Uusi Vuosi ja Mennyt

Tuntuu vähän haikealta jättää hyvästit tälle vuodelle. Jotenkin lyön taas jotain lukkoon, eikä sitä lukkoa edes saa enää auki. Lueskelin suunnitelmiani tämän vuoden alusta, mukavia ajatuksia, ei oikeastaan tavoitteellisia, vaan sellaista kaikkea joka väistämättä toteutuu. Epävarmin taisi olla se parsonpennun hankinta ja pentuhan meille tuli. Ihanin Igs. Valitettavasti tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, ettei Igsystä tule koskaan agilitykoiraa. Taas minä höpisen ennen aikojaan, kun ei me olla tutkimuksissa oikeastaan edetty (tai yksi on varmaa, mutta se varmistuu tänne blogiin vasta myöhemmin, pahoitteluni salaperäisyydestä). Kipeä se kuitenkin on, joten tammikuussa nyt sitten se magneettikuva seuraavaksi ja nähdään jotain kenties. Jos ei nähdä, niin sitten kai vain jatketaan kivunlievitystä kuten ollaan nyt jo pitkän aikaa tehty... Niin.

On tässä ehtinyt asiaa sulatella jo ihan heti siitä asti kun oireet alunperin alkoivat, mutta ei nämä tällaiset ole koskaan mukavia sulateltavia.

--

Lisan kanssa treenattiin viime vuosi ahkerasti, varsinkin kevät, samoin myös kisattiin ahkerasti, yhteensä 46 starttia jos nyt oikein laskin. Hankittiin sitä rutiinia keväällä ja puolen vuoden treenaamisen ja hylkyilyn jälkeen alettiin vähitellen saamaan tuloksiakin kesän ja syksyn mittaan. Nyt alkanut talvi ollaankin sitten aivan puolitehoisesti treenailtu, viikkotreeneissä vain kerta viikkoon. Ja nyt on taas kelit niin kamalat ja meidän saaristotie niin surkea, että ollaan lomatkin vain lomailtu eikä treenattu yhtään, vaikka pitäisi kyllä jo päästä. Eilen mattoa pestessämme otettin puomia ja Aata tuossa omalla pihalla, ne eivät ole jäätiköityneet, vielä. Muutoin koko piha on luistinrata, samoin lenkkipolut. Kamala talvi, vaikkakin lämpö minulle sopiikin, mutta miksi tuota jäätä pitää olla kaikki paikat täynnä?

Mutta ensi vuodelle sitten...

Vähitellen olisi aikomus herätä tästä henkisestä kaamoksesta jos se on mahdollista. Ilmoittauduin juuri Lisan kanssa seuran järjestämään koulutukseen ensi sunnuntaille, ulkopuolista koulutusta sitten kuka ties milloin, aika ihanaa, jos nyt vain päästään sinne. Tuntuu, että on muutenkin aivan liian kauan pohtinut asioita vain omassa päässään, viikkotreeneissäkin ollaan saatu ihanasti uutta pontta joka kerta (kiitos C!).

Ensimmäiset kisat on tuolla helmikuulla, joten siiheksi pitäisi joko tuossa omalla pihalla ja tai hallilla treenata kuntoon kontaktivarmuutta, etenemistä erityisesti. Ja ne pujottelukulmat, oih ja voih. Niitä varten pitää kokeilla vielä jotain muuta, puolikasta ohjuria tai jotain, ne kun muutoin vain tuottaa harmaita hiuksia lisää.

Varsinaisena tavoitteena olisi kevään mittaan 1 voittonolla, jonka uskon kyllä tulevan sekä 1 tuplanolla, joka saattaa olla vähän haasteellisempaa, mutta jos saadaan sama varmuus radoille kuin kesällä, niin on sekin mahdollinen! Ja olen jo bongannut useita mukavia kisoja (ja tuomareita) joissa erityisesti voisivat tuplanollat kiiltää silmissä.

Sitten kesäkuussa mahdollisesti ensimmäisen kerran ikinä osallistumisoikeus arvokisoihin. Kenties. Ehkä. Toivottavasti.

Igsyn kanssa taas.. No Igsya halaan kovasti ja paljon. Saa se käydä hallilla ehkä vielä joskus mukana. Jos ei mene kipeäksi pelkästä mukana olosta. Se saa leikkiä kotona Joren ja Lisan kanssa (meillä on ihana lauma nyt) ja juoksennella metsässä, pusutella ihmisiä ja pissiä matolle, jos haluaa.

Mutta kuten sanottu. Aika puolitehoista tämä on, jonkinlaisesta kaamoksesta kärsin ja olen kituva. Joten saa nyt nähdä miten tästä herää, jos herää. Onneksi kevät on kuitenkin aika ihana ja tekee ihmeitä kelle vaan.

Blogiväsymystäkö

Vai liekö kaiken koiratouhun kattavaa.. Lisan kanssa ollaan käyty treeneissä kerta viikkoon, kuten näette, ei innostus riitä sen enempään, kuten treenianalysointiin tai omiin treeneihin. Treenit on kuitenkin menneet hyvin, ei ole tullut epätoivon hetkiä. Mietinkin eilen sängyssä valvoessani, että tämä saattaisi olla ihan mielenkiintoinen mielentila käydä kisaamassa, kun ei ole paloa eikä hinkua mihinkään suuntaan, sellainen paineeton tila. Kaikki on ollut jotenkin semmoista tasapaksua tekemistä, ei me täydellisesti osata ts. tehdä nollaratoja ekalla jos kolmannellakaan yrittämällä (Carinalla on aivan huippuja haastavia treenejä!), mutta olen tosi tyytyväinen jo meidän yhteiseen tekemiseen. Se mikä tosin epätoivostuttaa, on Lisan käytös - hyppiminen, mahdolliset näykkimiset ja metelöinti, jos se näkee kun joku toinen on radalla.

Hyppimiseen varsinkin haluaisin puuttua, jaa no kyllä siihen räkytykseenkin. En vain oikein tiedä miten lähteä opettelemaan siitä pois. Voisin kyllä lainata uudestaan Tommyn kirjan ja lähteä pohtimaan asiaa siltä kantilta. Mutta nyt ei ehdi. Joulu on tulossa ja kaikkea muutakin olen keksinyt tähän sivulle, en tosin edes mitään koiramaista, kauhistus!

Igsy voi niin kuin aiemmin, pitäisi taas konsultoida lääkäriä, miten asian kanssa tulisi jatkossa edetä, joten ei oikeastaan raportoitavaa siltä saralta.

Ihan hyvää tekisi koiramainen tauko, jo tässä on tullut syksy revittyä itseä suuntaan jos toiseenkin.

Ällöihku varoitus - Mutta kun se vaan on!

Eilen taas pentukursseiltiin ja voi että tuota pikkuotusta ei voi kuin rakastaa pakahtuakseen asti! Tässä on nyt pikkisen vaarana, että se on niin ihana, että palkkaan sitä tarkoittamattani myös "ei toivotusta" :) Se kun on "ei toivottomillansakin" niin ihanan toivottava!! Iiks.

Igsy on sisäistänyt äärettömän hyvin sen, että palkkaa saa kun nakottaa ja ottaa kontaktia minuun. Se siis nakottaa lähes taukoamatta häntä viuhtoen, tuijottaa minuun ja hakee ja hakee kontaktia - vaikka siis katson muualle - ja jos käännän katsetta toiseen suuntaan, se hypähtää välittömästi taas minun kasvojeni eteen ja nakottaa tuijottaen minuun. Jos en vilkaisekaan sitä Igsyn mielestä liian pitkään aikaan, saattaa siitä päästä muutamia hassuja inahduksia, ja tästä minä olen muutamankin kerran itseni yllättänyt koiraa palkkaamasta, siis katsomalla Igsyyn kun se inahtaa! Sitten kun lopulta siihen katson, se hypähtää riemusta ilmaan puoli senttiä ja häntää heiluu vielä kovempaa, jos se on edes mahdollista.

Välillä se koettaa ottaa kontaktia muihinkin koiriin joita vieressä on, mutta koska siellä on kaikki niin käsittämätömän hienosti, ei rieku eikä hauku, ei siis kavereihinkaan kontaktia ottamaan heru minkäänlaista palkkaa, joten se jatkaa taas minun tuijottamistani. :)

Mutta onpa minulle vaikea saada se sivulle suoraan. Se onnistuu kunnolla ehkä 10-20% yrityksistä, puhumatta sitten, että pitäisi seurata niin, että koira on aivan liki. Se kyllä kulkee vieressä kontaktissa, eikä välitä muista ohitustreenatessa, mutta ei niin liki kuten kuuluisi. Mutta vähänpä  me on harjoiteltukaan. Kaikkein ihaninta on se, että se selvästi rakastaa touhuta minun kanssa, niin ihana.

Muutaman kerran leikkiessä tai harjoiteltaessa sivulle tuloa se ähkäisi kevyesti ja olin tietenkin varma, että illalla ollaan taas kipeänä, mutta ei. Ei mitään muutosta normaaliin, ei eilen illalla eikä tänään, Jatkotutkimuksista ei ole vielä ollut puhetta, en ole päässyt oman lääkärin kanssa vielä juttusille, vaikka klinikalle raportoinut olenkin.

Igsyn kuulumiset

Väliaikatietoja sairastuvalta:

Igsylle annettiin kipulääkettä vain yhtenä päivänä (viime ke), mutta kun tuntui, että se menee siitä aivan sekaisin, ei jatkettu enää. Joten nyt ollaan taas oltu ihan ilman lääkitystä, ei kipuilua havaittavissa. Valitettavasti vain se ei tarkoita välttämättä sitä, etteikö koira voisi silti olla kipeä... Katsotaan tilannetta tarkemmin huomenna pentukurssin jälkeen, joka viimeksi aiheutti oireilua. Sen jälkeen taas soitto lääkärille.

Ja pentukurssi kotiläksyjä: Igsy osaa mennä sivulle namiavusteella, jee!!! Ja osaa yhden askeleen seuraamista, eli: Sivulle istuminen, nami, namiaskel, sivulle istuminen, nami.

Ja se on niin innoissaan kun saa touhuta :)