torstai 12. tammikuuta 2012

Rajalla

Agilityharrastuksen tielle on täällä rajalla on vähän lisätty muutamia kapuloita ja rattaiden väliin kans muutama, kun Evira julkaisi 28. päivä joulukuuta, aivan puskista, tiedotteen myyräekinokokki-rokotteista ja lemmikkien uusista matkustussäännöistä, jotka tulivat voimaan 1.1.2012 alkaen

Voin ihan rehellisesti sanoa, että koiristamme tullaan säännöllisesti 4 viikon välein rokottamaan ne, joilta passeja tullaan tarkastelemaan tilanteessa tai toisessa. Se, ettei tulli voi pitää kirjaa siitä, onko koira ollut rajantoisella puolella kuinka monta minuuttia tai tuntia, ei ole meidän ongelmamme (eikä myöskään se, ettei tullia koko 6 vuotisen rajalla asumisen aikana, ole kertaakaan niin paljon kiinnostanut koirien autossa kuljettelu, että meiltä olisi edes koskaan passeja kysytty). Kennelliitollakaan ei oikeasti ole tietoa, samaten kuin harrastuskoirieni papereissakaan, asuvatko ne Suomessa vai Ruotsissa. Monta on valtavaa porsaanreikää tässä typerääkin typerämmässä rokotussäädöksessä, en edes viitsi mainita niitä kaikkia koiria, kettuja, supeja, kissoja sun muita jotka rajan yli ja taas takaisin, kulkevat milloin huvittaa...!?

Ja miksi niin hanakasti olen tätä typerääkin typerämpää sääntöä vastaan, ei ole edes se, että joudun kulkemaan eläinlääkärissä klinikka-, toimenpide- ja rokotemaksuineen kerran kuussa, vaan se, että joka rokote on myrkky. Ja vaatia nyt, että joku eläin "myrkytetään" kuukauden välein ihan - turhan - takia, koska kaikkia ei kuitenkaan tarkkailla, on aivan perusteetonta. Eviralle pistin asiasta postia ja vastaukseksi sain saman tiedotteen jonka ylle linkitin, kovasti eivät siis asiaan ota kantaa hekään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti