I Is Gonna Miss Them So Much

Ehtiiköhän niitä tulla ikävä??

Tänään lähdetään lasten ja Igsyn kanssa mummilaan vähän etukäteen.

Esa tulee loppujen kanssa perässä vasta tiistaina.

Näiden kuvien myötä:

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!!

From The Young Rascals:

"Ai yrität sä pakata tai jotain? Ei kai me häiritä?"

And From The Old Couple:

"Uhh, teinit... Laittaisivat edes tonttumusiikit pienemmälle siellä yläkerrassa, että saa rauhassa nukkua."

Viimeiset treenit

Maanantain yök-olo kehittyi karmeaksi ja keskiviikkona kävin hakemassa antibiootit, kun syynä oloon olikin angiina :( Pukeminenkin hengästyttää ja yhtä pukemista ja riisumista tämä on ollutkin, kun välillä on hiki ja välillä niin kylmä, ettei kolme peittoakaan auta. Palelut on onneksi nyt taakse jäänyttää aikaa, kun kuume kuurin myötä laski, vaikkakin kurkkukipu kiusaa edelleen. Mutta tuleepahan koettua tämäkin! Ensimmäinen kerta kotona, kun haen itselleni antibiootit!

Joten treenailut on olleet vähissä. Maanantaina kävin tosiaan illasta puolikuntoisena vetämässä treenit ja Manun kanssa kokeiltiin pikkuisen rataa sen jälkeen. Eikä siitä tullut mitään!! Tai tuli jotain, mutta huhhu. Olo on oikeasti nyt sellainen, (mulla vaan välillä iskee epätoivo, vaikka luotan ja uskon kyllä että meidänkin aikamme koittaa :)) ettei tästä ikinä tule mitään ja Manu on aivan liian nopea ja kiihkeä ja hurja minulle. Auts. Mutta ehkä kuitenkin vain toistaiseksi. Se saattaa kenties vaatia lukuisia haastavia, psyykkisesti kivuliaita treenejä ja mahdollisesti myös vuosien treenaamista, mutta kyllä meistä vielä tulee The Pari, ainakin toisillemme :)

Tehtiin "rataa" harmailla numeroilla 1,2,12 (eli 3 putken toista päätä, että sain helpomman suorituksen 4 putkeen),4,5,6. Ja myös valkoisilla numeroilla 1-4.

Radan yhteydessä otettiin siis myös puomia, joka muutaman kerran vapautui liian aikaisin eli ilman lupaa, Manu lähti ehkä liikkeestä, koska kun varoin liikkumasta epämääräisyyksiä ja annoin pelkän käskyn, niin kaikki ok. Kesti erittäin hyvin ohijuoksun. Siinä oli sitten sellaista putkihässäkkää, josta olen jälkeenpäin tehnyt sata kertaa mielikuvaharjoitusta miten sen nyt tekisin, kun olen ajan kanssa miettinyt. Maanantaina Manu veti laajalla kaarella sekä 12 putkesta neloseen, että nelosesta 5 esteen takaakierrolle.

Koetin tietenkin filmatakin, mutta tällä kertaa akku oli tyhjentynyt kesken videon ja sain videolle vain sen verran, että Manu vilahtaa siinä pari kertaa ennen kuin asetan sen lähtöön ja ehkäpä sitten ehdin kävellä tuonne puomille saakka ja melkein kutsuakin Manua, mutta siihen se sitten loppui!! Tämä videoinnin epäonnisuus varmaan tarkoittaa sitä, että kun vihdoin joskus saan taas treenejä videoitua, me ollaankin jo ihan pro! Muahah. Toivoa saattaa! :)

Mutta takaisin rataan... Putkijarru oli täysin unohdettu käsite maanantaina. Annetaanko jooko minulle vähän armoa, kun kävin kuitenkin puolitehoilla. Koska jarruja Manun kanssa tarvitsee. Vitoselle olisi hyvinkin voinut toimia myös pakkovalssi, siis 5 esteen takaa ohjattuna, jolloin Manu ehkä paremmin hoksaisi mikä este suoritetaan seuraavaksi heti putkesta tultuaan. Pakkovalssin avulla myös Aa on vielä paremmin kenties hollilla, eikä ainakaan Aan alla olevan putken pitäisi houkuttaa yhtään, kun ohjaaja ei missään vaiheessa työnny koiran linjalle, vaan linja on suoraan Aalle.

Manu ei vielä kestä oikein sitä, että jään Aalla jälkeen, joten se jäi ennen harjannetta kuikuamaan mihin jäin ja kerran loikki alas kontaktit, kun olin niin takana. Pari kertaa oli sitten ihan hienojakin suorituksia, kun tehtiin pelkkää vitosen takaakiertoa ja Aata etenemällä itsenäisesti.

Sitten testattiin omien ryhmäläisten tekemään valkoisten numeroiden rataa tuonne putkeen asti, ja tuollaisen vapaan etenemisen ja rytmityksen oikea-aikainen käyttö onkin selkeästi enempi meidän juttu ♥ kuin edeltävä kieputtaminen. Ensimmäisen kerran Manu veti putkesta ohi, mutta toisen kerran käskytettyäni ajoissa, tuli niin hieno putkisuorituskin - eikä kertaakaan hakenut Aalle! Ohjasin siis koiran koko ajan oikealta puolelta rytmitystä hyväksi käyttäen.

(Sivuhuomiona: En todellakaan olisi ehtinyt näillä rahkeilla millekään käännölle enkä väännölle tuonne valkoisten numeroiden vitosesteelle, joten sen pohtiminen jää sitten hamaan tulevaisuuteen! Mikäli rataa olisi pitänyt suorittaa pidemmälle, putkeen ohjatessa olisi ehkä voinut kokeilla japanilaista, joka kenties olisi suonut mahdollisuuden edetä pidemmälle vitosestettä kohden?? Kukapa tietää..)

Sitten tehtiin vielä pujottelua. Olin vähän hurja ja laitoin kujan keskeltä tosi tiukaksi, niin että koira joutui jo oikeasti pujottelemaan - ihan vaan siksi, että minusta tuntuu, että Manu oikeasti haluaa tehdä sen pujotellen, se erityisesti tuntuu innostuvan, kun on mitä pujotella. Ja laitoin vain kaksi ohjuria, alkuun ja loppuun. Ja ohjasin takaa / sivusta. EHKÄ hieman liian monta uutta muuttujaa, mutta vain ehkä, koska Manu teki sen upeasti!! Pari kertaa loikki viimeisen välin kun varsinainen pujotteleminen puuttui tosiaan aina alusta ja lopusta, ja palkkakin missä lie, kun ohjasin takaa tai sivulta. Etupalkkaa kokeilen ensi kerralla - toivottavasti ei jää kyttäämään sitä.

Ja koska olin tosi reipas ja ehkä alitajuisesti jo tiesin, että tulee pitkä treenitauko, tehtiin lopuksi vielä hyppytekniikkaa, tällä kertaa harjoitteena korkeuden arviointi. Eli kolmen "vauhtiesteen" takaa okserin suoritusta. Estevälit olivat nyt oikeat, kun sen osaan ja Manu tekikin tosi hienoja suorituksia. Välillä askelsi hieman eri lailla, mutta huomasin, että kun tein lähdöstä "jännittävämmän" odotuttamalla tovin aivan liikkumatta ja äänettä, niin että paineet kenties vähän kasvaa ja sitten sähäkkä ja innokas "JESS!!" - vapautus, niin Manu meni lujempaa ja askelsi myös aivan oikein.

Otin muka eiliseltä videolle meidän jalkojen välistä pujottelua ja kylkimakuuta, mutta en kehtaa laittaa niitä tänne - laitan sitten kun se menee vähän sievemmästi :) Nyt se edelleen olettaa että joka välistä saa namin ja puree mulle käteen, murisee ja haukkuu, kun yritän useampaa toistoa peräkkäin. Ei kiva. Tätä samaa esiintyy kaikissa treeneissä satunnaisesti ja erityisesti kuumuessaan. Se jotenkin olettaa, että aina ja heti kun hän tekee jotain, niin jotain pitäisi saada, aivan kuin se huutaisi: "PALKKA TÄNNE PRKL!!" Ja käy käsiksi. Siis lelun / namin toivossa käy näpsäämässä käteen / hihaan. No ei se tietenkään oikeasti sano, eikä edes ajatteli niin, se on vain opetettu tekemään niin! :) Joten katsokaamme peiliin. Palkkausväliä pidentäessä siis...

Manun kanssa treenaaminen ei siis ole pelkkää juhlaa. Se huuhattaa helposti hajujen perään, haukkuu, murisee ja koettaa viedä lelua ilman lupaa. Se ei oikein malttaisi odottaa, joten joudun käyttämään vielä näköestettä, kun rakennan tai tutustun rataan.

Ensimmäinen CU-treeni: Aloitin nyt hallilla tekemään erästä CU (Kirja: Control Unleashed) harjoitetta, jossa koira päästetään hihnasta ja palkataan se aina sen ottaessa kontaktia jonka jälkeen välittömästi vapautetaan käskyllä (meillä: "vapaa" tai "menevain"). Tästä käytetään myös nimeä Premack-teoria. Välitön seuraus tästä "nami mulla, vapaus sulla" leikistä on se, ettei koira enää haluakaan lähteä nuuskuttelemaan ja tekemään omiaan, vaikka sillä on lupa, vaan se haluaa vain olla ohjaajan luona, koska sieltä saa namia. Ja se toimii. Joten jos koirasi nuuskuttelee ja tekee kaikkea muuta kuin sinä haluaisit, tätä saattaa ainakin kokeilla :)

CU-treeniä on myös jo treeneissä aiemminkin tekemämme rauhoittumisharjoitus, jossa hieron Manun päätä (se rakastaa sitä). Manu on oppinut, että taputtaessani sisäreisiäni, se laittaa pään minun jalkojen väliin ja jää siihen paijattavaksi. Treeneissä keskityn erityisesti hieromaan sen korvia ja poskia, koiria rauhoittaa hieronta joka on hidastempoista ja kohdistuu koiran päähän, joka on myös parasympaattisen hermoston aluetta. Kiihdyttävää hierontaa on taas ravistelut ja taputtelut keskivartalolle, jolle sijoittuu sympaattinen hermosto. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota myös treeneissä / kisoissa, mikäli koira tarvitsee erityisesti rauhoittelua tai tsemppaamista.

Vähitellen siis alkaa kirjasta löytyä juttuja, joita ollaan alettu käyttämään myös treeneissä / hallilla. Meidän hihnakävelytreenit on edelleen aika kamalaa katsottavaa. Haluaisin kyllä ajatella, että ne olisivat menneet edes rikkahippusen verran parempaan suuntaan, mutta esimerkiksi juuri maanantaina päädyin kävelemään hallia kohti takaperin, koska Manu ei silloin vetänyt, tai ei ainakaan temponut aina päättömänä hihnan päähän asti, palattuaan ensi sivulle sadasosasekunniksi temmottuaan hihnaan päähän asti juuri kaksi sekuntia sitten edellisen kerran. Ja minä ehdin ottaa ehkä askeleen tai kaksi siinä välissä. Voi huokaus.

Lisupettelin kuulumiset ja Manua kuvissa

Meidän toipilas ei ole enää toipilas, vaan ihan terve ja iloinen nassikka. Lisa siis. Se leikkii ja on iloinen pieni neiti, leikkii sekä Manun että Joren kanssa. Sillä olisi myös juoksuissa nyt se kierronvaihe, että se leikkisi, joten vähän vielä epäilen, että leikkiikö se vain vanhasta tottumuksesta vai onko se vain leikkisämpi? Aika näyttää.

Se on kovasti nälkäinen, ei nyt mitään käsittämätöntä sentään, kun meillä on aina olleet ruoka-ajat samat, aamuin illoin, niin ei se kerjää muinakaan aikoina, mutta ruoan jälkeen saattaa "unohtua" että ollaan jo syöty, varsinkin jos olen heti aamusta antanut ja eilen unohtui, että saivat kanansiivet ennen lenkitystä, niistä kun on ollut vähän aikaa taukoa - ja lenkin jälkeen olisi pitänyt selkeästi vielä saada se iltaruoka! Siihen malliin piipattiin sylissä ja sännättiin joka liikahduksesta kohti keittiötä ;) Vyötärö sillä on oikein sievä, olen väliin jopa lisännyt siihen muutaman Active -raksun poikien säkistä ja uskoisin, että jahka taas aletaan treenaamaan vuoden alusta, niin ruokaan saa laittaa myös muuta lisää.

Leikkisyyden lisäksi myös jotain muuta hauskaa näyttäis palanneen leikkauksen myötä :) Pentuna ja nuorena koirana Lisa oli tosi äänekäs, se vikisi ja ulisi ja murisi ja vinkui ja älisi ja mölisi aika paljon ja eri tilanteissa. Yksi sen hauskimmista ääntelyistä oli leikin yhteydessä tapahtuva murinaulvominen :D Olen joskus harvoin saanut sen siitä puristettua esiin, kun härnään Lisaa, mutta useimmiten se vain hermostui oikeasti ja leikki loppui siihen. Mutta nyt, kun se hoksaa että alan leikkimään, se saattaa jo siitä murinaulvoa, samoin Jorelle ja samoin jos härnään sitä, eli ärsytyksensietokynnys on selkeästi jo nyt madaltunut - tai näin tästä päättelen :) Murinaulvonta pitää myös ehdottomasti saada videolle. Tosi herttaista.

Itsellä ei ole tänään aivan voittaja olo, kurkku toispuoleisesti erittäin kipeä, lantio kipeä, ja yleisesti ottaen vaan lamaannuttaa. Särkylääke auttoi vähän ja saatoin syödä jotain, yök mikä olo.

--

Manun kanssa temputeltiin eilen, koska ei me hallille päästy. Opetin sen kiertämään jalkoja sekä kääntymään kyljelleen. Aika nopeasti se oppi, vaikka voi myös olla, että C:n kanssa näihin on tehty pohjat ja nyt vaan ollaan puoleen vuoteen oltu tekemättä.

Koeteltiin me vähän taas harjoitella oikeaa asentoakin seisottaessa, mutta mutta... tai ei mitään muttia, se antaa asetella itseään aivan älyttömän hienosti. Hieno mies se on. Pitäisi muistaa aina kuvata vasenta kylkeä, nuo värimerkit saa jotenkin näyttämään tämän oikein etuosan kovin suoraan kulmautuneelta, vaikkei se aivan sentään noin suora ole. Ja mitä tuohon ihanaan valkoiseen aineeseen tulee - se on jo poissa, vihmoo vettä ja tuulee niin vietävästi, ettei talvea taida olla taas tulossa vähän aikaan.

Tässä pää niin sievästi! Joka kuvasta voi keksiä jotain hyvää... :) Mutta ei tuota selkää aivan suoraksi saa, se vaan on. Sporttinen. Sillä myös sattuu juuri tuommoinen karvaköntsä tuohon keskelle selkää ja sitten kun on loiva lantio, niin näyttää, että koko selkä on köyry. Eikä se edes ole.

Sit alkoi ote vähän jo herpaantua.. "Joko nyt? Saako nyt? Riittääkö?"

Vertailuna kesään - on karvaa ja kulmaukset aavistuksen paremmat tältä puolelta! :) Selän päälläkin karvat ihan kivasti, ei köyryjä!

Manu on asunut meillä nyt 9 kuukautta. Harmittavasti ei se koskaan laumaan ole varsinaisesti päässyt sopeutumaan Joren vuoksi, mutta kokisin tällä hetkellä, ettei stressinmäärä ole enää sama kuin vielä kesällä, Manu tuoksuu hyvältä ja uskaltaa liikkua talossa paremmin. Ja koska meillä nartutkin asuvat erillään edelleen, niin joka tapauksessa varmasti eristettäisiin koirat pareittain, uroksista huolimatta.

Jore sen sijaan on taas alkanut lapsille murisemiset ja Manun kyttäilyt enemmässä määrin, enkä oikein tiedä mitä taas tekisin :( Miksi sen täytyy olla niin hankalaa? Olen koettanut palkata, olen koettanut vahvistaa. Olen toisaalta koettanut kieltää, rajata ja estää. Minä tiedän, että Jore voisi olla maailman onnellisin koira minun (tai Esan) kanssa jossain keskenään, tai jopa minun ja Esan, mutta yhden ihmisen koira se on kuitenkin, siltä minusta tuntuu.

Uloslähdöt ehkä aavistuksen parempia, mutta ei se nyt taas oikein lohduta :(

Arvelin vielä kokeilla CU-kirjan oppeja Manun jälkeen Joreen, jälkeen vasta siksi, että haluan ensin harjoitella helpommalla kohteella. Naksutinkoulutus vaan on niin jotenkin "Anna hyvän kiertää" -juttu ja tekee maailmasta paremman paikan, etten voi olla kuin uskomatta siihen. Sen täytyy toimia! Täytyyhän? Ja kirja on edelleen hyvä, suosittelen.

Mun Manuni Meni

Ja hyvin menikin :) Keskiviikkona mentiin ensin kolmea hyppyä (1,2,17 ja mutkaputki vikasuuntaan piirroksessa, eli niitä samaisia joita olin ehtinyt maanantaina maistella) ja sen jälkeen tehtiin ihan sitä rataa itseään esteet 4-9, pätkissä tosin, eli 4-6 ja 6-9. Hirvittelin kyllä ihan avoimesti etukäteen että saapipa nähhä, ettei tässä varmaan hyvin käy! Mutta toisin kävi! Kävi nimittäin juurikin hyvin! Kameran muistikortin huomasin tällä kertaa jääneen kotiin, juuri kun olin menossa laittamaan kameraa kuvaamaan...

4-5 vienti oli huomattavasti alkuperäiseen piirokseen verrattuna helpotettu, koira sai siis edetä loivassa kaaressa vitosen takaakiertoon. Manu teki sen hienosti, ollaanhan me takaakiertoja jo paljon harjoiteltukin, joten harvoin se ohi juoksee jos hyppyä on tarjolla. Tuo suora putkikaan ei tässä houkutellut liikaa, onnistuin kai rytmityksessä tai jossain ja Manu tuli ohjauksen mukana kutosputkeen :) 

6-9 kohdalla olin melkeinpä sataprosenttisen varma, että jos saan Manun yleensäkään ohjattua 8-putkeen renkaan sijasta, en todellakaan-todellakaan tule ehtimaan ysille takaakiertoon, mutta toisin kävi taas! Sain Manun joka kerta hienosti putkeen, sitä ei edes tarvinnut saatella 7 hypylle, oma liike vei sinne kun pari askelta otin, vaikka olinkin 2 metriä sivussa, ja koska Manulla on niin kaamea vauhti, se lensi automaattisesti reilusti 9-esteen oikealle puolelle, niin että minun tehtäväkseni olisi jäänyt vain käskyttää - hämmästyin sitä kuitenkin niin, että jäi käskyttämättä ja se onnistui vasta toisella kerralla. Rengasta tehtiin vielä lopuksi aivan erillisenä, sitä ei olla vielä paljon harjoiteltu ja nytkin Manu tuli välistä kerran.

Kyllä tässä on nyt paljon sisäistettävää ja opittavaa tämän nopean, etenevän ja estehakuisen maksikoiran kanssa. Se on kaikkea mitä agilitykoiralta voi toivoa, vaikka hieman pikkuriikkisen vain hirvittää se vauhti. Etten rikkoisi sitä :/

Huomenna herään varhain ja käyn aamulla treenailemassa pikkuisen taas.

Kivun tunnistamisesta - "Ei silloin kun se tekee vaan silloin kun se makaa"

Ehkä bloginnimeksi pitäisi vaihtaa "Kipukyttärin Mietelmät" tai "Stalk it when you walk it" tai "Parempi kytätä kuin katua". Mutta niin, kuitenkin ja siitä huolimatta.

Tuli tuossa erästä viestiketjua netissä lukiessani mieleen yksi hankala asia, jonka kanssa itsekin päivittäin painiskelen. Tämä liittyy taas sairaisiin ja kipeisiin koiriin, kuinkas muutenkaan, koko blogihan on nykyisin aivan sairas ja kipeä, toivottavasti sentään jotain valopilkkuja jossain. Mutta kun asia on sydäntä lähellä ja tärkeä, niin minkäs teet. Viimeyönä laitoin itse kipeän lonkan / ristiselän kanssa nukkumaan ja olipas tympeää, vaihdoin asentoa ja valittelin Esalle ja visioin loppuelämääni juoksu(agility)kiellossa.

Syyllistyin ennen varsinkin siihen päätelmään, ja edelleen valitettavankin usein lohdutan itseäni sillä, että kyllä se leikkii ja on iloinen, joten ei se ole varmaan kovin kipeä. Elämänilo ja kivuttomuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Se elämänilo ehkä kertoo paremminkin siitä miten koira taistelee kipua vastaan tai miten hankalana tai helppona sen tuntee.

Elämänilon ja kivuttomuuden voi kuitenkin vielä sekoittaa yhteen asiaan. Nimittäin rotuominaisuuksiin, vietteihin sekä vahvistettuun käytökseen, ja kysehän on nyt siis koiran työstä tai harrastuksista. Kun koira on syttynyt jollekin asialle tai se vain yksinkertaisesti rakastaa emäntäänsä / isäntäänsä yli kaiken ja tekisi tämän puolesta mitä vain. Silloin ei kivulla ole merkitystä, ellei se sitten ole aivan lamaannuttavaa. Puhumattakaan, että koira olisi vielä jalostettu erityisesti sietämään kipua paremmin.

Koetan siis sanoa, että koiran kipua tulisikin tulkita erityisesti silloin kun koira on täysin rauhallinen ja toimii sekä liikkuu ilman motivointia tai ärsykettä.

Ja tässä kohtaa minun pitäisi sitten käydä katsomassa sinne peiliin. Minulla on täällä yksi kroonisesti kipeä terrieri. Vilkas, innokas ja repeilevä pikkuteini. Joka siis repeilee aamupalasta, nenäliinasta, kavereista, lenkkeilystä ja leikeistä, se repeilee ihan itsekseen ja auttamatta, ei tarvitse motivoida tai tarjota ärsykkeitä. Jos se taas on oikein kipeä, se on enempi hissuksiin ja äreä, mutta nyt pitäisikin oppia tunnistamaan se sekunnin sadasosa kenties, kun se muutoin on okei, iloinen ja leikkii ja siis vaikuttaa kivuttomalta, mutta kun se sen yhden hetken verran onkin ihan rauhallinen, ilman päämäärää tai yllykettä, kun se vaan funtsii jotain koirankarvoja suussaan tai auringonlaskua, josta se ei oletettavasti saa hirveitä kiksejä.

Ja sitten katsoa mitä se tekee. Tarkoituksena olisi siis oppia tunnistamaan kipu jo ennen kuin koira varsinaisesti näyttää sitä. Ja tarttua siihen hetkeen kun koira vaan on.

                 

- Miltä se näyttää, häiritseekö sitä jokin? Säpsähteleekö se, rapsuttaa, kirputtaa, kääntelee päätä, kääntyy selälleen?

- Miltä sen silmät näyttää, onko ne iloiset, vai onko ne isot ja säikähtäneet?

- Miltä sen asento näyttää, miten se pitää jalkoja, istuuko se mielellään, vai seisooko? Pötköttääkö ja miten se pötköttää, vaihtaako asentoa?

- Venytteleekö se? (Huom, tämäkin silloin kun koiralla ei ole kiire!)

- Jos se liikkuu, miten se liikkuu? Ontuuko se? Osaanko edes aina sanoa, ontuuko koira?

- Jos se nukkuu, nukkuuko se hyvin vai liikehtiikö vai herääkö kenties helposti?

(Iso osansa tässä on myös temperamentillä ja kyvyllä rauhoittua yleensäkään. Jos vertaan Igsya tai Lisaa tai Manua Joreen esimerksiksi... Niin, tai onhan sekin mahdollisuus, että Jore vaan on tosi kipeä aina ja koko ajan. Mutta tällä hetkellä uskon, että se on sitä stressikäytöstä)

--

Toki kivun voi joskus nähdä myös leikkivällä ja iloisella koiralla, mutta - ehkäpä koira leikkii, mutta ei olekaan iloinen? Ehkä se ärähtelee, tai hermostuu herkemmästä, luovuttaa helpommin tai menee siitä mistä aita on matalin? Se kuitenkin leikkii ja tekee työtä, koska...

- Se tietää että siitä saa herkkuja / palkan

- Omistaja ilahtuu, jei!

- Se on sen geeneissä

- Se sekoaa siitä ja käy aivan kierroksilla niin, että kipu menettää merkityksen

Ja se tekee niin, vaikka se olisikin kipeä. Siksi leikitettävää koiraa, lelulla / namilla tms. liikkuvaa koiraa ei pitäisi tuomita kipeäksi tai kivuttomaksi. Sama toimii myös toisinpäin, venytykset voivat jäädä ulos lähtiessä vajaaksi, vain siksi koska ollaan lähdössä ulos. Ruoka voi jäädä syömättä, koska ympärillä on häiriötekijöitä, ja sama kaikessa muussa tekemisessä ja toiminnassa ja niiden tulkitsemisessa, koiran temperamentti ja ympäristötekijät huomioonottaen.

Jep. Alan olla aika pro tässä jo omasta mielestäni. Tai vainoharhainen. Miten sitä nyt kukin haluaa kutsua, pidättäydyn edeltävässä.

Terveyttä näkyvillä kenties

Ehkäpä jo hivenen toivoakin rinnassa tuon Igsyn suhteen :)

Se on nyt ollut n. viikon ilman kipulääkettä, iloinen ja reipas ja eilen lenkillä päästin sen vapaaksi nähdäkseni onko vaikutusta hieromisella vielä ollut - tai millään, kipulääkekuuri, lihasrelaksantti tai ne kaikki yhdessä.

Ensinnäkin tuntuisi, että se laukkaa tehokkaammin. Laukka on siis ollut "melovaa" pupulaukkaa, jolloin takaa katsottuna sen takajalat lensivät leveästi harottaen ja yhtäaikaisesti pitkälle eteen, niin että voimaa ponnistukseen tulisi enemmän - ja siis, laukkahan on ollut tällaista melkein koko ajan ihan pikku-pikku-pennusta asti - joten toista kertaa en kuittaa enää pennun hassua liikkumista sillä, että se on vain "pentumaista" kömpelyyttä, vaan epäilen pahinta. Tähänhän sitä tulee näiden sairaiden kanssa :/ Igsylla hassu liikkuminen pentuna koski nimen omaan vain nopeaa laukkaa, ei kuitenkaan kiitolaukkaa kun se veteli rallia muiden kanssa, eikä ravia, joka oli tosi sievää, tosi pitkällä, rennolla askeleella. Joten epäilyt sen suhteen jäivät, kun kaikki muu tuntui olevan kunnossa. Olenkin kyllä sitä mieltä, ettei kaunis ravi kerro vielä koiran rakenteesta paljoakaan, valikka se olisikin kyllä kätevää, se kertoo ehkä lihasjumeista, mutta se taas ei ole merkityksellistä, jos jalostusta ajatellaan. Kaunis ravi, rungon jäntevyys ja kropan käyttö (ihan vaikka vain seisoessaankin) sen sijaan yhdessä voi jo kertoa paljonkin :) Se on vähän, että miten tarkkaan sitä katsoo!

Dark Russell's I'm A Lucky Girl "Igsy" 17kk - trimmauksen tarpeessa! :)

Eilen se siis laukkasi tehokkaasti tiiviimmällä taka-askeleella ja vaikken videolle sitä ottanut, enkä siis voi sanoa, että se ei olisi ollut pupulaukkaa siltikin, jolloin tassut ponnistaisivat yhtäaikaa - se näytti silti paljon paremmalta, kuin viimeksi irti juostessaan, ja uskoisin, että se oli ihan oikeaa laukkaa :) Ehkä ensi kerralla sitten videolla. Ja nyt pitkästä aikaa ei kertaakaan menty muutamaa askelta enempää pomputtaen, kun vielä pari viikkoa sitten pomputtaminen ei ollut edes pomputtamista enää, vaan ravin kiihtyessä Igsy piti koko jalkaa koko ajan ylhäällä, kymmenienkin askelten ajan, ennen kuin hidasti tai vaihtoi laukkaan.

Joten kyllä. Sen lisäksi, että se on leikkisä ja iloinen ilman lääkkettäikin, sen liikkuminen vaikuttaa paremmalta. Jatketaan siis huoltoja :)

--

Lisa tuntuu mielestään toipuneen leikkauksesta jo aivan täysin, ainakin mitä sen touhuja katselee. Vähän sitä pitäisi varmaan vielä toppuutellakin, kun on muutaman kerran meinannut Joren kanssa yltyä olohuoneralliin. Sohville ollaan kyllä annettu hypellä jo, tikkien poistaminen toi meidän hyppyliisan välittömästi takaisin.

--

Manu oli eilen jälleen hallilla mukana ja tehtiin treenien vedon jälkeen muutama toisto pujoa. Kepeillä olikin jo melko ahdasta tällä kertaa, mutta rytmi on huikea! Olin laiska tai tavanomaiseen tapaani vaan hoppuinen, enkä laittanut kuin kaksi ohjuria, mutta ei ollut väliä niilläkään. Minulla on sellainen kutina, että Manun mielestä pujottelu on aika kivaa ja se on hyvä! :)

Sitten uskaltauduttiin radallekin.. tai siis tehtiin yksi käännös hypyllä. Sitten minimuurin takaa sama juttu ja lopulta muurin ja hypyn takaa sama juttu. Päätin tällä kertaa ottaa varman päälle ja ketjuttaa, että meneepä ainakin hyvin ja hyvin meni!

Jäähkälenkin jälkeen jäin seisomaan ennen autoon vientiä. Hihna melko lyhyelle. Odottelemaan kuhan vaan. Ei se louskuttanut, mutta koetti säntäillä vähän, läähätti, piipatti ja väykäsi vähän sitä hyljeääntä, muutaman kerran haukahti isommalla äänellä, jolle murisin - tehoaa hyvin. Istuskelikin se muutamaan otteeseen, muttei se oikein kauan malta, eikä varsinkaan hiljaa, vaan piipatus jatkuu. Lopulta se ehti istua ja olla hiljaa ehkä kaksi tai kolme sekuntia, mikä lie syy, ei se aitoa rauhoittumista tainnut olla, mutta oltiin jo 15 minuuttia taas seisty siinä, jolloin palkkasin rapsuttelemalla - ääntelyt ja läähätys loppuu välittömästi siihen kun rapsuttelen, joten treeni ainakin päättyy täydelliseen rauhaan. Ja sitten liikkeelle, tosin vain autoon tällä kertaa.

Olen tyytyväinen nyt siihenkin, ettei se louskuta, vaikka se ei saa toteuttaa itseään ja minä vain seison, joten tämä on jo edistystä viikon takaiseen, mutta toki toivon, että seuraava askel on vaikkapa vain piippausta ja kenties joskus ei sitäkään? Ei ainakaan näinkin häiriöttömässä tilassa kuin kesken lenkin. Joskus sitä jää juttelemaan kavereille, niin että koira odottaa hihnassa, ja sen verran pitäisi joka koiran kestää odottaa! Agilityhalli tai radan laita on sitten vielä asia erikseen... Kirja on edelleen kesken ja se on edelleen hyvä, melkeinpä koukuttavan hyvä! :)

Olen myös ottanut tavaksi jäähkälenkeillyttää Manun jossain muualla kuin hallin pihassa, muuten se menee pelkäksi kiskomiseksi tai hihnakävelytreeniksi, koska veto halliin päin on aivan liian kova.

Mutta on minulla luotto tähänkin projektiin, ja kun ja jos saan kirjan kikat tehoamaan Manuun, niin seuraavaksi projektiksi otan sitten Joren. Aloitan helpommasta kuitenkin...

Manun treenejä + kasvattien kuulumisia

Facebook on kuhissut kuvia ja tunnelmia Messarista ja Voittajanäyttelyistä. Oi sitä tunnelmaa - kyllä mekin vielä joskus!! :) Ehkä Manu on ensi vuonna karvoissaan tähän aikaan? Nyt lomalta tultuamme se oli nakannut kaikki karvat pois ja lisää on irronnut vielä sen jälkeenkin. Keväällä se oli muhkeimmillaan viimeksi, joten sinne me koetetaan joku näyttely sijoittaa - se vain, että taitaa joskus toukokuulla olla seuraavat lähialueen showt, ellei Tamminäyttelyyn piipahdeta, jos siltä näyttää... kohta kai sinnekin jo pitäisi ilmoittautua.

Me ollaan nyt sitten vaan treenailtu, ja onhan sekin! Viikolla käväistiin pari kertaa omalla pihalla, siitä on video, videolla siis 2+2 harjoitetta, ja Manun keinu, joka jätetään varmaan kokonaisena suorituksena muhimaan ja jatketaan nopean suorituksen vahvistamista. Lopuksi videolla vielä Aata naksuttimella tehostettuna, jotta oikea paikka vahvistuisi.

Hallilla koetin ensin toteuttaa (kun kameran akku oli latautumassa) ilmeisesti aika suureellista suunnitelmaa ratapätkästä, koska sain maksimissaan kolme perättäistä estettä toimimaan. Nyt tässä taas näkyy minun tyypillinen hoppuilu ja himo, joten annan nyt turhanpäiväisille ohjauskuvioille piupaut, ei auta kun ei osaa eikä ehdi vielä, niin täytyy tyytyä perustreeniin ;) Ja niinhän sen pitäisi oikeasti oikeasti mennäkin (muttaku!).

Ei muttia.

Joten onneksenne ratapätkästä ei ole todistusaineistoa. Pääsin kyllä palkkaamaan Manua joka välissä, namilla, ettei se semmoiseksi palkattomaksi jankkaamiseksi mennyt, mutta jotain siitä ehkä jäi Manun mielestä puuttumaan, kun lelu otettiin kuvioihin vasta hyppytekniikkaa varten.

Tällä kertaa mittasin estevälit tarkoin 180 / 27cm (joka on siis kenkäni mitta) ja jalkojen määräksi jäi siis 6,6kpl. Ja hyvä tuli, kuten videokin kertoo!! :) Nelli tulikin juuri viimeisen 50cm hypyn jälkeen ja unohdin palauttaa korkeuden takaisin 25:een. Mutta korkeus siis nousevasti 25-35-45-50.

Lopuksi kujapujoa melko ahtaalla, täysillä ohjureilla. Kotona tehtiin tosiaan pitkästä aikaa tuota 2+2 harjoitetta.



--

Nellin (Jore x Lisa) ja Emilian kanssa ollaan nyt ahkerasti treenailtu ja reilun viikon päästä jatketaan vielä varmaan pari kertaa ainakin ennen joulua. Nellistä on siis tullut oikea kettutyttö viime aikoina ja sen lisäksi että se on kunnolla syttynyt vain ketuille ja myyräjahdille, haasteensa tähän lajiin tuo se, ettei se ole riistävietistään huolimatta oikein syttynyt leluille, sekä se että se välistä tuntuu hieman hämmentyvän tällaista toimintaa jossa emäntä sohii ja kasvatti kiljuu (riemusta) :D Mutta hyvä siitä tulee, todella iloinen, aivan ihana neiti se on.

Ja niin, kamera oli mukana mutta aineiston ottaminen jäi taas!!! :(

Tikit

Lisalta lähti eilen tikit, päivää aiemmin kuin ohjeessa... Haava itse oli aivan ummessa ja terveen näköinen, mutta tikit aiheuttivat ehkä tulehduksen alkua ja osa oli jo tehnyt haavankin ihoon :( Joten ne on nyt pois ja ero eiliseen on jo valtava. Pidetään silmällä ja toivotaan, että vatsa pääsee nyt kunnolla paranemaan. Muutoin Lisa on pieni pirteä peipponen ja olisi jo ihana päästä sen kanssa kirmaamaan, ihan vaan siksi, koska se on meistä niin mukavaa! Mutta maltetaan.

Vähän olisi tehnyt mieleni tänäänkin päästä Manun kanssa pihalla reenistelemään, se nimittäin meni eilen keinun kokonaisuudessaan aivan kisanomaisesti, vautsi! :) Siis, "ilman vauhtia", ei siis radan yhteydessä - vaikka muuten vauhtia oli tietenkin, kuinkas muutenkaan. Mutta me ollaan siis treenattu keinua vain muutama hassu kerta, eikä vielä kertaakaan itsenäisenä kokonaisuutena ja nyt kun yhdistin innostuneen "Keinu!!" + "kiipee!" eli 2o2o käsky, niin ei mitään arpomisia, huippumies! :) Se on niin rohkea ja reipas pikkupaimen, että toista saa hakea! Ja Pikkupaimenhan se onkin :)

Koetin myös ottaa Igsysta ikuisuuden jälkeen seisontakuvia, mutta eihän siitä mitään yksin tullut. Pitää pyytää Ilse kaveriksi napsimaan kuvia.

Jouluhaaste osa 1/?

Hahhaa, pääsinpäs yllättämään itseni ja vastaan haasteeseen heti seuraavana päivänä kahdella etäisesti jouluisella kuvalla. Vessasta kiillotin ja tomutin (eli pesin) kynttiläastelman, sen lasiastian, pikkukivet ja joulupallot, jotka ovat olleet lasiastiassa viime vuodesta asti - vai toissa? Mutta onhan se jouluinen, ainakin kuvassa!

Tämä toinen kuva on ehkä hieman hämäävä, mutta antakaas kun selitän. Kuvassa on siis (rojuton, siisti) keittiönpöytä, ja meidän joulukukat, mureke ja murasintti, tai hyreke? Vai hyasintti? Ilse koetti muistaa kaksi aivan uutta ja erikoista sanaa (siis muratti ja hyasintti) ja päätyi joka kerta lausumaan niille uudet nimet. Ikean laput loistelee vielä kyljissä, joten sievät ruukut pitäisi vielä niitä varten jostain keksiä. Tarkkasilmäinen voi myös bongata yläkulmasta pakkausmateriaalista tehdyt pehmoenkeli, jotka nekin soitelleet ruokapöydässä torviaan jo vuoden verran, kun rehellisiä ollaan.

Enempää vanhoja joulukoristeita ei taida talosta löytyä paikoiltaan, joten seuraavan kuvauskohteen tulisi olla sitten jotain muutakin kuin pelkästään siivottu... Vaikka onhan se sekin jo jotain ja minusta kovastikin jouluista!

--

Manun treenit meni eilen vähän villisti - tajusin sen kotimatkalla. Eli vähemmälläkin häsläyksellä oltaisiin selvitty. Ei siis sen kummempaa, kuin juoksentelua irti ollessaan / nuuskuttelua hallissa, sekä se että Manu koetti näpsäillä lelua sekä minun että koutsin kädestä ilman lupaa ja niin edelleen. Joten tiukempana nyt tästä lähtien ja jos ei muuta, niin hihnassa / käskyn alla mennään sitten koko ajan paitsi tehdessä, jos meinaa alkaa tuollainen haahuttelu valtaamaan alaa. Sivuhuomautuksena tehtiin kontakteja, putken sokeaa kulmaa ja jarruttamista käskyllä (suhinaa, "Manu!", "Manu täällä!" tms), sekä pujottelua kujassa.

Tänä aamuna otettiin rauhoittumistreeniä kotona, olen tehnyt sitä siis lenkkeilyn yhteydessä jääden vain paikalleni seisomaan ja odotan, että Manu rauhoittuu. Mikäli se koettaa alkaa louskuttaa, murahdan sille vähän. Suurimman osan ajasta se vain aukoo suutaan josta kuuluu äkinää ja vinkuu ja piippaa. Ensimmäiset kerrat palkkasin (se pääsi vapaaksi) heti kun se vain rauhoittui tarpeeksi istuakseen alas sekunniksi ihan hiljaa (pelkästään tähän menee n. 10-20 minuuttia joka kerta...). Tänään ei poistuttu edes omalta pihalta vaan jäin portin taakse seisomaan Manu hihnassa, hihna lyhyellä, niin kauan, että se tarjoaa rauhoittumista. Kehuin istumisesta, mutta toivoin vielä hiljaista istumista, niin että se kestää tovin. Lopulta se enää hyvin vienosti piippasi ja katseli jonnekin kaukaisuuteen (vaikka olenkin varma, että jos olisin odottanut vielä, säntäily olisi alkanut jossain vaiheessa uudestaan), joten kehuin siitä suorituksesta ja käytiin palkinnoksi aksakentällä ottamassa muutama kerta esteitä, sitten lenkille. Arvelin, että pelkkä lenkitys joka kulkee meillä kaavaa: Manu vetää-stop-sivulle-eteenpäin-Manu vetää-stop-sivulle jne ei toimi välttämättä oikein palkkana.

Kakkosjoulukuvassa myös näkyy, että olen aamupalalla opiskellutkin! Hyvä kirja edelleen, vaikka alussa olenkin. Suosittelen! En ole päässyt kirjassa siis vielä itse harjoituksiin asti, vaan teen omia rauhoittumisharjoituksiani tällä hetkellä. Kirjan kuviotkin tulee mukaan jossain vaiheessa.

3. päivä joulua - 8 päivää toipumista takana

Lisan leikkauksesta on nyt kulunut 8 päivää. Leikkaushaava näyttää umpeutuneen jo, mutta alin tikki on hieman punerva ja eilen siinä oli myös hiven kosteutta. Antibioottikuuri sillä on edelleen (10pv). Lenkeillä Lisa jo kovastikin olisi lähdössä mukaan leikkiin, mutta en ole päästänyt. Vapaana se on saanut juosta muutaman kerran, jolloin se enimmäkseen ravaa, joskus ottaa laukka-askeliakin. Eli vähän taidan edistää toipumissuunnitelmassa.. Kaipa näissäkin tapauskohtaisesti mennään.

Igsyä olen hieronut ja havainnut seuraavaa. Selän lihakset kestävät hyvin muokkausta, koira jopa nauttii ja pyytää lisää kun iltaisin sitä hieron. Ei enää niitä kauheita läähättämis- kirputtamiskohtauksia joita se syksyllä sai, kun koetin hieroa. Muuta huomioitavan arvoista on sen oikea etujalka, jossa on havaittavissa aika voimakkaitakin jännityksiä, ja tämä on siis se ristikkäinen jalka pomputtavalle jalalle. Me kun ei olla edelleenkään eliminoitu kaikkea pomputtamista, vaan Igsy pääsee edelleen pihalle juoksemaan.. Hmm. Ehkä se vapaana juokseminen pitää rajoittaa vielä pois, ainakin toviksi, ihan kokonaan.

--

On jo joulukuun 3. päivä eikä meillä ole yhtään jouluista. Olen kovasti jouluihminen vaikken paljon leivo, siivoa, enkä varsinkaan askartele - ♥ koska joulu on sydämessä ♥ - ja lukuunottamatta joitain "synkkiä" teinivuosia, jolloin joulu tuli vasta pakettien kera tai joulua Englannissa (brussel sprouts, mince pies - oh golly..) jossa syömisen lisäksi joutui odottamaan lahjojen kanssa aamuun asti, plain mean, if you ask me! - niin koskaan ei ole joulu ollut tulematta. Mutta talo on taas kauhea sekasotku (what else is new), ei olla saatu jouluvalojakaan laitettua missään muodossa ja koska en jaksa aloittaa joulun laittamista, niin ei tunnekaan ole yhtään jouluinen. Voihan Lotta. Joka päivä kyllä aion. Päättänyt en vielä ole. Josko nyt päättäisin? Tavoitteena vaikkapa kuva jouluisesta kodista, joo niin, ihan tosi, tänne koirablogiin!? Okei, haaste vastaanotettu.

Be the Christmas You Want to Have.

Loput sunnuntailta (puomi, pujo, hyppy)

Tässäpä vielä loput treenivideot sunnuntailta.

Hyppytekniikassa otin jälleen Setpointia sekä lopuksi kasvavan sarjan, kun se kuulemansa toimii rentouttavana Manulle. Setpointissa suurin osa hypyistä menee laukka-askeleen höystämänä, enkä oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Kurssillahan Manu hyppäsi hyvin. Olisikohan sunnuntaina ollut 30cm korkeus okserilla, kun Manu teki esteen yhdellä loikalla. 50cm asti muuten (rimat ei siis kolisseet) hyvin mutta joo, se laukka-askel on siellä välissä edelleen.

(HoxPox, HuomPuom jäljestä lisätty: Tutkimusta tehtyäni tämän artikkelin pohjalta, mun jalkamitta on todennäköisesti ollut hyvin "suuntaa-antava" ja hyppyväli siis jopa 20cm liian pitkä kuin mitä koulutuksessa tehtiin! Joten aloitamma puhtaalta pohjalta ensi kerralla ja laitetaan estevälit kuntoon siiheksi.)

Ehkäpä kokeilen tässä muutaman päivän lepoa ja hierontaa ja testitään sitten miten se menee. Voi myös olla, että Manu kävi tuolloin hyppykurssilla niin kierroksilla, ja menohalut oli aivan eri luokkaa, jolloin se myös hyppäsin lujempaa ja pidemmälle. Toinen vaihtoehto on tosiaan sitten, että meidän aloittama hullu REENAUS on saanut sen jumiin. Eikä me olla edes paljon treenattu, mutta - me ollaan aloitettu treenaamaan säännöllisemmin. Ei olla edes vielä aloitettu sitä takaosan / selän lihaksiston kasvattamista, ja fyssaria siihen tarvitsenkin.

Mutta nämä on just nyt niitä juttuja, joita pitää Manussa seurata, vaikuttaako siihen joku tekeminen, meneekö huonommaksi ja voiko syy olla siellä missä sillä on ns. vikaa, eli ristiluu ja siitä johtuvat jutut, kenties. Ja jos voi, niin miten se Manuun ja sen tekemiseen mahdollisesti vaikuttaa... Siinäpä sitä sitten onkin pohdittavaa.

Kujapujottelussa tehtiin melko tiukkaakin väliä jo, lopuksi vielä löysäsin välejä enemmän, joten koira vaan "hulahtaa" läpi :)

Puomia tehtiin nyt hallilla ensimmäistä kertaa, joten vauhti oli vähän pienempi kuin kotitreeneissä, ihan hyvä, että vähän kyselee :) Jouduin aika pitkästi odottamaan, että katse laskeutuu taas palkkaan minun sijasta, turhan kauas heti tosin loittosinkin, kun olisi voinut ottaa askelta sen sijaan suoraan eteen - pelkäsin kai pikkuisen, että Manu juoksee läpi ja sitä en halua suurin surminkaan. Vauhdin kera siis huomattavasti parempi asento (2o2o), hieno mies :)

Kääntyilyä

Käytiin Manun kanssa sunnuntaiaamusta treenaamassa sitä kääntymistä. Siis lähinnä koetin itselleni tehdä selvää siitä mitä haluan, miten sen teen ja toimiiko se. Sain mielestäni Manun kääntymään kivasti, rimat oli ensin 20, sitten 30 ja lopussa 40cm. Ei se ehkä tosi sievältä näytä ja ison osan ajasta olen vielä aika hukassa... Koutsillekin totesin viimetreeneissä, ettei nyt auta muu kuin saada se kääntymistekniikka oikeasti sinne takaraivoon tilanteessa kuin tilanteessa, joten ihan vielä ei olla sillä tasolla ;) Tämän vuoksi sitten palkkauskin säröilee, kun itse epäonnistun ohjatessa, en olekaan iloinen ja antipalkkaan koiraani samalla.

Videoita otin myös pujottelusta ja puomista ja hyppytekniikasta, mutta ne oli tällä kertaa niin työläitä muokata, kun olin mennyt ottamaan videot kunnon HD:nä että ne vaan takuttelee kun koetan pyörittää niitä Movie Makerilla, joten niissä menee vielä tovi kuntoon laittaessa. Jos tälläkin videolla on jotain omituisia vinkeitä tai epämääräisiä, ylimääräisiä pätkiä, johtuu se siitä, etten ole asiaa edes nähnyt aiemmin, koska se kohta on pätkinyt. Youtube sen sijaan pienentää automaattisesti, joten te saatte vain parasta laatua...

Manu kääntyy siis, olkaa hyvät: