perjantai 5. joulukuuta 2014

Tikit

Lisalta lähti eilen tikit, päivää aiemmin kuin ohjeessa... Haava itse oli aivan ummessa ja terveen näköinen, mutta tikit aiheuttivat ehkä tulehduksen alkua ja osa oli jo tehnyt haavankin ihoon :( Joten ne on nyt pois ja ero eiliseen on jo valtava. Pidetään silmällä ja toivotaan, että vatsa pääsee nyt kunnolla paranemaan. Muutoin Lisa on pieni pirteä peipponen ja olisi jo ihana päästä sen kanssa kirmaamaan, ihan vaan siksi, koska se on meistä niin mukavaa! Mutta maltetaan.


Vähän olisi tehnyt mieleni tänäänkin päästä Manun kanssa pihalla reenistelemään, se nimittäin meni eilen keinun kokonaisuudessaan aivan kisanomaisesti, vautsi! :) Siis, "ilman vauhtia", ei siis radan yhteydessä - vaikka muuten vauhtia oli tietenkin, kuinkas muutenkaan. Mutta me ollaan siis treenattu keinua vain muutama hassu kerta, eikä vielä kertaakaan itsenäisenä kokonaisuutena ja nyt kun yhdistin innostuneen "Keinu!!" + "kiipee!" eli 2o2o käsky, niin ei mitään arpomisia, huippumies! :) Se on niin rohkea ja reipas pikkupaimen, että toista saa hakea! Ja Pikkupaimenhan se onkin :)

Koetin myös ottaa Igsysta ikuisuuden jälkeen seisontakuvia, mutta eihän siitä mitään yksin tullut. Pitää pyytää Ilse kaveriksi napsimaan kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti