Eilen kävin kisa-asioissa Kallilla ja otin Manun kanssa nopeat pujottelutreenit. Kentällä oli selvästi jäänteitä viikonlopu pm-joukkuradasta, joten jatkettiin sillä ja testattiin uudestaan tuota pujottelulle lähestymistä, joka kisoissa siis meni pilalle. Varmaankin johtuen hyvin pitkälti siitä, että koira ohitti muurin ja lähestymiskulma pujottelulle yksinkertaisesti vain oli siten hankalampi. En jaksanut nyt muuria kopista hakea ja kantaa toiseen päähän kenttää, joten tehtiin samaa pelkillä hypyillä.
Otin pätkän videollekin ja aloin sitten huvikseni kikkailemaan videoeditorilla, kun vihdoin löysin tavan hidastaa pätkiä (ja ottaa kauheat mourunmourun äänet pois, jotka hidastus teettää). Tutkailin hidastuksista sitten vähän tarkemmin Manun hyppytekniikkaa tuossa pujottelun jälkeisellä hypyllä. On nimittäin aika vaativa tuolle meidän klopille vielä!! Onneksi tein videon, sillä nyt en aio enää pitää rimoja hyvä jos 50cm tuollaisilla hypyillä, ennen kuin rauhoittuu meno ja tulee lisää suoritusvarmuutta.
Manu siis joutuu kokoamaan itseään valtavasti, se jopa ottaa tukea rimasta hypyn päällä useammallakin tassulla ja varsinkin viimeisen kerran hyppyä suorittaessaan myös laskeutuu tosi rumasti. Rima kyllä pysyy, mutta kuten videolta näkee, se ei todellakaan aina tarkoita sitä, että koira hyppäisi hyvin. Huomattavasti seesteisemmin koira hyppää, kun annoin sille tilan tehdä hypyn ihan itse ensimmäisellä kerralla. Sitten aloin vaan haluamaan parempaa ja nopeampaa tapaa, kuten agilityssa aina...
Videolta jätin pari toistoa pois, joissa Manulla tippuu yksi tai kaksi rimaa ensimmäisillä kolmella hypyllä johtuen minun juoksuaskelista. Otettiin sitten alkua ihan kävellen pari kertaa, että Manu sai rauhassa keskittyä hyppäämiseen ja etenemiseen omassa tahdissa. Hyvin siedättyi lopuksi juoksuaskeliinkin. Rima ennen pujottelua pysyi aina ylhäällä ja siihen kesti sitten lopulta valssatakin ihan hyvin, vaikka vähänä myöhässä olin kyllä siinä.
Pujottelulla jätti viimeisen välin suorittamatta kerran. Ei käytetty ohjureita.
Päivä oli aika lämmin ja käytiin lopuksi jäähkämässa vähän viilemässä metsässä. Toistojakaan ei tullut kuin seitsemisen kertaa. Illalla meillä onkin ratatreenit Lisan ja Manun kanssa, jipii! :)
Viime lauantai vietettiin tuulisella mutta lämpimällä Torkkin kentällä Kallioputaalla. Tänä vuonna oli Tornion vuoro järjestää agilityn Lapin piirinmestaruuskilpailut ja sinne taas sankoin joukoin suunnattiin Arcticilaisten kera. Meiltä ei kukaan osallistunut yksilökisoihin, vaikka säännöt sen nykyisin taitavatkin sallia, mutta molemmilla sesseillä osallistuttiin kuitenkin joukkuekisaan.
Arcticilta pm-joukkuekisaan saatiin kasattua yhteensä 5 joukkuetta, kaksi muista säkäluokista paitsi medeistä ja lopulta kävi niin, että maksien ykkösjoukkuekin jäi kokonaan pois, kahden koirakon estyttyä tulemasta. Joten edustetiin Manun kanssa maksien ainoassa joukkueessa, Arcticin kakkosjoukkueessa siis. Paineiden olisi kai pitänyt vain kasvaa, mutta ei meidän maksien kakkosjoukkueella oikein saattanut paineita ottaa (vaikka loppujen lopuksi kun ajatellaan, niin se olisi voinut mennä vaikka oikesti hyvinkin!)
Päivällä kisattiin Lisan kanssa siis kolme normaalia starttia yllättävän hyvin tuloksin, vaikka vauhti paperilla olikin huono. Kellotettaessa kaarroksia pois saadaan kuitenkin melko tyypillistä aikaa Lisalle, vaikka vähän jo ehdin stressata koiran vauhdittomuutta. Lisa oli kuitenkin pirteä simpsakka koko päivän. Tehtiin siis päivän aikana kaksi nollaa, niin että juuri keskimmäinen sattui olemaan hylätty. Sijoitukset oli jotain 6.-11. luokkaa, hyppyradalla jopa, joilla yleensä ollaan aikalailla kärjessä onnistuessamme, kun ei tarvitse kontakteja hidastella.
Päivän päätteeksi kisattiin joukkuekisat, Lisan kanssa tehtiin todella omituinen hylkäys, kun koira kaarrattamisen sijaan kääntyikin vastakäännöksellä Aa-esteelle niin tiukasti että tuli siitä ohi!! Oihvoih. Muutoin rata sujuvaa menoa Aan kontakteineen kaikkineen. Muut joukkueessa tekivät yhden rataunohdus hyllyn sekä kaksi nollaa joista ainakin toinen yliaikainen.
Siihen asti päivästä oli tosi hyvä fiilis ja loppuillasta olikin sitten enää yksi asia stressattavana, nimittäin Manun eka kisastartti ikinä. Kauhistus. Siinä vaiheessa vaan ei itseasiassa yhtään niin kauhistuttanutkaan, koska oltiin osattu Manun kanssa oleilla jo kisa-alueella ihan lunkisti, välillä jotkin koirat olivat uhkaavan oloisia tai liikkuivat "liian reippaasti" josta Manu ehti huomauttaa, mutta noin muuten, tosi hienosti!! :) Mieli oli luottavainen. Keksin vielä mennä odottamaan ratavuoroamme toiselle puolelle aidan taakse, tyhjälle kisaradalle, jossa saatiin olla ihan rauhassa ennen omaa suoritusta, tottisteltiin ja harjoiteltiin paikallaoloa, leikittiin. Kunnes tuli meidän vuoro...
Vasta Lisan kanssa rataantutustuessa hoksasin, että Manu on tainnut kerran elämässään tehdä muuria ja sekin oli medikorkeudessa. Aan takana tapahtunutta hylsyä ei näy, mutta se meni näin:
- Vein Manun takaakierrolle ja lähdin "niistämään" ilman varsinaista niistämistä aivan liian aikaisin, siitä kielto
- Ohjasin hypyn uudestaan paikoiltaan, jolloin rima tuli alas (kaikki rimat 55cm)
- Manu lensi hypätessään kuitenkin pitkälle hypyn taakse, ja lähdin taas liian aikaisin liikkeelle jolloin Manu lähti välittömästi minun perään tullen hypyn takaisin väärään suuntaan, josta siis hylkäys.
Loppuradalta virheitä tuli ohitetulta muurilta, kepeiltä kun piti käydä moikkaamassa tuomaria (en tiedä olisiko siitä tullut kieltovirhettä jos ei alla olisi ollut hylkyä), kepeiltä uudestaan (siinä jo kolmas kielto ainakin) ja lopulta vielä toinen hylky hypyltä pujottelun jälkeen. Joten riittipä noita.. :)
Lohdutuksena sanottakoon vielä, ettei maksijoukkueilta saatu yhtään kolmea tulosta, joten maksien piirinmestareita ei leivottu tänä vuonna ollenkaan. Mineissä joukkuekultaa voitti Arcticin ykkösjoukkue ja minien yksilökisoissa Johanna ja Iitu veivät hopeaa, ja makseissa Anssi ja Viivi tekivät saman tempun :)
--
Olen tuloksista huolimatta kerta kaikkisen tyytyväinen Manun käytökseen, ei yhtään stressaamista missään kohtaa, siis sitä piippaus/vinkuna/läähätystä silmät puoliummessa ja sumuisena, se oli minun kanssa, se antoi tuomarin käsitellä hyvin mitattessa, jopa mies vkt sai etsiä sirua ihan rauhassa ja pidellä kiinni. Manu mitattiin 47.5cm korkeaksi. Kyllä tämä antaa taas toivoa tulevaan.
Kivaa siis oli. Nyt kun vielä oikeasti pääsisi jonnekin epiksiin ja vähän vielä treenaamaan muun muassa muuria ja pujottelua harjoittelemaan ja sen sellaista, niin kaikki olisi hyvin valtakunnassa :)
--
Ajelin Joren hamput tänään. Ne mitä siitä oli jäljellä. Tuumattiin Esan kanssa että jatkossakin saa pylly, jalka ja häntäkarvat kyytiä koneella. Muutoin nypitään.
Manun kanssa pistäydyttiin 1. päivä tätä kuuta Oulussa ratareeneilemässä. Vielä(kään) ei olla ilmoittauduttu virallisiin kisoihin, enkä oikein tiedä milloin tuo päivä koittaa, en vain pääse täältä kotoa.
Tuloksena tältä radalta (video alla osasta treeniä) olisi ollut hylky n. 10 kertaa mahdollisesti, about, mutta treenin kannalta me siellä oltiinkin!! :) Manu stressasi jonkin verran muista koirista, alkuun tosi hyvin, mutta kun sille kävi selväksi, ettei se pääsekään heti hommiin vaan joutui hengaamaan ensin, alkoi stressaaminen ja sitä mukaa myös ylimääräiset nuuskuttelut ja toisille räyhäminen. Yksi iso belggari siellä oli joka oli erityisen pelottava, vaikkei se yhtään meitä provosoinut.
Mutta. Huonomminkin olisi voinut mennä. Videoltakin näkee, kun Manu reagoi koiran piippaamiseen startissa odotellessaan, mutta sen pelkän vilkaisun jälkeen oli vain tiiviimmin lähdössä radalle minun kanssa, eli kuten olen arvellutkin, niin ei se uhittelun halusta kenellekään ala, epävarmuuttaan vain.
Radalla oli monta todella upeaa pätkää, kontaktit toimi (ehkä jopa ihan) poikkeuksetta (en aivan varmasti enää muista), pujottelulla oli ongelmia sekä niiden löytymisen kanssa ja sitten lopulta myös niiden lopettamisessa, eli putkeen pääsemisen kanssa. Videollakin näkyy, että on likimain hakemassa hyppyä vasemmalta, mutta päättikin mennä putkeen - kaikilla muilla kerroilla meni hypylle ja sitten toiseen päähän putkea ja siitä olikin sitten hankala enää tehdä muuta. Olen opettanut sen niin hyvin etenemään yksin, että kun minä tulen rinnalle sitä ohjaamaan tulee Manulle kamala hoppu ja kiire niin, että ainakin se viimeinen keppiväli jää tekemättä, jos välillä useampikin.
Ja monessa kohtaa naureskelen miten tuurilla se menee sinne minne pitää, vaikka minä ohjaan ihan täysin mitä sattuu!
Että kyllä me pm-joukkueeseen mennään aikaa hätäisesti kasaan kyhätyllä työkalupakilla, muutamia ihan perus välineitä puuttuu, kuten vasara ja höylä. Ehkä myös saha. Mutta eipä se kovin moneen pakkiin mahdukaan. Hah hah. Nyt pitää jo mennä nukkumaan.
Tässä video. Lopussa Lisan kanssa kontakteja. Niijuu, niistä ei mitään.
Pitäisi ostaa uudet sohvat. Lisaa kun tuntuu olevan mahdoton kontrolloida niin, ettei se pääse hyppäämään sohvan käsinojalta alas, ja ne käsinojat on meillä tosi korkeat. Tai toinen vaihtoehto olisi tietenkin olla päästämättä sitä enää sohvalle... mutta aika julmaa. Ei vaan toki se on alettava sille, jos ja kun siltä vaikuttaa ja siltä se nyt vaikuttaisi. Haluaisin kyllä nahkasohvat kankaisten sijaan, vaikka erinomainen pestävyys noissa onkin, muttei meillä oikeastikaan sohvanhankinta ole nyt ajankohtaista.
Olen siis jo vähän huolissani pian 7v pikkukoiran etuosan nivelistä, Lisallakaan kun kulmauksia ei ole muille jaettavaksi asti ja itselläänkin niitä on vähän hintsusti. Olen myös ollut kuulevinani muutoksen äänessä, jolla se laskeutuu lattialle. Siis se on kovaäänisempää. Ehkäpä lihakset eivät enää ole niin tuliterässä kuin pari vuotta takaperin ja jousto alkaa heikkenemään. Etuosan kuvaaminenkaan tuskin olisi pahitteeksi.
Lisäksi Lisalla ovat nyt jatkuvalla syötöllä vaivanneet anaalirauhaset. :( En oikein tiedä mitä sen kanssa tekisin. Ajattelin nyt ensihoitona kokeilla paluuta raakaruokintaan, josko vointi paranisi edes vähän. Nyt vuoden kuluessa se on minusta muuttunut selkeästi huonompaan suuntaan ja nappulaa ollaan harrastettu nyt puolitoista vuotta? Ehkä? Mutta toki iän tullessa kroppaan vain tulee väistämättä muutoksia ja anaalirauhasvaivat ovat saattaneet tulla jäädäkseen. Aina niitä on ollut, mutta ne on pystytty pitämään kurissa 1-2kk tyhjennysvälillä tai jopa harvemmalla. Nyt tyhjentää on täytynyt joskus jopa muutaman päivän välein ja niin se ei oikein käy, se on turhan herkkää aluetta ja turhan kova toimenpide tehtäväksi kovin usein. Lisa vain puree ja nuolee takapuoltaan aivan raivolla välillä, ettei muutakaan vaihtoehtoa ole. Leikkaus on ollut mielessä ja ehkä se pian on ainoa järkevä vaihtoehto, mutta kylläpä se taas mietityttää, leikkaus kun on kuitenkin aina leikkaus.
Jorella taas on likaiset vehkeet. Sillä on siis aina ollut jokseenkin vaikeuksia pitää itseään puhtaana, pippeli tippasee valkoista/keltaista möhnää aika ajoin ja nyt sitten minusta haju on ollut niin voimakas, että mietiskelin pitäisikö puhdistamiseen käyttää jotain muutakin kuin vettä. Se ei tosin ole käytökseltään sen kummempi, hyvän tuulinen ja reipas, nukkuu hyvin, eikä kyllä edes yritä puhdistaa itseään sen enempää kuin ennenkään, joten en usko, että se on kovin kipeä. Kokeillaan betadinehoitoa ensiapuna ja katsotaan mihin suuntaan se menee.
Ja tästä päästäänkin taas aiheeseen Joren leikkauttaminen. Josko tänä syksynä lopulta sekin.
Manulla ei ole ollut erityisempiä huolia terveyden kanssa. Hieronnan sille mahtaisi voida suorittaa hieman useammin, koska selkeä yhteys on sillä miten paljon treenataan ja miten huonosti se vaihtaa laukasta raviin lenkillä, eli vetää kroppaa juntturaan, kun lihakset on juntturassa. Se vaihtaa raville jossain vaiheessa, mutta laukka nousee taas hyvin helposti, vaikkei vauhtiakaan olisi.
Jäähkällä Kallinkankaalla, hieno on ravi jos se vaan malttaa
Meidän kiveysprojeksti ja Manu. Ja Ankka. Jolta nykyisin puuttuu toinen jalka.
Ossin synttärikemut ja uudet pallonnakkeluvehkeet. Lisa oli aina mukana geimeissä.
Muutamat treenivideot on julkaisematta, joten josko seuraavaksi muokkaamaan niitä. :)
Lisan kanssa startattiin eilen omissa kisoissa kahden startin verran. Kivaa oli, vaikka ekalla radalla taas ohjasin huonosti... niin, se oli agirata ja varmaan taas ihan kohmeessa niiden kontaktien takia, jotka meni ihan ookoosti. Aata ei (onneksi) ollutkaan. Tuloksena molemmilta radoilta hylky, hyppiksellä hyvää menoa. Mutta ei se mitään, minulla on suunnitelmani ja siihen ei nyt kuulunut nollien saaminen välttämättä :)
Manun kanssa olen katsellut jonkin verran kisakalenteria, vaikka ei se vielä osaa lukea. Sen kanssa voisi hyvin jo startata, mutta vähän vielä mietin sitä kisa-aluekäytöstä yleensä. Se oli minulla nyt mukana kisoissa molempina päivinä, tosin vasta eilen ehdin sen kanssa vähän touhustella. Naksuttelin muista koirista ja sitä rataa, mutta kisaradan lähelle en vielä mennyt. Kerran se ehti vähän tienvarrestakin jo räyhätä pienille ja valkoisille, eivät ne olleet terrierejä edes, mutta kaipa jotenkin kaukaisesti saattoivat muistuttaa sitä Joresta.
Sitä radan reunalla odottelua kun pitäisi päästä harjoittelemaan, koska oman vuoron odotushan se on joskus edessä, eikä sitä useimmiten voi tehdä niin kaukana kuin haluaisi. Ollaan me treeneissä harjoiteltu, eikä se enää kilareita aivan saa, mutta ei se ole ollenkaan sama asia kuin kisoissa ja katseltavat ovat olleet aika pieniä koiria.
Huomenna ollaan lähdössä Manun kanssa ratatreeneihin Ouluun. Siellä jos sitten pääsisi vähän näkemään sitä kisakäyttäytymistä kenties. Jännää :) Voihan se olla, että debyytiksi tosiaan jää ne pm-kisat Torniossa vasta. Ei kai se sekään haittaa tietenkään, haaveilin vaan 1-2lk päivästä ensin, ettei olisi liikaa niitä juoksutuoksuja ilmassa tai maassa..
Tänään testailtiin Manun kanssa pujottelua suoraan putkesta. Se meni upeasti, kulmia ei kyllä treenattu kovin monipuolisesti, mutta takaaleikkauksen kestää jo hyvin. Rimat 60cm ja vain yksi tippui kerran kun ohjailin omiani.
