keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Videot

Nyt sain ladattua kisavideotkin nettiin. Ensinnä A-rata, jolta siis hylky: puomin jälkeen kolmas este olisi ollut kepit, joka Foxyn päässä kääntyi sen omalle kielelle "putkeen!" Loppua en sitten oikein jaksannut ohjata, oli kai niin kuuma... :P



B-rata oli koukeroisempi, kuten tulikin mainittua edellisessä kirjoituksessa. Vauhtia Foxylla oli minusta jotenkin huonosti ja ehkä siksi se ohjauskin siis onnistui, heh. Saa nähdä milloin saan omaan ohjaamiseen kunnon draivia, ihan kaameaa keijumenoa se ainakin vielä on. Omissa kuvitelmissani ohjaan ihan eritavalla, en ymmärrä miten tuhansien kisa- ja treenivideoiden katsomisen jälkeenkin vielä ohjaan aivan jollain muulla tavalla kuin millä luulen ohjaavani. Maneerit on kyllä tiukassa!!



Ehdin maanantaina hukata lompakkoni saaren tutkimusretkilläni, joilla minä ja koirat läkähdyksissä vaelletaan hiekkakumpareille kasvaneita mäntykankaita pitkin ja poikin ja poiketaan mennen ja tullen lähilammella keppejä kalastelemassa. Tai minä vain poimin, koirat kalastelee. Ilse on tietenkin mukana rattaissa, suurimman osan ajasta unten mailla. No siis. Hukkasin lompakkoni ja huomasin sen eilen. Sitä sitten etsin ensin kotoa. Kerroin Kaijalle, joka lähti kysymään kaupalle, kun epäilin hukanneeni sen metsään. Etsin vielä lisää kotona, Pena lähti kankaille pyöräilemään. Soitin Esalle, se etsi autosta. Lähdin Ilsen ja Lisan kanssa käpöstelemään kun Kaija tulee vastaan ja kertoi, että nyt menemme hakemaan sen lompakon. :) Se oli siis löytynyt! Kaija oli kuullut kaupalta, että joku oli kuullut, että jonkun tuttu oli kai löytänyt lompakon. Hän oli soittanut tälle jollekin, joka kehotti käymään jonkun toisen luona jonne Kaija pyöräili, muttei siellä tiedetykään asiasta mitään vaan olikin niin, että hänen tuttunsa serkun naapuri (tai joku sen kaltainen yhteys jonnekin sinne päin) oli löytänyt rahamassini ja sinne siis vei tiemme.

Että sellainen kyläyhteisö täällä :D Itse löytäjä oli kylläkin ilmoittanut asiasta vain poliisille ja ilmeisesti ohimennen maininnut siitä naapurille, jonka ansiosta poliisia ei loppujen lopuksi siis tarvitukaan. Ja näin on lompakko takaisin omistajalla, joka kävi eilen uudella tutkimusretkellä saarella, eikä kadottanut lompakkoaan, mutta hänen koiransa rikkoi jalkansa. Se agilitykoira.

Foxylla on viilto, ilmeisesti lasin tai naulan aiheuttama, tassun pohjassa, joka on onneksi jo alkanut huimaa vauhtia paranemaan ja jota kovasti pestään ja penslataan puhdistusaineella että se tervehtyisi... tai sitten otan lainakoiran ensi viikonlopun leirille. :( Surkujen surku... Sinnikäs sissi se on, ei onnu eikä varsinkaan valita!

1 kommentti:

  1. Ohhoh olipas sulla tuuri kun lompakko löytyi! Mukavaa et on rehellisisä ihmisiä olemassa =) Mahtavaa menoa on kummallakin radalla, eka rata on vähän niinku meikällä..ei oikein jaksa.. =) Toivotaan pikaisia paranemisia Foxylle, muuten voin kyllä ottaa xenan mukaan. Soitellaan huomenna!

    VastaaPoista