keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kontakteja

Olin eilen jo kirjoittaa päivityksen missä päivittelisin meidän treenin tarvetta mm. kontakteilla, mutta ehdinkin jo treenata ennen sitä.

Tein eilen hauskan löydön lelukopasta ja onnistumiset kentällä ilahdutti kovasti, kun treenattiin Lisan kanssa illasta kontakteja. Etsin ennen lähtöä kuumeisesti palloa (olihan niitä yläkerrassa jonne ne olivat laukun matkassa kulkeutuneet, Lisa kun saalisti meille 7 uutta tennispalloa loman aikana - mutten olisi jaksanut hakea!) Löysin lopulta yhden halki purrun pallon sekä vinkulelun. Lisa tykkään vinguista, mutten itse oikein tykkää käyttää niitä palkkana. Ne ei lennä ja ne pitää meteliä (esim. viikkotreeneissä tai kisoissa en tykkää metelöidä, kun muutkin menee helposti sekaisin).

Mutta voi kun se oli onnessaan siitä vingusta!! Se oli niin kuin pentu jälleen, ihana Lisa.

Ryyditin Aalle menoa napakalla eteen mene, mene, mene käskytyksellä, jotta testaisin tuleeko läpi, muttei se vaan tullut, säpäkkä akka oikein! :) Joinakin kertoina ja varsinkin lopusta, jätin myös "odota" käskyn pois, jota olen käyttänyt 2on-2off vahvisteena Aalla, kun se meinasi välillä mennä ihan läpijuoksuksi vain. Nyt vinkulelun kanssa Aa oli myös nopea! Pitää koettaa ensi kerralla kellottaa miten nopea, mutta sanotaan kuitenkin, että nopea pysäytyskontaktiksi.

Aalla panostin erityisesti omaan etenemiseen kun koiran tuli jo pysähtyä sekä kannustamiseen niin että jäin itse taakse koiran edetessä kontaktille. Aalla tulisi vielä vahvistaa sivulle jatkamista.

Treenattiin myös keinua ja kyllä meni sekin vingun huumatessa tosin hyvin. Nopeat keinun laskulle juoksut (saisi vain edetä vielä vähän kauemmas, että keinu alkaisi laskeutumaan nopeammin) ja poikkeuksetta hyvät 2on-offit josta vapautus lelulle tai pujottelulle. Lisa tekee keinun mainiosti, kun tajuan jättää sen tekemään sen rauhassa, eli jään itse taemmas niin kauaksi aikaa, että on jo siirtymässä 2on-offiin ja vasta sitten hakeudun eteen tai sivulle tai mihin rata tai mieli nyt viekin.

Lopuksi otettiin vielä parit vauhdikkaan puomin toistot, niissä se on pitkän aikaa ollutkin vahvoilla. Puomilla voisin treenata enempi ja vaativammin leluärsykkeellä (eli heittämällä lelu eteen juuri kun koiran tulee ottaa alastulokontakti) ja sitä mukaa sitten myös jättää kannustusta pois, eli oletuksena että koira juoksee kontaktin aina lujaa päähän asti ja tietenkin myös treenata tulisi vielä voimakasta sivuirtoamista, kuten muillakin kontakteilla ja pujottelulla.

Tähän vielä loppukevennys ja kyllä, toinen on (jo nyt!) huomattavasti karvaisempi kuin toinen... ou nou.

Kuva: A&P Wikström

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti