tiistai 2. joulukuuta 2014

Loput sunnuntailta (puomi, pujo, hyppy)

Tässäpä vielä loput treenivideot sunnuntailta.

Hyppytekniikassa otin jälleen Setpointia sekä lopuksi kasvavan sarjan, kun se kuulemansa toimii rentouttavana Manulle. Setpointissa suurin osa hypyistä menee laukka-askeleen höystämänä, enkä oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Kurssillahan Manu hyppäsi hyvin. Olisikohan sunnuntaina ollut 30cm korkeus okserilla, kun Manu teki esteen yhdellä loikalla. 50cm asti muuten (rimat ei siis kolisseet) hyvin mutta joo, se laukka-askel on siellä välissä edelleen.

(HoxPox, HuomPuom jäljestä lisätty: Tutkimusta tehtyäni tämän artikkelin pohjalta, mun jalkamitta on todennäköisesti ollut hyvin "suuntaa-antava" ja hyppyväli siis jopa 20cm liian pitkä kuin mitä koulutuksessa tehtiin! Joten aloitamma puhtaalta pohjalta ensi kerralla ja laitetaan estevälit kuntoon siiheksi.)

Ehkäpä kokeilen tässä muutaman päivän lepoa ja hierontaa ja testitään sitten miten se menee. Voi myös olla, että Manu kävi tuolloin hyppykurssilla niin kierroksilla, ja menohalut oli aivan eri luokkaa, jolloin se myös hyppäsin lujempaa ja pidemmälle. Toinen vaihtoehto on tosiaan sitten, että meidän aloittama hullu REENAUS on saanut sen jumiin. Eikä me olla edes paljon treenattu, mutta - me ollaan aloitettu treenaamaan säännöllisemmin. Ei olla edes vielä aloitettu sitä takaosan / selän lihaksiston kasvattamista, ja fyssaria siihen tarvitsenkin.

Mutta nämä on just nyt niitä juttuja, joita pitää Manussa seurata, vaikuttaako siihen joku tekeminen, meneekö huonommaksi ja voiko syy olla siellä missä sillä on ns. vikaa, eli ristiluu ja siitä johtuvat jutut, kenties. Ja jos voi, niin miten se Manuun ja sen tekemiseen mahdollisesti vaikuttaa... Siinäpä sitä sitten onkin pohdittavaa.




Kujapujottelussa tehtiin melko tiukkaakin väliä jo, lopuksi vielä löysäsin välejä enemmän, joten koira vaan "hulahtaa" läpi :)




Puomia tehtiin nyt hallilla ensimmäistä kertaa, joten vauhti oli vähän pienempi kuin kotitreeneissä, ihan hyvä, että vähän kyselee :) Jouduin aika pitkästi odottamaan, että katse laskeutuu taas palkkaan minun sijasta, turhan kauas heti tosin loittosinkin, kun olisi voinut ottaa askelta sen sijaan suoraan eteen - pelkäsin kai pikkuisen, että Manu juoksee läpi ja sitä en halua suurin surminkaan. Vauhdin kera siis huomattavasti parempi asento (2o2o), hieno mies :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti