Ei saa lannistua.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Meni jo paremmin
Tänään uudestaan mätsärissä, tosin vaan kuunteluoppilaana ja huomattavasti rauhallinen kloppi matkassa! Ehkä asiaan vaikutti se, että aamupala jätettiin väliin, mutta olipa vaan kuuliasta poikaa!! Että ihan mielellään lähtee taas uusiin koitoksiin sen kanssa :)
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Jore on vaikea
Ohhoh, nyt on väsy...
Vanhempani tulivat varhaiselle pääsiäislomalle tiistaina ja lähtivät tänään. On tässä ehditty pistää koko talo ylösalaisin! Tai pitäisikö sanoa; oikein päin. ;) Eli siis paljon ollaan pistetty energiaa siivoamiseen ja leipomiseen :)
Jore porpula sitten pääsi tänään mätsäriin ja ei, en mennyt, luojan kiitos, pari kisaan Foxyn ja Joren kanssa, hah! Jorelle teki pikkuisen tiukkaa tajuta, ettei muut koirat ja ihmiset ole siellä häntä varten, pentukurssillakin kun se on toisinaan vähän vaikeaa. Pari valkoista tomuhuiskaa piti siellä älämölöä, johon Jore yhtyi sitten aina heidät nähdessään. Vieraiden (minun tuttujen siis) tullessa Jorea morjestamaan eli siis käsittelyharjoituttamaan, se vastasi kärsimättömällä ärinällä ja näykkimisellä, koskea ei olisi saanut, muut jutut oli tärkeämpiä ja näin kävi sitten tietenkin myös kehässä, jossa muuten käyttäytyi hyvin!
Eli käveleminen meni toisella kiekalla jo tosi jees, samoin seisottaminen, mutta pöydällä maisteli tuomarin kättä, hampaita näytettäessä murisi, komensin sitä ja loppu meni ok... Jouduttiin pikkuisten punaisten kehään (meidän parina ollut sinisen saanut sijoitettiin sinisten pentujen kehässä ykköseksi, eli siksi siis punainen nauha meille, ei todellakaan muuta syytä ;)) ja siitäkin oltaisiin ehkä? selvitty kohtuudella (siis ilman huutamista ja sekoilua), jos ei yksi pölyhuiskista olisi kävellyt perään. Jore alkoi temppuilemaan ja huutamaan joten mentiin nurkkaan rauhoittumaan ja annettiin muiden kävellä ja lopuksi taas omalle paikalle seisomaan ja seisottiin tosi mallikaasti ihan loppuun asti. Huokaus.
Huomenna Kemkolla olisi uusi mätsäri, mutta ei mulla taida riittää hermot kehään asti... Hyvää treeniä olisi kyllä käydä kieppumassa ihan siellä laitamillakin ja kyllä sitä pitäisi vaan jaksaa kopeloituttaa aina vaan ja uudestaan. Viikkoa ennen Piteån näyttelyä on vielä yksi mätsäri Kemissä (ja Vappuna Oulussa...) joten sitten voidaan vielä katua! Ei sentään, pentuluokkahan se vain on ja harjoittelua me tarvitaan. Joten ehkäpä se on huomenna uudestaan sitten. Itsepä tätä on taas kerjätty. Tosin tässä vaiheessa voisin ehkä perua lupaukseni näyttelyiden hoitamisesta Joren osalta - ihan vaan siksi, ettei Esa ole selvästikään tehnyt kunnolla pohjatyötä - Murr, Esa!!!! Tai tiesinhän minä sen jo valmiiksi. Ehkä me mennään näyttelyihin vasta avoimeen luokkaan.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Koirain kuulumisia
Tässä mielenvikaisuuksissani olen suunnitellut osallistuvani Foxyn ja Joren kanssa mätsäriin viikonloppuna, kun tarjolla olisi myös parikilpailu... heheh. Ne olis kyllä tosi söpöjä yhdessä! Mutta vähän eri asia sitten miten söpöjä kaksi terävää terrieriä on näyttelykehässä. Ei välttämättä niinkään. Jos me vaikka mentäis treenaamaan tuohon pihalle kun naapurin koirat on tyrkyllä räkyttämässä ja jos molemmat pysyy hihnoissaan, voisi asiaa harkita? Mutta sitten varmaan tartteis molemmille myös valkoiset näyttelyhihnat, niitä kun ei ole edelleenkään kuin yksi, Rommilta perintönä.
Ilmoitin Foxyn ja Joren toukokuulle Piteån näyttelyyn :) Päästään tai ollaan siis menossa myös kennel treffailemaan muita Dark Russelilaisia tuolloin, hauskaa! Överkalixin kisat jätän nyt välistä, kun muuten on taas koko toukokuu täyttä menoa ja hulinaa, on se kiva viettää joku rauhallisempikin viikonloppu välissä.
Luonnetestiäkin kaavailin Foxylle tälle kesää, niitä onkin nyt aika paljon tarjolla tällä kertaa. Tai viimeksi oli vain liian kiire, kun astutus painoi päälle, eikä sitten mihinkään ehditty.
Aaposta en ole tainnut muistaa kertoakaan, sillä Annelta on kuulunut kerta kerralta positiivisempia uutisia pojan jaksamisen suhteen. Ontumista ei kuulema enää normaalirasituksessa edes havaitse, joten toivotaan tosiaan ja todella, että tämä olisi pian tällä ohi. Myös Joren kakkospalli tuntuu jo aika hyvin asettuneen, seilaamistahan on kestänytkin sen reilut 2kk. Seilannut kives on vain liikunnasta laihtunut ja jäänyt pieneksi normaaliin kivekseen verrattuna, raukka. Joten ihan normaalit ne ei siis ole vieläkään ja tuskin tulee ikinä olemaankaan.
Nenäpunkit saatiin lääkittyä hetimiten, lääkkeessä ei ole varoaikaa, eikä koko taudissa muutenkaan, sitä kun oikeastikin on vähän kaikilla ja kaikkialla, voi matkustella koirassa aivan oireettomanakin, joten tietäähän ei voi, vaikka meidän Foxy olisi aina ollut kantaja. Mutta nyt toivotaan, että oireet häviäisivät, vaikka Lisalla luulen, että anaalien nuoleminen edelleen aiheuttaa jonkin verran tuota ryystämistä.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Voihan *******!!!!
Nyt tekisi mieli kiroilla, mutta en kehtaa.
Lisallahan on ne anaalit aikansa jo vaivanneet ja eilen ne taas putsailin, kun on aloittanut taas tuon ryystämisen (reverse sneeze). Ja tulihan sieltä taas tavaraa. Lämpöäkin sillä oli sitten melkein koko päivän, tänään jo voinniltaan parempi, mutta ylös noustuaan aloitti taas tuon ryystämisen, en siis olettanutkaan että se heti lähtisi pois, mutta eilen ryysti koko päivän oikeastaan pitkästä aikaa eikä sen suhteen ollut tänään parempi.
Ell:llä käydessämme silloin ihan aluperin, kysyin, voisiko olla nenäpunkkia? Mutta sanoivat vain, että sitten kaikki oireilisivat. Meillähän oli tiedossa jo tuolloin, että pentu on tulossa hoitoon ja sen takia erityisesti oli vähän huoli, ettei sitten vaan pentuun tartu jotkin nenäloiset. No, Lisalle hoidettiin tuolloin ja sen jälkeenkin käydessämme vain peräsuolen vaivat ja nyt sitten, no, kuinkas muutenkaan; Jore sitten ryysti tänä aamuna ja sitä eivät anaalit vaivaa. Eli juuri kun Svea on ehtinyt olla meillä päivän hoidossa ja peuhannut Joren kanssa pihalla.
Vaihtoehtoina on siis lääkitä meidän koirat nyt ja odottaa että Svea tuosta vähän vankistuu ja lääkitä sitten uudestaan, koska noin pienelle pennulle en minäkään niitä myrkkyjä antaisi. Tai toinen vaihtoehto on katsella, kun koirat ei pysty hengittämään ja kävelee kuin sahapukit siiheksi, että voidaan lääkitä kaikki. Ja tietenkin samalla myös Carinan muut koirat. Ja varmaan myös kaikki meidän seuran koirat. Että kiitokset vain perusteellisesta diagnoosista.
Niin ja treenaamaan ei varmaan enää kehtaa mennä punkkisilla koirilla, niin kauan kuin pentukin voidaan lääkitä.
HOOOOOOHHHHH!!!!
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Ihan pikkuinen Kelpie
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Witty Fox Alvaro Que Raro "Jore" - 7 months
Ja muutama uusi kuva meidän Jorestakin, kun vihdoin ja viimein sain ne viimeisetkin takapuolikarvat pois :)
Koulutusviikonloppu takana
Koulutuksessa viikonlopun verran. Koira toimi hyvin, Foxy siis, ja jaksoi hyvin. Minäkin jaksoin aika hyvin ja ajoittain myös toimin.
Nyt on olo aika piesty, lähdin vielä illalla Esa ehdotuksesta lenkille, kun kerrankin ehdotus tuli siltä suunnalta ja se oli oikeasti jo vähän liikaa, mutta ei voinut kieltäytyäkään. Jore pääsi ihan yksin matkaan ja tytöt sai jäädä ähisemään kotiin.
Koulutus siis kuitenkin oli Rauno Virran. Siinä keskityttiin ohjaamiseen kohtuu simppeleillä radoilla, mutta noilla pikkuvinkeillä radoista sai huomattavasti jouhevampia. Sitä taas huomasi miten hoppu minulla aina on Foxyn kanssa, niin hoppu, etten edes mieti minne minulla on kiire. Sitten kun olen kiireissäni päässyt jonnekin, venttailen koiraa aikani ja ohjaan väärin, kun en ole enää ollenkaan mukana tilanteessa. Näillä radoilla tämä turha hoppu kävi todella hyvin ilmi. Mutta kouluttamalla asia saatiin korjattua ja koirakko kokonaisuudessa toimimaan. Radoilta jäi tosi mukava fiilis, sopivasti toistoja tai jos vaan meni hyvin, niin eipä me sitten turhaan rataa toistettukaan, kuten lauantaina. :) Osasin tehdä persjätötkin ihan ajalleen ja uskalsin jättää koiran. Paljon tehtiin sellaisia ratkaisuja, joita ei kisoissa lähtisi tekemään.
Ja kuten voitte arvata tästä läpinän määrästä, videoita ei valitettavasti ole tarjota :( Jaakon koulutuksestakin jäävät videot todennäköisesti muokkaamatta, koska ovat liian pitkiä enkä saa niitä tällä hetkellä ja näillä vehkeillä pelittämään, eikä niitä voi käsittelemättä laittaa nettiin, vähän liikaa seisoskelua minun makuun...
Tänään koirat saa jäädä kotiin, kun hallilla siivoillaan. Tunkesin itseni mukaan seuran johtokuntaankin ja siinäpä sitä nyt onkin hommaa tulevana vuonna - onneksi sain itselleni sopivan pestin istua koneella ja vaan infota ihmisiä mitä meillä tapahtuu, juur sopiva tehtävä minulle :) Kesällä jätänkin koulutusryhmien pyörittämiset muille, jos siten lokakuussa taas lähtisi mukaan siihen hommaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



