Heräsin tänään aikaisin. Puhelimesta loppui yöllä akku, eikä makkarissa ole kelloa, joten nousin ylös kun siltä tuntui - ja se oli vartin yli kuusi. Sain sentään napattua kuvan usvaisesta auringonnoususta, kun valonsäteet hohtivat hopeisina puun oksien lomasta ja paljastivat kaikki kadonneet timanttini nurmikolla. Valitettavasti niitä etsiessäni en kostunut muutoin kuin sukistani. Että jos vaikka vielä vähän väsyttääkin, niin ihan kaunista katseltavaa oli. :)
Äsken tuli sellainen tunne, että täytyy käydä katsomassa joko silmät olisivat auenneet - pennuilla tietenkin. Nostin valkoisen pojan kasvot minuun päin ja siinähän se tuijottaa tillotti minua pikkusikkuroillaan! :D Niin ihana! Vielä eilen, kun tytöt kävivät meillä pikkuisen jo lulluttamassakin, silmät pysyivät tiukasti kiinni. Myös Mustilla oli toinen silmä (se musta) auki. Oih ja voih! Olipa vain herkkä hetki...
Kamera valitettavasti on autossa ja auto Esalla töissä ja Esa töissä myöhään, joten kuvia ei ole tulossa vielä vähään aikaan. Mutta voitte uskoa, että ne on herttaisia!
Marjaana ja Anne kävivät meillä eilen illalla. Toinen pennuista lähtee Annelle Tornioon, Iines-parsonin eläkepäivien riemuksi ;) No ei Iines sentään vielä aivan eläkkeellä ole, mutta riemua näistä veitikoista varmasti riittää sinne eläkepäivillekin asti. Emme ole vielä päättäneet kumpi jäisi meille ja kumpi lähtisi Annelle, eikä onneksi ole kiire! Itse olen ihan hullaantunut molempiin :P Musti on kauniin värinen ja muutoinkin oikein kivannäköinen jo nyt ja luonnettakin sillä taitaa olla ihan enemmältikin. Valkoinen poika taas - ah, tätä elämän auvoa! Niin rauhallinen ja eloonsa tyytyväinen joka hetki :) Itse tahtoisin tänne terroristiperheeseen yhden rauhoittavankin tekijän, mutta katsotaan, Esa saa päättää. Ja voihan olla (tuskin), ettei meille jäisi kumpikaan.
The boys've opened their eyes!! :) I woke up a tad bit earlier today than I'm used to, got to taking lovely photos of the misty and dewey sunrise, had my coffee and toast and then thought to check those little ones. I had a feeling - that today might be the day... And so it was. When I rose the white one level to my eyes, I, indeed, had the pleasure to take the first glimpse of those tiny black dots! The sight on their behalf though, should not develop until the next couple of days. Last night, when we had the first (and last) puppy taker visitors, it seemed like the white one would also react to the voice when talked to in a rather high voice. :)
It seems like we're keeping one and the second one will be going to Tornio to Anne's family, who already has a parsonlady Iines, with whom she builds up a very considerable opponent on the agility fields today. So yes, he will be seen in the agility fields as well. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti