sunnuntai 30. lokakuuta 2011
lauantai 29. lokakuuta 2011
Poseeraustreeniä - Posing
Työllistin Esaa vauva kainossa ja kamera toisessa kädessä muutaman tovin ;) Ja sainhan valkattua muutaman asiallisenkin kuvan:
Kaupunki reissusta
Kaupunkireissu sujui aivan yli odotusten :) Molemmat naperot olivat ylireippaita, vaikka sääkin oli vain tuulta ja sadetta. Villapaidat kuitenkin auttoivat toivottavasti edes vähän.
Ensiin käytiin Haaparannan eläinkaupassa Djur Magazinetissa. Reippaasti sisään ja varsinkin Batsi mennä viipotti ihan surutta, kuin olisi kotonaan ollut! Jytkykin kulki kyllä häntä pystyssä ja reippaana Esan kanssa, mutta ei aivan niin itsenäisesti lähtenyt tutkiskelemaan heti. Pikkuisen päästiin seisomaan pöydälläkin, puntarilla ja hyllyillä.
Lämmittelytuokion jälkeen uudestaan ulos, vaikka Batsi olikin sitä mieltä, että jäisi paljon mieluummin sisälle kauppaan! Ihmisvilinää riitti, kun oltiin juuri vilkkaimpaan 4-5 aikoihin liikkeellä. Käveltiin kauppojen edustoja (Batsi yritti lasi-ikkunoiden läpi sisälle joka liikeeseen) liukuovet aukoivat itseään ohikulkiessaan, rappurallit oli vähän inhottavia, kun niihin ilmeisesti "tipahteli" varpaat, joten niitä koetettiin kiertääkin tai ainakin kulkea nopeasti ohi, joten me pidettiin sitten namituokioita rappurallien päällä (ovista käyvien asiakkaiden riemuksi tai harmistukseksi...).
Ikean edessä olikin täysi härdelli päällä. Ensin harjoiteltiin vähän syrjemmässä tyhjän ostoskärryn kanssa rämistellen ja lähdettiin sitten yhdessä viemään kärryä takaisin pakoilleen ja kohti isompaa ihmis- ja kärryhässäkkää. Ja niin reippaasti siellä suunnistettiin hännät pystyssä ja makkara maistui aina tarjotessa. Takaisin palatessa pääsivät jo syliin ja kokeilin vähän rauhallisemmalla paikalla kuinka reagoivat leluun. Jytky jopa vähän tarttui kiinnikin, muttei muuten kiinnostunut, Batsi taas mieluiten jahtasi, mutta kiinnostus lopahti lelun pysähtyessä.
Hienosti kuitenkin :) Autossa matkustavat myös esimerkillisesti jo nämä kaksi. Pitää vain ensi kerralla jo laittaa välillä eri häkkeihinkin, että tottuvat myös yksin matkustamiseen.
Kotona pentuaitaus korvattiin jo isolla häkillä. Batsia kun ei pidättele enää mikään. Kaipa sen aitauksen voisi jo viikonlopun aikana kasata kokonaan poiskin. Hurjalta tuntuu... Niin isoja ovat jo!
perjantai 28. lokakuuta 2011
Kaupungille
Olo on tänään jo sen verran hyvä, ääntäkin lähtee, että kehua voi ;) Joten ajattelin pakata iltapäivällä penskat autoon ja suunnataan kaupungille ihastelemaan tai kauhistelemaan ison maailman menoa. Leikkele on toiminut tähän asti parhaana palkkana, tahi maksamakkara. Lelut on vielä vähän epäkäytännöllisiä, mutta vähitellen koitetaan sytytellä niillekin enemmälti, että palkkana asti toimisi :) Harmi kun olen aina vain yksin liikkeellä eikä kuvia tule otettua. Tai sitten ne vain ovat julkaisukelvottomia, näistä vikkelistä valkoisista kun ei kuvaa oikein saa vähän hämärämmässä, jos kamera ei ole kunnollinen.
Batsi on jotenkin... hmm. Siinä vain on sitä jotain. Jotenkin se muistuttaa niin paljon erästä pikkuista parson tyttöä, joka meillä asui kesällä 2007... Ja sitten kuitenkin se pienuus ja ketteryys mikä sillä on, sinnikkyys ja rohkeus ja sen koko itsenäinen olemus. Niin. Mutta meidän laumaluku kuitenkin on aika iso jo. Ja en kai minä muutenkaan oikeasti voi olla miettimässä uutta koiraa...!
Jytky taas on aivan kuin isänsä :) Reipas, iloinen hännänheiluttaja, ilman karvaturrukkaa tosin. Tähän mennessä käsittelyharjoitukset sujuu ja miksikä ei. Pitää vain olla nyt jatkossakin ahkera sen kanssa, ihmisrakas pallukka se kuitenkin on.
Lisa-mamma on toipunut hampaanpoistosta hienosti. Yöllä se oli ulostanut sisälle kertaalleen pahanhajuista mustaa ja vetelää kakkaa. Varmasti nieltyään määrät verta hampaanpoiston jälkeen. Varmaan jo tänä iltana tarjotaan sille taas luita, eilen se sai vain lihaa. Vähitellen pitää varmaan aloittaa opettelemaan sen kanssa syömään myös oikealla puolella, ettei se jää aivan työttömäksi. Katsotaan ja seurataan, miten hommat alkaa sujumaan. Tai sitten rutiiniksi pitää ottaa sen hampaiden pesu.
torstai 27. lokakuuta 2011
Burn outtia?
Pelkään vähän että olen pian burn outin partaalla. Mietin tätä siksi, että viime viikolla, ehkä kahtenakin päivänä jopa, en jaksanut ajatella agilitya. Tai paremminkin, sen ajatteleminen sai väsyneeksi. Tuli ihan syyllinen ja petturiolo. Eihän sellaista voi tapahtua...!!
Mutta se meni ohi, ainakin toistaiseksi. Taas olen tämän viikon lukenut innolla juttupalstan moninaisia keskusteluja mm. TopTeam-valintatilaisuudesta (oi, jospa oisin saanut olla mukana!) (Esalle itseasiassa ehdottelin, että hakisin, no, väliin olisi flunssan takia kylläkin jäänyt sitten kuitenkin!) ja sitten karsintamenetelmien huonoudesta tai paremmuudesta tai mistä nyt lie, juttu aina vähän jatkuu toisaalle. Toisaalta harmittaa, että nimettömänä siellä vaan huudella yhtä sun toista, mutta jos keskustelu vain on edes jotenkin asiallisen puitteissa, tällä tavalla saa kyllä reippaasti kaikenlaista palautetta ja mielipidettä, (jos vain jaksaa lukea) omalla nimellään suurin osa vain kiittelee, ja mutisee sitten partaansa.
Ja itseasiassa, minun täytyy myöntää, että vaikka juttupalstalla olen aiemminkin käynyt, vasta nyt viime kuussa olen alkanut oikeasti lukemaan mitä siellä kirjoitetaan. Taitanut jäädä aika paljosta paitsi, veikkaan. Tai sitten en yhtään mistään ;)
Treeneihin en ole tosiaan valitettavasti flunssan takia päässyt, edes omalle kentälle, tai mitään muutakaan tekemään. Pennut on kuitenkin saaneet sisätreeniä nyt sitten tänään, eilinen oli jo lepopäivä kun niidenkin kanssa tullut niin höntättyä taas, vaikka rauhassa pitäisi olla.
Lisa kävi tänään lääkärissä. Kävin vihdoin ja viimein poistattamassa sen hampaan, joka oli joskus keväällä kai? lohjennut, ties jossain tappelun tiimellyksessä, niin epäilen. Tiineyden ja sitten imetyksen takia poistattaminen on vain venynyt, mutta onneksi selvittiin vain lievällä tulehduksella, kun luin jo kauhutarinoita koko leukaluun laajuisesta tulehduksesta ja ties mistä, juuri tuollalailla hoitamatta jääneen hampaan vuoksi :P Antibiootit me kuitenkin saatiin, oikea puoli purukalustosta oli myös taas kiveentynyt, vaikka puhtaana olen koettanut nyt pitää kun luita se ei ole sillä puolella niin saattanut purra. Eikä varmaan jatkossakaan ainakaan kovin hyvin, kun se taimmainen alahammas nyt uupuu. Joten voi olla, että joudutaan alkaa harjaamaan Lisan hampaita sitten. Mitenkähän sekin tulee onnistumaan... huh.
Reilun viikon päästä teholeiri sitten. Jee :) Nyt en jaksa niin hehkuttaa sitäkään... olen vain väsynyt. Viime yö oli aika levoton lasten kanssa. Lisaa lähtee nyt sitten paikkaamaan yksi borderterrieri, niin ettei Carinankaan tarvitse jäädä kehänlaidalle.
Ja ihanaa kun pääsee taas treenaamaan halliin leirin jälkeen, hyi pois pimeät ja märät treenit tälle syksyä!!
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Rokotukset
Pennut kävivät eilen 12-viikkoisrokotuksilla. Vaikka ovat siis tänään 11 viikkoa ja 2 päivää vanhoja. Aika menee kyllä nopeasti ja nyt tuntuu pahin villeily jo vähän rauhoittuneen, johtuen varmastikin siitä, että niiden kanssa on tullut touhuttua, eikä suurin intohimo ole purra käsiä naarmuille, vaan touhuta jotain ihmisten kanssa (eli saada namia!). Pennut olivat oikein reippaita ja tutkiskelivat hoitohuoneen läpikotaisin. Hoitaja lullutti jokaista lattialla ja saikin monet, monet märät pusut! :) Jorelle haettiin samalla kives- & hammastodistukset, kaikki tallella ja epäluottamustaankin ilmaisi vasta kun hampaita oli ronkittu jo pidemmän aikaa ja sekin jäi vain kahteen murahdukseen. Söikin sitten lopuksi lääkäritätin antamia raksuja. Reipas tuo iskäkoirakin siis ;)
Zelda-sisko oli myös mukana rokotuksilla ja nätti tyttöhän se on edelleen, ellei vielä vähän nätimpikin! <3 Karva sillä on paljon karkeampaa kuin meidän kotona olevilla nassikoilla, oli jo lähtiessään. Batsilla karva näyttäisi muutenkin aika ohuelta ja sileältä, vaikka silläkin tuota hahtuvaa vähän on, sekä pikkiriikkisen partaa :) Veikkaisin, että sille tulee sellainen helppohoitoinen, hyvin kevyesti broken turkki, jota olen aina kullekin omalle koiralleni toivonut, mutten koskaan saanut! Jytkyn karva on tiheää läpikotaisin, sille tulee varmasti mainio säänkestävä ja likaa hylkivä turkki. Vaikka edelleen näitä on vaikea etukäteen ennustaa...
Minulla ikävä flunssa/yskä/kurkkukipu vain jatkuu, samoin lapsilla. Tai lapsilla tuntuu oireilevan lähinnä ikävän limaisen nuhan muodossa. Taitaa jäädä treenit väliin vielä tälläkin viikolla :( Kurjuutta! Mutta valmennusryhmään olen silti laittamassa hakemuksen tälle vuodelle, hauskaa! Toivottavasti se menee läpi ;)
maanantai 24. lokakuuta 2011
Vauvan kanssa
Pentuja on hiljalleen alettu kunnolla myös totuttamaan lapsiin, kun eivät ole enää aivan niiiiin sähliä. ;) Myös perusteellinen kaulapanta- sekä yksinolotreeni ollaan aloiteltu. Huomenna lähdetään nassikoiden kanssa kaupunkikävelylle ja luonnollisesti piipahtamaan Djur Magazinetin puntarille! :)
Tässä perheen pienimmät äidin sylissä <3 - The littlest ones <3
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Pennut huomenna 11 viikkoa
Muutamia kuvia meidän rascaleista, ovat todella upeita kun niiden kanssa touhuaa ja jos taas ei touhua... no, sanotaanko, että se touhu mitä ne kahdestaan sisällä ollessaan järjestävät on aika hermoja raastavaa! Eli pamareita ja rähinää pitkin ja poikin, kovaa ja korkealta ;)
Iskän kanssa tutkimushommissa - Researching stuff with daddy..
Ja pikkuista vakavempi pikkusisko! - And that little more serious little sis :)
Kohta se nousee jo jalkakin...
Esalle voisin ehdotella pientä kuvaussessiotakin illasta, jos vaikka suostuisi ja saataisiin taas tuoreita profiilikuvia blogiin :)
Pentu- sun muut kenneltapaamiset nyt sitten lykkääntyi, kun menetin yön aikana ääneni ja korvatkin kipeytyivät lisäksi. Eli jäin ihan suosiolla sairastamaan ja siirretään tapaamista, ehkä ensi viikonloppuun sitten.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Jore ketulla
Jore kävi tänään ensimmäistä kertaa ketulla Ostyn järjestämissä treeneissä ja onkin ensimmäinen meidän koirista joka oikeasi ketulle reagoi. Ja hienosti reagoikin! Esalta piti vähän saada tukea (eli Esa liikkumaan häkin viereen), että koira alkoi painostamaan kettua ihan likeltä, mutta oikein hienosti ensikertalaiselta. Aluksi se haukkui metrin, puolentoista päästä ja Esan kanssa sitten myös ihan häkkikontaktissa. Häkkiä sai myös raakasti liikutella ees taas, joka vain yllytti koiraa. Jäämme odottamaan seuraavaa kertaa, kun päästään Ouluun kettumeiningeissä.
Pennut olivat meillä mukana automatkustajina ja osoittautuivat oikein sävyisiksi matkatovereiksi ja ehdottoman hiljaisiksi myös. Kettua eivät sentään päässeet näkemään, eivätkä oikein edes muita koiriakaan, vaan hipsuteltiin hiljaksiin niitä tyhjempiä polkuja pitkin.
Huomenna sitten mejästellään ja liidetään ja mitä vielä täällä meillä, parsonvoittoisella edustuksella, kuinkas muuten!
torstai 20. lokakuuta 2011
Torstai 13.10 treeni
Viime viikon treeneissä otettiin ihan pientä, mutta meille Foxyn kanssa haastavaakin ratapätkää. Ensinnäkin siinä oli keppien avokulmat molemmista suunnista (kepit otettiin siis kahteen kertaan) ja jo se aiheuttaa hirveää epäluottamusta minun osalta, kun en yhtään luota Foxyn taitoon tehdä avokulmia ja virheitä välttääkseni keksin aina jos jonkinlaista kuviota millä varsinaisen avokulman voisin onnistua välttämään.
Alun siis vein kepeille kädellä vetämällä ensimmäiseen väliin, mutta se sujahtikin valeputkeen. Siihen auttoi kevyt vekkaus ennen keppejä (eli kropalla työnsin koiraa vasemmalle ennen keppejä, suoristaen koiran linjaa ensimmäiseen keppiväliin ennemmin kuin putkeen) ja näin se onnistuikin hyvin. Vekillä saa siis kätevästi muutettua koiran linjaa seuraavia esteitä ja niiden taloudellista suorittamista ajatellen, mutta se edellyttää koiran tahtisesti liikkumista.
Ohjasin siis kepit oikealta puolelta ja jouduin takaaleikkaamaan/persjättämään/valssaamaan tai mitä ikinä, keppien jälkeen viedäkseni koira kunnialla kolme hyppyä keppien jälkeen ja takaisin.
Kokeilin mm. takaaleikkausta ja persjättöä, mutta ongelmaksi koituikin sitten puomi, jonka ei ollut edes tarkoitus olla siellä tyrkyllä (ei sitä muut hakeneet), mutta näin siinä kuitenkin kävi. Foxy siis joko juoksi 6 hypyn suoraan eteen palaten samaa reittiä takaisin tai kaartoi täyttä vauhtia puomille, ohjasimpa (mielestäni) kuinka vain. Vasta kun olin monta kertaa käskyttänyt sen oikein kiertämään kutosen (puomin puolelta) se alkoi puomin sijaan hakemaan minun luokseni.
6-8 vienti oli sitten yllättäen vaikea myös, ensin en ehtinyt ohjaamaan Foxya oikein (tarkoituksena työntää se takaakiertoon koira oikealla puolellani) ja muutaman kerran hypyn edestä suoritettuaan se lähestulkoon lävitseni juosten vain haki kasi esteen edestä, eikä takaakiertäen kuten tarkoitus oli.. saatiin me välillä kuitenkin takaakiertokin onnistumaan, mutta sitten sössin jossain muualla.
Koetettiin keppien ohjaamista vasemmaltakin, niin että otin Foxyn vastaan keppien ykkös välistä ja työnsin sen eteenpäin, mutta se oli tosi kömpelöä ja hidasti koiraa hirveästi tuijottaa sitä liikkumatta koko 1-3 välin ajan odottaen oikeaa hetkeä työntää sitä kepeille. Tämä tosin taas helpotti liikkumista 4-6:lle. Noh. Valitettavasti ei ehditty yhtään kokonaista nollatulosta hiomaan ennen treenien päättymistä.
Käytiin jäähdyttelylenkitkin sitten jo tekemässä ja oli aika pimeääkin, kun vielä tuumasin ottaa radan kertaalleen, mutta ohjasinkin rohkeasti koiran ilman kädestä vientejä avokulmaan vasemmalta puolelta, valssasin 6-7 välissä ja takaakierrot ja kepit hienosti loppuun asti :) Kun teki vaan vähän rohkeammat päätökset ja luotti koiraan, niin se meni oikeinkin hyvin. Nämä opetukset ne onkin minulle tärkeimpiä. Sitä on niin vähän ehtinyt kisata/treenata, ettei sitä oikein usko Foxyyn, että se oikeasti saattaisi jo osatakin jotain ;)
tiistai 18. lokakuuta 2011
WF Bella e Unica - Zelda
On nämä meidän tytöt niin nättejä :) Marjaanalta tuli tuore kuva kauniista Zeldasta, hyvin kuuluu sielläkin edelleen menevän ja miksipä ei menisi!
Batsista ja Jytkystä koetin ottaa seisontakuvia itselaukaisevalla, mutta ei se oikein onnistunut minun makuun... ja ehkä se on parempi ensin vaan keskittyä siihen pöytäharjoitteluun ja sitten niitä kuvia kun se onnistuu. ;)
maanantai 17. lokakuuta 2011
2 poikasta
Viikonloppu Sotkamossa takana, poika sai virallisesti nimensä ja Pikkupoika lähti omaan kotiin... Pojan nimeksi tuli Mörkö ja elämä pennun kanssa on lähtenyt käyntiin hyvin :)
Kotona ovat siis enää Jytky ja Batsi. Alan nähdä Batsissa paljon piirteitä mummostaan, eli Foxysta :) Tosin ehkä vielä pikkuista Foxyakin kiltimpi se on, tuo mm. lelun syliin joka kerta ja taisteluleikkejä ihmisen kanssa pitää alkaa harjoitella. Vaikka väriä onkin kuten äidillään, jotain olemuksessa on niin Foxymaista, ettei sitä voi olla rakastamatta, se on todella herttainen tyttö.
Molempien pentujen kanssa touhustellaan pikkuisen joka päivä, pöytäharjoittelua ja kynnenleikkaustreeniä ja käsittelyä. Jytky oppii tosi nopsaa ja on helposti motivoitavissa sekä lelulla että namilla. Yksinolotreeniä pennut saavat myös, kun toinen saa odottaa aitauksessa tai keittiössä toisen kanssa touhutessa. Hyvin osaavat rauhoittua myös aitaukseen, pian aloittelen häkkitreenitkin nappuloiden kanssa, että yksinoloa tulee myös ei niin tutussa paikassa kuin oma aitaus.
Näin sitä mennään jo lokakuun puoliväliä, kennelpoika on jo pian jo kolmikuinen, pennuilla ikää 10-viikkoa ja edelleen ollaan hengissä. ;) Ensi viikonlopulle olen jopa suunnittelut ensimmäistä "virallista" kenneltapaamista Witty Fox kasvateille, kaiken näköistä touhua on suunnitteilla, vaikka Ossin ehdoilla varmaan pitkälle joudunkin menemään. Lauantaina olisi Oulussa LUT-treenit, jossa tahtoisin Joren käyttää. Saapipa nyt nähdä, innostuisiko Esakin niin, että päästäisiin Oulussa oikeasti käymään.
torstai 13. lokakuuta 2011
Lähdössä
Onnistuihan se kuva Batsistakin... :) Huomenna lähdemme perheellä Sotkamoon ja Pikkupoika lähtee mukaan. Viimeisiä kuvia yhdessä koetinkin sitten ottaa, kyllä Pikkupoika on selvästi jo valmis lähtemään, Batsi ja Jytky muutenkin pelaavat enempi kaksistaan, ehkä ne tietää kuka on seuraavaksi lähdössä.
maanantai 10. lokakuuta 2011
B-litter 9 weeks
Puppies grow fast, Bandito & Baci are still looking for new, active families. They've grown quite adorable, Bandito making the most of himself in every area ;) when Baci is a delicate litte girl, a sweetest thing still but she too, can sure show the terrier side of her, even when not needed ;) Our cutest still is possibly the Little Boy, Bambino - don't you just agree??!
Kids love to play outside with their dad. They could spend there hours, I'm sure, only the weather doesn't always allow it. Nevertheless, even but 5 degrees, a bit of rain and wind won't stop them, it will have to be a little worse to make them come inside again ;)
Here some "8 weeks" Stacking photos, though actually only Zelda managed to do it within that limit, rest of the puppies are closer to 9 weeks in these photos.
Witty Fox Baci e Abbracci
Witty Fox Bella e Unica "Zelda"
Witty Fox Bambino
Witty Fox Bandito Bianco
lauantai 8. lokakuuta 2011
Oulun radat 2.10.2011
Nämäkin vihdoin nettiin :) Radat olivat minusta vaikeita, mutta kyllä aika mukavasti yleensä sen puolikkaan radasta aina tehtiin! A-rata meni näppärästi aina keinulle asti ja siitä lähtien ihan kaikki meni pieleen - paitsi loppusuora. B-rata meni muuten kyllä nappii, mutta se aan kontakti... Ja C-rata sitten oli hyppis ja kiljaisuni paljastaakin sitten kaiken...
Tämä viikonloppu ollaankin sitten seurattu tiiviisti Ranskan Lievinissä käytäviä Agilityn MM-kisoja, uskaltauduin tilaamaan Livestreaminkin ja laadukasta kuvaa on kyllä :) Tähän mennessä ei menestystä suomalaisille, mutta ei vielä menetetä toivoa!!
torstai 6. lokakuuta 2011
Putki
Mamman kanssa käytiin tutustumassa myös agilitykentälle :) Putki oli hauska kapistus.
Jytky kävi meidän kanssa eilen kouluttajapalaverissa. Automatkalla piti piipata mennessä, mutta paikan päällä tutki reippaasti joka paikkaa häntä pystyssä (miesten vessa oli vähän jännä paikka) ja tervehti ihmisiä iloisesti. Palaveri venyi Jytkylle vähän liian pitkäksi, vaikka meidän mittapuulla se oli aika kompakti paketti, ja se väsähti sitten syliin ja näin tulomatka oltiinkin rauhallista poikaa. :) Carinalle kiitokset varasylistä :)
maanantai 3. lokakuuta 2011
Montulla
Käytiin siis pentujen kanssa tänään tutustumassa pikkuisen lähikankaille sekä soramonttuun. Pelottomasti viileteltiin ylös alas rinteitä ja kaiveltiin kuoppia hiekkaisille poluille. Lisa-mamma sai ensin odottaa autossa ja kävi sitten vähän vauhdittamassa pentujen askelia lähinnä vain juoksemalla vauvojaan pakoon.
Tällä kertaa Jytkystä tuli eniten onnistuneita otoksia - Jytkylle vielä kovasti etsitäänkin sitä omaa kotia. Batsia on sentään jo kysytty useampaankin otteeseen ja lempeämmällä nartun luonteella varustettuna en ole siitä huolissaan - sille varmasti löytyy vielä hieno koti.
Jytky on touhukas ja ihmisrakas. Meidän kanssa keskenään ollessaan se jää monesti kysymään mille alettaisiin. Se on helppo motivoida ja siihen on helppo saada kontaktia. Ihana poika siis oikein :)
Jytky ja Batsi kaivuhommissa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)