Uusi Vuosi ja Mennyt

Tuntuu vähän haikealta jättää hyvästit tälle vuodelle. Jotenkin lyön taas jotain lukkoon, eikä sitä lukkoa edes saa enää auki. Lueskelin suunnitelmiani tämän vuoden alusta, mukavia ajatuksia, ei oikeastaan tavoitteellisia, vaan sellaista kaikkea joka väistämättä toteutuu. Epävarmin taisi olla se parsonpennun hankinta ja pentuhan meille tuli. Ihanin Igs. Valitettavasti tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, ettei Igsystä tule koskaan agilitykoiraa. Taas minä höpisen ennen aikojaan, kun ei me olla tutkimuksissa oikeastaan edetty (tai yksi on varmaa, mutta se varmistuu tänne blogiin vasta myöhemmin, pahoitteluni salaperäisyydestä). Kipeä se kuitenkin on, joten tammikuussa nyt sitten se magneettikuva seuraavaksi ja nähdään jotain kenties. Jos ei nähdä, niin sitten kai vain jatketaan kivunlievitystä kuten ollaan nyt jo pitkän aikaa tehty... Niin.

On tässä ehtinyt asiaa sulatella jo ihan heti siitä asti kun oireet alunperin alkoivat, mutta ei nämä tällaiset ole koskaan mukavia sulateltavia.

--

Lisan kanssa treenattiin viime vuosi ahkerasti, varsinkin kevät, samoin myös kisattiin ahkerasti, yhteensä 46 starttia jos nyt oikein laskin. Hankittiin sitä rutiinia keväällä ja puolen vuoden treenaamisen ja hylkyilyn jälkeen alettiin vähitellen saamaan tuloksiakin kesän ja syksyn mittaan. Nyt alkanut talvi ollaankin sitten aivan puolitehoisesti treenailtu, viikkotreeneissä vain kerta viikkoon. Ja nyt on taas kelit niin kamalat ja meidän saaristotie niin surkea, että ollaan lomatkin vain lomailtu eikä treenattu yhtään, vaikka pitäisi kyllä jo päästä. Eilen mattoa pestessämme otettin puomia ja Aata tuossa omalla pihalla, ne eivät ole jäätiköityneet, vielä. Muutoin koko piha on luistinrata, samoin lenkkipolut. Kamala talvi, vaikkakin lämpö minulle sopiikin, mutta miksi tuota jäätä pitää olla kaikki paikat täynnä?

Mutta ensi vuodelle sitten...

Vähitellen olisi aikomus herätä tästä henkisestä kaamoksesta jos se on mahdollista. Ilmoittauduin juuri Lisan kanssa seuran järjestämään koulutukseen ensi sunnuntaille, ulkopuolista koulutusta sitten kuka ties milloin, aika ihanaa, jos nyt vain päästään sinne. Tuntuu, että on muutenkin aivan liian kauan pohtinut asioita vain omassa päässään, viikkotreeneissäkin ollaan saatu ihanasti uutta pontta joka kerta (kiitos C!).

Ensimmäiset kisat on tuolla helmikuulla, joten siiheksi pitäisi joko tuossa omalla pihalla ja tai hallilla treenata kuntoon kontaktivarmuutta, etenemistä erityisesti. Ja ne pujottelukulmat, oih ja voih. Niitä varten pitää kokeilla vielä jotain muuta, puolikasta ohjuria tai jotain, ne kun muutoin vain tuottaa harmaita hiuksia lisää.

Varsinaisena tavoitteena olisi kevään mittaan 1 voittonolla, jonka uskon kyllä tulevan sekä 1 tuplanolla, joka saattaa olla vähän haasteellisempaa, mutta jos saadaan sama varmuus radoille kuin kesällä, niin on sekin mahdollinen! Ja olen jo bongannut useita mukavia kisoja (ja tuomareita) joissa erityisesti voisivat tuplanollat kiiltää silmissä.

Sitten kesäkuussa mahdollisesti ensimmäisen kerran ikinä osallistumisoikeus arvokisoihin. Kenties. Ehkä. Toivottavasti.

Igsyn kanssa taas.. No Igsya halaan kovasti ja paljon. Saa se käydä hallilla ehkä vielä joskus mukana. Jos ei mene kipeäksi pelkästä mukana olosta. Se saa leikkiä kotona Joren ja Lisan kanssa (meillä on ihana lauma nyt) ja juoksennella metsässä, pusutella ihmisiä ja pissiä matolle, jos haluaa.

Mutta kuten sanottu. Aika puolitehoista tämä on, jonkinlaisesta kaamoksesta kärsin ja olen kituva. Joten saa nyt nähdä miten tästä herää, jos herää. Onneksi kevät on kuitenkin aika ihana ja tekee ihmeitä kelle vaan.