maanantai 7. lokakuuta 2013

Talven tavoitteet ja suunnitelmat

Viimeksi kirjoitin tavoitteistani täällä, elokuun alussa. Tuolloin olin tunkenut kalenterin täyteen kisoja, Oulussa ja Kainuussa, mutta harva näistä nyt sitten kuitenkaan toteutui. Suunnitelluista 25 startista loppuvuodelle (elo -->) tulee kuitenkin toteutumaan yhteensä n. 17. Nollia on nyt jo kasassa 3 ja se on ihan mukavasti kun ajattelee meidän aiempia saldoja Foxynkaan kanssa; /max. 2 nollaa kun arvokisailmot on menneet umpeen). Loppuvuodelle on tiedossa maksimissaan 8 starttia vielä. Kajaanin reissukin on vielä mahdollisesti tulossa, kun äiti pyyteli käymään :)

Hallikausi siis lähestyy ja sitä mukaa myös ylläpitotreeni, perustreeni, esteosaaminen jne. Ratatreeni tulee taas auttamatta jäämään vähemmälle... Hallimme on melko pieni, vain n. 20x13m joten kisaratoja siihen ei saa väkerrettyä ellei lyhennä estevälejä reilusti. Vaihtoehtona olisi alkaa suunnittelemaan oikeasti toimivia syheröitä, joissa siis samoja esteitä hyödynnetään useita kertoja. Kyllä kokopitkät ja pidemmätkin radat on ihan rakennettavissa kun niihin käyttää aikaa. Netistä ne vaan ei valmiina löydy. Ja ratatreenihän meillä on se mitä molemmat tarvittaisiin.

Toinen ongelma hallikaudella on meidän mattomme. Siihen ollaan toivomassa parannusta (uutta mattoa) ehkä jo tälle syksylle - toivotaan kovasti niin!

Kolmas ja Lisan kannalta surkein ongelma on hallin lämmittämättömyys. Mutta kenties tämä lämmin syksy jatkuu talven verran eikä tarvitsisi kärsiä paukkupakkasista? Viime vuonna meidän pakkasraja oli n. 15-16 astetta. Toppapomppa saapui perjantaina, mutta kieltämättä toivoin, että se olisi ollut ehkä vielä kuohkeampi. Mahtanee olla tarpeen hankkia Lisalle vielä lisäksi fleeceloimi tai Bot:n verkkoloimi alle lämmittämään. Takki oli sopiva, istuva ja muutoin minusta mainio :) Kuviakin voisin koettaa tänään lisätä. Vaatetuslisänä tarpeen saattavat myös olla koiran tossut - Lisa kun on todella onneton! Näitä tämmöisiä tosin varmaan vaan käytettäisiin kotosalla kun tosissaan pakkasella joutuu lähtemään lenkille.

http://www.carlino.fi/tuotteet.html?id=23/172

Ulkona on aivan ihana päivä taas tuloillaan, siksi näihin tavoitteisiinkin suuntasin ajatukseni - tekee mieli treenaamaan! Viikonloppu meni epistellessä (niin joo) ja Ilsen synttäreitä viettäessä. Epikset olivat siis samalla seuramme mestaruuskisat ja voiton vei nyt toisena vuonna peräjälkeen Katja ja Olga upeilla radoilla! :) Kampoihin pisti useakin koirakko, mutta ei me Lisan kanssa! Molemmilta radoilta hyllytettiin, vaikka noin yleisesti ottaen ne oli ihan kivaa menoja ja radat olivat mukavia.

Jotta että ei aivan ilman selittelyjä, kun minulla kerrankin on vara selitellä ;) niin kerrottakoon, että meillä oli hieman työntekijä pulaa, huseerasin minkä ehdin ja stressasin lisäksi lasten kanssa, jotka pääsivät mukaan epistelemään! Eivät sentään radalle missään vaiheessa karanneet ja olivat muutenkin tosi kiltisti, mutta ajatus ei ollut radoissa kyllä ollenkaan. Ensimmäisellä radalla taisin unohtaa radankin (alla jo hyl) ja toisella kertasin kiemuroita viimeiseen asti kun tuntui, ettei ne vaan jää päähän. Sysäsinkin Lisan sitten väärään päähän putkea. No, tämmöistä tämä. Eihän meillä muutenkaan kovin usein nollien kanssa natsaa, joten realistista ei ollut kahta nollaa toivoakaan, vaikka radat nyt normi 3-luokan ratoja helpompia olivatkin.

Tästä päästäänkin taas takaisin tavoitteisiin ja suunnitelmiin, meiltä puuttuu edelleen tuplanolla ja karsintoja varten myös voitto. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen meidän menoon radoilla, tupla Oulusta oli todella lähellä (pelkkä kontaktivirhe, jotka meillä on jopa harvinaisia!) radoilla on ollut hyvä fiilis ja meno mukavaa, mikään ei ahdista! Foxyn kanssa ahdisti vähän kaikki, se vaan ei sujunut. Lisalla on nyt valeraskaudet voimakkaimmillaan, vielä arviolta ainakin pari viikkoa, ennen kuin alkaa vähitellen hellittää. Nyt lauantaina se kuitenkin liikkui ihan kivalla vauhdilla, ei mitenkään flegmaattisesti. Joten tässä pari viikkoa koetetaan elää aktiivisesti, että nösvöilyä ei pahemmin esiintyisikään ja startataan sitten nuo jäljellä olevat startit. Se leikkaushan mulla olisi sitten aikeissa toteuttaa Haukiputaan kisojen jälkeen, joulukuun alussa, kierron ollessa "lepovaiheessa" ilman sen erityisempia hormoonihyrskyjä suuntaan tai toiseen. Leikkauksesta toipumiseen varataan aikaa ainakin 2kk, jos kaikki menee hyvin - tarvittaessa tietenkin kauemminkin. Eli tämä ilman kisoja, lääkäriltä kysytään tarkemmat ohjeet liikunnan suhteen yleensä.

--

Mutta nyt kun kerran edelleen tätä lämmintä riittää, esteet on pihalla ja edelleen lumetonna, niin pitää koettaa ottaa kaikki hyöty omasta pihasta irti. Vahvistusta kontakteille, niistoja, persjättöjä, saksalaisia - kisaradoilla aina tarpeen ja mitä vahvempia, sitä parempi. Joten ei kun ulos ja jalat alle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti