keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Raakaruokinnasta

Pitkästä aikaa asiaa tästäkin :) Koirathan ovat syöneet raakaa nyt jo 2,5 vuotta. Kovasti ollaan tykätty ja tällä me jatketaankin. Pitäisi saada vielä ruokalista tehtyä tuonne jonnekin kotisivuille, tiedän kokemuksesta, että muiden ruokalistoja on niin kiva kyttäillä ja onhan se oikeus ja kohtuus, että halutessaan saisi kyttäillä meidänkin listoja. Paljon meillä on lista vaihdellut, välillä "köyhempiä" kausia, emoille ja pennuille aina nappulaa (tosin tämäkin on muuttumassa raa'aksi seuraavalla kerralla) ja koko ajan tietenkin se oma asiantuntijuus on lisääntynyt kun tätä on jaksanut harrastaa ja välillä kauhistuttaakin kun miettii miten sitä on välillä menty tuon ruoan kanssa! Mutta melkeinpä voisin väittää, että aina paremmalla mallilla kuitenkin, kuin jo oltaisiin nappulalla oltu, vaikka luotankin kyllä, että saatavilla on myös oikeasti laadukasta nappulaa, jos asiaan perehtyy ja ottaa selvää. Halvaksi/halvemmaksi se tuskin kuitenkaan tulee. Karmeita tarinoita kun on taas korviin kantautunut nappulan syöttämisen takia :(

Lauantaina sain siis haettua koirille uuden, monipuolisen satsin raakaruokaa Vauhti-Raksulta. Raksu alkaa muuten ajelemaan tämän kevään mittaan myös Tornion kautta, joten sinne sitten ensi kerralla :) Nyt oli tarkoitus hakea ruoat Kemistä, mutta olin katsonut aikataulun väärin (!) ja päädyin ajalemaan ruokasatsini perässä Rovaniemelle asti, olisi tullut liian kalliiksi vain pulittaa rahat ja odottaa seuraavaa kertaa. Mutta siinäpä tuo matka meni rattoisasti Foxyn kanssa kurvaillessa, kotonakin oltiin ennen iltaa! :)

Meillä on aika pitkälle menty marketin tarjonnalla, kun nuo ruoanhaku mahdollisuudet muualta on olleet aika heikot. Eli mahd. monipuolisesti lihaa (sika, nauta, kana, riista), kolmea/neljää eri luuta aina illalla (kana, poro, lammas joskus nauta - siinä järjestyksessä), sisäelimet vähemmällä tarjonnalla, joskus kaupan hyllyltä tarttuu mukaan sydäntä, kieltä, munuaista jne. mutta vain harvoin. Runsaammin nämä ovat sisäelimistä saaneet vain mahalaukkua ja maksaa. Kalan suhteen saisi olla enempi myös tarjontaa, mutta syövät niin heikosti! Olenkin sitten tullut siihen lopputulokseen, että parempi kypsennettykin kala (suolattoman voin kera tarjoiltuna) kuin ei kalaa ollenkaan. Lihojen lisänä säännöllisesti myös kananmunaa ja sen kuorimursketta sekä kasvista runsaasti puolet viikkoa, loppu viikko ilman. Öljyjä olen antanut vain kausiluontoisesti ja kasvissoseeseen kuuluvana, nyt harkinnut josko niitäkin päivittäiseksi ruoanlisäksi tai olen sen jo aloittanutkin. Lisukkeiksi pitäisi vielä saada aikaseksi antaa esim. mustikkaa (ja muita marjoja), jota pakkanen täynnä, samoin pähkinöitä. Nämä on toistaiseksi siis olleet vaan omasta muistamisesta kiinni! Koirat oikein herkuttelee kuivahedelmä-pähkinä-sekoituksilla, nyt joulun aikaan huomattiin ;)

Tänään annoin marketista ostettua sian ihraa, ihan ekan kerran, noille haukuille, kun pakkaset on taas alkaneet paukkua. Pikkuisen skeptisesti sitä tarjosin, ihan kokonaisina köntteinä, että saisivat hampaillekin vähän hommaa. Mutta katosipa se vaan liukkaasti! Eli oli selvästi mieleen :) Ehkäpä pakkasjaksoilla ihraa tosiaan saattaisi ihan tarjota viikon tai kahden välein.

Jonkin verran ostin raksulta valmiita miksejäkin, mutta taidan tykätä enempi sekoitella omat juttuni, esimerkiksi kasvissose jota itse teen pussitettuna pakastettavaksi, on oikein monipuolinen sisältäen toistatusinaa eri vihannesta. Valmiissa "kasvislihapötköissä" oli vain salaattia ja kaalia. Ja eipä tule tuudittauduttua liiaksi, että kaiken ne saa mitä tarttee on siinä yhdessä pötkössä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti