lauantai 7. helmikuuta 2015

Väliaikatietoja

Olen koettanut nyt muutaman päivää väsätä kirjoitusta koiran askellajeista ja kuinka ne näkyvät lumella, mutta vaikeaa on.. Aloitin ensin kevyesti, omien havaintojen perusteella kirjoittamaan, mutta mitä enemmän asiasta olen lukenut, sitä monimutkaisemmaksi se menee!

Koiralla on ravin, käynnin ja laukan lisäksi eroteltavissa kolme erilaista laukkaa (ainakin teoriassa), kahta erityyppistä ravia plus niiden välimuodot sekä tietenkin peitsi ja eräänlainen peitsin ja käynnin välimuoto, jota meillä ainakin kotioloissa näkyy paljonkin, en tiedä onko sille suomenkielistä nimeä (nimistökin tässä tuottaa harmaita hiuksia, myös laukkojen suhteen), joten tutkimustyö näiden osalta on vielä kovasti kesken, vaikka jälkikartta onkin jo valmis. Ellen sitten vielä tee senkin uudestaan.

Ehkä pitää vielä lainata kirjastosta se koiran liikkuminen tms. kirja, vaikka en ole kyllä aivan varma, miten tarkasti siinäkään on näitä käsitelty..

Itseä kiinnostaa erityisesti omien kohdalla se, miten jälki poikkeaa niin sanotusti normaalista ja minkä takia, sen vuoksi alunperinkin olen alkannut koiriani "jäljestämään".

--

Kotona vietellään tänään oksupoksupäivää, yksi lapsi sairastaa ja pitää elokuvamyysiä yläkerrassa ja toinen pelaa Crash Bandicootia ilman paitaa, siniset housut ja kengät jalassa. Jos pelataan Raymania, täytyy olla hanskat. Pleikka 

Jättäydyin pois omista aksaryhmistä (haikeus sentään!!). Ajattelin treenata rataa sun muuta omalla ajalla molempien kanssa ja käydä Manun kanssa tottiksessa torstaisin. Näin se elämä vie, ei olisi uskonut! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti