tiistai 28. elokuuta 2012

Välähdyksiä

Vasta viime viikon keskiviikkona illasta päästiin hautaamaan Foxy. Se ei nyt päässyt kotikonnuilleen lepäämään, mutta rauhalliseen korkeaan kuusimetsään perhetuttumme maille, jossa käytössämme on myös mökki. Siellä se ehti kerran käydäkin toissaviikon tiistaina, nautittiin ihanan lämpimästä illasta lämmittämällä saunaa ja paistamalla makkaraa.






Uintireissun jälkeen on mukava saada vähän filttiä päälle
Kuin ruusu
Arvaa kuka?
 Witty Fox Bandito Bianco "Felix"
(Witty Fox Alvaro Que Raro x Beleriad Kelly Cloun)

Keskiviikkoillasta jouduin hopusti Sotkamon Koiraharrastajien järjestämään mätsäriin, kun tiesin, että Felix on siellä tekemässä ensi esiintymistään kehässä! :) Ehdin kuin ehdinkin ajoissa näkemään pienten aikuisten kehän. Ensimmäinen kerta meni harjoitellessa ravaamista, pöydällä seisominen meni hyvin. Pienten punaisten kehässä Joanna sai Felixin ravaamaan oikeinkin nätisti, vaikkakin heidät heti kohta pois käteltiinkin. Mutta hienosti se meni kuitenkin. Lisää vain samanlaista treeniä! Nyt kun vielä ehtisin piipahtamaan ja auttamaan nypinnässä ja vaikka vähän antamaan Felixille harjoitusta hierottavana olossa. Felix treenaa agilitya ja hienosti kuulema on mennyt.

Oikein oli herttainen poika tämä, ei ollut muuttunut siitä kun meiltä lähti :) Lisa minulla oli mukana myös ja hoksasi heti olla tunkematta liian lähelle rouvaa, kerran vain piti Lisan vähän tiukemmin sanoa ;) Felix on melko iso, kuten jo silloin puoli vuotta sitten ounastelin, en osaa tosin tähän hätään sanoa senteistä, ehkäpä 38 tai lähelle 39.

Tässä mahtaa paistella niitä viimeisiä lämpimiä auringon säteitä tälle kesälle, Lisa lie löytänytkin lämpimimmän paikan koko pihalla, sokkelin vieressä mummin kukkapenkissä. (tähän väliin varmaan mummin pahoittelut kitkemättömyydestä..)
Aamuinen hetki rannalla...

2 kommenttia:

  1. Todella kauniita kuvia!! =) Foxyn kuvia katsoessa tulee kyynel silmään..hienosti vangitset kuvaan hetken.
    Felix on komea nuori mies ja ihanaa kun harrastaa agilityäkin vielä. Huippu koti löytyi :)

    VastaaPoista
  2. Semmoista räpsimistä se vain on ;) Pääsin picasan kuvankäsittelyohjelmaa täällä testaamaan, sillä saa kaikkea kivaa aikaiseksi. Niin oli mukava nähdä Felixiäkin ja kuulla, että hyvin menee vieläkin :)

    VastaaPoista