keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Rovaniemelle

Ilmoitin Lisan Rovaniemelle vajaan parin viikon päähän. Edellisistä Rovaniemen kenttäkisoista on mennyt aikaa, koska olen kisannut siellä vain Foxyn kanssa, parisen kertaa kai. Kenttä on kiva ja Ragit on tosi kiva seura, palkinnot kivat, joten mikäs kisatessa. Säätkin on aina ennen suosineet, joten miksipä ei nytkin, vaikka juuri tällä hetkellä onkin jäätävää ja sataa kamalasti vettä. Ropisee kivasti ikkunaan.

Omat kisat on tässä välissä torsai-iltana. Vielä ehtii ilmoittautua, jos joku on unohtanut. :)

Käytiin Lisan kanssa myös Kemissä viikonloppuna kisaamassa kaksi agistarttia tuloksin HYL, HYL. Eikä siinä mitään, tehtiin hyvin ja lujaa, mutta onnistuin tekemään kaksi virhettä per rata. Ei yhtään kontaktivirhettä tosin, ne meni hyvin. Olen nyt niissä sitten kuitenkin antanut löysää, menen sillä minkä Lisa osaa ja jonka siltä voin vaatia. Minussa ei taida olla tarpeeksi sisua opettaa sille kunnon 2o2o:ta. Mutta olen erittäin, erittäin tyytyväinen siihen, että halutessani ja vaatiessani saadaan kontaktit toimimaan.

Radat oli tosi kivoja, tuomarina oli Janne Karstunen - ihan uutta meille, ja monelle muullekin, sillä Janne on tuomaroinut vasta lyhyen tovin. Meille oli juuri perjantaina tullut läjä sukulaisia kylästelemään, joten jätettiin viimeinen rata starttaamatta, tarjolla olisi ollut vielä siis hyppyrata. Radat olivat melko suoraviivaisia revittelyjä, joissa välillä tarkemmin otettavia kohtia. Minä onnistuin ohjaamaan jotenkin turhan vauhdikkaasti tai huonosti ennakoiden, että Lisa itse asiassa karkaili sinne sun tänne. Kaikki virheet olivat siis Lisan etenemisestä johtuvia, jotka aiheutin omalla sijoittumisella enemmän kuin huonolla ohjauksella jolloin annoin sen edetä väärille esteille... Tai jotain.

Varmaan siinä omassa "täysillä" yrittämisessä nyt näkyy se, että vein liian lujaa ja liian pitkälle. Nyt saisi sitten pitää mielessä, että vaikka vetääkin täysillä, pitäisi muistaa tehdä se hillitysti ja koiralle loogisesti.

En tiedä onko mahdollista enää saada kasaan puuttuvia SM-nollia, mutta karsintoihin ainakin ja toki me vielä yritetään! Ollaan näillä näkymin Arcticilla minijoukkueen varakoirakkona. Mukava on edustaa omaa seuraa, mutta harmittaa tietenkin, ettei me taideta vieläkään päästä mukaan joukkueeseen. Positiivista siinä on se, että meillä on tosi kilpailukykyinen ja hyvätasoinen joukkue. Ollut jo monta vuotta.

Lisa sai tänään uusia, keltaisia vinkuja. Huomenna testimään niitä kontaktien kera! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti