BC Aksaa - ja terveysmurheita - taas

Mutta aloitetaan ihanilla asioilla. 

Meillä oli nimittäin ihanan voimaannuttavat aamuaksatreenit Manun kanssa tänään!! :)

Eilenkin aksailtiin pikkupikkuisen omalla kentällä, otin paria hyppyä (rimat vajaa 40cm) sekä Aata yksittäisenä ilman hihnaa ja pari toistoa rengasta.

Tänään otettiin aluksi putkijarrua muutaman kerran suoralla putkella, sitten suoraa etenemistä hypyn kera ja ilman. Rimat edelleen matalat. Ensimmäisellä kerralla edetessä rima roiskui kun koira syöksyi niin kovaa eteen, muut kerrat maltillisemmin, etupalkka oli maassa. Putkijarrussa on varmaan vielä opettelemista tuommoisen vauhtikarjun kanssa, kyllä se jo n. 1,5m viiveellä sieltä kääntyi, vaikka itse olin siis aivan liikkumaton koko ajan :)

Aata otettiin myös tänään ja vielä ao. ratapätkää. Ja hurja miten hyvin se meni! Ylpein olen Aan suorituksesta, se tekee hienon 2o2o:n ja kestää myös minun hipsuttelut ohi. Se tulee kyllä alas kohtuu hitaasti, mutta en haluaisikaan satalasissa 2o2o:hon noin isolla koiralla, katsotaan sitten joskus, miten Aata voidaan nopeuttaa - jos siihen on syytä. Manun vauhti on muuten kyllä aivan super, saa sitten nähdä miten rimakorkeuden tappiintuessa sen hyppytekniikka ja voima riittää ja miten se verottaa vauhtia. Manu pääseekin Lisan sijasta marraskuussa Vapun koulutukseen - saadaan ehkä juuri ne puuttuvat palaset sieltä :)

Treenattavaa Aalla on siis vielä minun reilussa etenemisessä sekä jättäytymisessä reilusti taakse. Sivuetäisyyskin useammalla metrillä toimii jo myös - vautsi! Oikeasti :) Tällaista harppauksin etenemistä, siis tekniikassa ja taidoissa, radan lukemisessa jne, tuskin voisi koskaan kuvitellakaan terrierin kanssa, tai ainakin se on harva terrieri se.

Mutta saako tällaisia kirjoittaa? Siis onko reilua sanoa, että joku toinen rotu vaan on jossakin parempi kuin toinen? Tai siis, tietenkin on. Mutta en tarkoita tätä sillä, ettenkö tykkäisi terrieriagilitysta, tykkään siitä kovasti, enkä edelleenkään ole vakuuttunut siitä, että bc-agility olisi kivempaa, mutta on se taitava ja nopea tuo Manu. Ehkä siinä tekemisen mielekkyydessä vaikuttaakin isolta osaltaan se, että ne onnistumisen tunteet monen hikisen toiston ja yrityksen ja "miten tää nyt tän hoksais" - pohdinnan jälkeen on taatusti palkitsevampaa itselle. ("JES! Siis NYT se hokas!"). Tykkään siis ehkä enemmän käyttää omaa, enkä niinkään koiran päätä ;) 

Katsotaan sitten siinä vaiheessa uudelleen kun ja jos saan tuosta bc:stä joskus toimivan kisakoiran, miten kisaterrieriä ja kisabortsua voisi verrata toisiinsa. Mielenkiintoista!

Mutta takaisin treenianalyysiin. Ratapätkällä Manu siis teki jopa viimeisenä esteenä olevan Aan "täydestä ratavauhdista", mutta tietenkin edellä oli juurikin tuo hypyltä kääntyminen, jolloin Manu joutui kiihdyttämään Aalle ihan nollasta - joten se oli toki isosti helpottava tekijä. Mutta kun ajattelee, että ollaan Manun kanssa otettu ratapätkää ensimmäisen ja viimeisen kerran maaliskuussa, niin näin se vaan osaa ja hakee jo. Ihmeellistä. Se on taitava poika ja minä rakastan erityisesti sen moottoria :) Toivottavasti en saa koskaan hillittyä sen vauhtia, vaan kaikki treenit tehtäisiin aina yhtä lujaa. Ensi kerralta filmiä.

Mutta sitten jäähkälenkillä Manu oksensi. :( Se syö ruohoa aika paljon ja nytkin treeneissä ehti imuuttamaan useampia korsia aina kun siirtelin esteitä tai mietin ohjausta. Oksennus oli suurimmalta osalta vettä, mutta se sisälsi myös vielä joitain kokonaisia nappuloitakin aamuruoalta. Ehkä vika oli siinä, että treenautin liian pian ruoan annon jälkeen, vaikka teoriassa näin ei olisi pitänyt kyllä olla. Mahavaivoja sillä on joka tapauksessa, ruohonsyönnin ja ilmavaivojen sekä jopa ulostamisongelmien perusteella. Siis lieviä vaikeuksia ponnistamisessa.

Lisäksi Lisa kipuilee anaalien vuoksi :( Olen koettanut saada tälle päivälle jo lääkäriaikaa, mutta huomiselle taitaa mennä. Annoin sille kipulääkettä ja toivon, että rauhoittuu...

Tuntuu taas kyllä siltä, että kyllä ei nappulat vaan ole koiranruokaa, ja jos niiden takia joutuu koirat kärsimään niin ne saa mennä menojaan. Ja olkoonkin vaikka kuinka hankalaa tällaiselle tuuliviirille laittaa se pakasteruoka ja muistaa kaikki lisät ja ravinteet, niin siihen on vaan taivuttava, jos se on ratkaisu näihin ongelmiin. Tykkäsin kovasti raakaruoasta, mutta se nappulan helppous ja lauman kasvaminen on sitten saanut meidät siirtymään nappulaan, niin että se on jotain päiviä viikossa myös ainoa ruoka jota ne saavat, ilman lihalisiäkään. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin Lisa oireilee anaalejaan, olen saanut ne hyvin itse pidettyä kurissa.

Mutta joo. Igsy taas on sitten ihan oma lukunsa taas. Tuntuu, ettei sekään ole kivuton. Fysioterapiaan lokakuun alussa sen kanssa.