lauantai 26. lokakuuta 2013

Kisat, kisat jee jee jee!

Onpas jotenkin kiva kirjoittaa pitkästä aikaa kisapäivitystä. :) Etenkin kun kotiintuomisina oli palkinto, joka ansaittiin nollaradalla. Sijoitus meillä oli kolmas, pari muuta vikkeläjalkaista siellä pinkoi hyvinkin edelle, kyllä meillä vauhti oli kalpeaa voittajaan verrattuna, vaikka jalat hapoilla sainkin juosta.

Timpan radat oli kiemuraisia kuten odotettavissa olikin, mutta sujuvia. Ensimmäinen rata oli hyppyrata, jolla siis tehtiin nolla. Tiperiä paikkoja siinä oli mm. kepeille vienti, jossa moni koira luukuttikin putkeen, osa vei kolmoselle huonosti ajoitetulla valssilla ja koira luki hypyn takaakiertona, näitä itse jännitin, otin kolmosesteen sylkkärinä ja kepit siis takaaleikkauksella ja ne onnistui. Hämyhypyt tai -putket siellä täällä houkuttivat myös itsenäisimpiä menijöitä ja kyllä me Lisankin kanssa meinattiin niihin langeta! Että mukavasti siinä riitti haastetta ja nolla tuntui hyvältä :)

B-rata, hyppy, tulos 0


Agilityrata tuntui myös tutustuessa kivalta ja olisi ollut kyllä suoritettavissa hyvinkin, mutta arvioin väärin koiran radanlukutaidot kun lähdin viemään 5-7 esteiden muodostamaa vinoa hyppysuoraa oikealta puolelta, jolloin Lisa kielsi 5. hypyn ja ehti käydä tekemässä muurin. Kieltovirhe toistui myöhemmin 9. hypyllä, joka tuli sitten tehtyä vielä väärään suuntaan. 10. hypylle piti tehdä saksalainen, mutta tein jotain muuta. Kepeille vienti venyi ja pakkui ja viimeisen putkenkin Lisa juoksi ohi..! Että kylläpäs siihen sitten mahtuikin virheitä, se oli sellainen, että "myöhästypä / tee virhe alussa, niin se kostautuu koko radalla" - rata, niitä sattuu silloin tällöin :) Hulinaa, hulinaa!

A-rata, agi, tulos HYL¨


Kisapaikka oli kylmä, joten liikkeessa piti pysyä, suorituksen jälkeen olo oli kyllä pitkän aikaa lämmin. Pohjana oli tosiaan jonkinlainen kivituhka (niitäkin tuntuu olevan erilaisia), jotenkin sellaista hiekkaista. No, sellaista sottaista joka tapauksessa, että kun koira hipaisikaan tassulla mustia housuja, niin jälki jäi :) Ihan hyvä juosta, kova. Tykkään kun radan ympärillä on tilaa kulkea ja nyt tosiaan saattoi kulkea aivan ympäri joka suunnalta.

Ei otettukaan kisalahjakorttia tällä kertaa, vaan Pedigreen tuotepaketti, joskaan nyt jälkeen päin en ymmärrä miksi se otin - kisapaikalla otin sen siksi, että kylkiäisenä oli suklaalevy ja minulla oli nälkä!! Helppo on nälkäistä huijata! Kotona tuotepakettia lueskellessani ne kaikki sisältävät epämääräisesti "viljaa" ja aika paljon myös. Muutoin tuotteet olivat ihan ok, Dentastixiä, Frolicia ja tuorelihapussiruokaa tai mitä se lie nimeltään. Varmaan normivatsaiselle koiralle oikein kiva palkinto :)

Seuraavat kisat olisi marraskuun lopulla OKK:lla ja siitä kahden viikon päästä viimeiset mahdolliset tälle vuodelle Activen hallissa KAS ry:n järjestämänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti