Lisupettelin kuulumiset ja Manua kuvissa

Meidän toipilas ei ole enää toipilas, vaan ihan terve ja iloinen nassikka. Lisa siis. Se leikkii ja on iloinen pieni neiti, leikkii sekä Manun että Joren kanssa. Sillä olisi myös juoksuissa nyt se kierronvaihe, että se leikkisi, joten vähän vielä epäilen, että leikkiikö se vain vanhasta tottumuksesta vai onko se vain leikkisämpi? Aika näyttää.

Se on kovasti nälkäinen, ei nyt mitään käsittämätöntä sentään, kun meillä on aina olleet ruoka-ajat samat, aamuin illoin, niin ei se kerjää muinakaan aikoina, mutta ruoan jälkeen saattaa "unohtua" että ollaan jo syöty, varsinkin jos olen heti aamusta antanut ja eilen unohtui, että saivat kanansiivet ennen lenkitystä, niistä kun on ollut vähän aikaa taukoa - ja lenkin jälkeen olisi pitänyt selkeästi vielä saada se iltaruoka! Siihen malliin piipattiin sylissä ja sännättiin joka liikahduksesta kohti keittiötä ;) Vyötärö sillä on oikein sievä, olen väliin jopa lisännyt siihen muutaman Active -raksun poikien säkistä ja uskoisin, että jahka taas aletaan treenaamaan vuoden alusta, niin ruokaan saa laittaa myös muuta lisää.

Leikkisyyden lisäksi myös jotain muuta hauskaa näyttäis palanneen leikkauksen myötä :) Pentuna ja nuorena koirana Lisa oli tosi äänekäs, se vikisi ja ulisi ja murisi ja vinkui ja älisi ja mölisi aika paljon ja eri tilanteissa. Yksi sen hauskimmista ääntelyistä oli leikin yhteydessä tapahtuva murinaulvominen :D Olen joskus harvoin saanut sen siitä puristettua esiin, kun härnään Lisaa, mutta useimmiten se vain hermostui oikeasti ja leikki loppui siihen. Mutta nyt, kun se hoksaa että alan leikkimään, se saattaa jo siitä murinaulvoa, samoin Jorelle ja samoin jos härnään sitä, eli ärsytyksensietokynnys on selkeästi jo nyt madaltunut - tai näin tästä päättelen :) Murinaulvonta pitää myös ehdottomasti saada videolle. Tosi herttaista.

Itsellä ei ole tänään aivan voittaja olo, kurkku toispuoleisesti erittäin kipeä, lantio kipeä, ja yleisesti ottaen vaan lamaannuttaa. Särkylääke auttoi vähän ja saatoin syödä jotain, yök mikä olo.

--

Manun kanssa temputeltiin eilen, koska ei me hallille päästy. Opetin sen kiertämään jalkoja sekä kääntymään kyljelleen. Aika nopeasti se oppi, vaikka voi myös olla, että C:n kanssa näihin on tehty pohjat ja nyt vaan ollaan puoleen vuoteen oltu tekemättä.

Koeteltiin me vähän taas harjoitella oikeaa asentoakin seisottaessa, mutta mutta... tai ei mitään muttia, se antaa asetella itseään aivan älyttömän hienosti. Hieno mies se on. Pitäisi muistaa aina kuvata vasenta kylkeä, nuo värimerkit saa jotenkin näyttämään tämän oikein etuosan kovin suoraan kulmautuneelta, vaikkei se aivan sentään noin suora ole. Ja mitä tuohon ihanaan valkoiseen aineeseen tulee - se on jo poissa, vihmoo vettä ja tuulee niin vietävästi, ettei talvea taida olla taas tulossa vähän aikaan.

Tässä pää niin sievästi! Joka kuvasta voi keksiä jotain hyvää... :) Mutta ei tuota selkää aivan suoraksi saa, se vaan on. Sporttinen. Sillä myös sattuu juuri tuommoinen karvaköntsä tuohon keskelle selkää ja sitten kun on loiva lantio, niin näyttää, että koko selkä on köyry. Eikä se edes ole.

Sit alkoi ote vähän jo herpaantua.. "Joko nyt? Saako nyt? Riittääkö?"

Vertailuna kesään - on karvaa ja kulmaukset aavistuksen paremmat tältä puolelta! :) Selän päälläkin karvat ihan kivasti, ei köyryjä!

Manu on asunut meillä nyt 9 kuukautta. Harmittavasti ei se koskaan laumaan ole varsinaisesti päässyt sopeutumaan Joren vuoksi, mutta kokisin tällä hetkellä, ettei stressinmäärä ole enää sama kuin vielä kesällä, Manu tuoksuu hyvältä ja uskaltaa liikkua talossa paremmin. Ja koska meillä nartutkin asuvat erillään edelleen, niin joka tapauksessa varmasti eristettäisiin koirat pareittain, uroksista huolimatta.

Jore sen sijaan on taas alkanut lapsille murisemiset ja Manun kyttäilyt enemmässä määrin, enkä oikein tiedä mitä taas tekisin :( Miksi sen täytyy olla niin hankalaa? Olen koettanut palkata, olen koettanut vahvistaa. Olen toisaalta koettanut kieltää, rajata ja estää. Minä tiedän, että Jore voisi olla maailman onnellisin koira minun (tai Esan) kanssa jossain keskenään, tai jopa minun ja Esan, mutta yhden ihmisen koira se on kuitenkin, siltä minusta tuntuu.

Uloslähdöt ehkä aavistuksen parempia, mutta ei se nyt taas oikein lohduta :(

Arvelin vielä kokeilla CU-kirjan oppeja Manun jälkeen Joreen, jälkeen vasta siksi, että haluan ensin harjoitella helpommalla kohteella. Naksutinkoulutus vaan on niin jotenkin "Anna hyvän kiertää" -juttu ja tekee maailmasta paremman paikan, etten voi olla kuin uskomatta siihen. Sen täytyy toimia! Täytyyhän? Ja kirja on edelleen hyvä, suosittelen.