tiistai 13. joulukuuta 2011

EV-kisat illalla

Keittiö on niin kylmä, lattia varsinkin, että siellä ehtii tulla vilu aamupalaa laittaessa :P Tänä aamuna varsinkin, kun eilinen kylmyys on hiipinyt yön aikana sisälle ilmojen lauhtuessa. Tai siltä se ainakin tuntuu.

Tänä iltana lähdetään normaalien treenien sijasta treenaamaan Torkkille kisanomaista suoritusta epävirallisiin agikisoihin :) Siitä onkin kuule aikaa kun olen viimeksi ollut Torkkilla hallilla epiksissä. Ehkä joskus 2009 vuoden lopulla? No, suurinpiirtein pari vuotta sitten kuitenkin. Enkä minä muutenkaan ole kovin monesti ehtinyt siellä käydä, aikeissa kyllä on ollut :)

Foxylla on edelleen kuumumisongelmia Aalla erityisesti, joten saapi nähdä kutenka meidän käy. Varmaan huonosti, mutta ainakin huonosti menneen kohdan saa epiksissä ottaa uudestaan! Omalla hallilla se kuumuu ihan yhtä ronskisti.

Torstaina käytän tytöt (koirat) klinikalla ja tarkastutan onko silmissä vielä tulehdusta. Foxylla ainakin oireili jokin aika sitten. Lisalta myös tyhjensin eilen anaalirauhaset ja ne olivatkin kipeät, kun koira aivan uikahteli niitä käsitellessä :( Joten saa lekuri tarkistaa niidenkin tilanteen, onko tulehdusta taas.

Tonight we're going to an inofficial agility competition in Tornio with Foxy, instead of normal weekly training. We have also been planning on starting those Saturday trainings little by little, when there is plenty of time reserved for the coaching team only, so we should really take advantage of it.

Foxy is getting so "high" when training, that we really have trouble doing the A-fence right. I wonder how it's going to end up tonight...? Well, at least there's a possibility to correct it, unlike in a real competition. I feel a little anxious and excited already, so yes, we really need this practice!!

2 kommenttia:

  1. Oli kiva nähdä teitä kisoissa =) Oisit vaan ottanu sen A:n uudelleen ;) Foxy oli kyllä niin innoissaan hallilla, ihana irvistelijä!

    VastaaPoista
  2. No sinäpä sen Marjaana sanoit, miksi en ottanut sitä uudelleen??? Puomin Foxy sentään malttoi toisella radalla mennä, ettei ihan mennyt hulinoiksi, mutta eihän me olla sitä aata vielä niin ehditty treenata, että se siinä kisoissa pysähtyisi. Joten olisi tosiaan sietänyt istuttaa siihen kunnolla. Molemmilla kerroilla. Ensi kerralla sitten?? Käyn liian vähän epiksissä, ne menee liian kisamaisiksi suoritukseltaan!

    VastaaPoista