Viimeiset treenit

Maanantain yök-olo kehittyi karmeaksi ja keskiviikkona kävin hakemassa antibiootit, kun syynä oloon olikin angiina :( Pukeminenkin hengästyttää ja yhtä pukemista ja riisumista tämä on ollutkin, kun välillä on hiki ja välillä niin kylmä, ettei kolme peittoakaan auta. Palelut on onneksi nyt taakse jäänyttää aikaa, kun kuume kuurin myötä laski, vaikkakin kurkkukipu kiusaa edelleen. Mutta tuleepahan koettua tämäkin! Ensimmäinen kerta kotona, kun haen itselleni antibiootit!

Joten treenailut on olleet vähissä. Maanantaina kävin tosiaan illasta puolikuntoisena vetämässä treenit ja Manun kanssa kokeiltiin pikkuisen rataa sen jälkeen. Eikä siitä tullut mitään!! Tai tuli jotain, mutta huhhu. Olo on oikeasti nyt sellainen, (mulla vaan välillä iskee epätoivo, vaikka luotan ja uskon kyllä että meidänkin aikamme koittaa :)) ettei tästä ikinä tule mitään ja Manu on aivan liian nopea ja kiihkeä ja hurja minulle. Auts. Mutta ehkä kuitenkin vain toistaiseksi. Se saattaa kenties vaatia lukuisia haastavia, psyykkisesti kivuliaita treenejä ja mahdollisesti myös vuosien treenaamista, mutta kyllä meistä vielä tulee The Pari, ainakin toisillemme :)

Tehtiin "rataa" harmailla numeroilla 1,2,12 (eli 3 putken toista päätä, että sain helpomman suorituksen 4 putkeen),4,5,6. Ja myös valkoisilla numeroilla 1-4.

Radan yhteydessä otettiin siis myös puomia, joka muutaman kerran vapautui liian aikaisin eli ilman lupaa, Manu lähti ehkä liikkeestä, koska kun varoin liikkumasta epämääräisyyksiä ja annoin pelkän käskyn, niin kaikki ok. Kesti erittäin hyvin ohijuoksun. Siinä oli sitten sellaista putkihässäkkää, josta olen jälkeenpäin tehnyt sata kertaa mielikuvaharjoitusta miten sen nyt tekisin, kun olen ajan kanssa miettinyt. Maanantaina Manu veti laajalla kaarella sekä 12 putkesta neloseen, että nelosesta 5 esteen takaakierrolle.

Koetin tietenkin filmatakin, mutta tällä kertaa akku oli tyhjentynyt kesken videon ja sain videolle vain sen verran, että Manu vilahtaa siinä pari kertaa ennen kuin asetan sen lähtöön ja ehkäpä sitten ehdin kävellä tuonne puomille saakka ja melkein kutsuakin Manua, mutta siihen se sitten loppui!! Tämä videoinnin epäonnisuus varmaan tarkoittaa sitä, että kun vihdoin joskus saan taas treenejä videoitua, me ollaankin jo ihan pro! Muahah. Toivoa saattaa! :)

Mutta takaisin rataan... Putkijarru oli täysin unohdettu käsite maanantaina. Annetaanko jooko minulle vähän armoa, kun kävin kuitenkin puolitehoilla. Koska jarruja Manun kanssa tarvitsee. Vitoselle olisi hyvinkin voinut toimia myös pakkovalssi, siis 5 esteen takaa ohjattuna, jolloin Manu ehkä paremmin hoksaisi mikä este suoritetaan seuraavaksi heti putkesta tultuaan. Pakkovalssin avulla myös Aa on vielä paremmin kenties hollilla, eikä ainakaan Aan alla olevan putken pitäisi houkuttaa yhtään, kun ohjaaja ei missään vaiheessa työnny koiran linjalle, vaan linja on suoraan Aalle.

Manu ei vielä kestä oikein sitä, että jään Aalla jälkeen, joten se jäi ennen harjannetta kuikuamaan mihin jäin ja kerran loikki alas kontaktit, kun olin niin takana. Pari kertaa oli sitten ihan hienojakin suorituksia, kun tehtiin pelkkää vitosen takaakiertoa ja Aata etenemällä itsenäisesti.

Sitten testattiin omien ryhmäläisten tekemään valkoisten numeroiden rataa tuonne putkeen asti, ja tuollaisen vapaan etenemisen ja rytmityksen oikea-aikainen käyttö onkin selkeästi enempi meidän juttu ♥ kuin edeltävä kieputtaminen. Ensimmäisen kerran Manu veti putkesta ohi, mutta toisen kerran käskytettyäni ajoissa, tuli niin hieno putkisuorituskin - eikä kertaakaan hakenut Aalle! Ohjasin siis koiran koko ajan oikealta puolelta rytmitystä hyväksi käyttäen.

(Sivuhuomiona: En todellakaan olisi ehtinyt näillä rahkeilla millekään käännölle enkä väännölle tuonne valkoisten numeroiden vitosesteelle, joten sen pohtiminen jää sitten hamaan tulevaisuuteen! Mikäli rataa olisi pitänyt suorittaa pidemmälle, putkeen ohjatessa olisi ehkä voinut kokeilla japanilaista, joka kenties olisi suonut mahdollisuuden edetä pidemmälle vitosestettä kohden?? Kukapa tietää..)

Sitten tehtiin vielä pujottelua. Olin vähän hurja ja laitoin kujan keskeltä tosi tiukaksi, niin että koira joutui jo oikeasti pujottelemaan - ihan vaan siksi, että minusta tuntuu, että Manu oikeasti haluaa tehdä sen pujotellen, se erityisesti tuntuu innostuvan, kun on mitä pujotella. Ja laitoin vain kaksi ohjuria, alkuun ja loppuun. Ja ohjasin takaa / sivusta. EHKÄ hieman liian monta uutta muuttujaa, mutta vain ehkä, koska Manu teki sen upeasti!! Pari kertaa loikki viimeisen välin kun varsinainen pujotteleminen puuttui tosiaan aina alusta ja lopusta, ja palkkakin missä lie, kun ohjasin takaa tai sivulta. Etupalkkaa kokeilen ensi kerralla - toivottavasti ei jää kyttäämään sitä.

Ja koska olin tosi reipas ja ehkä alitajuisesti jo tiesin, että tulee pitkä treenitauko, tehtiin lopuksi vielä hyppytekniikkaa, tällä kertaa harjoitteena korkeuden arviointi. Eli kolmen "vauhtiesteen" takaa okserin suoritusta. Estevälit olivat nyt oikeat, kun sen osaan ja Manu tekikin tosi hienoja suorituksia. Välillä askelsi hieman eri lailla, mutta huomasin, että kun tein lähdöstä "jännittävämmän" odotuttamalla tovin aivan liikkumatta ja äänettä, niin että paineet kenties vähän kasvaa ja sitten sähäkkä ja innokas "JESS!!" - vapautus, niin Manu meni lujempaa ja askelsi myös aivan oikein.

Otin muka eiliseltä videolle meidän jalkojen välistä pujottelua ja kylkimakuuta, mutta en kehtaa laittaa niitä tänne - laitan sitten kun se menee vähän sievemmästi :) Nyt se edelleen olettaa että joka välistä saa namin ja puree mulle käteen, murisee ja haukkuu, kun yritän useampaa toistoa peräkkäin. Ei kiva. Tätä samaa esiintyy kaikissa treeneissä satunnaisesti ja erityisesti kuumuessaan. Se jotenkin olettaa, että aina ja heti kun hän tekee jotain, niin jotain pitäisi saada, aivan kuin se huutaisi: "PALKKA TÄNNE PRKL!!" Ja käy käsiksi. Siis lelun / namin toivossa käy näpsäämässä käteen / hihaan. No ei se tietenkään oikeasti sano, eikä edes ajatteli niin, se on vain opetettu tekemään niin! :) Joten katsokaamme peiliin. Palkkausväliä pidentäessä siis...

Manun kanssa treenaaminen ei siis ole pelkkää juhlaa. Se huuhattaa helposti hajujen perään, haukkuu, murisee ja koettaa viedä lelua ilman lupaa. Se ei oikein malttaisi odottaa, joten joudun käyttämään vielä näköestettä, kun rakennan tai tutustun rataan.

Ensimmäinen CU-treeni: Aloitin nyt hallilla tekemään erästä CU (Kirja: Control Unleashed) harjoitetta, jossa koira päästetään hihnasta ja palkataan se aina sen ottaessa kontaktia jonka jälkeen välittömästi vapautetaan käskyllä (meillä: "vapaa" tai "menevain"). Tästä käytetään myös nimeä Premack-teoria. Välitön seuraus tästä "nami mulla, vapaus sulla" leikistä on se, ettei koira enää haluakaan lähteä nuuskuttelemaan ja tekemään omiaan, vaikka sillä on lupa, vaan se haluaa vain olla ohjaajan luona, koska sieltä saa namia. Ja se toimii. Joten jos koirasi nuuskuttelee ja tekee kaikkea muuta kuin sinä haluaisit, tätä saattaa ainakin kokeilla :)

CU-treeniä on myös jo treeneissä aiemminkin tekemämme rauhoittumisharjoitus, jossa hieron Manun päätä (se rakastaa sitä). Manu on oppinut, että taputtaessani sisäreisiäni, se laittaa pään minun jalkojen väliin ja jää siihen paijattavaksi. Treeneissä keskityn erityisesti hieromaan sen korvia ja poskia, koiria rauhoittaa hieronta joka on hidastempoista ja kohdistuu koiran päähän, joka on myös parasympaattisen hermoston aluetta. Kiihdyttävää hierontaa on taas ravistelut ja taputtelut keskivartalolle, jolle sijoittuu sympaattinen hermosto. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota myös treeneissä / kisoissa, mikäli koira tarvitsee erityisesti rauhoittelua tai tsemppaamista.

Vähitellen siis alkaa kirjasta löytyä juttuja, joita ollaan alettu käyttämään myös treeneissä / hallilla. Meidän hihnakävelytreenit on edelleen aika kamalaa katsottavaa. Haluaisin kyllä ajatella, että ne olisivat menneet edes rikkahippusen verran parempaan suuntaan, mutta esimerkiksi juuri maanantaina päädyin kävelemään hallia kohti takaperin, koska Manu ei silloin vetänyt, tai ei ainakaan temponut aina päättömänä hihnan päähän asti, palattuaan ensi sivulle sadasosasekunniksi temmottuaan hihnaan päähän asti juuri kaksi sekuntia sitten edellisen kerran. Ja minä ehdin ottaa ehkä askeleen tai kaksi siinä välissä. Voi huokaus.