelyitä tulee ja menee =)

    tsemppiä kaikille teille!!!

    Sari ja B.perhe

    VastaaPoista