sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Haukipudas 30. -31.1.10

No niin, kisat on takanapäin ja kuten ehkä voitte otsikoinnista päätella, niin ei, ei tullut nollia tällä(kään) kertaa. Mutta pari kertaa oli kyllä lähellä!! Osa videoista on vasta latautumassa, niin kerron ensin pikaisesti tulokset, päivitän myöhemmin lisää.

Ensimmäinen rata oli aika hulinaa ja olin itse todella epävarma liikkumisestani sekä koirasta. Foxyhan kyllä huomasi sen, ei irronnut kun oletin sen irtoavan, haukkui ja melkein ohitti yhden esteen (tästä ei käsittääkseen merkattu kieltoa) ja sitten oikeasti kieltäytyi hyppäämästä (Foxy harvoin kieltäytyy esteistä) ja otti sen perään hyllyn ottamalla saman hypyn väärään suuntaan. Keino oli myös lentävää sorttia.. Hyllyn jälkeen herpaannuin ja unohdin käskyttää keinulla. Muutamia tosi kivasti sujuvia kohtia siellä kuitenkin on :) (Unohtui mainita, nyt vasta kuuntelin videot äänien kanssa, tässä ekalla videolla mukana siis Lisan selostus)



Toisella radalla minusta tuntui, ettei se enää jaksanut katsella minun epävarmaa ohjaustani ja teki omat ratkaisunsa radalla joten rata meni aivan plörinäksi, eikä videoltakaan oikein voi ottaa mitään opikseen... :P Huiteluksi meni se. Tuli mieleen meidän ensimmäiset kisaradat vuosi sitten, niissä oli tuollaista samanlaista kohellusta ja epävarmuutta mukana myös ja ehkä tilannetta voisi siihen verratakin. Sekä minulla että Foxylla on kisaaminen ja harjoittelu ollut todella vähissä viimeisen reilun puolen vuoden aikana. (seli, seli)



Tänään lähdettiin reissuun Carinan kanssa kun suunnitelmat muuttuivat, sain siis jonkun taas kameran taakse ähertämään. :) Ja voi sitä ensimmäistä rataa!! Minun mielessäni se on nolla, niin kuin se olisi ollutkin, jos Foxy ei olisi liukastunut ja laskeutunut riman päälle! OIH JA VOIH! Siinä meni se ensimmäinen nousunolla :P Muuten nättiä menoa, vaikka en ehtinyt rataantutustumiseen. Kisat oli järjestetty niin väljillä aikatauluilla, että vaikka oltiin ajoissa paikalla, en ollut ajoissa kuulemassa, että rataantutustuminen pidetään aiemmin ja olin siis Foxyn kanssa lenkillä ja näinpä sitten ehdin käydä radalla vilkaisemassa kuusi ensimmäistä estettä. Mutta onneksi maksit aloittivat, joten kymmenisen suoritusta ehdin kuitenkin nähdä ennen omaa ja hyvin meni! En ehtinyt sitten jännittääkään. :) Sijoituttiin toisiksi tällä TR-radalla, harmi vain, ettei se ollut se nolla. Otin palkinnoksi muumilusikat Ilseä varten. :)



Viimeinen oli hyppyrata ja se oli aika vaikea... Kepeille vienti meni mahdottomaksi, kun pelkäsin jatkossa tulevaa putkea niin, että tein radikaalin ratkaisun viedä Foxy kepeille. Tarkoituksenani oli tehdä saksalainen niin, että jään nelosesteen ja Foxyn väliin ja vien Foxyn kepeille oikealla kädellä, mutta Foxy ei irronnut kolmosesteelle niin hyvin kuin olisin halunnut, että takaahyppy nelosellekaan ollut kovin sulava, joten kämmin, vein koiran väärällä kädellä ja jouduin tekemään todella kömpelön takaaleikkauksen (joka olisi siis saksalaisella vältetty) jolloin Foxy poistui kesken keppien ja siitä vitonen. 12 esteelle saakka nätisti, kunnes taas virhearvio ohjauskuviossa ja karkaus putken väärään päähän. Näinpä se meni sitten se, ei niin harmittanut, kun se keppivitonen oli siellä takana mutta siltikki!!! Tuota keppijuttua saksalaisella me vielä harjoitellaan :) Muutenkin minusta Henkalla oli melkoisen vaikeita keppikulmia, vaikka tuo olikin ainoa joka sössittiin. Tällä radalla myös Foxy kieltäytyi hypystä jonka näytin kiertona (vääräpää-putken jälkeen toinen hyppy), joten tuota me aletaan reenaamaan kovasti kanssa, tavoiteena siis, että Foxy irtoaa esteelle parinkin metrin päästä.



Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että kerrassaan mainiota harjoitusta oli tämä viikonloppu, sillä kepit ja kontaktit menitten oikein kauniisti (paitsi se yksi keinu..) :) Kontaktitreenit meillä tosin jatkuu entistä tarkemmin, ne on jääneet liian vähälle huomiolle tämän tauon takia.

Kahden viikon päästä sitten taas Ouluun, mutta KAS:in kisoihin sitten sillä kertaa.

2 kommenttia:

  1. Voi harmi kun nolla oli niin lähellä tällä kertaa!! Kyllä se sieltä kohta tupsahtaa =) Mukavan näkösiä ratoja, ei hirveesti turhaa pyöritystä vaan mukavia juoksuratoja!! On niin tutun näköistä tuo B-radan meno, juuri nuin xenakin monesti kaahailee menemään. Kaasu hirttää kiinni ja korvat on tukossa ;) Saa nähä koska tässä ite pääsee taas kisailee..Tsemppiä jo kasin kisoja varten!!

    VastaaPoista
  2. Pitää yleisöä välillä vähän hauskuuttaakin, ainakin Esaa oli vaan naurattanut tuo meno :D Ihmeen hyvässä kunnossa olen kisaviikonlopun jälkeen, toivottavasti Foxykin, sen ajattelin viedä tällä viikolla hierojalle.

    VastaaPoista