Ehkä bloginnimeksi pitäisi vaihtaa "Kipukyttärin Mietelmät" tai "Stalk it when you walk it" tai "Parempi kytätä kuin katua". Mutta niin, kuitenkin ja siitä huolimatta.
Tuli tuossa erästä viestiketjua netissä lukiessani mieleen yksi hankala asia, jonka kanssa itsekin päivittäin painiskelen. Tämä liittyy taas sairaisiin ja kipeisiin koiriin, kuinkas muutenkaan, koko blogihan on nykyisin aivan sairas ja kipeä, toivottavasti sentään jotain valopilkkuja jossain. Mutta kun asia on sydäntä lähellä ja tärkeä, niin minkäs teet. Viimeyönä laitoin itse kipeän lonkan / ristiselän kanssa nukkumaan ja olipas tympeää, vaihdoin asentoa ja valittelin Esalle ja visioin loppuelämääni juoksu(agility)kiellossa.
Syyllistyin ennen varsinkin siihen päätelmään, ja edelleen valitettavankin usein lohdutan itseäni sillä, että kyllä se leikkii ja on iloinen, joten ei se ole varmaan kovin kipeä. Elämänilo ja kivuttomuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Se elämänilo ehkä kertoo paremminkin siitä miten koira taistelee kipua vastaan tai miten hankalana tai helppona sen tuntee.
Elämänilon ja kivuttomuuden voi kuitenkin vielä sekoittaa yhteen asiaan. Nimittäin rotuominaisuuksiin, vietteihin sekä vahvistettuun käytökseen, ja kysehän on nyt siis koiran työstä tai harrastuksista. Kun koira on syttynyt jollekin asialle tai se vain yksinkertaisesti rakastaa emäntäänsä / isäntäänsä yli kaiken ja tekisi tämän puolesta mitä vain. Silloin ei kivulla ole merkitystä, ellei se sitten ole aivan lamaannuttavaa. Puhumattakaan, että koira olisi vielä jalostettu erityisesti sietämään kipua paremmin.
Koetan siis sanoa, että koiran kipua tulisikin tulkita erityisesti silloin kun koira on täysin rauhallinen ja toimii sekä liikkuu ilman motivointia tai ärsykettä.
Ja tässä kohtaa minun pitäisi sitten käydä katsomassa sinne peiliin. Minulla on täällä yksi kroonisesti kipeä terrieri. Vilkas, innokas ja repeilevä pikkuteini. Joka siis repeilee aamupalasta, nenäliinasta, kavereista, lenkkeilystä ja leikeistä, se repeilee ihan itsekseen ja auttamatta, ei tarvitse motivoida tai tarjota ärsykkeitä. Jos se taas on oikein kipeä, se on enempi hissuksiin ja äreä, mutta nyt pitäisikin oppia tunnistamaan se sekunnin sadasosa kenties, kun se muutoin on okei, iloinen ja leikkii ja siis vaikuttaa kivuttomalta, mutta kun se sen yhden hetken verran onkin ihan rauhallinen, ilman päämäärää tai yllykettä, kun se vaan funtsii jotain koirankarvoja suussaan tai auringonlaskua, josta se ei oletettavasti saa hirveitä kiksejä.
Ja sitten katsoa mitä se tekee. Tarkoituksena olisi siis oppia tunnistamaan kipu jo ennen kuin koira varsinaisesti näyttää sitä. Ja tarttua siihen hetkeen kun koira vaan on.
- Miltä se näyttää, häiritseekö sitä jokin? Säpsähteleekö se, rapsuttaa, kirputtaa, kääntelee päätä, kääntyy selälleen?
- Miltä sen silmät näyttää, onko ne iloiset, vai onko ne isot ja säikähtäneet?
- Miltä sen asento näyttää, miten se pitää jalkoja, istuuko se mielellään, vai seisooko? Pötköttääkö ja miten se pötköttää, vaihtaako asentoa?
- Venytteleekö se? (Huom, tämäkin silloin kun koiralla ei ole kiire!)
- Jos se liikkuu, miten se liikkuu? Ontuuko se? Osaanko edes aina sanoa, ontuuko koira?
- Jos se nukkuu, nukkuuko se hyvin vai liikehtiikö vai herääkö kenties helposti?
(Iso osansa tässä on myös temperamentillä ja kyvyllä rauhoittua yleensäkään. Jos vertaan Igsya tai Lisaa tai Manua Joreen esimerksiksi... Niin, tai onhan sekin mahdollisuus, että Jore vaan on tosi kipeä aina ja koko ajan. Mutta tällä hetkellä uskon, että se on sitä stressikäytöstä)
--
Toki kivun voi joskus nähdä myös leikkivällä ja iloisella koiralla, mutta - ehkäpä koira leikkii, mutta ei olekaan iloinen? Ehkä se ärähtelee, tai hermostuu herkemmästä, luovuttaa helpommin tai menee siitä mistä aita on matalin? Se kuitenkin leikkii ja tekee työtä, koska...
- Se tietää että siitä saa herkkuja / palkan
- Omistaja ilahtuu, jei!
- Se on sen geeneissä
- Se sekoaa siitä ja käy aivan kierroksilla niin, että kipu menettää merkityksen
Ja se tekee niin, vaikka se olisikin kipeä. Siksi leikitettävää koiraa, lelulla / namilla tms. liikkuvaa koiraa ei pitäisi tuomita kipeäksi tai kivuttomaksi. Sama toimii myös toisinpäin, venytykset voivat jäädä ulos lähtiessä vajaaksi, vain siksi koska ollaan lähdössä ulos. Ruoka voi jäädä syömättä, koska ympärillä on häiriötekijöitä, ja sama kaikessa muussa tekemisessä ja toiminnassa ja niiden tulkitsemisessa, koiran temperamentti ja ympäristötekijät huomioonottaen.
Jep. Alan olla aika pro tässä jo omasta mielestäni. Tai vainoharhainen. Miten sitä nyt kukin haluaa kutsua, pidättäydyn edeltävässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti