Puhki

Tornion kisat oli ja meni ja analysoin ne paikanpäällä jo niin rikkipuhki läpikotaisin, että nyt en vaan enää jaksa(isi). Mutta jos kerran haluatte, niin jos nyt tämän kerran. Koska en koskaan voi sanoa ei analysoinnille.

Ensimmäinen kysymys varmaan kuuluu, että miksi edes lähdin kisoihin. Lisa ehti nimittäin lauantaina illasta syödä suoraan kompostiroskiksesta rasvaisia, mustia ja mausteisia kananrintanahkoja 4 kpl sekä yhdestä tai kahdesta rintapalasta todennäköisesti myös luut päälle. Kypsennetyt tietenkin, kuinkas muutenkaan.

Se touhusi illalla hyvinkin normaaliin malliin ja ehkä jopa pentumaisen iloisesti, joten arvelin, että onpas se kivassa menossa. Pikkuisen tosin mietitytti, annoinko sen juosta metsässä liikaa? Mutta nämä tämmöiset mietinnät on taas niin hölmöjä - otanko kisaamisen niin tosissani, etten voi antaa koiran edellisenä päivänä juosta metsässä siinä pelossa, että se onkin seuraavana päivänä liian väsähtänyt? En ilmeisesti. Mutta pitäiskö?

No, nämä murheet sysäsin taemmalle kun kisapäivä koitti. Lisa ei ollut saanut illalla kuin muutaman raksun kanaherkkujen päälle ja aamulla en (ehtinyt) antanut mitään. Se oli kenties -SE- virhe.

Radalle päästyämme Lisa ei nimittäin ollut minkään sortin ohjauksessa mukana. Tai oli se Aalle asti hienostikin ja siinä pysyikin (kummallisen) hyvin - varmaan koska kuonoon leijaili jotain sulotuoksuja jostain kentältä - joiden pariin tie vei heti seuraavien esteiden (putki-hyppy) jälkeen. Ja sen jälkeen sainkin olla hakemassa sitä useasta kohdasta mukaan tuoksujen takia, kunnes loppusuoralla luovutin ja otin Lisan kantoon. Aa oli siis huippu, puomille jouduin ottamaan viitisen kertaa. Ensimmäinen meni hyvin, vaikka oli putkierottelu, mutta Lisalla tuli joku tuoksu nenään ja se ei aivan ehtinyt edes puomia koskettaa kun piti jonnekkin muuanne. Sen jälkeen se meni enää putkeen, kunnes nostin sen puomin eteen. Puomi meni sitten vähän sinne päin, se pysähtyi, mutta varasti vähän ja heti seuraavan hypyn jälkeen taas nuuskuttamaan, miten turhauttavaa!!!

Oma mukaelma Elpin radasta - oli skinkkinen.

Siinä se rata olikin sitten. Otin syliin ja mentiin pois. Totti oli myös meitä ennen nuuskutellut - eikä Totti ikinä, joten arvelin, että tämä oli joku tällainen viiraus...

Koetin kuitenkin ennen toista rataa palkata namilla ja kieltää nuuskutteluista, että herkut ois minulla eikä mahdollisesti jossain maassa. Ja rata alkoikin taas reippaalla tahdilla, mutta. Valahdutin puomin kontaktin, ja koira ehti putkeen, ohjasin vielä keinulle (koska kisakeinu tartteis kovasti vahvistusta - ei niin saa tehdä, tiedän) mutta siitä tuli kuitenkin kielto ja taas alkoi nuuskuttelu. Ehdittiin siis tehdä 8 estettä ja otin koiran kantoon.

Tulin tämän radan jälkeen siihen lopputulemaan, että Lisalla on kuin onkin nälkä. Annoin sille Manun raksut ja raakalihapullia ihan hyvän satsin runsaan veden kera, jäin toivomaan parasta ja menin rypemään synkkiin ajatuksiini autoon. Jonkun olisi pitänyt tulla koputtamaan ikkunaan ja nakata vähän (lisää) vettä päälle, että huomaisin kurjemminkin voivan olla.

Mutta arvatkaa vain, ehdinkö masentua, itkeä ja lopulta ärsyyntyä näitä ratoja autossa tihkusateessa miettiessäni? Ehdin. Monesti. Masennuin kun en päässyt edes yrittämään tavoitteita. Itkin siksi kunmasensi ja ärsyynnyin siksi, että itketti, koska turhaanpa sitä itkee. Siitä nyt kaikkein vähiten on hyötyä. Toivoin vaan, että ruokailusta oli apua, koska Lisa toisinaan nälkäisenä ei treeneissäkään saa mitään tehtyä, ellei ole namialusta jossain tiedossa ja vähänpä me namialustalla treenataan edes.

Kolmas rata sitten. Se oli kans tosi jees, kuten edeltäväkin. Aalle ei pysähtynyt, mutta se oli siisti ja sellainen kuin sen haluaisinkin olevan, joten jatkettiin. Virhe kepeille kun vein liikaa (siinä kulmassa olisi tuskin tarvinnut viedä yhtään). Keinu oli vähän hasardi, mutta siitä ei tullut virhettä. Loppusuoralla jäin pahasti Lisasta jälkeen ja sekin meinasi vähän viimeisellä esteellä kaarrattaa. Loppusuora olikin aika pähee, sehän alkoi oikeastaan suoraan keinulta ;) Joten tuloksena 5 keppien korjailusta ja hosuttu keinu (sekä A?), mutta kun alla oli jo masennus ja kun virhe tuli taas niin typerästä omasta ylianalysoinnista, niin sekin pieni virhe vain harmitti. Lisalla oli hieno juoksupyräys loppusuoralla, ettei päivän murheet Lisan voinnista kuitenkaan ollut kiinni. Siitä voi olla iloinen :)

Mutta en siis ollut hurjan tyytyväinen tuohon kisapäivään. Olisin halunnut rauhassa keskittyä siihen mihin piti keskittyä, enkä siihen, että saan koiran keskittymään. Mutta mitä tästä opimme. Älä pidä narttuasi nälkäisenä. Tai ainakaan Lisaasi.

Päivän positiivisiin kuului uudet kumokkaat jotka hain heti ekan radan jälkeen kun olin unohtanut vaihtokengät kotiin. Positiivisiin kuuluu kai myös se, että sain lopulta viimeisen radan rullaamaan ja aurinkokin yritti vähän paistaa kaiken sateen, räntäsateen ja rakeiden jälkeen.

It was just not our kinda day...

Ja onneksi kukaan ei kuvannut. No ei, olisi ollut kiva tietenkin analysoida vielä vähän syvemmin, mutta ilma oli oikeasti niin jäätävä ja kaikki kentänreunailijat niin kohmeessa, etten kehdannut ketään pyytää edes.

Lauantaina Kemiin kisaamaan. Sitten pari viikkoa melkein taukoa ennen omia kisoja ja sitten ehkä vielä Rovaniemelle. Ja sitten on ainakin yhdet epikset. Saisivat vaan olla vähän aiemmin. Ehditäänköhän me tällä menolla mihinkään arvokisoihin? Ollaan jo pahasti jäljessä meidän suunnitelmakalenterista... Voi huokaus. Mutta eihän tämä voi tarkoittaa muuta kuin treeniä, treeniä, lisää treeniä. Ei me liikaakaan olla treenattu.