Kevään tuoksuja

Eilinen oli semmoinen touhuvappu, kun tehtiin ja ehdittiin koko päivä. Paitsi Esa ei ehtinyt tallille (auto-, jos jollekin on epäselvää) ja se häntä jäi vähän harmittamaan. Postaus on pitkä, joten pyrin kursivoimaan ja lihavoimaan joitain avainsanoja, ettei välttämättä tarvitse kahlata koko tekstiä läpi, jos ei jaksa.

Aamulla haravoitiin hetki pieni taas pihaa, vielä meillä on muutamia isojakin penkkoja pihassa varjopaikoilla, joten niiden haravointi vain jaksaa odotuttaa itseään. Pikkuisen aina on lumi päivän aikana ehtinyt sulaa ja joskus haravoin noita pikkurantuja kerrallaan, vaikka ihan hassun hommaa onkin. Pihalla vain on nyt niin kivaa, kun lapsi viihtyy ja äiti viihtyy ja koiratkin viihtyy, tosin meinaavat kimpassa usein tulistua vähän liikaa kun saavat olla meidän kanssa, joten useimmiten saavat lekotella (Foxy) ja kiljua ja vinkua aidan toisella puolella (Jore & Lisa) tai sitten käyvät vuorottelemassa meidän seurassa, jos osaavat käyttäytyä, keskenään ollessaanhan ei rallituta yhtään, kun pitäisi päästä vain sinne missä ihmisetkin on!

Puolen päivän aikaan sitten pakattiin Ilse ja Jore autoon ja suunnattiin kaupunkiin katsomaan vappukulkuetta, semmoista kovaäänistä, joka koostui lähinnä kaksi ja nelipyöräisistä vempeistä. Ilsellä oli hauskaa ja Jorekin osasi käyttäytyä, ainakin kun ei nähnyt koiria tai lokkeja, jotka alkoivat hivenen haukututtaa toisinaan. Ihmisten mielestä se oli lähinnä huvittava. Meistä ei niin hirmu. Siinä on niin paljon samaa kuin Rommissa, se on todella kiihkeä ja helposti syttyvä, häntä ei laskenut milliäkään koko aikana ihmisvilinässä ja pyörien pärinässä, välillä käskyt menee aivan kuuroille korville kun oikein villityttää. Autoon sitten kuitenkin asettuun hetkessä nukkumaan. Samoin kotona, ei ylimääräistä hiippailua, vaan nukkuu kun nukuttaa. Tässä on se ero, kun laumaan on totutettu alusta lähtien. Rommistakin olisi varmaan ollut laumakoiraksi jos se olisi saanut olla siinä alusta asti.

Pihalla kuten jo aiemminkin vihjaisin, Jore osaa ilmoittaa mielipiteistään vinkumalla, ei onneksi (vielä) hauku komentaakseen ja olenkin tylyttänyt sitä ja Lisaa, joka vinkuu edelleen pikkuisen myös, olematta huomioimalla niitä laisinkaan. Lisahan osasi (osaa) olla aika äänekäs myös, mutta nykyisin paljon vähemmässä määrin, joten tähän toivon, että Jorenkin kanssa vielä päästään. Jorella on kuitenkin kunnioitus ihan eri tasoista kuin Rommilla oli, jos sitä ei kiinnostanut totella, ei se myöskään sitä tehnyt.

Esan kanssa taannoin mietittiin, miten sitä suhtautuisi Rommiin, jos se olisi pieni ja sievä mutta silti yhtä rasittava? Nyt meillä on jotain sellaista, että tässäpä se nähdään ;) Tietenkin sillä erolla, että Jore sopeutuu laumaan mainiosti. Se kai sitä perhe-elämää eniten Rommin kanssa vaikeuttikin.

Jaanalta tulee silloin tällöin kuulumisia ja Rommi alkaa päästä näin kevään tullen tosissaan mökkeilyn makuun, ihania kuviakin ollaan saatu, aikamoinen karvamöhkö siellä taas alkaa olla, heh. :) Mutta kuulema arki sujuu edelleenkin muitta mutkitta mainiosti. Noita kuulumisia on aina niin hauska lukea.

Noh, mutta takaisin vappupäivään. Carina oli ystävällisesti päivän aikana vetänyt meidän koko porukalle lyhyet verijäljet lähimetsään. Olipa vain hauskaa pitkästä aikaa!! :) Lisahan on käynyt jäljellä tasan kerran, noin kaksi vuotta sitten, jolloin sen keskittyi syömään mustikoita, mutta kantoi kyllä ihanaisen kauriin jalan ylpeänä kotiin asti vaikka pikkuinen sirppana vielä tuolloin olikin. :)

Nyt Jore pääsi jäljelle ensimmäisenä, ihan ensimmäistä kertaa. En itse päässyt tapahtumaa todistamaan, kun jäätiin Ilsen kanssa autoon lämmittelemään, tuuli meinasi olla lammen rannalla aika hyytävä. Esa vei siis Joren ja se menikin ihan mallikkaasti! :) Carina sanoi, että siitä näki kuinka jälki on vielä aika tuore (muutaman tunnin vain) ja koira haki sitä aika laajalta alueelta, mutta ihan alusta loppuun se veti ja poikamaisella innokkuudella tietysti.

Lähdin sitten Lisan kanssa seuraavalle jäljelle, ilman sen suurempia odotuksia, se meillä vähiten nenäänsä metsässä käyttää. Ja ihan hyvä, ettei niitä odotuksia paljon ollutkaan. Se jäi pitkäksi aikaa tuijottamaan minua ja Carinaa että no, mitä nyt, sanokaa nyt jotain, mitä pitää tehdä, no, mitä, mitä, mitä??! Hyppi vasten, heilutti häntää ja tuijotti meitä vaikka kuinka näytettiin jälkeä oikeaan suuntaan. Jossain reilusti yli puolen välin jälkeä kuljettuamme ja koetettuamme tyrkyttää sitä Lisalle, (koko pituus ehkä 30m) maassa oli selviä veripisaroita, jotka Lisa vihdoin hoksasi ja siitä se otti sitten sen verran hajua, että lopulta löysi ihan sorkalle asti. Sen menetelmä tuntui tällä toimineella pätkällä olevan melko pikkutarkka ja varovainen, joten voisi vaikka olla, että kun saisi sen jäljelle syttymään, siitä tulisikin oiva jälkikoira.

Foxy pääsi metsään viimeisenä, sillä viimeinen jälki oli aika mutkainen. Se oli istunut Ilsen vaunuissa odottamassa meidän paluuta :D Se veti kuin juna kohti lähtöpolkua josta hajut varmaan aika voimakkaana tuli ja kun näytettiin lähtö, se alkoi itsenäisesti hakemaan jälkeä melko laajalta alalta. Nämä jäljet oli tehty tiputtamalla verta suoraan pullosta 1-1,5m välein, eikä sienellä, jolla itse olen aina tehnyt. Se haki jäljen uudestaan lähdöstä ehkä kolme kertaa kunnes pääsi etenemään pidemmälle. Jälki kääntyi melko pian jyrkästi oikealle ja sitä haettiin taas jonkin aikaa. Tämän jälkeen loppusuora olikin helpon tuntuista ja sorkka löytyi hyvin.

Carina on minulle selostanut, kuinka jälkikokeet toimivat Ruotsissa ja anlagsprov on melko helppo ja yksinkertainen läpäistä, siinä ei ole vielä paukkutestiäkään. Meillä oli syksyllä itse asiassa ihan tavoitteena päästä kokeisiinkin loppukesästä. :o Mutta katsotaan nyt, miten usein saadan jälkiä tehtyä ja treenattua, hauskaa hommaa se on kyllä.

Kotiin tultuamme vielä en malttanut olla käyttämättä tyttöjä agikentällä, kun kerran oli valmiiksi kumikengät jalassa ja koirat lämpiminä :) Otin Lisan kanssa puomin, itsenäisesti, kolme kertaa. Hui minua. Jätin sen aloitukseen, menin itse pari metriä eteen ja "kiipee" käsky, Lisa lähtee vauhdilla, menee ohi, jolloin toista "kiipee" käskyn ja se asettuu 2on-2offiin alastulokontaktille ja jää odottamaan minua. :o Kävin samaa vauhti koko ajan ja Lisan ohi, odotutin ja palkkasin runsailla kehuilla ja kävyilllä. Ja tämä sama toistui yhteensä kolme kertaa. Niin taitava Lisa!!! <3

Foxylla treeni oli vähän eri, vaikka puomia sillekin. Tennispallo piti hakea tässä välissä ja viedä Lisa sisälle kiljumasta (agilitya se kiljuu, kurkku suorana). Vein tennispallon toiseen päähän ja Foxyn toiseen. Kävelin itse vähän eteen ja "kiipee" käsky, kun Foxy menee ohi, "paikka" käsky ja pallo imuuttaa sen 2on-2offiin kuten pitääkin. Hieno koira!! :D

Meillähän on siis edelleen ollut Foxyn kanssa ongelmana, ettei se osaa itsenäisesti edetä kontaktille, vaan se jää odottamaan minua, mikäli olen sitä jäljessä. Kunnon vedättämisellä se toimii hyvin, kun juoksen reippaasti eteen ja annan käskyn sieltä, eli omalla liikkeellä vedän sen oikeaan asentoon asti. Jos jään himmailemaan, Foxy pysähtyy heti paikka-käskyn saatuaan, eikä se yleensä ole silloin siellä alhaalla. Eli olen yrittänyt keksiä keinon jolla päästä eroon tuosta käskyn tarkasta ajoittamisesta pallon avulla, joka vedättää sen oikeaan paikkaan asti, vaikka paikka-käskyn antaisi jo aiemmin. Ja hyvin on toiminut.

Asetin pallon sitten myös renkaan taakse ja se vedätti edelleen yhtä voimakkaasti ja Foxy eteni ja jäi, kunnes vapautin hyppy-käskyllä. Ja toisin päin niin, että vein sen Aalle, renkaalle ja puomille, jonka päässä pallo ja taas se jäi oikein :) Ohjausetäisyys koko ajan >5m. Ja sama sitten toisin päin, pallo Aan taakse, puomi, rengas, A, jolloin Foxy kyllä pysähtyi kontaktille ihan oikein, mutta ei osannut hakea hieman sivussa seisovaa rengasta vaan meinasi suunnistaa suoraan Aalle. Palautin sen kontaktille ja otettiin uudestaan.

Että olipa meillä niin hienot tytöt, tätä tämmöistä treeniä me tehdään Foxyn kanssa tämä kesä ja lisäksi keppikulmia - ne on ne meidän nykyiset kompastuskivet jos jotain on. Ja sitten aiemminkin mainitsemiani Aan kulmauksia.

Ihana kevät! :)