lauantai 13. joulukuuta 2014

Mun Manuni Meni

Ja hyvin menikin :) Keskiviikkona mentiin ensin kolmea hyppyä (1,2,17 ja mutkaputki vikasuuntaan piirroksessa, eli niitä samaisia joita olin ehtinyt maanantaina maistella) ja sen jälkeen tehtiin ihan sitä rataa itseään esteet 4-9, pätkissä tosin, eli 4-6 ja 6-9. Hirvittelin kyllä ihan avoimesti etukäteen että saapipa nähhä, ettei tässä varmaan hyvin käy! Mutta toisin kävi! Kävi nimittäin juurikin hyvin! Kameran muistikortin huomasin tällä kertaa jääneen kotiin, juuri kun olin menossa laittamaan kameraa kuvaamaan...

4-5 vienti oli huomattavasti alkuperäiseen piirokseen verrattuna helpotettu, koira sai siis edetä loivassa kaaressa vitosen takaakiertoon. Manu teki sen hienosti, ollaanhan me takaakiertoja jo paljon harjoiteltukin, joten harvoin se ohi juoksee jos hyppyä on tarjolla. Tuo suora putkikaan ei tässä houkutellut liikaa, onnistuin kai rytmityksessä tai jossain ja Manu tuli ohjauksen mukana kutosputkeen :) 

6-9 kohdalla olin melkeinpä sataprosenttisen varma, että jos saan Manun yleensäkään ohjattua 8-putkeen renkaan sijasta, en todellakaan-todellakaan tule ehtimaan ysille takaakiertoon, mutta toisin kävi taas! Sain Manun joka kerta hienosti putkeen, sitä ei edes tarvinnut saatella 7 hypylle, oma liike vei sinne kun pari askelta otin, vaikka olinkin 2 metriä sivussa, ja koska Manulla on niin kaamea vauhti, se lensi automaattisesti reilusti 9-esteen oikealle puolelle, niin että minun tehtäväkseni olisi jäänyt vain käskyttää - hämmästyin sitä kuitenkin niin, että jäi käskyttämättä ja se onnistui vasta toisella kerralla. Rengasta tehtiin vielä lopuksi aivan erillisenä, sitä ei olla vielä paljon harjoiteltu ja nytkin Manu tuli välistä kerran.


Kyllä tässä on nyt paljon sisäistettävää ja opittavaa tämän nopean, etenevän ja estehakuisen maksikoiran kanssa. Se on kaikkea mitä agilitykoiralta voi toivoa, vaikka hieman pikkuriikkisen vain hirvittää se vauhti. Etten rikkoisi sitä :/

Huomenna herään varhain ja käyn aamulla treenailemassa pikkuisen taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti