Julkaisematonta materiaalia -

- joka vaan jumitti koneelle videiden toivossa. Eikä niitä ole kaikkia liitettäväksi vieläkään. Mutta koska uutta jo pukkaa, pitää tämä koettaa saada pois alta, pahoittelut epäloogisuudesta!

Kirjoitettu torstaina 29.1.

Flunssa iski, vaikka luulinkin, että se iski lapsiin. Ollaan siis kaikki kotona, äiti sairastaa ja lapset sekoaa. Tai edeltävä tekee molempia? Ehkä ne on pakko viedä jo huomenna päiväkotiin, koska eivät tunnu sairastuvan sitten millään - onko tässä mitään logiikkaa? Tapani mukaan siis ennakoin ja "varmuuden vuokseilin" vähän turhankin paljon ja ajattelin jättää lapset kotiin, koska "Kohta ne varmaan sairastuu, ellei jo tänään." Mutta ei ne sairastuneet vielä tänäänkään ja nyt on jo torstai. Tätä "ehkä tänään" on siis kestänyt jo maanantaista asti. En voi suosittella tätä tekniikkaa kellekään.

Ehdittiin kuitenkin maanantaina käydä Manun kanssa hallilla Svean tuoksuissa, joten se meni vähän häneksi (Svea oli hallilla su ja sillä on juoksut). Mutta WAU mikä pujottelu jo! :) Igsy oli myös mukana istu-maahailemassa, se on suloisin istu-maahailija!! :D Kamppailen edelleen Igsyn sivulletulon kanssa, se tuntuu mahdottomalta noin pienen ja liukasliikkeisen kanssa...

Manun pujo ja hallirallattelua:

Tiistaina oli Lisan treenit, silloin tuntui omassa kurkussa jo vähän karhealta, mutta treenit meni hyvin ja Lisa teki hienosti :) Jopa kontaktit. Kyllä ne vielä siitä lutviintuu kun taas treenataan. Kisakontaktit viime viikonlopulta (kaksi A:ta ja yksi keinu) oli kerta kaikkiaan kamalat.

Jore pitäisi trimmata, anyone? Ehkä se viedään tällä kertaa jollekin joka oikeasti saa tehtyä sen kerrasta alusta loppuun :) Igsyllä on sama edessä, mutta sata kertaa kevyempänä versiona!

(Joresta ja iksustakin on videot tulossa...)

--

Viime viikonloppuna kisattiin siis Lisan kanssa Torniossa kahden hylyn ja yhden kymppituloksen verran. Huonot kontaktit leimasivat kaikkia ratoja. Hyppis tuntui ihan kivalta, mutta summattiin useampi virhe sillekin radalle ja hyllytettiin. Kaiken kaikkiaan fiilikseksi jäi lopuksi hyvä, hyppiksen ansiosta, se ei valitettavasti tullut videolle aivan kokonaisena! :) Tilat oli hulppeat ratsitallitilat, kellä yksityisellä (ainakaan täällä pohjoisessa) on tallissaan tilaa kolmelle hevoskuljetusLINJA-AUTOLLE? :D Vaan olihan hieno paikka, vähän kuin jostain tyttöajan heppaelokuvasta... :)

Kisakoostevideo:

Kauhulla katselin myös muutamia kolmosluokan bordercollieta radalla ja irvistelin. Ei siksi, että niillä olisi mennyt huonosti, vaan siksi, että kuvittelin itsekin joutuvani vielä siihen samaan tilanteeseen kaamean kaaharin kanssa, kenties jopa kuluvan vuoden aikana? Hirvittää aivan hirveästi. Mutta kuten siinä radan reunalla tuumasinkin, onneksi voin päättää itse milloin se tapahtuu - jos milloinkaan! Josko sentään joskus. :)

Sunnuntaina käytiin vielä Lisan kanssa Mikan koulutuksessa. Saatiin juosta. Tehtiin pientä ohjauksellista pätkää, jossa kiinnitettiin huomiota mm. kurveihin ja suoritusnopeuteen / sujuvuteen. Jo lauantain jäljiltä olin tosi kipeänä ja sunnuntai-iltana niin kipeä, että kun makasin sohvalla, ei oikeaa jalkaa saanut nostettua toisen jalan päälle. Ei vaan saanut. Aika kipeää on se.

Mutta nyt siis lepoa, että jaksetaan viikonloppu kouluttautua.

Ollaan sentään vähän keittiötokoiltu Manun kanssa ja treenattu seiso-käskyä niin, että raaja-asento pysyisi oikeana. Hankalaa. Mutta positiivista on se, että se tunnistaa jo seisokäskyn. Hankalaa siinä on se, että se vaatii vielä "näyttelyseisotus" asennon minulta, eli olen sen sivulla ja nami toisessa kädessä... Mutta tässäpä on näitä sairaspäiviä aikaa alkaa häivyttää palkkakättä / palkkausasentoa ja niin edelleen. Ja joka kerta kun treenataan saa huomata kehitystä edelliseen, joten hyvä siitä vielä tulee :)

Jälleen yksi lamppu syttyi! (tottislörinää)

Lähdettiin Manun kanssa eilen hallille tokoilemaan, kun aksatreenit on olleet peruttuina pakkasen vuoksi, enkä viitsi itsekseenkään lähteä hallille treenaamaan agilitya kun pakkasta oikeastikin on niin paljon ja kyllähän meidän pitää välillä jonnekin muuallekin päästä kuin omalle pihalle!! Ja mikäs sen parempaa kuin ohjatut tokot :)

Meillä on erillinen tokoryhmä joka tokoilee yleensä kerran viikkoon, se ei ole Arcticin toiminnan alainen. Ollaan Manun kanssa käyty tuossa ryhmässä nyt kahdesti. Ensimmäinen kerta oli kokeilu niin, että Manun bestis Svea oli mukana ja se oli aika hässäkkää, eikä voitu tokoilla yhtään... :/ Siitä on tosin jo aikaa, ja ne oli meidän ensimmäisiä yhteisiä hallikäyntejä yleensäkin. Mutta nyt kun ollaan jo touhuttu enempi yhdessä hallillakin ja kun ihanin Svea ei ollutkaan mukana, meillä meni tosi hyvin! Sain myös vinkkiä palkkaamisen ajoitukseen, joka oli oikeasti kullanarvoinen vinkki!!

Meillä oli suunnitteilla kunhan vain olla ja palkata Manua toivotusta käytöksestä. En vain oikein tiennyt mitä se oli, joten palkkasin sivulle tulosta niin että käteni heilui ja koira heilui ja vilkuili muualle ja välillä nousi ja istui taas ja kertakaikkisen sekavaa se meillä on ollut. On edelleen. Tai no, nyt tuli siihen muutos. Toivoakseni :)

Ensin piti odottaa että koira ottaa kontaktia perusasennossa ja tarvittaessa "annan palautetta" (meillä "ä-ä!"), mikäli Manu koettaa tökkiä palkkakättä tai vilkuilee muualle tai muutoin häslää. Anni auttoi naksuttelussa alkuun ja minä vain palkkasin, että sain oikean käsityksen siitä mitä minun tulisi koiraltani haluta. En saanut heilutella kättä, palkkasin hyvin pienellä liikkeellä ja vain toivotusta (kontakti kasvoihin perusasennossa) Ja eron huomasi silmänräpäyksessä! Manu alkoi vain tuijottamaan minun kasvojani (vaikken katsonutkaan siihen), välillä koetti hamuta, johon "ä-ä!" ja naks-palkka heti kun otti kontaktin taas. Sama "ä-ä" jos yritti tuijotella muualle. Vapautuksen jälkeenkin Manun olemus oli paljon levollisempi. Se myös näiden lyhyiden kontaktitreenien jälkeen meni kauniisti hihnassa, ohitteli muita ja oli muutenkin "helppo" ja rauhallinen.

Äkkiä se taas unohtikin vapaakäskyn saatuaan, mutta muisti heti kun otettiin perusasento ja vapaana ollessaankin muisti käyttäytyä paljon paremmin, välillä ainakin :) Samoin ulosmenot ja sisääntulot, joista ei meinannut alkuun tulla mitään "KUN-EI-MALTA-PITÄÄ-PÄÄSTÄ-SISÄLLE" ja haluan että se istuu, päästää minut ensin ovesta ja luvan kanssa saa kulkea vasta.

Mutta jees. Näitä treenejä vaan nyt sitten paljon lisää! Ja tätä voidaan tehdä aina ja joka paikassa, nyt kun olen itse hoksanut mitä pitää tehdä. Olen minä olevinani tehnyt juuri niin, mutta tajuamattani palkannut myös väärästä toiminnasta ja toiminut itse tosi rauhattomasti ja epäjohdonmukaisesti. Se naksu on tässä nyt tosi hyvä apu.

Käytiin kontakteilemassa tätä samaa siis hallissa muutamaan otteeseen muiden seurassa ja sitten käytiin vastavuoroisesti ulkoilemassa (3-4 tyttö koiraa oli kaverina treeneissä, pääosin oikein rauhallisia) ja lopuksi (ihanmielettömänhurjaaminulle: ) otettiin ryhmänä paikallaanmakuu!!! :D

Otettiin "kehääntulo" kisanomaisesti, eli ensin tuomarin tarkastus, joka jänskätti Manua aika paljon, heilutti kyllä häntää ja oli ystävällinen, mutta jännitti, hyppi välillä "tuomaria" vasten, mutta koetin namittaa ja kehua, ihan hyvin se meni, mutta tähän tarvitaan kuumeisesti harjoitusta!!! Pitää alkaa vaikka Esan kanssa kotona ja aina kun treeneissä vaan on joku joka voisi kopeltaa.

Sitten siirryttiin riviin omalle paikalle (piti olla 3m, mutta meillä etäisyyttä seuraavaan ehkä 4m, eikä koiraa toisella puolella), pian "tuomari" tuli ja testasi luoksepäästävyyden (taas pikkuisen jännätti, kun joku tulee sillä tavalla tykö, mutta onneksi sai namia ja kehuja) ja sen jälkeen tehtiin se paikallaanmakuu.

Manusta sekin oli selkeästi tosi jännää, ei pelottavaa, se katseli vähän ymmällään mutta hyvin virkeänä kaikkia sen vastapäätä seisovia ihmisiä ja minua vuorotellen (ei vilkaissutkaan muita koiria) ja kävinkin palkkaamassa sitä aika usein. Viimeisellä kerralla se nousi heti poistuessani, joten otettiin lopuksi vielä tarkemmin käskyä ja palkkauksen oikea-aikaisuutta, että saatiin se taas toimimaan halutulla tavalla.

Mutta jäipäs kyllä kertakaikkisen hyvä fiilis näistä treeneistä. Että tekisi oikeastaan mieli jatkaa :) Agilitya me voidaan hyvin tehdä itseksemme, mutta tottista ei osata. Ongelmaksi voi nyt koitua se, että Svean kanssa toimiminen ei onnistu, mutta katsellaan.

Halusin tallentaa tämän eilen tekemäni nuhruisen piiroksen jälkipolville, kun se on minusta vielä ihan hyvä, ja kuvaava, mutta olen aikeissa maalata sen päälle ja epäilen, että sitten siitä ei jää jälkipolville enää mitään.... ;) kuvassahan on tietenkin meidän Lisa, liekkö toissakesältä tai sitä edelliseltä, joltain kivikkoiselta rannalta Seskarössä.

Kirjoitanko sinulle?

Parsonia hankkiessa etsin käsiini kaiken tiedon mitä netti kantaa - kirjastosta ei apua varsinaisesti ollut, enkä tuntenut ketään parsonihmistäkään, kasvattajista tai harrastajista puhumatta. Luin kahmien niitä muutamia parsonblogeja, joita siihen aikaan netistä löytyi, voi niitä aikoja!! :D Suurin osa niistä oli kirjoitettu koiran näkökulmasta, niin hassulta kuin se nykyisin tuntuukin, vain pari harvaa oli silloin varsinainen koiraharrastusblogi. Luin myös muutamia treenikavereiden blogeja, vaikka rotu olikin jokin muu.

Kirjoitin siis silloin elämästä parsonien kanssa, niiden oikuista ja kummallisuuksista, ihanuudesta ja harrastamisesta. Käytiin näyttelyissä, mietiskelin ulkomuoto- ja kasvatusasioita, ja kovasti koetettiin tulla agilityssa paremmiksi ja kasvaa koiraihmisenä, kaikki oli silloin uutta!

Foxyn kasvaessa "ulos" näyttelyiästä ja kun siitä ei kummoinen showkoira tullut, niin rakas kuin se olikin! agility muuttui ehdottomaksi ykköslajiksi, mejänkin ollessa Foxyn mielestä pikkuisen liian jännää, ja ihastuinkin suin päin agilityyn myös itse. Lasten tullessa harrastusmahdollisuudet vähenivät, koska aikaa ei enää ollut ja sekin supisti kokonaisuutta yhä enemmän pelkkään agilityyn. Tottista taas en osannut ja agilityn rinnalla se tuntui kovin harmaalta...

Meille tuli pian Lisa, joka ei sekään ollut näyttelykoira, joten tähtäin Lisankin kanssa oli agilityssa, mutta samalla piti kovasti toimia perheenäitinä, joka veikin mehut kaikesta muusta, agility toimi kuitenkin minun henkireikänäni ja seuratoiminnassa pysyessäni sain myös tunteen tarpeellisuudesta ja mahdollisuuden tehdä töitä, vaikka kotona olinkin.

Blogi oli jo vähitellen siirtynyt parsonharrastamisesta agilityn harrastamiseen, nyt myös kovasti koetin viritellä kasvatustoimintaa ja ajatukset olivat hyvin tiiviistii siinä, mitä kasvatukselta itse haluan ja haen. Valitettavasti Foxylta ei tullut narttua ja Lisan vahinkopennut myin kaikki pois. En halunnut teettää Lisalle enää pentuja sen valeraskauksien, paukkuarkuuden, nisäkasvaimien ja vehnäallergian vuoksi, jotka todennäköisesti myös perityisivät osittain ainakin myös sen jälkeläisille (toistaiseksi ei ainakaan kellekään ole tullut noita kaikkia... pidetään peukkuja edelleen, ettei jatkossakaan!). Kasvatushaaveet hiljenivät pitkäksi aikaa, kunnes Foxy jätti meidät ja mietin sen tilalle uutta narttua. Ehkä sittenkin voisin alkaa taas suunnittelemaan jalostusasioita...

Tällä välillä blogi toimi edelleen kovasti agilityharrastus- sekä jonkin verran myös parsonblogina. Päiväkirjana myös.

Elämä tuli taas kuvioihin, uusi karvainen perheenjäsen ei sopinutkaan jalostukseen, eikä harrastamiseen, se menee kipeäksi jo poikien kanssa kisuamisesta ja mietin edelleen mikä olisi Igsyn kannalta paras vaihtoehto elämässä...

Blogi kertoo nykyisin paljon koirien terveydestä, huollosta ja huolista niiden kanssa... Nykyisin se kertoo myös bordercolliesta ja edelleen pääpaino on agilityssa. Joskus puhun harrastmistani roduista, mutta parson ei ole enää pääasia (vaikka se tulee aina olemaan minun rakas rotuni, jota en hylkää)-

Mutta syy miksi alunperin aloin blogia kirjoittamaan on poissa. Lukijat ovat varmasti vaihtuneet hyvin pitkälle, vaikka tiedän myös, että joitakin samojakin lukijoita siellä vielä on. Joillakin on parson (joillakin jopa se kasvatti, terveiset!), joillakin on bordercollie. Joku harrastaa agilitya jonkin ihan muun rodun kanssa. Joku ehkä haluaa tietää jotain jostain, ja sattui tulemaan tänne, ehkä tuli sitten uudestaankin toisen kerran, syystä tai toisesta tai ehkei enää koskaan. Joku taas on sukulainen tai ystävä, tai harrastava ystävä :)

Mietin vain tässä, kelle minä kirjoitan? Lukijakunta on jo niin laajaa ja niin laidasta laitaan, etten voi varsinaisesti kirjoittaa kellekään erityisesti. Tiedän, että kirjoitan hyvin pitkälle vain itselleni, mutta joskus kohdistan kyllä asiani ihan kaikille, ja joskus vain jollekin ryhmälle, joskus jopa yhdelle ihmiselle, jos se on mieltä askarruttanut... Minulla on usein päässäni mielikuva "lukijasta", mutta hyvin harvoin tiedän kuka se on. Miksi kirjoitan ja kenelle? Toivon ainakin, että jokainen täällä käyvä ja meistä lukeva haluaa lukea meistä. 

Valinta onneksi on lukijalla, minä vain kirjoitan.

Manu baanalla

Tänään oltiin ominemme Manun kanssa hallilla. Igsykin oli mukana ja sitäkin otin vähän videolle, mutta se ei ole valmis vielä, teen Igsysta oman postauksen myöhemmin!

Testailtiin Manun kanssa ohjauskuvioita aiheena niisto, johon se lähti mukaan yllättävän hyvin, joskus ollaan kokeiltu, keväällä / kesällä, jolloin rimat vielä tippui herkästi ja koira oli kädessä kiinni seuraavaksi.. Kun en varmaan palkannut tippuneesta rimasta. Nyt koetin muutenkin palkata enempi namilla ja superina sitten vasta lelu, eli vetoleikki. Mutta on mulla kyllä vielä ajoituksen ja vihjeiden kanssa paljon tekemistä... :/ Ehdottoman positiivinen mieli treeneistä kuitenkin jäi, kun olihan siinä putkea tarjolla ja sun ja vaikka mitä ja hienosti poika teki. :) A-este meinasi olla joka kerta aika nopsa suoritteinen, siis ehti alas asti tai ilman onoffia ja sitä palauteltiin pariin otteeseen, siis uusittiin.

Suuntaa antava ratapiirros, ei numeroiden mukainen

Keinua rämisyteltiin myös useampaan otteeseen, se on aika kovaääninen minunkin mielestä, mutta niin olen minäkin, joten en sitä moiti. Ihan kivasti Manu lähti leikkiin mukaan, tehtiin keinua siis ihan kokonaisenakin, en vaan hoksannut, ettei se mahdu ruudulle, joten sitä ei videolle tullut.

Pujottelua tehtiin lopuksi, olin aikonut tehdä hyppytekniikkaa, mutta aikaa (ja tilaa) olisi ollut vain taas Set Pointille, joten tein pujottelua sen sijaan vähän enemmän. Ehkä huomenna hyppytekniikkaa sitten, jos tosiaan aion selvitä hallille huomennakin. Tänään palkkasin ensimmäisen kerran pujottelulla heittämällä lelun eteen ja kulkemalla sivulla koiran tehdessä, hyvin onnistui. Taisin joskus ennen joulua kokeilla sitä, mutta ei vielä silloin onnistunut.

Äänet on ehkä vähän rasittavat kun kehun niin ilkeällä äänellä, varsinkin pujotteluvideolla... Pahoittelut jos koetit katsoa äänten kanssa.

Vaikka namitkin oli tänään mukana, olisin voinut vielä vähän aiemmin hyötykäyttää niitä "kiitos" - käskyn tehosteena, sen merkitys meinaa aina näin treenatessa vähän himmentyä pienen pelmun päässä.. ;)

Tiistain agilityt

Lisa pääsi eilen ohjattuihin treeneihin. Tehtiin ensin pientä sykkyrää okserin kera (piirroksessa vasemmalla). Lisalla ei nyt yleensäkään ole mitään ongelmaa rimojen kanssa eikä ollut nytkään, okseria siis tarkoitan. Ongelmat mahtaakin olla ihan erit sitten maksin kanssa.. Videolle olisi kiva suoritusta ollut kyllä saada, mutta kun ei ole kuvaajaa. Aain aikalailla eri vauhtisia suorituksia ottamalla koiraa mukaan, kuin lähettämällä. Myös 3-4 välin haltuunotto toimi vaihtelevasti, kokeilin sitä myös vastakäännöksellä. Se oli luonnossa ehkä hieman tiukemmalla välillä kuin kuvassa.

Toisena treenikuviona oli hauskaa kääntelyä putkien kanssa, piirroksessa oikealla. Kakkosputkesta ulos tullessa ei linja ollut valmiiksi noin hyvä kolmoselle, vaan koira piti varmistaa mukaan, muuten tuli helposti ohi. Esteet eivät kenties olleet aivan kuten piirroksessa muutenkaan, mutta jotakuinkin. Vitoshyppy ehkä aavistuksen lähempänä muuria ja ykkönen paremmassa kulmassa kakkosputkeen nähden, mutta kauempana, joka teki kulmasta melko sokon. Neloselle vienti onnistui yllättävän hyvin leijeröimällä vitonen. Tämä oli semmoinen "onnistuttiin me!" -pätkä, keinusuoritukset otettiin varman päälle namitettuna, toimi hyvin!

Lisa oli innokas kuin aina, en huomannut siinä eroa entiseen. Se räkytti odotellessamme, kuten aina ennenkin, ja teki lujaa ja puhtaasti, siis rimoja tiputtelematta. Ensimmäisessä treenissä se liukastui kerran kolmoshypyltä laskeutuessa, kun en ilmoittanut suuntaan ajoissa ja kerran törmäsi rimaan kiellon kera, kun koetin jättää kolmoselle liian varhain karkaamalla itse jo ohjaamaan nelosta... Toisessa treenissä se taas liukastui kerran putkessa, suoritettaessa sitä ekaa kertaa.

Liukastelut eivät ole Lisalle tyypillisiä, joten syynä niihin voi olla joko pitkä tauko ja yli-innokkuus radalla (se myös louskutti minulle joka kerta lähtöön jättäessäni, joten sekin kertoi vähän ylimääräisistä kierroksista) tai kenties vielä jotkin leikkauksesta aiheutuneet jutut, jos ei olekaan aivan vielä lihaskunto palautunut. Tai molemmat mainituista.

Lämppälenkeillä liikkui niin pirteästi ja iloisesti ja muutenkin oli hauska havaita, että oli mielissään, vaikka pakkasta jonkin verran olikin. Hallissa oli tosin vaikeahkoa pitää koira koko ajan lämpimänä, koska treeni oli niin lyhyttä eikä koira ehtinyt kunnolla lämmetä ja kuitenkin palautteen vastaanoton ajan piti odottaa. Joten kenties parempi vaihtoehto kylmellä säällä kuitenkin olisi pidempi treeni, jolloin koira lämpeää paremmin, eikä ehtisi viluuntua niin herkästi joka välissä.

--

Manun kanssa ei päästä tänään treeneihin autojuttujen vuoksi. Koetan huomenna ehtiä käymään hallilla itsekseen  sen kanssa, kun säätkin on suosiollisemmat taas, viikonlopun säistä puhumatta. Ja nyt kamera mukaan! Ja muistikortti! Ja akku! Ja muistan kuvata! ;)

--

Oulussa käydään viikonloppuna pohjoisen mittapuulla isot kisat OKK:n hallilla. Seuraavalle viikonlopulle olen ilmoittanut Lisan Tornioon Raunon radoille, mukava päästä pitkästä aikaa kisaamaan. Paikkana Ilomäen maneesi, ihan uusi tuttavuus meille ja se taitaa koskea muitakin kisaajia. Kisoihin ilmoittautuminen oli jostain syystä aivan ylijännää ja kipristeli vatsan pohjassa asti :D Nyt on jo ihan jees olo ja oikeasti tosi hauska päästä pitkästä aikaa kisaamaan - toivon vain todella että saat suosii, vaikka maneesi lämmitetty onkin +8 asteeseen. KAS:sin maneesikisoja lämmöllä muistaen - enkä oikeastaan vitsaile, meillä oli Foxyn kanssa niin hauskaa siellä niin monesti ♥ 

Mutta nyt riittää jaaritukset. Huomenna kenties lisää.

Mieli muikeana

Ja innosta puhkuen ajelin kotiin eilisistä aksatreeneistä Manun kanssa. Kuviona haastavaakin putkeen vientiä ja kirikkäitä repäisyjä, ja kun se onnistui niin kylläpä se virkisti vanhaa mieltä. Ja varmaan nuorempaakin.

Nyt olen taas niin kipänä Manun palkkaamisesta, kyllä haukat saa kyytiä kun ei ole lapsia tarvinnut pitkiin aikoihin kunnolla kannella ja on päässyt rapistumaan sen suhteen ;)

Tehtiin pätkää 6-11 ja samaa peilikuvana. Korkeudet 40 tai 45cm ja pituudella 3 palikkaa. Alkuperäiseen verrattuna 6 hyppy oli ehkä 2-3 metriä enemmän vasemmalla kuvasta katsottuna, joten väli pituudelle oli huomattavasti lyhyempi oikealta ohjattuna kuin toisesta suunnasta. Tästä syystä myös ohjaaminen oli haastavampaa kun esteväli kasvoi, ja Manu aina minun liikkeestäni  riippuen haki monesti minun perään heti ensimmäisen hypyn jälkeen ja joskus jo ennen sitä, kun koetin hoppuilla persjättöön 8-9 väliin. Joten sitä oikeaa ajoitusta hakiessa varsinkin peilikuva harjoitteessa se sitten meni. Mutta lopulta myös toiseen suuntaan saatiin tosi hieno suoritus ja olin kertakaikkisen tyytyväinen meidän tekemiseen.

Manu haki myös muitta mutkitta yhden kokeilun jälkeen tuollaiseen möllikoirakolle kenties "psyykkisesti haastavan" 9-10 putkeenlähetyksen, joka saa kyllä hyvälle mielelle toimiessaan! :)

Lisan kanssa kokeiltiin sitä tiistaina ja sen kanssa sitä pitä harjoitella monta kertaa! Niin ne on erilaisia. Lisan kanssa tehtiin nopeasti tosiaan tiistaina tätä samaa, alusta alkaen valkoisilla numeroilla. Pätkissä kylläkin, varsinkin tuo 9-10 oli aika lailla uusi juttu Lisalle, ellei oikeasti ihan uusi? Kakkosputkeen sai nakata ihan rennosti ja edetä sitten tuonne kolmosväliin, johon tein japanilaistyyppistä persjättöä - toimi hyvin. Lopeteltiin tuonne 8 kohdalle ja otettiin lopuksi vielä pujoa sekä umpi- että avokulmaan. Ihana oli juosta pikkusimppuran kanssa pitkästä aikaa, vaikka kamalasti se riekkui ja hyppi ja pomppi, että aivan mietin, josko armeliaampaa olisi ollut palata tauolta suoraan kisoihin ensin? :/ No ei sentään, ensimmäiset kisat Lisan kanssa ovat edelleen tähtäimessä joskus helmikuulla, ellei sitten Torniossa...

Manu oli siis eilisissä treeneissä tosi taitava näin tauon jälkeen, kerran sattui pieni hups! Kun ohjasin huonosti putkeen ja Manu luki minun ranteeni palkkapatukaksi... Heh he. Ei se muuta kuin suu auki "törmäsi" siihen, välittömästi "päästi irti" kun otetta ei siis ollutkaan ja alkoi etsimään maasta että "mihin se mun patukka nyt katos!!!"

Huomiona: Manulle palkkaa usein, jos ei lelulla voi joka välissä, niin palkkanamit mukaan! Se turhautuu nopeasti jos se kuitenkin yrittää tehdä jotain, vaikkei se aivan suunnitellusti minusta mennytkään, jolloin pitäisi palkan lentää, mutta vetopalkka on superpalkka ja namit olivat unohtuneet tällä kertaa. Ne piti olla mukana eilenkin, mutta mystisesti piiloutuneet ne nakit olivat... Joten nyt hyvä huoli että palkkaa on mukana moneen makuun, nopeasti palkattavaksi ja samoin sitten hitaasti ja huolella. Mutta ai että, oikeastikin, että Manun palkkaaminen ottaa voimille!! :P Josko tästä näppi- ja ranne- ja olkapaalihakset sitten vaan vahvistuisivat? Ja kaikki niiltä väleiltä?

Tervetullut ihana Uusi Vuosi

Ehkä tätä ei pitäisi sanoa ääneen, mutta minulla on sellainen mukava kutina tästä alkaneesta vuodesta. Ehkä olen taikauskoinen, koska tämän vuoden numerot vain tuntuvat hyviltä, tai ehkä se on vain tämän hetkistä hyvää oloa, jota olen itselleni onnistunut hankkimaan.

Tähän aikaan vuodesta olen normaalisti laatinut koosteen edellisestä, ja tällä kertaa se ei ehkä ole aivan niin murheellinen kuin edeltävänsä, vaikka joka vuoteen on mahtunut kyllä ihania ja samoin tosi surullisiakin juttuja, ja nekin koskee pääosin vain koiria, puhumatta kaikesta muustakin elämästä, jota tähänkin taloon mahtuu. Ollaan asuttu nyt Seskarössä pian viisi vuotta, kevällä 2010 aloitettiin remontti, joka on edelleen kesken, mutta elämä jo hyvässä vauhdissa.

Vuosi 2010 oli ihanaa Foxyn pentujen odottelun aikaa, siinä samassa siis muuttohässäkkä ja jatkuva remonteeraaminen. Foxy astutettiin vasta kesäkuulla, jolloin talo oli jo liki tässä kunnossa kuin se nytkin on, ja odotus ja pentuaika oli siis rauhoitettua! :) Olin kylläkin aikeissa pennuttaa sen jo alkuvuodesta, mutta juoksujen yllätyksellisyys sai minut siirtämään pennut syksylle, ja tuolloin myös urosvalinta meni vielä uusiksi, koska alkujaan Foxylle alkuvuodesta valittu uros kuoli tapaturmaisesti :( Loppuvuodesta meille jäi Foxyn pennuista Jore. Tuolloin tehtiin myös se hankala päätös, ja vihdoin etsittiin Rommille uusi koti. Perhe löytyi Iisalmesta, jossa se edelleen erittäin onnellisena poikana saa nauttia elämästä, nyt jo 7,5 vuotiaana, Rommihan oli Foxya vain 1kk vanhempi.

Vuosi 2011 oli odotuksen aikaa jälleen, ja myös Foxyn ja minun yhteistä aikaa. Tein valinnan keskittyä vielä viimeisen kerran vain Foxyyn ja minuun ja Lisa sai lainaohjaajan. Käytiin koulutuksissa ja etsittiin sitä omaa juttua. Odotin Ossia, joten kisaaminen jäi pois jo keväällä, C treenasi Lisan kanssa, Foxy sai satunnaisia lainaohjaajia sekin, toisen C:n tähdätessä vielä kerran nuorten SM-kisoja varten. Onnistuin jopa kisakauden aluksi saamaan pari nollaa, samoin heti raskauden jälkeen - Foxy teki nopeita ratoja ja myös nopeita päätöksiä radan etenemisestä ja siksi sitten olinkin aina niin hukassa sen kanssa. Lisa ja Jore tekivät alkukesästä 2011 omia suunnitelmiaan ja elokuussa Ossin kanssa synnäriltä kotiin saapuessani, pääsin heti koppaamaan syliini Lisan ja Joren ensimmäisen rakkauspennun Prinsessan. Pentuja tuli yhteensä neljä ja kaikki saivat ihanat kodit aina Pohjois-Karjalasta asti, osa jäi lähemmäksi.

Vuosi 2012 meni jälleen Foxyyn ja kisaamiseen tutustuessa, tunnuin edelleen olevan kovasti hukassa ajoittain.. Foxyn kanssa tekeminen tuntui hyvältä, vaikkei kauemmas koulutuksiin nyt vauvan kanssa kovin usein päästykään. Aloitin koirahierojan opinnot keväällä ja sekin oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Alkuvuosi kesään asti olikin tosi onnellinen. Kisasin Foxylla ja treenasin Lisalla, harjoittelin ihanaa ammattia varten ja olin onnellinen äitinä, kunnes elämä vei - Foxyn, ja se lähti pilvikentille elokuun 20. päivä, juuri startattuamme edellisenä päivänä kisauran Lisan kanssa Kajaanissa. Isku oli kova ja loppuvuoden keskityinkin tarmokkaasti Lisaan ja kisaamiseen Lisan kanssa. Sillä tavalla Foxy pysyi liki parhaiten... Lisan kanssa vihdoin alettiin saada oikeaa kisarutiinia alle. Tuloksilla ei senkään kanssa hurrattu, mutta aloin oppia jotain systeemistä itsestään, mikä meillä toimii ja mikä kenties ei.

Vuosi 2013 sitten. 3/4 osaa tästä vuodesta oli ihanaa pennun odotusta ja hurjaa Lisan kanssa kisaamista. Suoritin myös kesällä koirahierojan loppukokeen, mutta varsinaisten töiden aloittaminen ei ollut vielä ajankohtaista. Foxyn kuoleman jälkeen olin alkanut miettimään toista kisakaveria Lisan ohelle ja odotimmekin sitä sopivaa usealtakin suunnalta, mutta mikään suunnitelma ei tuntunut olevan se oikea. Kunnes samaan kennelliin kuin mistä Foxykin haettiin syntyi lopulta kaksi narttua ja niistä toisen saimme me. Maailman ihanin Igsy ja ehkä ihanin valkoinen myös... Loppuvuosi on kuitenkin jotenkin vielä niin tuoretta historiaa, etten halua sitä edes tähän kirjoittaa...

Ja vuosi 2014, tänne asti on tultu. Tämä vuosi on ollut taas muutosten täyteistä aikaa, johon sopeutuminen on vienyt aikansa koko perheeltä. Igsyn syksyllä alkanut sairastelu ja aikuiseksi kasvaminen johti ilmeisesti siihen, että Lisa alkoi haastamaan Igsya joka välissä, joka johti pari kertaa myös tappeluun. Otimme samoihin aikoihin perheenjäseneltä C:ltä itsellemme uuden perheenjäsenen Manun, 1,5v bordercollie uroksen. Ja vaikka Manu on ehdottomasti eniten silmiä avannein koiratuttavuus minulle tähän asti, ehkä vain erilaisuutensa vuoksi, en ehkä tekisi enää samaa päätöstä, jos tulisi miettiä uuden laumanjäsenen ottamista tähän laumaan. Mutta luotto silloin siihen, että Jore tottuisi toisen uroksen läsnäoloon oli suuri, emmekä arvanneet, että Lisan suhtautuminen Igsyyn vain pahenisi. Ja tästä vuodesta sitten tulisi tehdä se kooste...

- Sopeutumista, sopeutumista ja vielä kerran sitä. Loppuvuodesta alkoi tuntua jos siltä, että lauma kokonaisuutenaan jokseenkin toimii - sellaisena kuin se nyt saattaa toimia. Nyt alan todella kiinnittämään huomiota häiriöherkkyyteen ja muutosten sietoon tässä laumassa, liittyipä se mihin tahansa. Tai no, pojat on ne ketkä syyniin joutuu, tytöt on lunkkeja kyllä.

- Igsy muru kävi vuoden aikana välillä todella huonona ja pelkäsin ja valmistuin (jälleen) pahimpaan sen kanssa. Lääkärin ja fyssarin kautta aloitin hierontajakson syksyllä sen saatua kipukohtauksen loppukesästä ja nyt loppuvuodesta onkin vaikuttanut siltä, että kaikki on taas yhtä hyvin kuin kesälläkin. Olenkin alkanut miettimään, liekö Igsy satuttanut sittenkin itsensä siinä eräässä törmäyksessä Joren kanssa, joka johti kenties tähän kipuiluun ja joka on nyt saatu korjattua. Nyt kun ylläpidetään kuntoa hieronnalla - minulta ei ehkä ollakaan vielä viety toivoa. Eilen Igsy vaikutti hieman rauhattomalta. Olin antanut sen touhuta aika paljon päivällä ja päästin sen irti iltalenkillä, josta tulikin sitten hankijuoksua - joten se meni liiallisuuksiin. Se sai kipulääkkeen ja hierontaa. Nyt voisikin olla taas aika uudelle hierontajaksolle.

- Manu on muuttunut paljon meille tultuaan. Sisäkäyttäytyminen sillä on edelleen yhtä siivoa kuin meille tultuaankin, mutta esimerksiksi ulkona saa olla paljon huolettomammin sen kanssa kuin liki vuosi sitten. Treenithän me on oikeastaan ihan vasta aloitettukin ja minusta nekin on menneet paremmin, kuin mitä pelkäsin. Manu kuvattiin ja tulokset olivat hyvät, toivotaan, että LTV1 on yhtä oireeton kuin sen luvataankin olevan. Manu on myös alkanut kiintymään minuun ja minä siihen. Hieno poika se on. 

- Lisan kanssa kisattiin kevät, treenattiin molempia arvokisoja silmällä pitäen mutta käytiin jälleen vain SM:eissä edustamassa PRT ry:tä, yhtä heikoin tuloksin :/ Kesällä alkoi taas löytyä sitä hyvää yhteistä säveltä ja toivonkin, että juoksujen ja hormoonikierron poisjääminen toisi esiin sitä Lisaa jonka kesäisin olen saanut pitää, kun kierto on oikeanlainen juuri ennen / jälkeen ja juoksujen aikaan. Tulostaso on aina ollut paras kesäisin. Syksy pidettiin taukoa kisaamisesta ja treenattiinkin vain harvakseltaan. Marraskuun lopussa Lisa steriloitiin ja leikkauksesta on nyt kulunut 5,5 viikkoa. Ensi viikolla aloitetaan taas treenit. :) Se on saanut tehdä pitkiä irtolenkkejä jo pari viikkoa ja intoa ja kuntoa tuntuisi edelleen olevan. Samoin se tekee omaa hyppy- ja tasapainojumppaansa päivittäin kotona kiipeilemällä ja tasapainoilemalla milloin minkä "telineen" päällä (selkänojat, aidat ja portit, tyynyt, tuolit, minä...)

- Jore, meidän kuumakallemme on saanut opetella rauhoittumaan sekä sisällä että ulkona ja uloslähtiessä. Ollaan temputeltu Joren kanssa jonkin verran, mutta täytyy myöntää, että minulle Jore on aina vähän ulkopuolinen mitä treenaamiseen tulee - se on edelleen isännän koira minun silmissäni ja sillä tavoin aina jäänyt usein ulkopuolelle treenisuunnitelmia tehtäessä... :( Ja syyllisyys tietenkin vaivaa. Jore myös luustokuvattiin kesällä hyvin tuloksin, mutta hengityksen rohinat ja korinat siltä on vielä selvittämättä. Suunnitteilla kastrointi ensi vuoden mittaan.

TAVOITTEET VUODELLE 2015:

- Pitää Igsy iloisena ja terveenä ja löytää kenties sille sopiva harrastusmuoto kesään mennessä

- Treenata tiuhaan Manun kanssa sekä agilitya, tottista että ihan vaan olemista ja asettaa tavoitteeksi agilityn kisauran korkkaaminen kesän mittaan. Olin hoppuilla sen kanssa kisoihin jo kevällä, mutta lieneekö viisasta kuitenkaan... Minusta tuntuu, että meidän on Manun kanssa parempi katsoa kuin katua. Ja tietenkin meidän pitää käydä näyttelyssä. Tai useammassa. Toivon kovasti että onnistuu!

- Treenata Lisan kanssa tavoitteellisesti kesän arvokisoja varten. Lisalla on jo kasassa 5 nollaa sisältäen tuplan ja voiton - joista meillä viimeksi jäi kiinni. Joten olen varma siitä, että ellei jotain maata kaatava satu tai toinen meistä mene rikki, meidät myös nähdään molemmissa arvokisoissa. Treenattavaa meillä on mm. seuraavien asioiden tiimoilta:

• Itsenäinen pujottelu
• Varmemmat kontaktisuoritukset
• Varma ja nopea keinu
• Vauhdikas eteneminen ja lähtö
• Oma kisapää / hermot kuriin!

- Etsiä keino miten tehdään arjesta Jorelle turvallisemman oloista, ettei sen tarvitsisi stressata niin kovasti. Kenties alkaa puuhata sitä samaa, mikä Igsyllekin vaikuttaisi sopivimmalta.

--

- Ja noin yleisesti ottaen, koettaa itse olla ottamatta stressiä liiemmin mistään mikä ei ole sen arvoista.

- Nauttia siitä että elämä on ollut niinkin armollinen kuin miten se on tähän asti esiintynyt.

- Olla kiitollinen siitä, että on saanut lahjaksi niin monta upeaa, rakastavaa ja rakastettavaa koiraa ja olla niiden rakkauden arvoinen.

- Olla kiitollinen siitä, että voi ja saa harrastaa ja että perhe niinkin paljon harrastusta tukee, että se ylipäänsä on mahdollista.

--

Menestyksekästä ja onnellista alkanutta vuotta 2015 kaikille!

Tehdään siitä hyvä ja arvostetaan toisiamme.