keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Epiksiin

Nikkalan agilityparsonit pääsee tänään epiksiin. :) Foxyn kanssa oltiin oman seuran epiksissä viime keskiviikkona ja siellä meni ihan kivasti, yksi takaa hyppy ja yksi putkeenmeno epäonnistui ja niistä taisi sitten tulla hyllyt molemmista radoista, muuten sujuvaa menoa, paitsi muutamat kaarrokset muutaman metrin liian laakeita! :P

Torstaina Carina olikin tehnyt meille takaa hyppy treeniä, että saatiin harjoitella sitä sitten oikein olan takaa ;) Foxyn kanssa jatko takaa lähetykseltä onnistui nopsemmin persjätöllä kuin valssilla. Treeneissä taidettiin käyttää persjätöstä virheellisesti nimitystä "saksalainen", vaikka se minusta edellyttää, että rata jatkuu tavallaan eteenpäin, eikä käänny tulosuuntaan. Jos kukaan nyt ymmärtää mitä tarkoitan ;)

Lisan treenit oli eilen ja tehtiin ekaa kertaa ihan oikeaa radan pätkää - siinä oli siis 12 estettä sisältäen kuusi keppi, kontaktit paitsi keinu, ja rengaskin siellä oli. Rengasta me ei osata, paitsi pallon kanssa, joten mentiin sitten pallon kanssa se erikseen joka kerta. Kepit on semmoiset kuin ne on, mutta hyvällä alulla jo.

Lisa on vielä pikkuisen huuhailija, eikä osaa hakea esteitä itse, eikä sen vielä tarvitsekaan osata. Se ei irtoa niin hyvin kuin Foxy tuossa vaiheessa, mutta se on tosi helposti motivoitavissa pallolla. Mulla oli sukkapallo tänään mukana ensimmäistä kertaa... heh ja huh. Taitaa sukkapallot jäädä jatkossa kotiin Lisan kanssa siiheksi, että esteet osataan ja aletaan oikeasti etsimään sitä vauhtia. Sillä sukkapallo todella toi vauhtia!! :P Siinä vauhdissa ei sitten oikein muut kuin putki ja hypyt (jos aina nekään) tulleet kuuleviin korviin, vaan vahdattiin vaan sitä kättä tai taskua missä saalis oli. Mutta oikein tyytyväinen olen pikku Lispettiin, siitä tulee vielä hyvä aksakoira kun mamma vaan ehtisi käydä enempi treenaamassa itsenäisesti! Mutta se korjaantuu nyt kesällä, kun saadaan oma agilitykenttä. :) Meidän uudessa pihassa on siis jo semmoinen (tosin vielä metrisen hangen alla, jostain sieltää pilkistää rengas ja vähän puomia...), ehkäpä ehdin jo mainostaa, mutta ei varmaan jää vieläkään viimeiseksi kerraksi, kun olen siitä niin täpinöissäni!!

Torkk siis järjestää tänään epikset ja me mammat aateltiin lähteä yhdessä vähän tuulettumaan, mitenkäs muutenkaan kuin agilityhommiin! Ehkä normaalisti mentäis kahville tai ostoksille, muttei me olla edes semmosista puhuttu, kun aina vaan agilitysta ja koirahommista ;) Tarkoituksena olisi Foxyn kanssa mennä kaksi rataa 1-2. rata ja 3. rata.

Harmittaa, kun on blogin päivittäminen jäänyt niin vähiin. Vaikka mitä pientä aina sattuu ja tapahtuu, mutta niistäkään ei sitten tule kirjoitettua mitään. Nyt oli tosiaan kone rikki (ja on edelleen) ja nyt uuden koneen saavuttua toiveissa on, että kun Ilsekin alkaa kehittämään omaa rytmiään että voisi alkaa päiviä suunnittelemaan niin saattaisi sitten vaikka voida jokusen minuutin uhrata näiden blogienkin päivityksen. Nyt vielä raksan alkaessa oli toiveissa laittaa sitäkin varten oma blogi, mutta saapa nähdä miten tässä ehtii...

Aurinkoista keväisen viikon jatkoa kaikille! Itselleni olen jo hommanut päänsäryn liiasta ulkoilusta ilman aurinkolaseja (jotka onneksi ovat jo hankinnassa...).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti