Puhki

Tornion kisat oli ja meni ja analysoin ne paikanpäällä jo niin rikkipuhki läpikotaisin, että nyt en vaan enää jaksa(isi). Mutta jos kerran haluatte, niin jos nyt tämän kerran. Koska en koskaan voi sanoa ei analysoinnille.

Ensimmäinen kysymys varmaan kuuluu, että miksi edes lähdin kisoihin. Lisa ehti nimittäin lauantaina illasta syödä suoraan kompostiroskiksesta rasvaisia, mustia ja mausteisia kananrintanahkoja 4 kpl sekä yhdestä tai kahdesta rintapalasta todennäköisesti myös luut päälle. Kypsennetyt tietenkin, kuinkas muutenkaan.

Se touhusi illalla hyvinkin normaaliin malliin ja ehkä jopa pentumaisen iloisesti, joten arvelin, että onpas se kivassa menossa. Pikkuisen tosin mietitytti, annoinko sen juosta metsässä liikaa? Mutta nämä tämmöiset mietinnät on taas niin hölmöjä - otanko kisaamisen niin tosissani, etten voi antaa koiran edellisenä päivänä juosta metsässä siinä pelossa, että se onkin seuraavana päivänä liian väsähtänyt? En ilmeisesti. Mutta pitäiskö?

No, nämä murheet sysäsin taemmalle kun kisapäivä koitti. Lisa ei ollut saanut illalla kuin muutaman raksun kanaherkkujen päälle ja aamulla en (ehtinyt) antanut mitään. Se oli kenties -SE- virhe.

Radalle päästyämme Lisa ei nimittäin ollut minkään sortin ohjauksessa mukana. Tai oli se Aalle asti hienostikin ja siinä pysyikin (kummallisen) hyvin - varmaan koska kuonoon leijaili jotain sulotuoksuja jostain kentältä - joiden pariin tie vei heti seuraavien esteiden (putki-hyppy) jälkeen. Ja sen jälkeen sainkin olla hakemassa sitä useasta kohdasta mukaan tuoksujen takia, kunnes loppusuoralla luovutin ja otin Lisan kantoon. Aa oli siis huippu, puomille jouduin ottamaan viitisen kertaa. Ensimmäinen meni hyvin, vaikka oli putkierottelu, mutta Lisalla tuli joku tuoksu nenään ja se ei aivan ehtinyt edes puomia koskettaa kun piti jonnekkin muuanne. Sen jälkeen se meni enää putkeen, kunnes nostin sen puomin eteen. Puomi meni sitten vähän sinne päin, se pysähtyi, mutta varasti vähän ja heti seuraavan hypyn jälkeen taas nuuskuttamaan, miten turhauttavaa!!!

Oma mukaelma Elpin radasta - oli skinkkinen.

Siinä se rata olikin sitten. Otin syliin ja mentiin pois. Totti oli myös meitä ennen nuuskutellut - eikä Totti ikinä, joten arvelin, että tämä oli joku tällainen viiraus...

Koetin kuitenkin ennen toista rataa palkata namilla ja kieltää nuuskutteluista, että herkut ois minulla eikä mahdollisesti jossain maassa. Ja rata alkoikin taas reippaalla tahdilla, mutta. Valahdutin puomin kontaktin, ja koira ehti putkeen, ohjasin vielä keinulle (koska kisakeinu tartteis kovasti vahvistusta - ei niin saa tehdä, tiedän) mutta siitä tuli kuitenkin kielto ja taas alkoi nuuskuttelu. Ehdittiin siis tehdä 8 estettä ja otin koiran kantoon.

Tulin tämän radan jälkeen siihen lopputulemaan, että Lisalla on kuin onkin nälkä. Annoin sille Manun raksut ja raakalihapullia ihan hyvän satsin runsaan veden kera, jäin toivomaan parasta ja menin rypemään synkkiin ajatuksiini autoon. Jonkun olisi pitänyt tulla koputtamaan ikkunaan ja nakata vähän (lisää) vettä päälle, että huomaisin kurjemminkin voivan olla.

Mutta arvatkaa vain, ehdinkö masentua, itkeä ja lopulta ärsyyntyä näitä ratoja autossa tihkusateessa miettiessäni? Ehdin. Monesti. Masennuin kun en päässyt edes yrittämään tavoitteita. Itkin siksi kunmasensi ja ärsyynnyin siksi, että itketti, koska turhaanpa sitä itkee. Siitä nyt kaikkein vähiten on hyötyä. Toivoin vaan, että ruokailusta oli apua, koska Lisa toisinaan nälkäisenä ei treeneissäkään saa mitään tehtyä, ellei ole namialusta jossain tiedossa ja vähänpä me namialustalla treenataan edes.

Kolmas rata sitten. Se oli kans tosi jees, kuten edeltäväkin. Aalle ei pysähtynyt, mutta se oli siisti ja sellainen kuin sen haluaisinkin olevan, joten jatkettiin. Virhe kepeille kun vein liikaa (siinä kulmassa olisi tuskin tarvinnut viedä yhtään). Keinu oli vähän hasardi, mutta siitä ei tullut virhettä. Loppusuoralla jäin pahasti Lisasta jälkeen ja sekin meinasi vähän viimeisellä esteellä kaarrattaa. Loppusuora olikin aika pähee, sehän alkoi oikeastaan suoraan keinulta ;) Joten tuloksena 5 keppien korjailusta ja hosuttu keinu (sekä A?), mutta kun alla oli jo masennus ja kun virhe tuli taas niin typerästä omasta ylianalysoinnista, niin sekin pieni virhe vain harmitti. Lisalla oli hieno juoksupyräys loppusuoralla, ettei päivän murheet Lisan voinnista kuitenkaan ollut kiinni. Siitä voi olla iloinen :)

Mutta en siis ollut hurjan tyytyväinen tuohon kisapäivään. Olisin halunnut rauhassa keskittyä siihen mihin piti keskittyä, enkä siihen, että saan koiran keskittymään. Mutta mitä tästä opimme. Älä pidä narttuasi nälkäisenä. Tai ainakaan Lisaasi.

Päivän positiivisiin kuului uudet kumokkaat jotka hain heti ekan radan jälkeen kun olin unohtanut vaihtokengät kotiin. Positiivisiin kuuluu kai myös se, että sain lopulta viimeisen radan rullaamaan ja aurinkokin yritti vähän paistaa kaiken sateen, räntäsateen ja rakeiden jälkeen.

It was just not our kinda day...

Ja onneksi kukaan ei kuvannut. No ei, olisi ollut kiva tietenkin analysoida vielä vähän syvemmin, mutta ilma oli oikeasti niin jäätävä ja kaikki kentänreunailijat niin kohmeessa, etten kehdannut ketään pyytää edes.

Lauantaina Kemiin kisaamaan. Sitten pari viikkoa melkein taukoa ennen omia kisoja ja sitten ehkä vielä Rovaniemelle. Ja sitten on ainakin yhdet epikset. Saisivat vaan olla vähän aiemmin. Ehditäänköhän me tällä menolla mihinkään arvokisoihin? Ollaan jo pahasti jäljessä meidän suunnitelmakalenterista... Voi huokaus. Mutta eihän tämä voi tarkoittaa muuta kuin treeniä, treeniä, lisää treeniä. Ei me liikaakaan olla treenattu.

Vappu Fiiliksiä ja koirien kuulumisia

Aamulla kun avaa oven, korvat täyttyy järripeippojen sirinästä. Aurinko paistaa ja pihalta on jokainen sulanut neliö haravoituna. Heti kun nurmea sulaa kaistaleen verran lisää, pääsee harava heilumaan taas, olen haravointifanaatikko. Lapset harjoittelevat pyöräilyä isommilla pyörillä tai ilman apurenkaita tai vaan väljemmillä apurenkailla. Vappukokko tupruttaa illasta taivaalle sakeaa savua kun kylä juhlii kevään tuloa.

Kalenteri on työnnetty aika täyteen kisoja ja me aloitettiin myös Lisan kanssa todellinen valmistautuminen arvokisoihin. Joo, kyllä se niin on, että se vaan pitää päättää, että menestyy. Että onnistuu. Vähän niin kuin Ilse eilen pyöräillessä - ja kaatuessa - yrittäessä uudestaan.

Treenattiin Raunon opeissa keskiviikkona tunteroisen verran. Vähän otettiin puomin vahvistamista vauhdissa, etupalkan viuhuessa, osan kerroista kesti hyvin, mutta ekat tuli läpi. Tätä siis kotona vielä, meillä on onneksi puomi jo suoritettavassa kunnossa pihalla, jipii :) keinua ja Aatakin voisi jo mennä testaamaan kumpparit jalassa, mutta Lisa ei taida suostua kahlaamaan lumessa...

Lisäksi mietittiin minun ohjausvalintoja aina sen jälkeen kun joku meni pieleen ja saatiinkin sumplittua toimivia kuvioita. Tuntuu, että tärkeää olisi saada jostain sitä itseluottamusta ja tunnustusta, että kannattaa vielä yrittää ja meistä on johonkin. Kajaani oli onneksi hyvä boosti tähän väliin ja lähden sunnuntain kisoihin luottavaisin mielin - testaamaan kontakteja. Nyt se on täällä blogissakin sitten taas luvattu ja siitä on pidettävä kiinni. Tällä kertaa vielä tarkemmasti / pidemmin kontakteilla, sama reipas käskytys ja keinulla ei saa kiirehtiä. Mietin vielä, vahvistaako keinuakin "kiipee" käskyllä, jolloin Lisa hakisi paremmin eteen, mutta se saattaa sekoittaa itse kiipee käskyä puomilla ja Aalla, jos se ei toimikaan keinulla paineen ollessa liian voimakas (paukaus, tärähdys) joten liekö huono ajatus kuitenkin.

--

Lisa on kirputtanut oikean etutassun sisävarvasta. En näe siinä ulkoisesti mitään, se ei onnu, eikä arista käsitellessä. Epäilen hermoärsytystä, tämä on siis sama jalka johon tiiliskivi osui ylemmäs jalkaan vuosia sitten, ehkäpä joskus asiasta mainitsinkin, nyt siis kirputus on kohdistunut erityisesti tuohon yhteen varpaaseen. Meillä onkin tänä vuonna viimeistään Lisalle kuvaukset suoritettava. Lisaa ei siis olla kuvauttu edelleenkään, koska se on pysynyt hyvä kuntoisena ja terveenä niin, että meidän muiden koirien tarpeet on menneet edelle. Nyt ikää ja harrastusvuosia alkaa jo olla takana sen verran, että ihan perustarkastus mahtaisi olla paikallaan kuvien muodossa. Hieronnatkin ovat olleet nyt vähemmällä, kun ei olla niin paljon talvella treenattu. Nyt pitäisi alkaa säännöllisemmin taas huoltamaan typykkääkin. Harmaahan se alkaa jo reppana olla, mutta liikkuminen on edelleen yhtä sulavaa ja reipasta kuin ennenkin.

Manu taas on nuoleskellut nyt muutaman päivänä vasenta etujalkaa melko ylhäältä koukistajien puolelta. Se tykkää jalan hieromisesta, mitä olen sitä hätäisesti ehtinyt kokeilemaan. Viime viikolla mätsärin jälkeen Svean kanssa tiellä tepastellessaan olin katsovinani, että se olisi keventänyt parin askeleen verran, mutta arvelin, että näin väärin, tai että koira astui pikkukiven päälle tms. ja annoin asian olla. Minusta kuitenkin tuntuu, että olen saattanut nähdä sen keventäneen kerran ainakin toistamiseen tällä viikolla, ja epäilys vaan kasvaa, kun olen nähnyt sen nuolevan samaa tassua, mutta me ei olla kyllä Manun kanssa tehty nyt oikein mitään, joten mistään rasitusvammasta tuskin on kyse. Se on saattanut liukastua lattialla ulos juostessaan ja jonkinlainen venähdys voi olla jossain ylempänäkin (rinta tai lkavarrenlihakset) tai jopa kipupiste lapojen alueella, mutta sinne ei vaan yllä nuolemaan. En ole ehtinyt vielä kunnolla tarkastamaan sitä, joten hierontaa on Manullekin luvassa.

Joren trimmaus on vielä vähän kesken... Voi meitä ja voi sen tiukassa kasvavaa, kamalaa karvaa... Jore on saanut nyt elää vähän turhan stressaavia aikojakin, kun meillä on alkanut käymään Ilsen kavereita. Ei ole talossa oikein paikkaa, missä Jore voisi olla tarpeeksi rauhassa (ettei näkisi tai kuulisi mitään). Kaverit on kyllä osanneet olla ihan hienosti, eikä melun määrä ole normaalista lisääntynyt - ne on vaan ne vieraat ihmiset, jotka on Jorelle hankaluus. Tottuukohan se ikinä? :/

Igsylla on edelleen juoksut, lopuillaan tosin, ja se jää vielä juoksujenkin jälkeen hoitoon C:lle joksikin aikaa. Se kävi meitä tervehtimässä eilen ja tulee huomenna hierottavaksi.

Kajaanin kisat 25.4.

Nyt on videota viimeisimmistä kisoista, edelliset Tornion kisat edelleen editoimatta jossain, vaikka eipä siellä varsinaisesti kuvattavana olleetkaan kuin hyppyrata, agiratojen ensimmäiselle kontaktille päättymisen vuoksi.

Kajaanissa Lisa vapautui puomilta ja Aalta käskystä (vaikka melko hätäisesti vapautinkin, täytyy myöntään - mutta kun on hätä, niin minkä teet?! Parempi nopea vapautus kuin varastaminen? Ei Lotta...) ja keinun suorituksista toinen oli hyvä, toinen heikohko. Hieman kovaääninen keinu se oli, enkä voi Lisaa siitä moittia tai vaatia siltä muuta kuin mihin se pystyy, se vähän säpsyi keinua vielä A-radan jälkeen aina sen kuullessaan ja B-radalla hyppäsi pois, ilman virhettä tosin.

Tuloksia me ei menty näistä kisoista vielä hakemaan (eikä vielä seuraavistakaan), mutta onnistuttiin silti tekemään kolme aika hienoa rata, joille kullekin mahdutin aina yhden virheen. Hyppyradalla yritin oikein vedättää (serti kiilui silmissä, kuinkas muutenkaan) ja se sitten kostautui ihan lopussa. Kellotin itse rataa ja oltaisiin hyvinkin voitu olla sertin syrjässä kiinni, mutta ihan yhtä hyvin perustein voisin väittää, että se oli melkein triplanolla - se on aina niin lähellä mutta kuitenkin tosi kaukana!

Fiilikset oli siis tosi kivat Kajaanissa. Paastotin Lisaa edellisen päivän, mutta unohtui juottaa sitä paremmin, joten lievää hiipumista mahtoi olla päivän aikana havaittavissa. Nyt tulevana sunnuntaina pitää muistaa pitää hyvä huoli nesteytyksestä!!

Tässä radat. Kokeilin uutta editointiohjelmaa. Vähän aikaa menee kyllä sen kanssa opetellessa, enkä oikein tiedä tykkäänkö siitä hirveästi kuitenkaan.

Match Showenissa

Manu pääsi eilen esiintymään :) Loppuviimein kokemus oli erittäin hyvä ja olen iloinen, että pääsin lähtemään. Kuulostaako pahalta? Hehe. Nyt seuraa tosi tylsä ja yksityiskohtainen raportti, ilman kuvia.

Match Show pidettiin Kemin torilla keskellä hulinoita, koiria oli melko kivasti, joten sai siinä vähän sompailla seassa, ja etsiä rauhallista väliä liikkua. Ensi alkuun. Svea oli mukana myös tuomassa tilanteeseen lisähaastetta ;)

Tottakai oli aika vakuuttunut lopputuloksesta (Manu tempoo hihnassa, komentaa minua ja räyhää välillä vierustovereille), mutta koska se menee jo isoihin aikuisiin, meillä oli reeeeilusti aikaa treenailla ja hengailla. Aluksi käytiin pikkulenkillä, menin suosiolla eri suuntaan kuin Svea, Svea toimi edelleen melkoisena magneettina matkankin päästä. Ravailtiin nurmikolla ja leikittiin. En ollut löytänyt mukaan kuin kevyen kankaiset parsonnäyttelyhihnan, ja arvelutti että uskallanko missään vaiheessa edes vaihtaa sitä päälle.

Vähitellen siirryttiin lähemmäs koiraväkeä ja sijoituttiin jonnekin kulmaan ravailemaan ja hengailemaan. Manulla ongelmia teettää nimenomaan tekemättömyys. Liikkeessä tai toiminnassa (sivu tms. "temput") se on tosi hienosti ja keskittyy loistavasti, mutta palkkausväli saa olla aika tiheää tai se turhautuu ja alkaa herkästi komentamaan tai keksi haukuttavaa ympäristöstä. Haukkumista tuli alussa enempi, mutta kun aika kului, se välillä jopa pisti kylkimakuulle (jes, hyvä ajatus roskaisella, pölyisellä asfaltilla), vaikka koiria oli muutamien metrien päässä.

Manun ehdottomia valttikortteja on se, että se rauhoittuu välittömästi kun sitä rapsuttaa. Joten monesti me sitten oltiin ja katseltiin muita niin, että istuin Manun vieressä rapsuttelemassa sitä. Minun seisominen aiheuttaa sen, että se olettaa jotain tapahtuvan. Tämä sama tapahtuu myös kotona, joten sitä on hyvä lähteä treenaamaan ihan missä vain.

Kehään lopulta päästessämme oltiin uskallettu jo harjoitella ohkaisellakin hihnalla, ilman ongelmia. Kehässä meidän takana kulki huskyuros, jolle Manu heti ensimmäisten juoksuaskelien jälkeen rähisteli. Tuomari kehotti komentamaan sitä reilummasti (kun kokeilin vain normaalisti kieltää) ja ärähdin sitten pari kertaa Manun käytökselle. Toisella ympärikierroksella se ei enää sanonutkaan mitään. Saatiin sininen nauha. Manu seisoi aika nätisti, vaikka epäilenkin, että sen takajalat oli missä sattuu. Keskityttiin nyt kuitenkin siihen tekemiseen vain, että se oikeasti seisoo kun ohjeistan sitä, eikä istu, kuten se on tottunut tekemään. Kun eihän me olla tätä paljon treenattu. Mutta hienosti meni ja äkkiä oppi :) Tuomari tuumasi, että lupaavan on oloinen (pkcollie -ihminen oli hän), mutta mainitsi hännästä, joka taatusti ärhennellessä on ollut aivan pystyssä, ja epäili, että siitä varmaan saadaan kuulla näyttelyissä.

Aikuisia oli vielä aika isot määrät ennenkuin päästiin isoon kehään ja huomattiin siinä, että tullaan juoksemaan Svean kanssa peräkkäin, Manun Svean perässä. Joten harjoiteltiin sitäkin :) Manu meinasi alkaa jahtaamaan / louskuttamaan Svealle aina sen lähtiessä raviin, mutta sekin jäi pois muutaman toiston jälkeen, joten luottavaisin mielin mentiin isoon kehään. Kehässä käytös olikin mainiota ja päästiin "ekasta kierroksesta" jatkoon, Manu seisoi taas tosi nätisti, melko pitkälläkin palkkavälillä. Svean perässä meinasi vauhtivälillä kiihtyä, joten palkkasin sitä välillä kädestä, ja siitä huolimatta se juoksi aika hyvin, pää edessä. Hännästä en tiedä, missä se oli. Varmaan edessä myös.

Kotona päästään harjoittelemaan tuota häntä hommaa ja ärhenteleviä kavereita helposti, kun laitan Joren ulkohäkkiin ja menen juoksentelemaan Manun kanssa pihalle ;) Ja jos ja kun se jossain vaiheessa sen kestää, niin laitan Esan Joren hihnan päähän ja sitten treenataan ärhentelevän kaverin kanssa perätysten. Eikä Svean kanssakaan treenaaminen haittaa, se on ihanan tyttis, joskus jos oikein hyvin menee, saattaa joutua juoksentelemaan ihanien tyttöjenkin kanssa :)

Mutta tässä tämä tylsä näyttelyraportti. Näitä on kalenterissa muutama lisää ennen ensimmäistä varsinaista koitosta ja olen iloinen, että meidän suurin huolen aiheemme näyttäisi olevan Manun häntä :)

Kisoja tulossa

Lisan kanssa ollaan menossa lauantaina Kajaaniin kisaamaan. Ensimmäistä kertaa Hilpi Yli-Jaskarin radoille, joista olen kuullut positiivista. Otettiin kaikki 3 starttia itsevarmana, saa nähdä miten meidän käy. Sanonkohan noin joka kerta? Ehkä pitäisi vaihtaa iskulause vaikkapa tyyliin: Watch Out Kajaani!! tms.

Seuraavaksi Tornioon 3.5. missä myös kolme starttia. Tarjolla olisi ollut yhteensä 9 starttia koko viikonlopulle kolmosiin, mutta pakko vähän viettää aikaa perheenkin kanssa kun on Vappu ja kaikkea.

Hieman olen nyt skeptinen ja epäuskoinen meidän jaksamisesta arvokisoihin tänäkään vuonna. Tuntuu että aika loppuu kesken nyt yhtäkkiä kun kevät tulee ja kaikenlaista on tapahtunut ja rahkeita ei ole, ei vaan ole. Mitä teen, mitä teen?

Otin sittenkin treeniryhmän vedettäväksi myös kesäksi. Joten tuleepa ainakin käytyä kentällä toivoakseni vähintään 2 krt viikossa. Se on positiivista. Manun ja Lisan treeniryhmä ei ole vielä varmistunut.

--

Igsy on edelleen "juoksuhoidossa" ja koiralaumaa ovat pitäneet kasassa meidän pojat ja Lisa. Taloon ja "ihmislauman jatkeeksi" on myös muuttanut mieheni isä toviksi ainakin tai ihan loppuun asti, riippuu mihin suuntaan mennään. Hyvin on ollut tilaa sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka talossa onkin nyt 4 koiraa ja 5 ihmistä. Itselle on aina ollut tärkeää pystyä huolehtimaan omista sekä lasten isovanhemmista kun tarvetta on, ja toivonkin, että meillä on aina vara ottaa vanhempia meille asumaan.

Useamman päivää on tuntunut, että on vain saanut kulkea autolla ees taas kaupunkiin ja tänne ja jonnekin välille, eikä ole pitkään aikaan ehtinyt todella uhraamaan aikaa treenaamiselle saati sen kirjaamiselle tänne ylös. Treenivideoitakaan en ole ottanut ja Tornion kisavideotkin ovat edelleen muokkaamatta. Uuden puhelimen myötä eivät videot enää pyörineet vanlla koneella mitenkään päin (siis minun rakas sininen "artistic edition" on jo 5 vuotta vanha, vaikkakin toimii edelleen) ja hankittiinkin vihdoin uusi tietokone viime viikonlopulla. Enkä vieläkään ole päässyt testaamaan tätä videomuokkauksessa - mutta ei se nyt ainakaan huonompi voi olla :) Artistic Edition se ei ole, mutta tulevaisuus tuonee mukanaan jotain muuta taiteellista tyydyttämään sitä puolta.

--

Töissä koittaa yksi deadline tämän kuun loppuun. Iso läjä kauan väkerrettyjä lihaspiirroksia on valmistunut vähitellen. Kuvien editointiin menee varmaan loput ajasta. Piirtäminenkin on sen verran keskittymistä vaativaa puuhaa, varsinkin kun puolet ajasta menee lukemiseen ja selvitystyöhön, ettei sitä onnistu oikein mitenkään päin tekemään lasten ollessa samassa tilassa, vaikka se olisikin kätevää. Lapset onkin siksi olleet muutamana päivänä viikossa päiväkodissa pidempään, että ehdin kunnolla uppoutua koiran anatomian maailmaan ja rauhoittua tekemiseen.

--

Puomi on ihanjustmelkein sula niin että pääsen treenaamaan :) Jos vaan löydän aikaa.

--

Joren trimmaus on edelleen kesken. Oh no...

Näyttely kiikarissa!

Voi uu-lalaa. Ilmoitin Manun juuri ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä, kehäänkin se menee ekan kerran minun kanssa, Carinan kanssa kävivät kehässä kesällä 2013. Eli ikuisuus sitten, jolloin se oli vasta pentu muutenkin. Eikähän siinä muuten mitään. Ravaa sievästi, välillä, ehkä välillä saattaa vähän laukkailla tai riekkua, mutta se vain, jos se räyhää siellä muille uroksille. Onneksi bordercolliet ei ole noin yleisesti ottaen kovin terävää kansaa tahi muutenkaan toisiaan kyttäileviä, joten toivotaan, että Manu saa kaverikseen kehään jotain asiallista ja siivoa seuraa. Tai jos se muuten vaan ois siellä "näyttelyfiiliksissä", kuten olen sen huomannut olevan, kun käydään niinkin hillityissä kisoissa, kuin näyttelyt - ts. koirakaan ei kiihdy yhtään.

Näyttely kyseessä on Muhoksen ryhmis ja siellä on tuomarina "vanha tuttavani" Kurt Nilsson, joka on joskus tuomaroinut siis myös meidän Foxya. Ei ollut mikään turhan nipo minkään suhteen, hyvin asiallinen ja keskittyi paljon liikkeiden arvosteluun. Ainakin noihin aikoihin, ainakin tuolla rodulla. Siis parson. Bordercollieta Kurt ei ole JTK:n mukaan arvostellut Suomessa ainakaan viimeiseen neljään vuoteen kuin kerran, Rovaniemellä, tuolloin VSP ja ROP ovat molemmat olleet Pikkupaimenia, ja ROP-koirana Manun äiti :) Joten jospa sieltä se H ainakin heruisi :D Enkä kyllä näe mitään syytä nyt äkkiseltään, etteikö sieltä voisi parempaakin menestystä tulla... Jos me osataan käyttäytyä.

Manulla on vielä N Y T  karvaa - me näemme mitä sillä on kesäkuussa. Ei sillä vielä irtoile yhtään, joten kenties pystymme pitkittämään tätä jatkumoa vielä - öhöm, pari kuukautta? Ei harmainta hajua.

Olen kartoittanut kaikki alueen mätsärit (ai niin, en vielä Kajaanista tai Sotkamosta, hetki pieni) ja ehkä me johonkin venyttäisiinkin. Tornion näyttelytreeneihin pitänee työntyä myös, jahka tuo maanantain ryhmäveto jää pois toukokuun alusta - treenit kun on aina maanantaisin. Joren kanssa ollaan siellä joskus käyty haukkumassa kaikki, josko tämän toisen kanssa olisi vähän helpompaa?!

Mut' ei täs' mitään. Kyl' me selvitään (etelänmurre jostain syystä auttaa ja rauhoittaa aina kun tarvitaan vakuuttelua).

--

Manun vatsatauti meni hyvin ohi, en tiedä mikä sen aiheutti. Siitä taudista meni muutama päivä ja olin unohtanut liki täyden puolen kilon levitepaketin pöydälle yöksi. Niin. Manu sen huomasi ja tuumasi kai, että pilalle siinä menee ja söi sen. Ei pakkausta sentään kuitenkaan. Sitten se oksenteli taas vettä seuraavan päivän, vettä varmaan tuli myös juotua aika paljon, voissa kun on sitä suolaa... Ahdistuin tästä tempauksesta ihan, kun Igsyllähän alkoi se haima oireilemaan tällaisen rasvansyöntitempauksen jälkeen. Mutta nyt selvittiin kai säikäyksella. Olisihan siinä ollut jo todella huono tuuri mukana... treenit kuitenkin peruttiin eilen, tottis. Käydään tänään kaveriporukalla tuolla kylän urheilukentällä tokoilemassa sen sijaan :) Kivaa!!

--

Igsy on hoidossa vielä. Haetaan se ehkä huomenna. Lisan ilmoitin Kajaaniin 25.4. ja Tornioon 3.5. :) Siinäpä sitä taas pitkästä aikaa! Nyt pitäisi vaan ehtiä niitä kontakteja treenailemaan edes jossain välissä. Puomi ei ole pihalta vielä sulanut vapaaksi. Lähellekään. Enkä aivan oikein ole jaksanut sitä kokonaan kaivaakaan...

--

Joreen on vihdoin viimein käyty käsiksi. Siis trimmauksellisesti. Lapset, erityisesti Ossi on ollut vähän kauhuissaan, se ei taida edes muistaa enää aikaa, kun Jore on viimeksi nypitty noin perusteellisesti, ehkä tässä olisi minulla / meillä vähän petrattavaa. Se on siis kauhistellut, minkänköinen Jore on ja aamulla herätessäänkin kysyy, että onko Jorella vielä karvoja. Nyt on siis taas kädet aivan kipeänä vaikka pojasta on selvitetty vasta pää, kaula ja suurin osa selästä, eli varmaan n. 2/3 vielä jäljellä, Vatsa, sisäreidet, kainalot ja peppu mahdetaan ajella. Siinä kohtaa vaan on pakko jo luovuttaa, toinen ei nimittäin kestä, vaan tekee jo kipeää, kaula on myös aika haasteellinen sen suhteen.

Tässä komeat kuvat ennen ja jälkeen.. Muahah. Vaikea sanoa, onko muutos tapahtunut parempaan päin...

Kevättä Sotkamossa ja kotona

No nyt voi kyllä kutsua jo taukoa pitkäksi! Johan tässä on pari viikkoa ehtinyt kulua edellisestä postauksesta.

Ei olla kyllä koirien kanssa hirmuisesti touhuttukaan. Oltiin lasten kanssa pääsiäinen Sotkamossa jonne vain Igsy pääsi mukaan, kun tiedossa oli, että lomailemaan tulee muitakin koiria. Igsyn kanssa lenkiteltiin pitkin Hiukan rinteitä ja harjuja, se sai kotilenkkeilyä tuntuvasti enemmän liikuntaa ja pärjäsi mainiosti. Eli Igsyn vointi vaikuttaisi tosiaan niinkin hyvältä nykyisin, että se kestää normaalin lenkkeilyn hihnassa ja vapaana ollessa, ilman että menee kipeäksi :) Iloinen saa olla!!

Dark Russell's I'm A Lucky Girl "Igsy" 21 months

Ihan iso tyttö se jo on!! Voi kun saisin seisotuskuviakin otettua ihan oikeasti ja onnistuneita vielä :)

Näin me nautiskeltiin!! Ihana kevät, kevätaurinko ja keväthanget, huh!

Igsylla oli lomailukaverina minun kasvattini Mörkö sekä valkoinen käppänä vanhus Pökö, joka on kyllä niin nuoren tytön oloinen edelleen :) Aivan mainio typykkä. Alussa Pökö oli vähän jänskä kun se urahteli ja ulisi (ei oikein pidä muista koirista), mutta loppujen lopuksi Igsy päätti olla kiinnittämättä mummoon mitään huomiota. Mörön kanssa saivat vähän väliä hepuleita vaikka Mörkö valitettavasti myös haistoi Igsyn aluillaan olevat juoksut ja leikit olisivat sen puolesta menneet usein astumisleikeiksi. Siihen Igsy ei kuitenkaan alkanut vaan leikit muuttui ärinäksi sen osalta. Mörkö myös periterrierimäiseen tyyliin ei aivan helpolla uskonut että ei voisi todella tarkoittaa ei...

Igsy ja Mörkö, Witty Fox Bambino, molemmat yhtä piskuisia!

Lomailmat olivat fantastiset ja lenkkeiltiin tosiaan paljon :) Hanki kantoi useimpina päivinä juuri sopivasti, että pääsi helposti metsään samoilemaan. Hiukan rinteet taas olivat sulaneet aivan kesäisiksi asti.

Melkein kesäinen Hiukka

Vielä kesäisempi Hiukka - vaikka oikeasti hiekan alla olikin vielä routaa... 

Lotta ei ole kovin kesäinen vielä

Vuokatin rinteet Hiukan rinteiltä kuvattuna

Laduillakin oli vielä joitakuita hiihtäjiä, illat kuitenkin jo hiljaisia

Kotiin päästiin isäni kyydillä, koska auto hajosi (hetkellisesti) Sotkamoon mentäessä. Onneksi ei vakavempaa, vähän vesivaurioita vain, jotka saatiin kuivattamalla kuntoon. Audi kun on minun rakas, parempaa ei olekaan!

Kotona säät on olleet vähän vaihtelevammat, vaikka tiistaina nautiskeltiinkin aivan upeasta auringonpaisteesta, niin että terassi alkoi sulaa lumesta aivan humisemalla - koirillekin laitettiin oma peti kuivaan nurkkaan :) Tänään aloin kaivamaan puomia ylös yli metrin korkuisesta hangesta... ehkä hullun hommaa se. Tai en minä sitä ylös nosta. Lumen vain. Osittain. Tai jos mitä nyt jaksaa...

Jore nautiskelee terassikeleistä

Torstaina Manu pääsi mukaan kilpailutoimikunnan palaveriin ja sen jälkeen tottikseen. Valitettavasti itsellä iski kauheat vatsakivut, jolloin voitiin lähinnä vain seisoskella sivussa ja harjoitella odottelemista. Lopuksi uskaltauduin leikittämään Manua ja testaamaan patoamista... Tai jotain sen suuntaista :) Ei ole aivan tuttuja kaikki termit! Manu sai ennen meitä hetken aikaa leikkiä myös Annin kanssa, josta se stressaantui vähän, mitkä lie syyt siihen vaikuttikaan, eikä leikkinyt yhtään niin tarmokkaasti kuin minun kanssa ja lisäksi yritti muutamaan otteseen astua Annia. Otettiin siis samaan tyyliin leikkimistä uudelleen ja kun osasin odottaa koiran patoamista ja palkata siitä, enkä antaa sen lipsua omille teille, leikki meni oikein :) usein varmaan teenkin tämän juuri näin, mutta kieltämättä Manu usein myös lähtee touhumaan omiaan, eli jatkossa siis patoan enemmän.

Kai se on hyvä juttu. Tuntuu vaan, että herkästi syttyvän ja jopa stressaavan kanssa ei haluaisi vahvistaa patoamishaluja tai korostaa stressiä - vaikka voihan olla, että se kestää sen hyvin, paremminkin kuin toimettomuuden? Paimenet on toki ihan eri juttu kuin terrierit.

Manulla oli pari päivää nyt vatsa sekaisin. Siitäkin tosin voi osittain johtua torstain vaisuus treeneissä? Se oksensi ensimmäisen kerran torstai iltana jos oikein muistan, ja viimeksi eilen illalla. Kakka oli myös hieman limaisen oloista. :/ Riisiä koitin sille syötellä, mutta ennemmin olisi nappula maistunut. Tänään se onkin saanut jo Igsyn nappulaa joka on tarkoitettua herkkävatsaisille ja se on vähärasvaista. Hieman ehti uloslähdöt ja lenkkeily olla normaalia vaisumpaa, vaikka välillä ihan normaaliin tapaan innostuikin, tänään kuitenkin touhustellut jo enempi normaaliin tapaan. Toivottavasti vatsavaivat olisivatkin nyt jo takana päin, en taida kuitenkaan ottaa sitä huomenna hallille matkaan, Lisa pääsee tekemään kontakteja sen sijaan.

Manu maailman valtiaana

kevätkoira